Leila Kastelli syntyi muusikko Matti Tuhkalan perheeseen Raahessa vuonna 1948. Lapsuudenkoti sijaitsi Palonkylässä muutaman kilometrin päässä Raahen keskustasta. Metsät ja luonto olivat lähellä ja koko perheelle tärkeitä. Retkiä merenrantaan ja metsään eväiden kanssa Tuhkalat tekivät usein. Näin luonnonkasvit, marjat ja sienet tulivat tutuiksi jo lapsena. Leilan äiti hoiti kukkia ja mansikoita täynnä kasvavaa puutarhaa ja isä täydensi sitä ravinteikkailla pensaskasveilla. Sieltä juontaa Leilan kiinnostus puutarhan hoitoon.

Leila sanoo, että hänellä oli onnellinen lapsuus. Hänellä on aina ollut vilkas mielikuvitus. Niinpä idearikkaalla tytöllä riitti ehdotuksia, kun naapuruston lapset kyselivät, mitä nyt leikittäs. Tottakai metsässä luuraa peikkoja tai tonttuja ja näistä voi kehitellä vaikka minkälaisia leikkejä. Alueella asui paljon lapsiperheitä, joten leikkikavereista ei ollut puutetta. Hänellä on 3,5 vuotta nuorempi sisar Lea.

– Oikeastaan olin poikatyttö, Leila sanoo ja tarkoittaa sitä, että hän kiipesi puuhun ja katolle siinä missä pojatkin. Myös risumökin rakentamiseen hän osallistui poikien kanssa. Siitä tosin tuli sanomista, kun hän halusi, ettei turhan suuria reikiä seinässä saanut olla.

Leila oli mukana lintulaskennassa jo 10-vuotiaana. – Poikien perässä hiippailtiin ja niin saatiin selville lintujen pesintäpaikat, hän taustoittaa.

Koulumatkat oppikoulun ensimmäisinä vuosina Palonkylästä kaupungin keskustaan sujuivat pyöräillen ympäri vuoden. Joskus talvella auraamattomat tiet olivat haaste, mutta sisulla Leila siitä selvisi.

Leilan vanhemmat erosivat, kun Leila kävi oppikoulua. Äiti muutti tyttöjen kanssa kaupungin keskustaan. Koulumatka lyheni huomattavasti. Leila on aina ollut innokas lukija ja kaupunginkirjasto kokoelmineen oli nyt lähellä.

Oppikoulun jälkeen koulutaival jatkui Raahen Porvari- ja Kauppakouluun, josta hän valmistui merkonomiksi vuonna 1967.

Raahesta maailmalle

Leila kertoo, että lapsena hänen toiveammattinsa olivat kulkuri ja kansakoulunopettaja. 18-vuotiaana hän lähti maailmalle viettäen kulkurin elämään 15 vuoden ajan. Tuona aikana hän asui Ruotsissa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa ja Hyvinkäällä. Aina välillä hän kuitenkin palasi Raaheen, vaikka maailmallakin oli hyvä olla.

Hyvinkäällä Leila teki toimistotyötä ja opiskeli taidekoulussa. Hän kävi matkailuoppaan kurssin ja tanssi kansantansseja. Hän sanoo, että tanssi on kuulunut aina hänen elämäänsä. Nuorena hän kävi paljon lavatansseissa tanssimuusikkona toimineen isänsä mukana. Ruotsin vuosina hän harrasti jazztanssia. Raahessa hän on harrastanut flamencoa ja itämaista tanssia.

1970-luvulla hän työskenteli kahtena kesänä Raahen matkailutoimistossa. Tuolloin hän toi Raaheen idean matkailuoppaiden kouluttamisesta. Työväenopiston opettajan, Meeri Larssonin, kanssa hän ideoi ja aloitti opastoiminnan Raahessa. Hän toimi silloisen kulttuurisihteerin, Ritva Meriläisen, avustajana ja työskenteli kaksi kesää Saloisissa toimineen taidenäyttelyn tilan valvojana.

Leila oli mukana, kun entinen taideyhdistys herätettiin henkiin kuvataidejaostona taiteilija Kirsti Muinosen kanssa.

Myöhemmin Leila elätti itseään myös toimien Raahen Seutu -lehdessä toimittajan lomittajana ja kirjoitti artikkeleita freelancerina parin vuoden ajan.

Sielunkumppani Einon kanssa Pattijoelle

Leila solmi avioliiton Eino Kastellin kanssa vuonna 1980. Einon mukana hän muutti Pattijoen Ylipäänkylälle. Pariskunnan pojat syntyivät vuosina 1982 ja 1983. Hänen toinen ammattihaaveensa toteutui, kun hän pääsi epäpäteväksi opettajaksi läheisiin peruskouluihin kahdeksaksi vuodeksi.

Leila on aina ollut tiedonhaluinen ja opiskellut avoimessa yliopistossa monia eri aineita. Maisterin paperit hän sai vuonna 1997 Jyväskylän yliopistosta ja sitä myötä myös vakituisen opettajan paikan Tikkalan koulusta. Täysi tusina vuosia kului tässä työssä ennen eläkepäivien koittamista. Hän sanoo, että vilkkaasta mielikuvituksesta oli hyötyä opettajan ammatissa. Tarinoiden kautta asioita oli helppo selostaa lapsille.

Peruskoulutyön lisäksi hän on opettanut Raahe-opistossa englantia ja kansantansseja.

Ruusuja, kirjoja, tanssia

Leila jäi leskeksi vuonna 2011. Puolisonsa Einon aloittama ruusujen kasvatus auttoi häntä surun hetkellä. Hän huomasi, että puutarha hoitaa häntä. Jo Einon eläessä oli suunniteltu, että vanhasta aitasta voisi tehdä kahvilan.

Kastellin pihaan eksyi tuon tuostakin ihmisiä, jotka olivat menossa lähellä sijaitsevaa Kastellin Jätinkirkkoa (entinen Kastellin Linnanraunio) katsomaan. – Eino tunsi paikan historian hyvin ja kertoi mielellään siitä vierailijoille, Leila muistelee.

Pian Leila hakikin toimiluvan Ruusumuorin Kesäkahvilalle, jota nyt on pitänyt yhdeksän vuotta kesäisin. Valitettavasti Eino ei ehtinyt siihen mukaan.

Ruusumuorin ruusutarhassa kasvaa ja kukoistaa tällä hetkellä 120 ruusulajia. Sen lisäksi monet perennat koristavat pihapiiriä. Ruusumuorin kahvila ja ruusutarha ovat avoinna yleensä heinäkuussa.

Leila on kirjoittanut ja julkaissut seitsemän kirjaa. Näistä kolmen romaanin sarja on fiktiota, ruusukirjat ovat faktaa. – Kun talvi koittaa, istun tietokoneen äärelle täällä metsämökissä ja alan taas kirjoittaa, hän suunnittelee. Kirjoittamiseen hänellä on intohimo. Vilkas mielikuvitus nostaa esille tarinoita tarinoiden perään ja ne vaativat päästä paperille.

Raahessa Leila tunnetaan itämaisen tanssin harrastajana. Ruusumuorin Kesäkahvilan asiakkaat ovat saaneet nauttia itämaisen tanssin esityksistä ja muistakin lähiseudun taide-elämyksistä.

Raahe-seura valitsi Leila Kastellin Raahen Fiiaksi vuonna 2020. Leila liitti hattuunsa huuhkajan sulan, jonka hän löysi Jätinkirkon luota kunnioittaen sillä myös miestänsä Einoa, jonka hän halusi tuoda mukaan arvon osoitukselleen. Parittomina vuosina Raahe-seura valitsee Raahen Pekan.