Tuossa myrskyssä Putkonen on hankkinut itselleen monipuoliset digitaidot, kirjoittanut kaksi kirjaa ja päätynyt journalistiseen kotipesäänsä printtiin. Haastatteluhetkellä hän työskentelee Seuran tuottajana.

Tapa kertoa muuttuu, mutta tarina itsessään ei katoa. Niitä kerrottiin jo ennen kirjapainotaitoa. Tekstin kuolema kuulostaa meidän sukupolvelle mahdottomalta, vaikka ovathan myös TikTok ja Snapchat omanlaistaan tarinankerrontaa.

Liina itse joutui vuosiksi työntämään syrjään intohimonsa kirjoittaa. Paine purkautui tavalla, jonka on monelle journalistille tuttu.

– Menin luovan kirjoittamisen kurssille. Törmäsin dekkarikilpailuun, satuin voittamaan sen ja sain kustannussopimuksen Johnny Knigan kanssa.

Jäätynyt tyttö ilmestyi loppukesästä 2018 ja Palava poika jo huhtikuussa 2020. Neliosaisen dekkarisarjan kolmonen on työn alla.

– Ensimmäinen oli kompensaatiota aikana, jolloin paketoin, suunnittelin, johdin ja elin maailmassa, jossa oli vain bittejä ja ux-designeja. Nyt kun minulla on ne tarinat, kirjat, työtyytyväisyys tulee helpommin.

– Kirjailija en koe olevani, se on liian iso sana. Olenko journalisti? Olen, vaikka työkseni tuotan nyt sisältöä. Journalistin arvot mulla on, enkä voisi tehdä vastoin niitä.

Pohja Kalevasta

Putkosen ammatillinen peruskallio on vankka: pohjoisen valtalehti Kaleva. Oululaiselle Liinalle Kaleva oli lähes luonnonvalinta, sillä hänen isoisänsä Esko Saarinen oli aikoinaan lehden päätoimittaja.

Lääkärin ammatista haaveillut nuori nainen luki pitkät matikat, fysiikat ja kemiat, mutta kun ovi lääkikseen ei heti auennut, äiti vinkkasi Haapaveden opiston toimittajalinjasta. Ura oli sitä myöten selvä.

– En olisi päässyt Kalevaan harjoittelemaan ilman taustaani, koska sinne otettiin korkeakouluopiskelijoita. Onnistuin varmaan kohtuullisesti, koska sain ennen vakinaistamista määräaikaisuuden nuorten työllistämistuella.

Elettiin 1990-luvun alun lamaa.

Nainen urheilutoimituksessa

 Putkonen oli Kalevassa kuusi vuotta.

 – Aloitin uutisista, sain taittokoulutuksen, kävin nuorten toimituksessa, taloudessa ja kulttuurissa, tuurasin toimitussihteereitä. Olin pitkään myös täyspäiväinen urheilutoimittaja. Viimeisen Kaleva-vuoteni hoidin viikonvaihdetoimitusta.

Urheilun vanhat patut suhtautuivat nuoreen naiseen tasavertaisena kollegana. Muu sporttiväki tuppasi toisinaan kysymään miestoimittajaa puhelimen päähän.

– Ei minulle silti tullut sellainen olo, että naistoimittajana olisin jotenkin vähäpätöisempi tai huonompi.

Ilta-Sanomat vie

Vuosituhannen vaihteessa Putkonen oli kiertänyt lähes koko Kalevan ja siviilissäkin tapahtui.  Hän erosi nuoruuden avioliitostaan. Oulu sai jäädä.

– Muutama ystävä oli hakeutunut Ilta-Sanomiin ja seurasin esimerkkiä vuoden 2001 alussa. Muutin ensin Helsinkiin ystäväni lattialle, sieltä Punavuoreen suihkuttomaan pikkuyksiöön.

Minkä materiassa menetti, sen elämän hurmiona voitti. Ilta-Sanomat oli iso, äänekäs ja vaikuttava. Toimittajien elämään kuului myös hauskanpito.

Toimituksesta lähdettiin ulos jutuntekoon. Onnettomuudet ja arjen draamat tallennettiin työparina kuvaajan kanssa, mikä sittemmin vaikutti myös Liinan henkilökohtaiseen elämään dramaattisesti.

Levikki oli joka aamu nolla. Juttujen piti olla niin kiinnostavia, että lehti ostetaan. Netti oli jo jollakin tavalla olemassa mutta täysin ulkopuolella meidän touhuista.

 Lööppi ja törmäys 

Oman ennätyslööppinsä Putkonen muistaa hyvin. Sen sanamuoto kuohutti häntä jutun tekijänä, mutta kiinnosti lukijoita käsittämättömän paljon.

 – Spede Pasanen oli ennen kuolemaansa maksanut pelivelkansa. Uutispäällikkö näki silmissään lööpin ”Aavistiko Spede kuolemansa”. Pidin tällaista pellejournalismina, mutta pomot vaiensivat minut.

Siitä tulikin IS:n historian myydyin maanantainumero, muistaakseni yli 300 000 kappaletta. Aivan järkyttävä määrä.

Putkonen erikoistui terveysjuttuihin parahiksi lintuinfluenssan aikaan. Työ oli taiteilua, jossa piti sekä varoa hysterian lietsontaa että muistaa myyntiluvut.

Liina sattui olemaan lomilla, kun lööppiin painettiin, että satojatuhansia ihmisiä voi kuolla. Hän ei ollut juttua tehnyt ja piti ilmausta pöyristyttävänä.  Terveystoimittajana hän painotti jatkuvasti työssään vastuullisuutta. Selkkaushan siitä tuli.

Tilanne kriisiytyi siihen pisteeseen, että Putkonen pyysi jo työtodistusta. Sotku yläkerran kanssa laukesi kuitenkin rauhanomaisesti, vaikka välien normalisoitumiseen kului aikaa.

Onnea siviilissä

Työkuviot Ilta-Sanomissa yhdistyivät privaattiin ja tuottivat Putkoselle suuren onnen: tytär syntyi vuonna 2004.

Pääsin heti äitiyslomalta palattuani päivävuoroon. Työorientoituneessa lehdessä se ei ollut itsestään selvää. Päiväduuni oli hieno kädenojennus, koska free-kuvaajana toimiva lapsen isä joutui keikoille milloin joutui. Sanomilla oli jopa hoitopalvelu sairaalle lapselle, mitä en kyllä koskaan käyttänyt.

Putkonen siirtyi vastaamaan IS:n vasta perustetusta asuntosivustosta. Firma halusi kasvattaa ilmoitustuottoja.

Sisältömarkkinointia ei vielä ollut, vaan jutut olivat puhtaasti kotia ja sisustusta. 

2000-luvun lopussa netti tuli tosissaan. Markkinointiyhteistyö ui kuvioihin. Putkonen oli rakentamassa kumppanuutta ison terveysalan firman Coronarian kanssa. Terveyssivusto veti loistavasti, Coronaria antoi verkkoon sisältöä ja se sai linkkiohjauksen IS:sta omille sivuilleen.

Aikakauslehtiin

Putkonen siirtyi aikakauslehtipuolelle uuden vuosikymmenen alussa Ilta-Sanomien viikonloppuliitteen PS:n pomon paikalta. Takana oli yhdeksän antoisaa iltapäivälehtivuotta.

Lehden henki oli mahtava, töissä naurettiin paljon, ja se oli sallittua.  IS-moottori imi itseensä. Oli hyvä eetos, oltiin Suomen suurin, paras, nopein. Mihinpä sieltä nyt lähtee. 

– No, vuonna 2010 kuitenkin loppui mun uutisura. En ollut tippaakaan aikkarityyppiä, mutta olin lukenut ja arvostanut Sanomien Meidän Perhe -lehteä. Oma perheenikin oli juuri kohderyhmää. Hain lehden toimituspäällikön paikkaa ja erinäisten vaiheiden jälkeen sain sen. 

Lehdenteko oli hyvin ammattimaista. Tahti oli verkkaisempaa kuin iltapäivälehdessä, mutta kokonaisuudet isompia. Toimituspäällikkö oli vastuussa vähän kaikesta. Tiimityö kukki. 

Vielä kymmenen vuotta sitten, 2010, aikakauslehdissä yksi toimitus teki yhtä lehteä. Somella ei ollut mitään asemaa.

Yt-rumba alkaa

Murros väijyi kuitenkin lähellä. Vuonna 2012 järkkyi myös Sanoma-mastodontti. Yt-kierre alkoi Sanoma Magazinesista.

– Se oli ennenkuulumatonta. Ihmiset olivat tolaltaan ja ahdistuneita. Kupla särkyi, eikä sen jälkeen ole enää menty parempaan.

Lehtimaailmassa oli toki eletty kuin kanat pellossa, kun rahaa tuli niin paljon että sitä oli myös varaa tuhlata.

– Tässä mielessä ymmärrän, että radikaaleja ratkaisuja oli tehtävä ja tuhlailevia toimintoja karsittava, jotta yritys pysyi elinkykyisenä. Silti minusta yt:t ovat aina tietynlainen epäonnistuminen johtamisessa, koska ennakointi kuuluu myös vaativaan bisneksen hallintaan. 

– Kun tuli toiset yt:t, ei ollut kyse enää vain vanhojen toimintamallien karsimisesta, vaan raha ei vain riittänyt siihen laatuun, jota yritettiin ylläpitää. Kolmansissa yt-neuvotteluissa oli jo myönnettävä, että vaikka tehtäisiin töitä kuinka paljon tahansa ja yritettäisiin kaikkemme, rahaa tulee entistä vähemmän. Lukijat eivät halua enää maksaa lehdistä. Ilmaista sisältöä on tarjolla kaikkialla. Ymmärsin, että asioihin pitää alkaa suhtautua eri tavalla.

Yt:t vaikuttivat organisaatioihin myös muuten kuin potkujen kautta. Toimituksia rakennettiin uusiksi, ja ihmiset vaihtoivat työpaikkoja.

– Olin onnekas ja sain valita. Lähdin vetämään uutta projektia, jossa paketoitiin Sanoman lifestyle-sisältöä yhtiön maakuntalehtiin. Vuoden aikana kävin läpi kaikki Sanoma Lifestylen aikakausilehtien sisällöt parin vuoden ajalta käsipelillä. Arkistointijärjestelmä ei ollut siitä kunnossa, että sen turvin olisi voinut toimia.

Projektista toiseen

Putkonen rakensi järjestelmän, jossa vanhat asumis-, ruoka- ja terveysjutut paketoitiin niin, että maakuntalehdet pystyivät tekemään niiden pohjalta teemasivustoja.

– Projektissa oltiin jo myöhässä. Muualla oli perustettu Lännen Median kaltaisia yhteistyöprojekteja, joissa jaettiin muun muassa juuri tällaisia sisältöjä. Sanoma möi maakuntalehtensä pois, ja projekti oli siinä.

Putkonen oli tuolloin jo toisenlaisissa hommissa.

– Arkistotyön jälkeen työnantaja kysyi, josko lähtisin vetämään Me Naisten ja Ilta-Sanomien uutta yhteistyöprojektia, Kilot Veks -lehteä. No mikäs sinä, oli se hauskaa, koska tykkään tehdä uutta. Työtä oli järkyttävän paljon.

Liina ajautui väistämättä kohti digimaailmaa. Laihdutuslehteä seurasi Mun Treenari -mobiilisovelluksen kehittämistyö. Putkonen nimitettiin sen projektipäälliköksi, mutta hän ei tuntenut oloaan kovin kotoisaksi.

– Mulla ei ollut appien teknisestä toiminnasta mitään käsitystä. Onneksi oli koodari ja designeri, ja onneksi en tiennyt paljonko koodari maksaa!

Applikaatioon tehtiin käyttäjille laihdutus- ja liikuntahaasteita. Sovellus oli ilmainen,  ja se oli tarkoitus kaupallistaa ulkopuolelle.

Potkujen uhka

Ja kuinka ollakaan – Sanomiin tuli jälleen yt-aalto. Kaula katkaistiin kaikelta tuotekehitykseltä, mikä ei tuonut rahaa. Myös Putkosen projektilta.

– Olin varma, että saan potkut, koska mulla ei enää ollut töitä. Juridisestihan se olisi mennyt juuri niin: kenkää, koska töitä ei ole.

– Kai mulla taas oli jokin suojelusenkeli. En saanut potkuja, vaan tilaisuuden valita. Menin Hyvän Terveyden toimitustiimiin tuottajaksi. 

Median maanjäristyksissä Putkonen oli vaihtanut jatkuvasti työnkuvaa. Tie Sanomissa näytti 15 vuoden jälkeen loppuun kuljetulta. Hän oli perustanut oman lehden, kehittänyt digiä, ollut päättämässä linjoista. 

– Päätoimittajaksi en enää edes hinkunut. Olin seurannut vierestä kuinka hullua hommaa se on. Resurssit ja vaatimukset eivät koskaan kohtaa.

Uuteen taloon

Viidentoista Sanoma-vuoden jälkeen Putkonen oli kypsä vaihtamaan taloa.

Otavamedian Anna-perhe haki Kaksplussan ja Koululaisen toimituspäällikköä. Liina ajatteli, että ellei hän hae paikkaa nyt, hän ei lähde Sanomilta ikinä. Tai lähtee kengänkuva takamuksessa.

– Kävin soveltuvuustestit ja haastattelut. Tulin valituksi. Edellytin, että palkan on pysyttävä samana, muuten olen hullu. Luovuin autoedusta ja henkilöstörahastosta, eli periaatteessa tietysti hävisin, mutta irtisanomiskierteen jälkeen en enää jaksanut taloudellista prässiä.

Perhefirmassa henki olikin leppoisampi kuin pörssiyhtiössä. Kvartaalit eivät ratkaisseet, mutta töitä sai paiskia. Putkonen vastasi noin kymmenen hengen tiimistä, jossa oli mahtavan ammattitaitoisia ja sitoutuneita naisia. Tiimi teki kahta lehteä ja yhtä Otavamedian suurimmistä verkkosivustoista.

– Oli sellainenkin vuosi, kun omistaja löysäsi kukkaroa, jotta saadaan sisältöjä sujumaan.

Jälleen yt:t

Hyökyaalto pyyhkäisi myös Reenpäiden taloon alkukesästä 2018. Kun emo-Otavalla oli historiansa paras tulos, Otavamedialla alkoivat isot yyteet, jotka eivät menneet kuin Strömsössä.

Kollegoista näin, että ne olivat yhtä vaikeat, traumaattiset ja yhtä surulliset heille kuin Sanomien ekat yt:t minulle. Joku hullujen suojelusenkeli mulla täytyi olla, koska en saanut potkuja vieläkään. 

– Hirveän ahkeria ja osaavia ihmisiä joutui ulos. Alalla ei ole enää kyse siitä, että noustaan uudelle aikakaudelle, vaan siitä, että ihmiset ovat väärässä paikassa. He ovat täysin osattomia siihen miten heille käy.

Otavamedian isoissa yyteissä edettiin lehtiperhe kerrallaan. Liinalle rakas tiimi Anna-perheessä hajosi samassa rytäkässä.

Netin oudot kuviot

Yhä ilmestyvällä Koululainen-lehdellä on erityinen paikka Putkosen sydämessä.

– Se on ihana! Koululaista tilaavat isovanhemmat lapsenlapsilleen. Verkkolehti on olemassa, mutta sitä ei voi saada kannattamaan. Lapsille ei saa mainostaa, eivätkä lapset myöskään käytä internetiä. He käyttävät applikaatioita.

Paperinen Kaksplus tapettiin vuoden 2019 lopussa. Verkossa se oli pitkään Otavamedian suurin, mutta ainaisena kakkosena Sanoman maankuulun vauva.fi-keskustelupalstan perässä.

Vauvan lukuihin Liinan tiimi ei edes pyrkinyt, sillä yllättävää kyllä, lapsiperheiden omilla sivuilla mellastavat rasistit, pedofiilit ja botit. 

– En tehnyt töitä Vauvassa, mutta näin kuinka etukäteismoderointi olisi ollut kustannustehokkaasti mahdotonta niillä kävijämäärillä. Sivustolle lähetettiin törkeitä ruutukaappauksia ja videoita. Kyllä siinä myös vaippojen mainostajilta nopeasti loppui mielenkiinto.

Kaksplus joutui taistelemaan samoja häirikköjä vastaan.

– Koneellisella moderoinnilla blokattiin tietyt sanat, mutta ihmisetpä osaavat kiertää niitä tähdillä ja taivutuksilla. Se oli taistelua tuulimyllyjä vastaan, joten vapaa kuvien postausoikeus oli pakko poistaa. Yksi häirikkö pystyy pilaamaan tuhansien ilon.

Otavamedian sisäiset järjestelyt vapauttivat kuitenkin Putkosen noista murheista. Yhtäkkiä Seuraan tarvittiin tuottaja.

– Oli onneni, että Seurassa vapautui tuottajan paikka juuri kun minun työni niin sanotusti katosi. Minulle tarjottiin paikkaa. Vaikka palkka laski, tulotasoni ei sentään romahtanut kuten irtisanomisessa olisi käynyt. Teen oman osani printtilehdestä joka viikko, mikä on henkisesti helpompaa kuin digitaalinen häärääminen siellä täällä. En enää herää öisin miettimään, että mitähän tästä tulee.

Tulevaisuus?

Kollegat ja ystävät tuntevat Liinan valloittavana persoonana. Hän on iloinen, kuunteleva ja oikeudenmukainen. Tehokasta peliaikaa työelämässä olisi parikymmentä vuotta, mutta näinä aikoina lehtityön tekijällä on oltava kuuluisa plan B.

– Mullahan ei ole diginatiivin taitoja, jotta pääsisin tältä alalta eläkkeelle. Kunhan voisin jäädä siihen saakka, että perusasiat ovat kunnossa: asuntolaina maksettu ja tytär omillaan.

– Olen laskenut, että pieniä tarinoita kirjoittamalla pystyisin sen jälkeen just ja just elämään.