Maire Halonen – Raahen Ensi- ja Turvakodin voimanainen

Maire Halonen (o.s. Aaltonen) syntyi 26.10.1941 Askolassa, lähellä Porvoota. Hän oli muutaman kuukauden ikäinen, kun hän muutti perheensä mukana Hämeenlinnaan, jota hän pitää kotikaupunkinaan. Isä oli ammatiltaan asemamies, äiti oli kotiäiti. Aaltosen perheessä oli seitsemän lasta. Perhe asui rintamamiestalossa, jossa Aaltosen täti hoiti lapsia. Kun työssä käyvillä äideillä ei ollut juuri minkään vertaa äitiyslomaa, Aaltoselle tuotiin lapset jo vauvoina viltin mutkassa päivähoitoon. Nykyään ammatiksi kirjattaisiin perhepäivähoitaja, mutta tuohon aikaan ei kunnallisia perhepäivähoitajia vielä ollut.

– Äidin paikka oli pöydän ja hellan välissä, hän oli hyvä ruuan laittaja, Maire muistelee äitiään lämmöllä.

Mairen elämä suistui raiteiltaan

Mairen kodin ja naapuritalon välissä kulki kuja, jonka päässä Mairella ja naapurin Heikillä oli tapana seisoa odottamassa isän töistä paluuta. Äiti näki paikan kodin ikkunasta eikä lapsilla ollut lupa mennä kauemmas. Omakotitalojen läheisyydessä kasvoi synkkää metsää. Kun Maire oli kolmevuotias, hän meni eräänä päivänä isää vastaan yksin. Kun äiti vilkaisi ikkunasta, ei tyttöä näkynyt missään. Naapuri hälytettiin apuun. Perin juurin järkyttynyt tyttö löytyi metsästä. Vanhemmat veivät hänet lääkäriin. Syyllinen löytyi nopeasti, sillä naapureilla oli tiedossa epäilty. Miehen taipumukset tiedettiin, mutta ei siihen aikaan näistä asioista puhuttu eikä lapsia varoiteltu. Mairella on muistikuva poliiseista ja siitä, että isä lyö miestä. Hänelle on selitetty jälkikäteen, että isällä oli poliisien lupa lyödä pahoinpitelijää. Mies joutui vankilaan.

– Ei siihen aikaan ollut mitään kriisiapua. Tilanteesta oli selvittävä perheen tuella, Maire kertoo. Vanhemmat auttoivat ja suojelivat häntä. Häntä ei voinut jättää yksin pihalle, koska hän pelkäsi. Isokokoiset miehet aiheuttivat paniikin. Kun hän tuli kouluikään, isä vei hänet aamuisin koulun ja tuli oppituntien päätyttyä häntä vastaan. Isä suojeli tytärtään ja huolehti kotiin tuloajoista vielä, kun hän tuli teini-ikään ja rupesi käymään tansseissa. Tapahtuma tuli Mairen uniin vuosien ajan. Äiti huusi hänelle nurkkaikkunasta. Maire yritti vastata, mutta ääntä ei tullut. Pimeän pelko jäi ainaiseksi seuralaiseksi.

Jäätelötehtaasta myyjäksi

Mairen kodin lähellä oli E-liikkeen myymälä, jonka yläkerrassa asui myymälänhoitaja. Koulutyttönä Maire oli usein perheessä lastenvahtina. Hän oli ikäisekseen isokasvuinen ja 13-vuotiaana myymälänhoitaja tarjosi hänelle kesätyötä E-liikkeen pienessä jäätelötehtaassa. Koska hän teki työnsä hyvin, hän sai välillä olla töissä jopa itsekseen. Hän sai vastuuta, koska hän oli sen ansainnut.

Kansakoulun jälkeen hän pääsi samaiseen E-liikkeeseen töihin jokapaikanhöyläksi, kuten hän itse asian ilmaisee. Hän työskenteli myyjänä ja muissakin tehtävissä tilanteen mukaan. Maire osallistui nuoresta pitäen ay-toimintaan ja oli aktiivisesti mukana nuorisojaostossa. Hän sai toimia E-liikkeen jäsenten lapsille järjestetyillä leireillä ohjaajana.

Avioliiton myötä Ouluun ja Raaheen

Maire solmi avioliiton Reijo Halosen kanssa vuonna 1964. Koti perustettiin Ouluun, jossa Reijo työskenteli vakuutusyhtiö Kansassa. Pariskunnalle syntyi poika ja tyttö. Maire teki pätkätöitä tavaratalo Centrumissa, kun lapset olivat pieniä, joten päivähoito-ongelmaa ei ollut.

Vuonna 1971 Haloset muuttivat Raaheen, koska tänne perustettiin vakuutusyhtiö Kansan toimipaikka. Reijo työskenteli Kansassa ja Maire pyydettiin Kansaan töihin. Aluksi hän teki töitä kotoa käsin. Lisäksi hän ahersi kiireapulaisena Centrumissa ja teki kirjanpitoja kotonaan. Enimmillään hänellä oli samanaikaisesti 12 työnantajaa. – Taisin olla työnarkomaani, Maire tunnustaa. Vuodesta 1974 hän työskenteli kokopäiväisesti Kansassa toimistonhoitajana 20 vuoden ajan.

Maire kertoo, että hänen ja lasten elämä muuttui vähitellen perhe-helvetiksi puolison vaikean alkoholismin takia. Se päättyi lopulta Reijon kuolemaan vuonna 1982.

Kun Maire oli jäänyt pois työelämästä, hän sai hoidettavakseen lapsenlapsensa. Hän pukkasi vauvan vaunuja kaupungin puistoissa ja lähimetsissä. Tytön kasvaessa heidän yhteinen aikansa kouluvuosiin saakka muodostui Mairen elämän onnellisimmaksi ajaksi. – Edelleenkin pidämme tiiviisti yhteyttä, onnellinen isoäiti sanoo.

Mairella oli unelma

Maire sanoo unelmoineensa lottovoitosta, jolla hän olisi perustanut Raaheen turvakodin. Omat kokemukset perheväkivallasta ja sen seurauksista johtivat siihen, että hän halusi auttaa hätään joutuneita naisia ja lapsia. Kun on itse joutunut keskellä yötä juoksemaan naapuriin pakoon lasten kanssa ja nukkumaan vaatteet päällä siltä varalta, että tulee äkkilähtö, tietää miten tärkeästä toiminnasta on kysymys. Kun perhettä kohtaa kriisi, turvakoti on puolueeton paikka, jossa pystytään auttamaan ja kuuntelemaan. Suurta lottovoittoa Maire ei saanut, mutta kovalla ja peräänantamattomalla työllä Raaheen saatiin turvakoti.

Vuonna 1986 Raahen sosiaalilautakunta kutsui koolle palaverin, jossa oli edustajia seurakunnasta, lastensuojelujärjestöisä, A-killasta ja Yksinhuoltajat ry:stä. Helmikuussa 1987 asetettiin työryhmä, joka pisti töpinäksi. Raahen Turvakodin tukiyhdistyksen perustava kokous pidettiin vuonna 1987. Turvakotitoiminta alkoi vilkkaasti. Ensimmäinen toimipaikka vuokrattiin Kirkkokadulta. Vuonna 1990 Raahen Turvakodin Tuki ry osti oman talon Fellmaninpuistokadulta.

Maire kertoo, että alkuun sosiaalipuolella pelättiin, että turvakoti vie heiltä työt. Mutta pian huomattiin, että kävi päinvastoin, koska turvakodista ohjattiin heille asiakkaita, joiden tukihenkilöinä turvakodin vapaaehtoiset toimivat.

Maire toimi tarmokkaasti Raahen Ensi- ja Turvakodin toiminnan kehittämiseksi ja antoi aikaansa toiminnalle 28 vuotta: 2 vuotta tukiyhdistyksen sihteerinä, 8 vuotta taloudenhoitajana ja 18 vuotta puheenjohtajana. Hän jäi toiminnasta kokonaan pois vuonna 2015. Hän haluaa kiittää lapsiaan siitä, että he antoivat hänelle aikaa ja vapauden osallistua aktiivisesti turvakotitoimintaan, jonka hän koki tärkeäksi. Turvakoti toimii nyt valtion rahoituksella. Nuori polvi saa hoitaa asiat tästä eteenpäin.

Rauhalliset eläkepäivät

Kirjaan asioita ylös Mairen kauniissa kaksiossa Raahen keskustassa.

– Roikun elämässä kiinni, hän sanoo. Kunto ei enää ole paras mahdollinen. Puikot kilkattavat ahkerasti ja kuin liukuhihnalta syntyy kauniita villasukkia – ei myyntiin, vaan lahjaksi lapsille, lastenlapselle, sairaalaan, ystäville.

Mairen ahkera työ Raahen turvakodin hyväksi ei ole jäänyt huomaamatta. Vuonna 1995 hän sai Sosiaaliturvan keskusliiton kansalaistoiminnan tunnustuspalkinnon, vuonna 2002 Suomen Leijonan Ritarikunnan Ansioristin, vuonna 2007 Pro Raahe -mitalin, vuonna 2011 Ensi- ja turvakotiliiton Elämäntyöpalkinnon, vuonna 2012 Raahe-seura valitsi hänet Raahen Fiiaksi, vuonna 2018 hän sai Miina Sillanpää Mitalin. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Ensi- ja turvakotiliiton kultainen mitali yli 25 vuoden ansioista liiton toiminnassa.

– En voi kylliksi kiittää kaikkia heitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että olen saanut nämä huomionosoitukset. Yksin minä en ole näitä asioita saanut aikaan, osa kunniasta kuuluu henkilöille, jotka ovat toimineet verkostoissa ympärilläni, Maire Halonen korostaa.