LEILA Tuulikki AHTO 28.7.1937-14.11.2022

Sairaanhoitaja, valkonauhasisar Leila Ahto kuoli Helsingissä Suursuon sairaalassa 14.11.2022 iän tuomien sairauksien uuvuttamana. Hän syntyi 28.7.1937 Vesannolla Martta ja Uuno Huuskosen monilapsiseen perheeseen. Kodin ulkoiset puitteet olivat niukat. Vanhemmat antoivat Leilan vuonna 1943 adoptiolapseksi Lempi ja Arvi Pettiselle Ristiinaan. Päätös ei ollut tuohon aikaan epätavallinen. Vastaavaan ratkaisuun päädyttiin monissa perheissä. Taustalla oli vanhempien halu tarjota lapselleen paremmat olosuhteet ja koulutusmahdollisuudet. Ero lapsuusperheestä vahvisti sitä, että Leilasta kasvoi elämää myötätuntoisesti ja syvästi ymmärtävä ihminen.

Leila kävi keskikoulun Mikkelin Yhteislyseossa. Brahelinnan emäntäkoulun jälkeen hän aloitti sairaanhoitajaopinnot Etelä-Saimaan Sairaanhoitajakoulussa ja valmistui sairaanhoitajaksi 1961. Leila myös lisäkouluttautui hoitoalalla. Hän suoritti Hoitotiede I:n Helsingin Yliopistossa 1987 ja valmistui diplomivyöhyketerapeutiksi 1989.

Leila ehti olla 35 vuotta hoitotyössä, josta 25 vuotta Helsingissä Suomen puolustusvoimien keskussotilassairaala Tilkassa. Leila toimi myös Tehyn luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Perhe asui ennen Helsinkiin muuttoa Oulussa ja Haminassa, sillä Leilan puoliso (1961-1971) eversti Sampo Ilmari Ahto oli puolustusvoimien palveluksessa.

Leila lukeutuu vapaaehtoisen kansalaistoiminnan taitaviin taustapuurtajiin. Hän paneutui tehtäviinsä huolella ja suoritti Järjestötoiminnan kurssin. Leila oli sotilaskotitoiminnassa vuodesta 1983 ja vuodesta 1995 vapaaehtoisena Helsingin Seudun Sotilaskotiyhdistyksessä. Hänelle myönnettiin ansioistaan harrastusmerkki sekä Rannikon risti ja Joutselän risti. Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (NMKY), Uudenmaan seniorisairaanhoitajat ja lottaperinneyhdistys olivat osa Leilan vapaaehtoistoimintaa.

Viimeisten yli 10 vuoden ajan Leila oli ahkerana työmyyränä Kansan Raamattuseuran SenioriFoorumissa. Toiminta aloitettiin Meritullin seurakuntasalin tiloissa 16 vuotta sitten, mutta osanottajamäärän kasvaessa siirtyi Agricolan kirkon kryptan tiloihin. SenioriFoorumi kokoontuu viikoittain ja osanottajia on keskimäärin 300, enimmillään jopa 600 henkilöä. Leila toimi Foorumin kahvitusryhmässä sitoutuneesti ja sydämen lämmöllä.

Leila toimi Huuskosten sukuseurassa vuodesta 1960, ja toimi sen rahastonhoitajana. Hän kirjoitti ja taittoi sukuseuransa 50-vuotishistoriikin. Leila tarttui rohkeasti uusiin haasteisiin ja opetteli myös sujuvan tietotekniikan taidon. Hän opiskeli Helsingin ikäihmisten yliopistossa ja toimi ATK- ja tutortoiminnassa opettaen taitoja toisille senioreille. Leila opetti myös suomen kieltä somalinaisille ja laati kirjoituksia Suomalaiselle Kirjallisuuden Seuralle teemalla ”Hoitotyön muistot”.

Suomen Valkonauhaliiton ja Leilan kotiyhdistyksen Helsingin Valkonauha-Vita Bandet i Helsingors ry:n jäsenet muistavat Leilan taitavana käsityöihmisenä ja lämpimänä kuuntelijana. Leila ohjasi yhdistyksessä käsityökerhoa ja järjesti Valkonauhan jouluaskartelupäiviä. Hänen kättensä työ näkyi Tasavallan Presidentin Suomen Valkonauhaliiton esitysten perusteella myöntämien kunniamerkkien jakotilaisuuksissa. Leila huolehti kunniamerkkien nauhojen ompelemisesta ja luovutuskuntoon laittamisesta noin 20 vuoden ajan.

Leilan toiminnan muisto näkyy Liisankadulla Suomen Valkonauhaliiton tiloissa monin tavoin. Hänen kirjansidontatyönsä, kaunis vieraskirja on koonnut vuosien ajan kansiensa väliin vierailija- ja juhlamuistoja. Liiton kokoushuoneessa oleva Akseli Gallen-Kallelan Liekki-ryijy on Leilan lahjoittama, samoin kuin monet kukkamaljakot ja kauniit pitsikoristeiset pellavaliinat. Toimistossa käyneet muistavat ehkä myös pääsihteerin huoneessa olevan valkoisen pöydän, joka sekin on Leilan lahjoituksia järjestöllemme.

Leilan sydämellisyys ja sielun viisaus loivat ympäristöön hyvän ja levollisen ilmapiirin. Jos tarvitsit neuvoa tai kuuntelijaa, Leila oli valmis auttamaan.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi Leilalle 1989 SVR ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein ansioista ammattialalla ja järjestötoiminnassa.

Muistamme Leilaa kiitollisuudella ja kaipauksella. Hänen monipuolisuutensa, tiedot yhdistettynä toimintaan, vahvistivat monien järjestöjen työtä. Suomalainen kansalaisyhteiskunta lepää Leilan kaltaisten toimeen tarttujien varassa.

Keskusteluista Leila kanssa syntyi vaikutelma, että hän oli valmistautunut lähtemään tästä ajasta. Hän eli ja koki elämän, johon sisältyi työtä ja vaivannäköä sekä rakkautta lähellä eläviin.

Ristiinan kesäpaikka Saimaan rannalla marja- ja sienimetsineen tarjosi mahdollisuuden kerätä voimia työn ja huolienkin keskellä. Siellä muisto ja kiitos Leilan elämästä elävät vahvana.

Leilaa jäivät kaipaamaan kaksi poikaa perheineen ja laaja sukulaisten sekä ystävien joukko monissa järjestöissä.

Irja Eskelinen

rovasti, valkonauhasisar