Laululintu Alli Hannikainen, musiikinopettaja ja kuorojen perustaja

Laura Alfhild (Alli) Nikander syntyi 21.4.1867 Hämeenlinnassa. Isä Kustaa Josefinpoika Nikander ja äiti Heleena Gustava o.s. Jägerroos saivat viisi tytärtä. Alli oli nuorin lapsi. Jo lapsena Allin musikaalisuus ja laulunlahjat huomattiin. Hän kertoi, että seitsenvuotiaana hän osasi ison joukon lauluja ja esitti niitä perhevieraille: ”Ja vaikka muuten olin kovin ujo, sain laulaessani sellaisen rohkeuden, että lauloin laulun toisensa jälkeen”.

Alli kävi Hämeenlinnassa ensin kolme luokkaa Lilli, Hilja ja Aina Tawastjernan yksityistä tyttökoulua. Siellä sisarusten veli opetti musiikkia. Koska Alli pysyi hyvin äänessä, hän joutui laulamaan kaikkia ääniä, vaikka oli korkea sopraano. Kun koulu muutti Helsinkiin, Alli siirtyi ruotsalaiseen tyttökouluun vapaaoppilaaksi. Laulunopettaja Hilma Borg antoi hänelle yksityistunteja ja valmisti häntä esiintymään ensin koulun juhlissa ja myöhemmin muissakin tilaisuuksissa. Myös laulajatar Elise Arppe huomasi tytön lahjat ja opetti lyhyen aikaa Allille laulutekniikkaa. Alli oppi toki myös soittamaan pianoa. Hänen pianonsoiton opettajansa Ida Tigerstedt oli opiskellut Pariisissa, joten voimme olettaa opetuksen olleen tasokasta.

Allin vanhin sisko Olga oli jo valmistunut Jyväskylän seminaarista ja suositteli sitä Allille. Niinpä 17-vuotias Alfhild Nikander aloitti 1884 Jyväskylän opettajaseminaarin. Seminaarissa Alli sai ensin musiikinopetusta suomenkielisen kuorolaulun isältä Erik August Hagforsilta, joka teki Allista nopeasti luokkansa kuoronjohtajan. Laulu ja harmoninsoitto kuuluivat jokaisen kansakoulunopettajan perustaitoihin, mutta Alli erottui joukosta. “Suloinen, livertävä laululintunen” Alli lauloi koko ajan ja sai konserteissa soolo-osat. Alli toimi harjoituskuorojen apuohjaajana ja seminaarin johtaja Gabriel Leinberg kustansi hänelle ammattitaitoisen laulunopettajan Anna Länkelän, jonka johdolla Alli oppi oikeaoppisen laulutekniikan.

Hagforsin sijaiseksi laulun ja soiton opetusta tuli jatkamaan Pekka Juhani Hannikainen. Pekka ihastui 13 vuotta itseään nuorempaan oppilaaseensa, joka vastasi tunteisiin. Pekan Ja Allin salakihlaus paljastui 1887, jolloin Alli joutui eroamaan seminaarista vain reilu vuosi ennen valmistumistaan. Hän matkusti säädyllisesti vanhempiensa luo Hämeenlinnaan odottamaan kosintaa ja kutsui itseään leikillään lapsimorsiameksi. Häitä vietettiin seuraavan vuoden kesällä. Huusholli kasattiin sukulaisten ja tuttavien lahjoituksista sekä osamaksulla hankitusta pianosta vuokra-asuntoon. Pian Hannikaiset asettuivat perinteiseen kaupunkipuutaloon Jyväsjärven rantaan (Gummeruksenkatu 1, nykyisin paikalla on Kirjanpainajan puisto ja rantakin on karannut kauaksi). Siinä he asuivat vuokralaisina Pekan eläköitymiseen asti. Hannikaiset olivat jyväskyläläisille niin huomattavia henkilöitä, että taloa alettiin pian kutsua Hannikaistaloksi, vaikkeivat he edes omistaneet sitä.

Alli Hannikainen antoi erivapaudella opetusnäytteen Helsingin Normaalilyseossa 1909 ja sai laulunopettajan pätevyyden. Alli opetti musiikkia – ja osin uskontoa ja ruotsia – Jyväskylän kouluissa. Hänen miehensä naureskeli: ”Meidän äiti laulattaa kaikkia muita kouluja paitsi kuuromykkäkoulua”. Allilla oli oma yksityinen lasten pianokoulu kotonaan. Hän toimi aktiivisesti lukuisissa ompeluseuroissa, lukupiireissä ja hyväntekeväisyysyhdistyksissä ja jotakuinkin kaikkiin hän perusti kuoron. Näitä kuoroja olivat mm. raittiusseuran, työväenyhdistyksen, NNKY:n ja NMKY:n, Naisyhdistyksen, Naisliiton ja Lyseon kuorot ja aivan oma kuoro Vaput.

Hannikaisten hyvä maine ja karisma mahdollistivat Jyväskylässä naisten kuorotoiminnan aikana, jolloin se ei ollut lainkaan itsestäänselvää. Vuonna 1906 Alli kutsui kotiinsa musiikista kiinnostuneita naisia, joista monet olivat hänen entisiä seminaaritovereitaan. Kaikkiaan noin 15 laulavasta naisesta koostunut Kotikuoro lauloi aluksi lähinnä omaksi ilokseen, mutta esiintyi silloin tällöin pienissä tilaisuuksissa, ja kerran vuodessa vappuisin suuremmalle yleisölle Harjun näkötornilla. Kuoro kokoontui naisten kotona, ja kun rahaa ei ollut, nuotteja kopioitiin käsin eikä Alli saanut palkkaa. Kotikuorosta syntyi 1910 vanhin yhä aktiivinen suomenkielinen naiskuoro Vaput, jota Alli johti ja jolle Pekka kirjoitti ja sovitti laulettavaa, sillä suomenkielistä naiskuoromusiikkia kuoron alkuvaiheissa ei juuri ollut. Kokenut kuoronjohtaja Alli sai kuoron soimaan. Vappujen iloisissa musiikillisissa iltamissa ja konserteissa kuultiin usein myös kuoronjohtajan yksinlaulua ja soolo-osuuksia. Koska kuorolaiset pitivät konserteissa valkoisia leninkejä, Vaput tunnettiin pian Jyväskylässä ”Allin valkoisena kuorona”.

Kun Alli opetti, johti kuoroja ja vaikutti yhteiskuntaan erilaisissa yhdistyksissä, aviomies sävelsi, sanoitti, sovitti, opetti seminaarissa, kehitti suomalaista suomenkielistä musiikinopetusta, perusti Sirkat ja Jyväskylän amatööriorkesterin, julkaisi nuotteja, perusti ja julkaisi ensimmäisen suomenkielisen musiikkilehden… Alli ja Pekka elivät musiikista ja musiikille ja saivat aikaan uskomattoman paljon.

Työn ja harrastusten lisäksi kotona elettiin vilkasta elämää. Hannikaisille siunaantui kuusi lasta, joita Alli kasvatti kiitoksilla ja kehuilla. Niin kauan kuin lapset olivat pieniä, Alli lauloi heille iltaisin unilauluja. Alli opetti myös musiikin perusteet lapsilleen eikä kotona varmaankaan voinut olla oppimatta musiikkia. Kaikki lapset oppivatkin monipuolisiksi muusikoiksi. He saivat itse valita instrumenttinsa: Lauri soiti alttoviulua mutta päätyi toimittajaksi ja diplomaatiksi, Ilmarista tuli pianisti, säveltäjä ja Sibelius-Akatemian professori, Taunosta sellisti ja kapellimestari ja Arvosta viulisti, viulunsoiton opettaja ja säveltäjä. Väinö valitsi harpun ja säveltämisen. Auno, Ilmari ja Arvo keikkailivat Trio Hannikaisena niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Veljesten trio oli Suomen ensimmäinen ammattimainen kamariyhtye. Pojistaan ylpeillä vanhemmilla oli myös suuri suru: ainoa tytär Toini kuoli vain 3-vuotiaana.

Alli oli synnytyslaitoksella järkytyksekseen nähnyt, miten köyhien vauvat saivat tulla vähällä toimeen. Hän perusti Jyväskylän Maria Magdalena -yhdistyksen, joka valmisti ja lahjoitti vauvanvaatteita köyhille. Hän oli myös mm. aktiivinen Martta. Niinpä Alli Hannikaisesta tuli Jyväskylässä kaupungin Köyhäinlautakunnan ensimmäinen naisjäsen.

Hannikaiset elivät vilkasta elämää. Lasten lisäksi talossa pyöri palvelusväkeä. Talossa asui myös useampi opiskelija alivuokralaisena. Jotakuinkin kaikki Jyväskylässä vierailleet musiikintekijät vierailivat tai jopa yöpyivät Hannikaisilla. Kaupungissa pidettyjen konserttien jälkeen Hannikaisilla järjestettiin musiikkipitoinen illanvietto ja aina lauantai-iltaisin perheenjäsenistä koostuva kotiorkesteri soitti ja esiintyi sekä omalle väelle että ystäville. Lämpimällä ilmalla avoimien ikkunoiden alle kertyi kaupunkilaisia nauttimaan musiikista. Kesäksi perhe muutti Päijänteen rantaan kesähuvilalle, jossa Alli harrasti puutarhanhoitoa.

1917 Alli Hannikainen täytti 50 vuotta ja P.J. Hannikainen eläköityi seminaarista. Pekan toiveesta he muuttivat saman vuoden syksyllä Helsinkiin. Siellä he pääsivät seuraamaan paitsi Suomen itsenäistymistä myös kansalaissodan kiehuntaa. Kun aviomies sairastui ja kuoli, Alli oli vain 57-vuotias. Helsingissä Alli Hannikainen työskenteli Helsingin musiikkiopiston (nyk. Sibelius-Akatemia) kuoronjohdon ja säveltapailun opettajana ja ylioppilasseminaarin soiton opettajana ja seminaarin johtajana (eri lähteissä hieman eri tietoa). Alli perusti Helsingissäkin uusia kuoroja ja hoiti lapsenlapsiaan.

Naiskuoropiireissä Alli Hannikainen oli tunnettu ja hänen ammattitaitoaan arvostettiin: kun Suomen Naiskuoroliitto perustettiin 1946, Alli Hannikainen kutsuttiin sen ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Alli Hannikainen oli aktiivinen kristitty, jolla oli vilkas rukouselämä ja päiväkirja, jossa hän keskusteli Jumalan kanssa. Allin Jumala oli armollinen, mutta myös pelottava: Allista kerrotaan, että koska nauraminen oli Allin Jumalan mukaan syntiä, kukaan ei koskaan kuullut hänen nauravan. Allissta sanottiin, että hän halusi uskoa kaikista hyvää ja luoda ympärilleen vain hyvää. Musiikki ja kuorolaulu olivat iso osa tätä hänen jakamaansa hyvää.

Alli Hannikainen kuoli vuonna 1949. Hänet on haudattu Helsingin uudelle hautausmaalle Pekkansa viereen.