Tämä on kertomus äidistäni, Kirsti Salosesta. Hän ei ansaitse tulla muistetuksi ainoastaan siksi, että oli hyvä ja rakastava äiti, mummo ja isomummo, jolla on ollut merkittävä vaikutus lähipiirinsä sekä meidän, hänen kolmen lapsensa elämään. Vaan myös siksi, että hän oli yksi valovoimaisimmista, rohkeimmista ja ahkerimmista ihmisistä, jota olen koskaan tuntenut. Hänen siunaustilaisuutensa oli 25.11.2017. Se oli myös äidin ja isän hääpäivä ja sulhanen oli taivaan portilla vaimoaan odottamassa. Odotusta oli kestänyt 20 vuotta. Yhteistä elämää heillä ennätti olla 45 vuotta. 

Monivärinen lapsuusaika 

Äiti syntyi vuonna 1929 seitsenhenkisen lapsikatraan neljäntenä tyttösenä vähävaraiseen, tekeväiseen ja onnelliseen Kärnän perheeseen Kiihtelysvaaran Heinävaarassa. Olli-poika kuoli jo vauvana, mutta toinen veli yhdessä viiden siskonsa kanssa sai viettää vilkkaan ja toimeliaan lapsuuden.

Varoja kun ei ollut, kaikki tehtiin itse ja lapset oppivat käyttämään luovuuttaan ja kekseliäisyyttään leikkeihin ja leikeissä tarvittaviin asioihin. Kirsti tyttönen oli tavattoman utelias ja kerkeäväinen, joten hän oli monesti pilailun ja kommellusten keskiössä. Varsinkin veli Matti oli mestari nuoremman sisarensa juoksuttamisessa. Ehkä juuri siksi heistä tuli kovin läheisiä koko iäksi.

Onneksi sisarukset olivat ahkeria päiväkirjan pitäjiä, joten monta juttua on jäänyt muistiin ja elämään myös jälkipolville.

Onnellinen lapsuus sai ikävän kolhun, kun perheen arkipäivää pyörittävä äiti Iida kuoli pitkän ja uuvuttavan sairausjakson jälkeen tuberkuloosiin. Pieni Kirsti oli silloin täyttänyt juuri kahdeksan vuotta.

Lapset jäivät päiviksi omin nokkineen, kun isä-Janne kävi työssä kodin ulkopuolella. Tämä olikin erityisen vilkas ja tapahtumia täynnä oleva ajanjakso. Vanhemmat lapset katsoivat nuorempien perään ja samalla hoitivat kotia ja arjen asioita.

Pian perhettä kohtasi toinen suuri suru, kun isäkin menehtyi keuhkokuumeeseen. Äidin kuolemasta oli kulunut aikaa vain puolitoista vuotta. Vaatimaton omaisuus myytiin ja perhe hajosi. Vanhimmat tytöt menivät ansiotyöhön ja nuoremmat lapset sijoitettiin sukulaisten hoiviin.

Kirsti tyttöselle alkoi raskas taival. Uusi koti oli isän siskon suuressa ja melko varakkaassa maatalossa. Sisko oli jäänyt leskeksi ja itsellä oli kuusi omaa lasta. Leipä oli tiukassa, työtä oli paljon ja uusi ruokittava suu oli ylimääräinen taakka.

Vaikka Kirsti teki talon töistä reippaasti oman osansa, hoiti koulunsa mallikkaasti ja oli kaikin puolin hyväkäytöksinen ja tekeväinen, kohtelu oli tylyä, torjuvaa ja syrjivää. Kirstillä oli paha olla ja hän ikävoi kovasti sisaruksiaan. Ikävää lievennettiin vilkkaalla kirjeenvaihdolla. Kirjeet joutuivat kuitenkin perheen omien lasten käsiin ja kiusaaminen yltyi. Tätä kujanjuoksua kesti kolme vuotta. 

Elämän korkeakoulun ensimmäiset luokat 

Kirsti pääsi 13-vuotiaana omien sanojensa mukaan elämän korkeakouluun ja ensimmäiseen työpaikkaansa suuren Koljolan taloon sisäpiiaksi. Oma sisko Elsa oli talossa karjakkona. Ja kun Elsa pääsi karjakkokouluun, Kirstistä tuli karjakkoharjoittelija ja nuorempi sisko Sohvi Sisko kutsuttiin taloon sisäpiiaksi. Se oli hyvää aikaa ja mukavaa työtä omien sisarien kanssa. Elämään palasi ilo ja hymy.

Karjakkoa ei Kirstistä kuitenkaan tullut. Hän otti mieluusti vastaan vanhimman siskonsa Liisan pyynnön tulla luokseen Jyväskylään. Työkin löytyi nopeasti lasten vaatteiden myymälässä ja ompelimossa. Kirsti oli kätevä käsissään ja oma äiti oli opettanut hänet myös ompelemaan. Tämä taito oli Kirstillä vahva koko elämänsä ajan.

Voi hyvin sanoa, että muut tekivät mitä osasivat ja Kirsti mitä halusi. Hän mm. päällysti ja sisusti poikansa vanhan jenkkiauton – työkalunaan vain poljettava Singer-ompelukone. Liike-elämä ja myyjättären työ kiinnostivat ompelijan työtä enemmän.

Kirsti oli seurallinen, sosiaalinen ja nätti kuin kuva, joten myymäläapulaisen töitä löytyi. Näissä tehtävissä hän tapasi miehensäkin, 11 vuotta vanhemman ja jatkosodassa haavoittuneen Salosen Toivo Vihtorin. Topi oli myymäläpäällikkönä liikkeessä, jonne Kirsti tuli myymäläapulaiseksi. Häitä vietettiin iloisissa merkeissä Jyväskylän Ainolassa 25.11.1951. 

Arkikin voi olla elämys 

Perhe eli onnellista aikaa ja kasvoi kahdella tyttärellä. Topi oli viettänyt nuoruutensa Savossa, Kuopion kupeessa Vehmasmäessä ja ollut mukana äitinsä ja veljensä kauppapuodin pidossa. Tämä kauppa oli lopettamassa toimintaa ja kyläläiset tulivat pyytämään Topia ja Kirstiä kylän uusiksi kauppiaiksi. Kirstiä vähän arvelutti, mutta Topi innostui heti.

Niin Topi aloitti talonsa ja kauppahuoneensa rakentamisen Vehmasmäkeen, uuden viitostien varteen. Perhe muutti vielä keskeneräiseen taloonsa marraskuussa 1958 ja kauppa avattiin 9.2.1959.

Uudet kauppiaat tekivät kovasti työtä ja kaikki näytti alkuun hyvältä. Perheeseen syntyi myös jo hartaasti odotettu poika. Ongelmaksi tuli kuitenkin juuri tämä uusi viitostie ja kaupan sijainti sen varrella. Vaikka se oli heti alkuun vilkkaasti liikennöity, varsinainen kylän asutus oli jäänyt vanhan tien varteen ja myymäläautot alkoivat kiertää siellä.

Kovasta yrityksestä ja ympäripyöreistä vuorokausista huolimatta kauppa ei kannattanut ja siitä piti luopua. Ensin kauppa annettiin vuokralle ja myöhemmin talo liiketiloineen myytiin kokonaan. Vaikka Vehmasmäen aika ei vuosina ollut pitkä, se oli koko perheen vahva yhteinen ikimuistoinen kokemus ja elämys. Ajanjakso, jota on muisteltu enemmän kuin mitään muuta yhteistä aikaa.

Kauppa oli kuin kylätalo. Se kokosi väen yhteen, siellä vaihdettiin kuulumiset, jaettiin ilot ja surut, vietettiin juhlat sekä niiden etkot ja jatkot. Autettiin jopa rakkaus- ja muiden kirjeiden laadinnassa. Sitä kautta kulki kylän puhelinliikenne niihin taloihin, joissa puhelinta ei ollut. Kauppa oli auki kahdeksasta kahdeksaan, mutta kylätalo oli auki 24/7.

Tuo aika myös osoitti, että Kirsti oli tehty teräksestä ja pajusta. Oli lujuutta ja kestävyyttä, eikä taivuteltaessakaan katkennut. Perhe muutti Kuopioon. Siitä alkoi seesteinen ja ns. normaali elämä. Kirsti ja Topi kävivät työssä. Kun rahasta tuli tiukkaa, Kirsti jatkoi päiväänsä lehden jakelulla. Ilo, leikkimielisyys ja huumori olivat perheessä aina läsnä. Niillä pääsi läpi ahtaiden paikkojen ja auttoivat jaksamaan vaikeinakin aikoina. Lapset kasvoivat, kävivät koulunsa, siirtyivät työelämään ja perustivat perheet. 

Iloa ja luopumista 

Kirsti-mummon rakkausvakka oli edelleen pullollaan ja pienet lapsenlapset saivat nauttia rakastavasta huolenpidosta yhtä lailla kuin omat lapset aikoinaan ja edelleenkin. Ja rakkaita olivat myös seuraava sukupolvi, lasten lastenlapset.

Kirstin omien sisarusten kanssa tiivis yhteydenpito jatkui koko elämän ja iän karttuessa sukurakkaus vain vahvistui. Hän oli tiiviisti mukana myös Kärnien sukuseuratoiminnassa.

Iän mukana tulivat sairaudet. Topi oli onnekas ja etuoikeutettu, sillä hän sai nukkua ikiuneen omassa kodissaan ja vuoteessaan vaimonsa hoidossa ja huolenpidossa. Kirstin ikävä oli suuri, mutta elämä jatkui karjalaisella elämänasenteella välillä itkien, välillä hersyvästi nauraen. Iso perhe ympärillä piti arkipäivän rattaat pyörimässä.

Kirstillä oli hyvä ja mielenkiintoinen elämä. Hän sai asua omassa kodissaan lastensa tuella lähes loppuun saakka. Muistisairaus ja 25.10.2016 tapahtunut aivoverenkierron häiriö koituivat kohtaloksi. Kirstille avautui ovi uuteen maailmaan, jota todellisuus ei enää häirinnyt.

Lyhyen sairaalajakson jälkeen Kirsti sai Leväsen dementiaosastolla ansaitsemaansa mitä parhainta hoitoa ja hoivaa. Kirstin elämä jatkui sielläkin vilkkaana ja toimeliaana. Lähes kokonaan menetetty näkökykykään ei tahtia haitannut. Kirsti oli puuhakas järjestelemään juhlia ja niissä olivat mukana yhtä lailla elävät kuin poisnukkuneetkin. Myös Tuusniemen nuoremman konstaapelin tehtävä piti häntä kiireisenä.

Hän tuli viimeiselle portille yhdessä armeliaan keuhkokuumeen kanssa. Kirsti nukkui pois 24.10.2017. Hän oli edelleen kaunis, huulillaan lempeä ja veitikkamainen hymy. Häntä jäivät kaipaamaan sukulaisten ja ystävien lisäksi kolme lasta, heidän seitsemän lastaan, yksi taivaslapsi sekä kuusi lasten lastaan.