Muutto Saarijärvelle
Kasteessa Lilli Rainio, ent. Lilius, sai nimekseen Alfhild Amalia. Hän syntyi kahdeksantena lapsena Liliuksen suureen perheeseen Hattulan pappilassa joulukuussa 1861. Kodissa vallitsi jumalanpelko, ahkeruus ja säästäväisyys. Isä, pastori ja valtiopäivämies Anton Lilius (1822-1893), tuli vanhasta virkamiessuvusta ja oli kotoisin Rainion talosta Karkun pitäjästä. Äiti Amanda Sofia o.s. Perdén (1830-1924) oli taas hämäläistä talonpoikaissukua ja kirkkoherran tytär Pertelän talosta Ikalisista. Heidät oli vihitty vuonna 1848.
Lapsista Axel August Listosta (ent. Lilius) tuli kansanedustaja, Arthur Anshelm Liliuksesta kaupunginviskaali, Selma Rainiosta ensimmäinen lääkäri Ambomaalle, Anna Liliuksesta Jyväskylän seminaarin johtajatar ja Hämeenlinnan tyttökoulun johtajatar sekä Lillistä tuli tunnettu kansanperinteen kerääjä, kääntäjä, suomen kielen sanaston kehittäjä ja opettaja. Lilli vaihtoi sukunimensä muotoon Rainio vuonna 1906.
Perhe muutti vuonna 1867 Saarijärvelle Tarvaala-nimiseen kappalaispappilaan. Tässä pitäjässä Lilli vietti suurimman osan elämästään.
Muutto Hattulasta tapahtui juuri suurten nälkäkuolemien aikaan. Lilli muisteli Kotiseutu; Talonpoikaiskulttuurisäätiön julkaisussa vuonna 1939 näitä lapsuuden aikoja:
”Muistan vielä, kuinka kerjäläisiä kulki laumoittain kylästä kylään ja kuinka niitä kyydittiin hevosellakin, kun eivät jaksaneet kävellä, kuinka petäjänkuorista, herneenvarsista ja jäkälistä leivottiin hätäleipää ja kuinka sairaita ja kuolevia hoidettiin riihessä.”
Kuumetauti vaivasi myös Liliuksen perhettä sekä aikuisia että lapsia.
Siitäkin ajanjaksosta selvittiin ja elämä jatkoi kulkuaan Tarvaalassa. Pyhäaamuisin lähdettiin kirkkoon. Perheen tyttäret puettiin kotokutoisiin pumpulipukuihin ja pojat itse tehtyihin kesävaatteisiin.
Opintiellä
Kuten pappiloissa oli tapana siihen aikaan sivistys oli kunniassaan ja Lillin opinalkeet tuli näin ollen saatua kotoa vanhempien sisarten toimesta. Paikkakunnan ensimmäinen tyttökansakoulu perustettiin pappilan lähistölle vuokrahuoneisiin ja täältä sai Lilli lisäeväitä matkan alkuvaiheessa.
Lilli jatkoi 13-vuotiaana opintojaan Jyväskylässä, johon oli perustettu maamme ensimmäinen suomalainen yksityinen tyttökoulu vuonna 1864. Jyväskylän seminaarissa opiskeli Lillin vanhin sisar Anna, joka myötävaikutti ja vei Lillin tyttökoulun johtajan puheille. Näin Lilli pääsi suoraan kolmannelle luokalle ja opiskeli kaiken kaikkiaan neljä vuotta. Opettajien pätevyys oli vaihtelevaa ja vaihtuvuus samoin. Ja ei ollut edes valtakunnallisia opetussuunnitelmia. Pääaineet olivat ruotsin, saksan ja ranskan kielet. Onneksi koulussa opetti seminaarin ja lyseon opettajia, jotka olivat koulutettuja ja päteviä. Eräs opettaja teki syvän vaikutuksen Lilliin nimittäin uskonnonopettaja, lehtori Cleve, joka kuului raamatunkäännöskomiteaan. Hän oli Lillin rippikouluisä ja vaikutti tämän hengelliseen herätykseen.
Liliuksen perheestä opiskeli muitakin Jyväskylässä: kaksi sisarusta seminaarissa, kaksi veljeä lyseossa ja useampi tyttö tyttökoulussa. He asuivat yhteisessä koulukodissa kaupungissa ja kotoa tuotiin ruokavarat. Olisikohan palvelija ollut myös taloudessa?
Entä mitkä mahdollisuudet aukenivat tyttökoulun jälkeen? Ei ollut monta vaihtoehtoa. Seminaari ja opettaminen eivät kiinnostaneet Lilliä.
Hänellä oli halu jatkaa opintoja, oppia vieraita kieliä kunnolla ja alkaa suomentaa kirjallisuutta, koska sitä oli niukasti tarjolla äidinkielellä. Lilli aloitti suomen kielen yliopisto-opiskelut itsenäisesti ja sai veljeltään kurssikirjoja. Arvosanan hän suoritti professori August Ahlqvistille vuonna 1884, 23-vuotiaana. Laudaturtyönään hän teki tutkielman Elias Lönnrotin julkaisemasta arvoituskirjasta. Nähtävästi laudaturtyö oli korkeatasoinen, koska se julkaistiin myöhemmin Valvojassa. Ja ei se yliopisto-opiskelu vielä tähän päättynyt. Hän tentti pohjoismaiden historian laudaturkurssin professori Ernst Gustaf Palménille.
Satujen keräys SKS:n arkistoon
1880-luvulla elettiin Suomessa kansallisen ja isänmaallisen herätyksen aikaa kuten muuallakin Euroopassa. Osa ruotsinkielisistä perheistä vaihtoi jopa kotikielensä suomeen.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistossa oli vuonna 1879 vain 750 satua. Tämä oli vähän ja siksi päätettiin lähettää stipendiaatteja Suomen niille seuduille, joista ei ollut aikaisemmin satuja kerätty talteen. Yksi näistä oli nimeltään Kaarle Krohn, joka kierteli Pohjois-Hämeessä ja Savon pitäjissä ja hän tiedotti lehdissä kansalaisia keräystyöhön.
Tältä sadunkeruun ajalta on peräisin Lilli Liliuksen itse keräämä laaja kansanrunouskokoelma. Hän lähetti ensimmäisen erän kansanrunoja vuonna 1886 ja sai kaiken lisäksi palkinnoksi SKS:n kustantamia kirjoja mm. K. Krohnin Eläinsadut.
Eräästä runonkeruumatkasta vuonna 1887 veljensä kanssa kirjoitti Lilli Kotiseutulehteen tammikuun 1939 numerossa näin: ”Lapinlahdella pysähdyimme useaksi viikoksi ja asuimme eräässä talossa lähellä kirkonkylää. Varsin miellyttävää oli täällä kansa, puheliasta, vieraanvaraista ja sukkeluuksia rakastavaa. Mutta paljon oli köyhää loiskansaa. Savutuvissa vielä elettiin ja uusiinkin asumuksiin tehtiin savu-uunit; ne muka antoivat hyvän lämpimän talvella ja olivat terveellisiä, vaikka silmätaudit olivat yleisiä, luultavasti savun aiheuttamia. Mutta runous ja satujen maailma ilahdutti vielä silloin ihmisten mieliä ja laulut kaikuivat yhteisissä perhejuhlissa, talkoissa, häissä ym.”
Samalla matkalla Lilli tapasi Kuopiossa myös kirjailija Minna Canthin, joka toivoi Lillin lähettävän hänelle keräämiään kansanlauluja ja sananparsia käytettäväksi näytelmiinsä ja kertomuksiinsa. Tämän myös Lilli teki.
Vuonna 1888 sai Lilli professori Krohnin ansiosta avustusta kansanrunouden keräämiseen Päijänteen rantapitäjissä. Hän oli SKS:n ensimmäinen naisstipendiaatti. Matkan pituudeksi tuli useampi viikko ja Lilli matkusti yksin milloin veneellä, milloin hevoskyydillä. Uuteen Suomettareen hän kirjoitti matkastaan.
Ja taas lähdettiin matkalle. Onneksi tällä kertaa oli mukana matkaseuraa, entinen asuintoveri Helsingistä Signe Sirén, joka opiskeli Suomalaisessa jatko-opistossa ja valmistui sittemmin opettajaksi.
Tällä kerralla oli vuorossa Laatokan länsiranta. Valamosta tuli merkittyä muistiin kansanrunoutta, Karjalassa suhtauduttiin erittäin lämpimästi runouden kerääjiin. Lilli pani myös merkille, että talot olivat pieniä ja epäsiistejä.
Kansansadut ja Kokkola työllisti
Kansansaduista tuli myös työ. Professori Kaarle Krohn rupesi toimittamaan kansansatuja painettavaksi ja tarvitsi rinnalleen luotettavan ja asioista perillä olevan henkilön. Tämä työ oli kuin Lillille räätälöity. Hän alkoi lyhentää toisintoja ja järjestää satuja tutkimuksia varten. Työstä ei kuitenkaan tullut kovin pitkäaikaista, koska suuritöinen yritys tuli liian kalliiksi ja vain pieni joukko tiedemiehiä käyttäisi tuloksia hyväkseen. Kaksi nidettä kuninkaallisia satuja kuitenkin painettiin.
Mistä oli sadut ja tarinat päätyneet Lillin muistiin? Silloin kun Lilli kävi tyttökansakoulua myös torpparien lapset pääsivät kouluun ja osa koululaisista majoittui pappilassa.
Lilli itse kertoo tästä ajasta seuraavasti: ”Silloin tuli myös pappilan torpparien lapsia kouluun, ja kun kodit olivat kaukana, hekin saivat asunnon meillä. Heidän joukossaan myös satuja kerrottiin, arvoituksia arvailtiin ja kansanomaisia vanhoja leikkejä leikittiin. Varsinkin pyhäiltoina, jolloin palvelijoillakin oli aika ottaa osaa leikkeihin, oli rattoisaa. Näin perehdyin jo lapsena kansanelämään ja kansanrunouteen.”
Työ Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa päättyi 1898 ja Lilli lähti Kokkolaan veljensä Arthur Anshelm Liliuksen (1860 – 1904) luo, joka toimi kaupunginviskaalina ja perheettömänä tarvitsi huolenpitoa.
Koska Lilli ei ollut koulutukseltaan opettaja, hän ei päässyt yhteiskouluun opettamaan mutta valmistavaan kouluun kyllä. Hän piti kotonaan koulua suomalaisten perheiden lapsille ja kun yhteiskoulu sai oman rakennuksen, myös valmistava koulu pääsi samoihin tiloihin. Myöhemmin alakansakoulusta hän sai opettajan toimen, koska lapsia oli paljon. Hän piti suomalaisille lapsille pyhäkoulua, aikaa kului myös Suomalaisen raittiusseuran tilaisuuksissa. Raittiusasiasta hän piti esitelmiä myös Kokkolan raittiuspiirin alueella.
Suomen Naisyhdistys julkaisee kansannaisen elämästä
Koska Lilli oli saanut matkaltaan paljon vaikutteita, hän otti yhteyttä Suomen Naisyhdistykseen, joka Kuvauksia kansannaisen elämästä maalla painatti yhdistyksen toimittamaan Excelsior-kalenteriin. Eräs lukija piti näitä kertomuksia epätodenmukaisina. Lilli kirjoitti todellisista olosuhteista ja se on joskus lukijan vaikea sulattaa. Tästä Naisyhdistys sai idean pyytää eri puolilta maata lähettämään kirjoituksia naisten elämästä. Nämä kirjoitukset Naisyhdistys julkaisi sitten eri kirjana nimeltä Kuvauksia kansannaisen elämästä maalla vuonna 1890.
Lilli Liliuksen kokoelma SKS:n arkistossa
Lilli Liliuksen vuosina 1885-1940 luovuttamia aineistoja ovat mm. itse kerättyjä satuja sekä kanteleensoittaja ja kansanlaulaja Kreeta Haapasalon elämäkerta, jonka Lilius on ylöskirjoittanut. Muut luovutukset ovat vuosilta 1948, 1990 ja 2004. Nämä sisältävät Liliuksen satu- yms. muistiinpanot, jotka löytyivät Turun yliopistosta. Aineisto on tutkittavissa SKS:n arkiston tutkijasalissa. Aineistojen sijainnit SKS:n arkistossa: E 65-66, E 154. Hänen perinnekeräyksensä sisältävät yli 2600 muistiinpanoa.
Kokoelmassa on satuja, tarinoita, vanhoja runoja, loitsuja, arvoituksia jne. ja kerätty aineisto taltioitiin noin viidestäkymmenestä pitäjästä Hämeestä, Savosta ja Karjalasta. Arvokkain osa on kolme nidosta satuja, tarinoita ja syntytaruja, yhteeensä 825 kappaletta.
Kodin sanasto julkaistaan vuonna 1896
Joulukuussa 1885 Lilius ehdottaa Uudessa Suomettaressa seuraavasti:
”Suomen naiset ja ehkä muutkin keräisivät kukin paikkakunnallaan näitä suomalaisia taloussanoja ja ehkä saisivat ne lähettää Kotikielen Seuralle, joka sitten toimittaisi painosta tämän luettelon.”
Kotikielen Seura, joka oli perustettu 1876, lupasi valmistaa selkeän suomenkielisen sanaston ja Lilli osallistui innokkaasti seuran puheenjohtajan professori Emil Nestor Setälän opastaessa käännöstöissä.
Ja ei hän ollut yksin. Vaan rinnalle tuli naisasianainen ja kansanedustaja Ilmi Hallstén (1862-1936), joka oli erittäin kiinnostunut kotitaloudesta ja miten kotitalouksissa laitettiin taitavasti ruokaa ja säästeliäästi. Lilli Lilius ja Ilmi Hallstén kirjoittivat yhdessä Kodin sanaston, jossa he suomensivat ruotsinvoittoisen kyökkisuomen kotitaloussanat. Sanasto sisältää 4 000 sanaa, joista muutama esimerkki: Ei: kahveli VAAN: haarukka; EI: servietti VAAN: lautasliina; EI: tohveli VAAN: kotikenkä.
Halsten, Ilmi & Lilius, Lilli: Kodin sanasto. Söderström 1896
Halsten, Ilmi & Lilius, Lilli: Kodin sanasto = Svensk-finsk ordbok för hemmet. Söderström 1896.
Lilius ja Hallstén tekivät myös samalla naishistoriaa Kotikielen Seurassa. He nimittäin pääsivät syksyllä 1886 seuran historian ensimmäisiksi naisjäseniksi.
Käännöksiä ja muita julkaisuja
Pohjanmaalla vaikutti kanteleensoittaja Kreeta Haapasalo ja hänen oman kertomuksensa mukaisesti Lilli kirjoitti Kreetan elämäkerran ja julkaisi sen Aleksanda Gripenbergin toimittamassa Koti ja Yhteiskunta -lehdessä.
Lilli myös suomensi mm. vironkielistä kirjallisuutta, josta voi mainita esimerkiksi Lilli Suburgin kertomuksen Liina ja Eduard Bornhöhen Kostaja. Bornhöhe ei ollut mikään rivikirjailija, vaan hän loi Viron historiallisen romaanin.
Lilli Rainio halusi tietää enempi Virosta ja sen kansasta ja lähti sisarensa Selma Rainion kanssa Tartton lähettyville Keerimöisä-nimiselle maatilalle tutustumaan veljeskansan oloihin. Selmasta tuli sittemmin ensimmäinen lääkäri Ambomaalle. Hänestä voi lukea lisää Naisten äänen artikkelitietokannasta.
Kokkolassa asuessaan Lilli suomensi kertomuksia ja hartauskirjoja Sortavalan Evankeliselle yhdistykselle ja hän kirjoitti juttuja Kokkola-lehteen. Hän opiskeli kaiken puuhan lisäksi myös englannin kieltä ja suomensi Mark Twainin Johanna d’Arcin elämäkerran ja Hudson Taylorin elämäkerran.
Vielä kerran Lilly sai asua Virossa kesällä 1898. Hän oli saanut tehtävän Gummeruksen kustannusliikkeeltä suomentaa Eduard Wildenin Mahtran sota -nimisen romaanin. Wilden oli A. H. Tammsaaren ohella Viron kirjallisuuden merkittävimpiä realisteja. Teoksen myöhempi nimi oli Kapina Moisiossa.
Muita julkaisuja:
Suomalaisia kansansatuja 2 osa : Kuninkaallisia satuja: 1 vihko ; toim. Kaarle Krohn ja Lilli Lilius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1892, 1893.
Tapahtumia kristillisen elämän alalta : lapsille ja nuorisolle kodeissa ja pyhäkouluissa kerrottaviksi ; tekijät Anna Augusta ja Lilli Lilius. Söderström, Helsinki 1895
Nimimerkillä Ainio. Elämän aallokossa. Gummerus 1913.
Hän käytti myös nimimerkkejä -li-li ja Ainio.
Paluu Helsinkiin ja muutto Saarijärvelle
Veljensä Arthur Anshelm Liliuksen kuoltua 1904 Kokkolassa Lilly muutti etelään sukulaisten ja tuttavien lähettyville. Raittiusseura oli tullut jo tutuksi ja hän pääsi jäseneksi Suomen Valkonauhaliittoon. Ja niinhän siinä kävi, että hän pääsi liiton sihteeriksi ja toimitti kerran kuukaudessa ilmestyvää Valkonauha-lehteä. Myös hänen pitämänsä raittius- ja siveellisyysesitelmät jatkuivat.
Syksyllä 1914 Lilli joutui jättämään Helsingin ja muutti kotiseudulleen Saarijärvelle hoitamaan vuoteen omaksi joutunutta äitiään. Äiti eli vielä kymmenen vuotta ja kuoli 94 vuoden iässä vuonna 1924. Lilli oli huolehtinut jo veljensä taloudesta Kokkolassa ja hoiti vielä äitiäänkin pitkään Saarijärvellä. Lillillä ei ollut omaa perhettä, joten yksinäisen naisihmisen luontainen osa lapsuuden perheessä oli auttaa sisaruksia ja iäkkäitä vanhempia. Täälläkin hän oli aktiivinen raittiusseuralainen ja toimi Saarijärven Raittiusyhdistyksen puheenjohtajana.
Sisä-Suomi -lehti kirjoitti toukokuun 1925 numerossa arvokkaasta kirjalahjoituksesta.
”Jyväskylän tieteellinen kirjasto, joka kuten tunnettua on nykyisin aivan ensiluokkainen, on jälleen saanut arvokkaan lisän. Neiti Lilli Rainio Saarijärveltä on nim. lahjoittanut kirjastolle noin 300 teosta käsittävän kokoelman Saarijärven ent. kirkkoherran Anton Liliuksen kirjastosta. Kirjasto sisältää vanhempaa kirjallisuutta, etupäässä viime vuosisadan alkupuolelta. Osa näistä on 1700-luvultakin.”
Vuonna 1931 Lilli Rainio täytti 70 vuotta. Sisä-Suomi onnitteli päivänsankaria: ”Kansan syvien rivien sivistäminen on hänelle ollut rakas tehtävä ja on hän ollut mukana Saarijärvellä kansakoululaitostakin perustettaessa, toimien lyhyemmän aikaa opettajanakin paikkakunnan ensimmäisessä kansakoulussa. Nasiasian hyväksi on hän myöskin paljon tehnyt. Yleensä kaikki hyvä ja jalo on saanut hänessä lämpimän kannattajan. Hiljaisena ja vaatimattomana hänet vieläkin tapaamme siellä missä hänen nuoruusvuosiensa ihanteiden merkeissä toimitaan. 70-vuotias taakka ei tunnu lainkaan painavan ylivoimaisena hänen harteitaan.”
Lilli Rainio on haudattu Saarijärven läntiselle hautausmaalle.
