Eläkekahvitusta odotellessa kertaamme geriatrian erikoislääkäri Maisa Karjulan työuran vaiheita. Suomen Geriatrit ry valitsi hänet vuoden geriatriksi vuonna 2011. Raahen kaupunki myönsi hänelle Pro Raahe -mitalin numero 84 vuonna 2016.
Lapsuus Pattijoella
Maisa (Marja-Liisa) Karjula (o.s. Kinnunen) syntyi 22.9.1961 Pattijoella. Hän on opettajavanhempien Liisa ja Eero Kinnusen esikoinen. Kinnusen perheeseen syntyi 15 lasta.
”Minä olen onnekas, kun minulla on 7 tätiä, 7 siskoa ja 7 tytärtä”, Maisa sanoo. Hän korostaa, että suvun antamalla ilolla ja huomiolla on lapsen elämään koko elämän mittaisia vaikutuksia.
Lapsuus Pattijoella oli huoletonta. Maisa kertoo, että hän muistaa vielä ajan, kun naapuritilalta haettiin maitoa. Vuonna 1965 perhe muutti koulun tarjoamaan rivitaloasuntoon. Leikkikaverit olivat opettajien ja talonmiehen lapsia. Pihaleikkejä leikittiin paljon. Eikä kavereista koskaan ollut puutetta. Vuonna 1967 Kinnuset muuttivat omakotitaloon, jonka yhteyteen myös Liisa-äidin vanhemmat muuttivat omalle puolelleen.
Koulun kautta ammattiin
Maisa aloitti koulutaipaleensa Pattijoella kansakoulussa. Neljänneltä hän pyrki ja pääsi Raaheen oppikouluun, joka muuttui kolmannen luokan jälkeen peruskouluksi. Opintie jatkui lukioon ja valkolakin hän sai vuonna 1980.
”Pyrin ja pääsinkin Limingan emäntäkouluun, kun osa kavereistanikin opiskeli siellä. Pyrin myös Opettajainkoulutuslaitokseen”, Maisa muistelee. Kun hän meni opinto-ohjaaja Liisa Kohalin vastaanotolle keskustelemaan tulevaisuuden suunnitelmistaan, Liisa sanoa töksäytti: ”Mitä sinä tänne tuut? Sinähän menet lääkikseen!”
Maisa otti neuvosta vaarin ja ilmoittautui valmennuskursseille, jossa hän oli yksi 500 opiskelijasta. Oli siis erottauduttava joukosta päästäkseen lääketieteelliseen. Niinpä hän luki ahkerasti ja selvitti pääsykokeet.
Työharjoittelusta eväitä työelämään
Kahden vuoden opintojen jälkeen, vuonna 1982, Maisa sai kesätyöpaikan hoitoapulaisena Raahesta Gellmanin sairaalan vuodeosastolta. Potilaat olivat huonokuntoisia vuodepotilaita. Hoito oli sen ajan ohjeiden mukaisesti hyvää perushoitoa: kaikki hoidettiin samalla tavalla, pestiin ja syötettiin. Jos potilas ei itse syönyt, hänelle annettiin ravintovelliä letkulla. ”Sairaalassa kohtasin sairaita vanhuksia, joka oli minulle hämmentävää. Minulla oli terveet isovanhemmat. Ilman kokeneitten hoitajien apua en olisi kesätyöstä selvinnyt.”
Syksyn 1982 ajan Maisa asui kotona ja hoiti päivisin pikkusisaruksia. Hän teki terveyskeskuksen päivystyksessä ilta- ja yövuoroja kokeneitten sairaanhoitajien avustamana. Kesän ja syksyn työkokemus opetti Maisalle, mitä työ sairaalassa vaatii.
Maisa palasi opintojen pariin vuonna 1983. Huhtikuussa 1984 hän solmi avioliiton Pekka Karjulan kanssa, ja esikoinen syntyi seuraavana vuonna. Maisa valmistui lääketieteen lisensiaatiksi keväällä 1986, ja saman vuoden joulukuussa syntyi toinen lapsi. Maisalla ja Pekalla on 12 lasta.
Siikajoelle töihin
Vuonna 1987 Maisa sai ensimmäisen vakituisen työpaikan Siikajoen terveyskeskuksessa omalääkärinä. Työsuhde kesti 10 vuotta. Siikajoki oli tuolloin noin 1300 asukkaan kunta. Toimenkuvaan kuuluivat lääkärin vastaanotto, äitiys- ja lastenneuvola, kouluterveydenhuolto ja kotisairaanhoito.
Työyhteisö oli tiivis. Siihen kuului lääkärin lisäksi vastaanottoavustaja, terveydenhoitaja, kotisairaanhoitaja, siivooja, hammaslääkäri ja hammashoitaja.
Maisan mielestä oli hyvä, että lääkäri tunsi potilaansa monen vuoden ajalta. Näin potilaan ei tarvinnut joka käynnillä kertoa elämäntarinaansa alusta alkaen.
”Vanhustyö ei ole hienohelmojen toimiala”
Maisa tarkoittaa, että vanhustyössä pitää olla kiinnostunut ihmisten arjesta. Ihmisille on puhuttava sairauksista ja hoidoista kansankielellä. Lääketieteelliset termit on syytä jättää lausumatta.
Maisa kertoo, että lähti erikoistumaan geriatriaan, koska oletti, että sillä alalla pääsee ”helpolla”. Että olisi mukava hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä kuin on itse, siis ikääntyneitä. Hän ajatteli, että juuri ikäihmisen parissa hän voisi olla ”epävirallinen” oma itsensä. Oma vanheneminen ei ollut mielessä.
Totuus oli toinen. Työvuodet kuluivat jatkuvien opintojen parissa. Elämä oli samanaikaista opiskelua ja mieluista lastenhoitoa. Hän nukkui yönsä lasten ja ammattikirjallisuuden välissä.
Maisa valmistui geriatriksi 9.10.2000, ja kolmen päivän kuluttua siitä aloitettiin muistipoliklinikka Gellmanin sairaalassa. ”Kun palasin erikoistumasta, Virpi Honkala esitti, että yksi Raahen sairaalan osastoista erikoistuisi monisairaiden kuntouttavaan toimintaan.”
Kun loppuvuodesta 2002 häntä pyydettiin projektipäälliköksi kotisairaalaa ja aikuisneuvolaa kehittävään työryhmään, hänellä oli tuoreet tiedot siitä mitkä seikat edistävät hyvää vanhenemista ja mitkä heikentävät. Päätös ministeriön apurahasta tuli maaliskuussa 2003. Kahden kuukauden kuluttua olivat hoitajat koossa ja toiminta aloitettiin kolmessa vuorossa. Toiminta-alue kattoi Pyhäjoen, Vihannin, Paavolan, Ruukin ja Siikajoen sekä Raahen alueen. ”Olin mukana toiminnassa niin, että minulle sai soittaa koska tahansa ja tein paljon kotikäyntejä.”
”Syksyllä 2003 kehitimme terveydenhoitaja Liisa Salon johdolla Aikuisneuvolan toimintamallin ja 2004 alkaen vastaanotolle kutsuttiin Raahen seutukunnassa kunakin vuonna 65 vuotta täyttäneet, siis koko ikäluokka. 86 prosenttia kutsutuista saapui vastaanotolle. Maisa kertoo, että kutsussa ilmoitettiin vastaanottoaika ja ennalta otettavat verikokeet. Seula-niminen ohjelma listasi kokeiden, mittausten ja haastattelun tulokset antaen jokaisen henkilökohtaiset voimavarat ja riskitekijät. Sen jälkeen yhdessä terveydenhoitajan kanssa asiakas mietti, mihin tarttuu ensin.
Tutkimustulosten kautta löytyi muun muassa kilpirauhasen vajaatoimintaa, sokeritautia, eturauhassyöpää, B-vitamiinin puutetta, verenpainetta, univaikeuksia ja muitakin terveysriskejä, joihin annettiin hoito-ohjeita. Aikuisneuvolatoiminta jatkui tässä muodossa 20 vuotta. Pohde lopetti toiminnan.
Vuoden geriatri 2011
”Vuoden geriatriksi on valittu lääketieteen lisensiaatti, geriatrian erikoislääkäri Maisa Karjula, joka toimii ylilääkärinä Raahessa. Hän on alueellaan kehittänyt vanhojen potilaiden tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta. Hän on myös selvittänyt Alzheimerin taudin ja muiden muistisairauksien riskitekijöitä. Valinnan teki Suomen Geriatrit ry.” (Helsingin Sanomat 28.1.2011)
Maisa listaa neljä asiaa, joiden perusteella valinta tehtiin: 1. Muistipoliklinikan kehittäminen 2. Kotisairaalan käynnistäminen 3. Aikuisneuvolan sisällön luominen 4. Aktiivisen kuntoutuksen kehittäminen osana ikäihmisten hoitoa.
Saattohoito oli osa työnkuvaa
”Ei ole kahta samanlaista elämäntilannetta, potilasta, omaisia. Lähestyvä kuolema pysäyttää aina. Ei siihen totu.” Saattohoitoon siirrytään, kun sairautta ei voida parantaa. Oireita lievitetään monella tapaa. Se on tärkeää aikaa myös omaisille, jotka saavat valmistautua lopulliseen eroon läheisestään.
Kun saattohoito järjestetään kotona, ihminen saa olla tutussa ympäristössä, omassa kodissaan, jossa hoitajat ja lääkäri ovat vieraana ja tukena. Kotona moni on jalkeilla vielä viimeisinä päivinä. Sairaalassa ollaan useammin vuoteessa.
Saattohoito antaa mahdollisuuden keskustella keskustelematta jääneet asiat, ehkä tehdä sovinto, ehkä pyytää anteeksi. Ammattihenkilö toimii myös omaisille tukena.
Eräästä tilanteesta Maisalle on jäänyt mieleen saattohoidossa olevan henkilön sanat: ”Kuulin kyllä kaiken mitä te eilen puhuitte, mutta en jaksanut sanoa mitään.” Vaikka torkkuu, kuulee silti. Lähtöhetki yllättää aina. Sitä ei voi ammattilainenkaan ennustaa tarkasti.
Suurperheen äiti
Eläkepäivien kynnyksellä Maisa vastaa kysymykseen jäikö joku asia harmittamaan: ”Minulla oli aina kiire töihin. Palasin äitiyslomalta töihin, kun vauva oli 6–8 kuukauden ikäinen. Ehkä olisin voinut pitää pitempiä äitiyslomia.”
Karjulan lapset saivat kahta nuorinta lukuun ottamatta olla kotona perhepäivähoitajan hoidossa kouluikään asti. Jos perheen omia lapsi ei ollut riittävästi mitoituksen mukaan, niin naapurin lapsia tuli Karjulan kotiin perhepäivähoitoon. Suurperheen ruokahuolto, pyykkivuoret ja siivoukset oli organisoitava työtilanteiden mukaan. Työvuosina Maisan kalenteriin mahtui vain perhe ja työ, hän ei kaivannut harrastuksia.
Tulevia eläkepäivä Maisa odottaa jo innolla. ”Tähän asti on pitänyt lukea ammattikirjallisuutta, mutta nyt aion siirtyä lukemaan muuta.” Lastenlapsilla riittää kohta hoitajia, sillä myös puoliso Pekka pääsee eläkkeelle samoihin aikoihin.
Ympyrä sulkeutuu, kun 15.12.2025 Gellmanilla nautitaan Maisa Karjulan eläkekahvit.
