Maija-Liisa Henriksson - elämämme aurinko

Äitini syntyi vuonna 1934 Martinniemessä kotonaan perheen neljäntenä lapsena. Hänen perheeseensä kuuluivat äiti, isä ja viisi lasta. He asuivat Martinniemessä Rauma Repolan työntekijöiden asunnossa. Äidinisä työskenteli Rauma Repolan tehtaalla työnjohtajana. Äidinäiti hoiti perhettään kotona miehen tehdessä vuorotyötä. Koti ei ollut kovin suuri, mutta siellä vallitsi hyvä yhteishenki. Lapset osallistuivat kotitöihin kukin ikänsä ja olosuhteiden mukaan.

Talvisodan aikaan 1939–1940 äitini kotona oli evakossa Kainuusta iso sukulaisperhe. Äiti ei muistele pelänneensä kotonaan sotaa. Jatkosodan aikana äidin perheeseen oli majoitettuna kaksi saksalaista upseeria, jotka asuivat kodin olohuoneessa. He olivat ystävällisiä ihmisiä. Tuliaisina heillä oli suklaata ja omenia lapsille. Se oli siihen aikaan harvinaista herkkua.

Kouluvuodet

Äiti aloitti koulunkäynnin Martinniemessä kansakoulussa. Hän kävi koulua mielellään. Koulussa vallitsi kuri. Opettajia kunnioitettiin ja joitakin opettajia pelättiin. Syksyllä kun koulu alkoi, kaikkien oppilaiden piti viedä kaksi litraa puolukoita kouluun marjapuuroa varten sodan aikana.

Kansakoulun jälkeen äiti meni Kristilliseen keskikouluun Rauduskylään, jossa hänen siskonsa oli myös opiskellut aiemmin. Hän asui siellä jossain perheessä maalaistalossa. Hän kävi myös keskikoulua Oulussa ja muutti Ouluun. Oulussa hän asui siskonsa kanssa Valkealinnan talossa. Rippikoulun äiti kävi Oulussa. Junalla hän kävi kotonaan Martinniemessä viikonloppuisin.

Lomat vietettiin kotona, poimittiin marjoja, kitkettiin rikkaruohoja ja tehtiin kotiaskareita.

1950-luku

Vuonna 1951 äiti sai työpaikan Oulusta. Aluksi hän oli lähettinä Oulu Oy Nuottasaaren tehtailla. Hän oli ahkera ja pidetty työntekijä ja nopea oppimaan uusia asioita. Hän eteni urallaan Oulu Osakeyhtiöllä varastokirjanpitäjäksi ja ostosihteeriksi. Välillä hän hoiti Oulu Oy:n puhelin keskusta. Hänellä oli miellyttävä iloinen ja kohtelias ääni. Ystävällisenä ja positiivisena ihmisenä hän tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Vuonna1953 äiti meni naimisiin isäni kanssa, joka oli kotoisin Rantsilasta. He kulkivat tansseissa Teatteritalolla ja olivat hyviä tanssimaan. Minä synnyin samana vuonna. Asuimme Torikadulla opettaja Nokelan talossa. Silloin äitiysloma oli vain kaksi kuukautta. Äiti meni takaisin omaan työpaikkaansa Oulu Oy:lle ja minua hoiti kotiapulainen. Ruokatunti oli 1,5 tuntia, joten äiti kävi sen aikana imettämässä minua. Muutimme alivuoralaiseksi Kelhän taloon lähelle Oulu Oy tehdasta. Isä oli töissä Valtionrautateillä ja oli paljon poissa kotoa. Äiti hoiti kodin ja minut pääosin yksin.

Vuonna 1958 muutimme Ratakadulle kerrostaloon. Veljeni syntyi sinne. Jälleen piti palata kahden kuukauden äitiysloman jälkeen töihin. Kotiapulainen hoiti meitä lapsia päivisin ja äiti muulloin.

Muistan tapauksen, jolloin äiti lähetti minut ostamaan lasista tuttipulloa Karjasillan apteekista. Sain viisi markkaa rahaa ostokseen. Loppurahoilla ostin karkkia naapurin lapsille. Muistan, kuinka äiti oli vihainen sillä kertaa, koska rahaa oli vähän ja se meni minulla turhuuteen. Yleensä hän ei torunut minua, mutta tällä kertaa oli aihetta.

1960-luku

Muutimme asumaan vanhempien hankkimaan osakkeeseen Hintantielle. Heille tuli kohta avioero. Isä muutti asumaan uuden perheensä luo Kajaaniin. Äiti hoiti avioeron tyylikkäästi ja asiallisesti. Hän ei katkeroittanut meidän lasten mieltä. Hän halusi, että me pääsemme elämässä eteenpäin, olihan meillä koti ja huolehtiva äiti ja sukulaisia, jotka auttoivat meitä.

Äidilläni oli varmasti vaikeaa kahden pienen lapsen kanssa. Lähimmäiset eivät hyväksyneet avioeroa. Hän sai kuulla: ”Mitähän noistakin raukoista vielä tulee!” 1960-luvulla avioerot olivat harvinaisia, en muista koulussakaan ketään muuta avioerolasta.

Äidin rakkaus, positiivinen mieli ja kannustus veivät meitä lapsia ja perhettä eteenpäin elämässä. Taloudellisesti oli tiukkaa ja äidin astma otti välillä tosi lujille. Hän oli välillä Helsingissä allergiasairaalassa tutkimuksissa. Äiti sai usein astmakohtauksia. Kerran minun oli lähdettävä hakemaan linja-autolla yksin äidille lääkettä Valkealinnan apteekista, jossa tätini oli farmaseuttina. Olin silloin ehkä 8–9 vuotias. Äiti vietiin joskus ambulanssilla sairaalaan astmakohtausten takia. Se tuntui minusta ahdistavalta ja pelottavalta

Vietimme lomilla ja viikonloppuisin paljon aikaa Haukiputaalla äidin vanhempien luona. He pitivät meistä hyvää huolta. Myös isän vanhempien luona Savossa vierailimme avioeron jälkeenkin. Äiti toivoi, että pysyisimme sovussa ihmisten kanssa, vaikka vanhemmilleni oli tullut avioero.

Talvella äiti kulki veljeni kanssa linja-autolla töihin ja päiväkotiin Nuottalan tarhaan. Veljelläni tuli usein vessahätä ja pysäkiltä piti palata takaisin kotiin. Äiti osasi kärsivällisesti ja rauhallisesti hallita tilanteen ja linja-autoon ja töihin ennätettiin ajoissa. Kesäisin äiti kuljetti meitä lapsia pyörän kyydissä. Pikkuveli edessä ja minä takana. Kerran oli poliisikin pysäyttänyt ja ihmetellyt isoa lastia. Äiti oli todennut, että ei tässä muutakaan voi. Se oli sitten siinä. Poliisi jatkoi matkaansa.

Äiti on kertonut, kuinka hän rukoili ja toivoi sydämessään, että näkisi nuo lapsensa vielä aikuisena, niin tiukkaa oli elämä välillä sairauksien kanssa yksinhuoltajana.

Vuonna 1964 muutimme Rommakkokadulle asumaan. Äiti kutoi lapsille vaatteita, neuleita ja sukkia. Yritettiin säästää ja ostaa harkiten vaatteita. Aina meillä oli puhtaat ja ehjät vaatteet. 

Lapsia kannustettiin koulunkäyntiin ja harrastuksiin. Lapset kävivät yksityistä keskikoulua ja lukiota. Se oli siihen aikaan kallista. Äiti rahoitti opintojamme käymällä välillä iltaisin ja viikonloppuisin töissä Hovihallin kassalla päivätyön lisäksi.

1970-luku

Äiti kannusti meitä lapsia opiskelemaan ammattiin ja itsenäiseen elämään. Teimme kotitöitä yhdessä. Äiti leipoi usein tiikerikakkua ja korvapuusteja pyhäksi. Lauantaisin oli töitä ja koulua klo 12 saakka. Arjessa makaronilaatikko ja lihapullat olivat usein lasten toivelistalla.

Vuonna 1972 pääsin ylioppilaaksi ja se oli äidilleni ja läheisillemme tärkeä asia. Samoin minun opintoni yliopistossa ja valmistuminen lastentarhanopettajaksi.

Veljeni pääsi ylioppilaaksi 1978 ja se oli tärkeä saavutus, kuten myös hänen valmistuminen ammattiinsa insinööriksi. Nyt äiti sai huokaista helpotuksesta, kun lapset olivat aikuisia.

Vuonna 1976 minä menin naimisiin ja muutimme puolisoni kanssa Kuopioon. Vuonna 1978 syntyi ensimmäinen lapsenlapsi, minun tyttäreni. 44-vuotias äitini oli iloisena, onnellisena nuttujen kanssa odottamassa, kun tulimme synnytyslaitokselta kotiin Kuopiossa.

Hän kävi usein tapaamassa meitä Kuopiossa mukanaan itse neulottuja mekkoja ja sukkia. Äiti oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Myös veljeni meni naimisiin ja asui Oulussa. Lapset olivat löytäneet paikkansa ja puolisonsa, joihin äiti oli hyvin tyytyväinen.

Äidillä oli paljon ystäviä ja työkavereita, joiden kanssa hän vietti aikaa yhdessä. Hän kävi usein Lapissa Saariselällä hiihtämässä keväisin. Hän harrasti tanssia, hiihtoa ja käsitöitä, hän voimisteli naisvoimistelijoissa ja pyöräili. Välillä hän hoiti työnsä ohella sairasta isäänsä, joka oli jäänyt leskeksi, äidinäitini menehdyttyä äkillisesti sydänkohtaukseen vuonna 1973. Äidin isä menehtyi myöhemmin vuonna 1980 sairauteensa.

1980-luku

Lapsenlapsia syntyi lyhyessä ajassa kuusi. Äidillä riitti syliä ja rakkautta ja neuleita kaikille ihanille lapsukaisille vuorollaan. Vuonna 1984 vietettiin äidin 50-vuotis juhlia Saariselällä perheeni kanssa hiihtäen ja lomaillen.

50-vuotiaan äitini kauniista ja nuorekkuudesta pitää kertoa tarina. Menimme illalla Saariselän ravintolaan tanssimaan. Tanssittajia pyöri äidin ympärillä, kerroin että täällä juhlitaan viisikymppisiä. Heräsi kysymys, kumpi teistä täyttää 50 vuotta. Minä olin vasta kolmikymppinen, mutta äiti oli niin kaunis, siro, iloinen ja positiivinen nainen parhaassa iässään.

Kyllä minä tyttärenä olin ja olen onnellinen äidin puolesta, mitä hän on joutunut yksin kokemaan ja mistä kaikesta hän on yksin selvinnyt.

Äiti kohtasi elämänsä rakkauden ja meni naimisiin vuonna 1988. Hän muutti uuden miehensä kanssa Puolivälinkankaalle rivitaloon. Siellä äiti asui onnellisena miehensä kanssa, joka rakasti ja arvosti häntä. Yhdessä he tekivät ruokaa, pyöräilivät, hoitivat pihamaata ja nauttivat elämästä ja yhdessäolosta.

1990-luku

Äiti jäi eläkkeelle Oulu Osakeyhtiöltä 39 vuotta palvelleena ostosihteerinä. Hän nautti kovasti eläkkeelle jäämisestä. Nyt oli aikaa matkustella puolison kanssa ulkomailla ja kotimaassa. He tekivät lähes 20 matkaa auringon lämpöön ja nauttivat yhteisestä elämästä. He vierailivat usein lasten luona pyöräillen ja autoillen. He poimivat ahkerasti mustikoita ja puolukoita, retkeilivät eväiden kanssa. He kävivät auttamassa remonttihommissa ja hoitivat välillä lastenlapsia. Vietimme usein hauskoja sauna ja peli-iltoja heidän kanssaan.

Veljelleni syntyi vielä yksi lapsi. Nyt äidilläni oli kaksi lasta ja seitsemän lastenlasta, hyvä rakastava puoliso ja hyvä elämä. Äiti tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Lapset perheineen vierailivat usein hänen luonaan.

Äitini oli ahkera Oulun kansallisissa senioreissa. Hän hoiti monta vuotta eläkeseuran henkilörekisteriä. Perjantaisin he koontuvat Aleksinkulmassa. Äiti toimi aina Marimekon mallina ja Uuden muodin mallina, kun pidettiin muotinäytöksiä muille. Hän oli hyvin edustava ja kaunis, hyvävartaloinen eläkeläinen. Hän kuului myös toimihenkilöiden liittoon, jossa hän tapasi useita entisiä työkavereitaan.

Vuonna 1994 äiti täytti 60 vuotta. Vieraita ja onnittelijoita oli paljon. Mieheni kirjoitti runon anopilleen hänen elämästä. Haluan sen kertoa, koska se kosketti äitiäni ja läheisiä todella paljon. Äiti arvostaa puolisoitamme ja toivoo kaikkea hyvää perhe-elämäämme.

2000-luku

Äidin ulkomaanmatkailu puolison kanssa jatkui. Kun puolison terveys alkoi hiipua ja lumityöt ja pihatyöt kävivät raskaaksi, he muuttivat Koskitielle kerrostaloon. Elämä kerrostalossa oli helppoa. Kyläilimme usein toistemme luona ja vietimme mukavaa aikaa yhdessä.

Vuonna 2002 äiti piti mukavan puheen puolisoni 50-vuotisjuhlilla. Oli paljon iloisia juhlia lähipiirissä. Lapsenlapsilla oli rippijuhlia, ylioppilasjuhlia ja ammatteihin valmistumisia. Äiti ja hänen puolisonsa olivat aina mukana kannustamassa ja onnittelemassa päivänsankareita.

Puoliso sairastui ja äiti toimi omaishoitajana vuoden. Vuonna 2005 äitini puoliso kuoli sairauteensa. Oli surullista, kun äiti jäi yksin. Lasten ja lastenlasten elämä toi edelleen sisältöä arkeen. Eläkeporukka ja tapaaminen sisarusten ja ystävien kanssa jatkui tiiviisti.

Kävimme äitini ja mieheni kanssa Madeiralla lomalla. Äidilläni pyöri mielessä monet mukavat matkat edesmenneen puolisonsa kanssa.

Vuonna 2006 oli ensimmäisen lapsenlapsen häät ja seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. 73-vuotias äitini vietti paljon aikaa yhdessä tyttäreni ja tyttärentyttären kanssa. Nuttujaa, mekkoja ja lapasia ja sukkia syntyi taas vauhdilla. Neljän lapsenlapsen häät vietettiin ja lapsenlapsenlapsia syntyi perättäisinä vuosina.

2010-luku

Äiti oli hyvävointinen. Hän harrasti liikuntaa, jumppaa, sauvakävelyä, pyöräilyä ja muuta. Hän vieraili lasten ja lastenlasten luona. Hän kävi siskon kanssa sukuloimassa Kainuussa kolmannen siskon perheen luona. Eläkeporukassa hän viihtyi ja teki retkiä heidän kanssaan. Hän tapaili myös entisiä työkavereita ja tuttuja.

Vuonna 2014 vietettiin äidin 80-vuotisjuhlia lasten perheiden kanssa Ynnin vanhassa juhlahuoneistossa ravintolassa. Sukulaisten kanssa juhlittiin seuraavana päivänä kotona. Lapsenlapsen häitä vietimme myös kesällä. Äidillä on lapsia kaksi, lastenlapsia seitsemän ja lastenlastenlapsia seitsemän.

Äiti oli edelleen tyylikäs ja positiivinen, elämäänsä tyytyväinen. Kävimme valokuvaamossa ottamassa äidistä upean kuvan. Eivät meinanneet uskoa, että noin hyvin säilynyt, upea 80-vuotias. Halusivat tehdä hänestä upean muotokuvan liikkeen ikkunaan, että saavat muutkin ihastella hyvin säilynyttä 80-vuotiasta naista, joka on pitänyt hyvää huolta itsestään.

Vuonna 2017 oli äidin 83-vuotissyntymäpäivä. Myastenia-sairaus on vienyt voimia, liikkuminen on hitaampaa. Kotisairaanhoito ja lapset auttavat ja tukevat elämässä eteenpäin. Periksi ei anneta. Huomenna on uusi päivä.

Lapsenlapsenlapsia on jo 11 ja heitä on mukava muistella ja soitella lapsille ja lastenlapsille, jotka kaikki välittävät, käyvät tervehtimässä ja kyselevät äidin vointia ja toivottavat voimia tulevaan.

Äitini on ollut kiitollinen elämässään perheestään, lapsistaan ja heidän puolisoistaan ja jälkikasvustaan. Työ on ollut tärkeä ja välttämätön yksinhuoltajalle. Hän ei ole katkera, kaikesta on opittu ja eteenpäin on aina menty hyvässä hengessä. Vastoinkäymiset on voitettu.

Jälkikasvulle hän toivoisi terveyttä riittävästi. Rahaa sen verran, että pärjää elääkseen. Raha ei tuo onnea. Rakastakaa, suvaitkaa ja ymmärtäkää toisianne. Ei kannata luovuttaa ja antaa periksi.

Hyviä ohjeita meille kaikille elämän varrelle.

Olen kiitollinen, että juuri sinä olet minun äitini ja olen oppinut sinulta paljon ymmärtämään elämän tarkoitusta ja rakastamaan lähimmäistä.

Mielestäni äitini on ihminen, jonka sisällä paistaa aina sisäinen aurinko!