Kerttuli Kääriäinen - Rakas ystävämme

Airi Kerttuli syntyi vuonna 1936 Helsingissä agronomi, maanviljelysneuvos Onni Aslak Rauhamaan (1901–1984) ja hänen vaimonsa, agronomi, MMK Kaisu Inkerin s. Hirvensalo (1902–1985) perheen kolmantena tyttärenä. Perhe asui silloin Jokioisten Minkiöllä. Vanhempia sisaria Riitta Inkeriä (s. 1929) ja Kirsti Liisaa (s. 1931) kutsuttiin isoiksi tytöiksi. Kerttulin jälkeen syntyivät (perheen jo asuessa Virolahdella) vielä pikkutytöt Sirkka Kaarina (s. 1939) ja Signe Marja Anneli (s. 1940).

Lapsuutensa ja nuoruutensa Kerttuli vietti Virolahdella, Harjun maaviljelys- ja karjanhoitokoululla (myöhemmin Harjun oppimiskeskus), jonka johtajana isä Aslak toimi vuodet 1937–1954.

Lotta Svärd- toiminta oli äiti-Kaisun myötä koko perheen yhteinen asia. Kerttuli oli innokas pikkulotta jo nelivuotiaana. Kerran kunnanlääkärin perheessä vieraillessaan topakka pikkulotta kysäisi aikansa ympärilleen katseltuaan: ”Missäs teillä on harja? Täällä on niin pölyistä”. Vähän vanhempana hän kutoi polvensuojusta tuntemattomalle sotilaalle ja pyysi kirjoittamaan pakettiin Airi Kerttuli Hamina Harju Rauhamaa kuusi vuotta.

Kerttuli viihtyi hyvin Harjun ruokalan pääemännän, Määmä-tädiksi kutsutun Iida Peltolan, hoivissa. Siellä hän sai seurata ja oppia monenlaisia kotitaloustöitä. Kiintymyssuhde oli molemminpuolinen ja Määmä-täti jättikin Kerttulille perinnöksi kuusi kappaletta hopealusikoita.

Talvi- ja jatkosotien aikaan perhe joutui lähtemään evakkomatkalle useita kertoja. Silloin majoituttiin sukulaisissa Hyvinkäällä sekä perhetuttujen luona Jokioisilla ja Sippolassa. Vuonna 1944 Kerttuli oli äitinsä Kaisun kanssa Helsingissä ja lähti sieltä Engun-tätinsä mukana Hämeenlinnaan katsomaan toista tätiään Eeviä ja tämän pientä Rauni- tytärtä.

Takaisin Helsinkiin palatessa juna ei päässyt Pasilaa pidemmälle, koska Helsingin suurpommitus oli alkanut. Kerttuli ja Engun-täti joutuivat kulkemaan pimeässä kävellen Pasilasta Töölöön saakka pommien jylistessä ympärillä. Engun-täti lauloi kovalla äänellä peittääkseen pommien ääntä ja luodakseen turvaa kahdeksanvuotiaalle Kerttulille.

Harjuun lähetettiin kesäisin ruotsinkielisten tuttavaperheiden lapsia suomen kieltä oppimaan. Lisäksi kotitalousharjoittelijoita oli vuodenkin pituisia jaksoja Harjussa monenlaisia taloustöitä oppimassa, joten seuraa Kerttulilla ja siskoilla riitti.

Koulua käytiin Haminassa. Osan kouluajastaan Kerttuli asui Haminassa kieltenopettaja Kerttu Laurikaisen, äitinsä serkun, luona. Kerttu-tädin koti sijaitsi koulua vastapäätä, kadun toisella puolella. Kerttu-tädin kodissa oli kortteerissa myös Aura-täti, Kertun äiti.

Sirkka-siskokin asui opiskeluaikoina Kertun hoivissa. Kerttuli ja Sirkka jakoivat saman huoneen. He osallistuivat pieniin kotitöihin ja kauppa- asioiden hoitoon. Angoramyssyt olivat siihen aikaan muotia ja siskokset muistavat matkustaneensa junalla Haminasta Helsinkiin angoramyssyt päässään.

Kouluvuosinaan, ainakin olympiavuonna 1952, Kerttuli vietti muutamia viikkoja Saksassa kieltä oppimassa ns. vaihto-oppilaana. Kaikki siskokset saivat opetusta pianonsoitossa, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Kerttuli nautti pianonsoitosta ja myöhemmin saatuaan omaan kotiinsa pianon, istahti silloin tällöin soittelemaan omaksi ilokseen.

Ylioppilaaksi Kerttuli kirjoitti Haminan yhteislyseosta vuonna 1954. Samana vuonna Rauhamaan perhe muutti Jokioisille vanhempien työn perässä, mutta Kerttulia kutsuivat silloin jo jatko-opinnot ja syksyllä 1954 hän suoritti Kotkassa neljän kuukauden pituisen talouskoulun. Kotitaloustyöt olivat aina kiinnostaneet Kerttulia ja häntä kehuttiinkin tasaisesta, kauniista jäljestä esimerkiksi rosollinteossa.

Kesällä 1955 Kerttuli ja kaksi nuorempaa sisarusta kävivät Lapin matkalla vanhempien kanssa. Pohjois-Suomen lisäksi poikettiin myös Norjan puolelle. Tytöt majoittuivat lainaksi saadussa teltassa ja heidän vanhempansa autossa, jolle oli annettu lempinimi ”huvipursi”. Makuupusseja oli matkassa vain yksi, joten joka kolmas yö yksi tytöistä sai sen käyttöönsä. Muina öinä hänen täytyi tyytyä viltteihin. Ruoka valmistettiin retkikeittimellä. Metvursti on jäänyt mieleen hyvin säilyvänä retkieväänä. Sitä saatiin aamulla, päivällä, iltapäivällä ja illalla. Niin usein, ettei yksi siskoista ole sitä sen jälkeen kaivannut.

Norjan puolella pihamajoitus järjestyi, kun Hämeestä sinne muuttanut mies tunnisti auton rekisterilaatasta tutun I-kirjaimen: ”Tulkaa meidän pihaan, kun olette hämäläisiä”. Tytöt muistavat nähneensä matkallaan kummajaisen; epäsiististi pukeutuneen tytön, joka pyöräili suomenlippu liehuen pitkin pohjoisen maanteitä. Se oli tyttöjen mielestä ollut paheksuttavaa, lähes häväistys Suomen lipulle! Matka oli mukava kokemus, tosin kotiin palatessa matkatavaraa oli kertynyt niin paljon, että osa piti lähettää junassa.

Ammattiopinnot Kerttuli aloitti Kotitalousopettajaopistossa Helsingin Sturenkadulla syksyllä 1955. Opintojen ajan hän asui isänsä siskojen, Engun ja Maija Rauhamaan, kodissa Töölössä. Opintoihin liittyviä muutamien kuukausien harjoittelujaksoja hän suoritti muun muassa Porin kaupunginsairaalan keittiössä ja Jokioisten kartanoitten ruokalassa, jota kutsuttiin Murulaksi.

Yksi harjoittelujakso toteutui Helsingissä kotitalousopettaja Anneli Kerkolan perheessä. Kerttuli oli alkuun tyytyväinen, ettei äiti Kaisulla ollut tekemistä tämän harjoittelupaikan kanssa. Sitten selvisi kuitenkin, että Anneli Kerkola oli sukulainen. Nuorempi sisar Marja, kävi vuosia myöhemmin talouskoulun samassa Sturenkadun talossa ja kertoo opettajien usein kehuneen pikkusiskolle, miten taitava se toinen Rauhamaan tyttö oli ollut.

Kotitalousopettajaopiston opiskelutoveri, josta tuli hyvä ystävä koko elämän ajaksi, esitteli Kerttulille karjalaisen nuoren miehen, Jyrki Kääriäisen, jonka kanssa Kerttuli vihittiin 1958 Jokioisten kirkossa. Nuoren parin tie kulki töiden perässä Liperin, Joensuun ja Uimaharjun kautta Imatralle, jonne perhe muutti vuonna 1965. Joensuussa perheeseen oli syntynyt kolme lasta; Heikki vuonna 1960, Tuula 1962 ja Marja 1963. Imatralla syntyi vielä toinen poika, Pekka, vuonna 1966.

Liperissä asuessaan Kerttuli Kääriäinen toimi kunnan kansalaiskoulun kotitalousopettajana lukuvuoden 1958–1959. Joensuussa hän ehti toimia Pielisensuun yhteislyseossa, Joensuun tyttölyseossa ja Joensuun kaupungin kansalaiskoulussa kotitalouden tuntiopettajana vuosina 1959–1962. Vuodesta 1962 vuoteen 1964 hän työskenteli vt. kotitalousopettajana Joensuun normaalilyseossa toimien samalla työnsä ohessa kotitalouden opetusharjoittelun ohjaajana vuodet 1963–1964.

Kotitalousopettajan koulutustaan Kerttuli Kääriäinen täydensi suorittamalla normaalilyseoiden auskultanteilta vaadittavan esivalmennuskurssin ja kasvatusopin approbaturin 30.6.1959, Kansalaiskoulun kotitalousopettajan tutkinnon 26.1.1960, tutkinnon oppikoulun lainsäädännössä 7.4.1961, opetusharjoittelun Helsingin tyttönormaalilyseossa ja kielitutkinnon suomenkielessä 17.5.1961 sekä kodin taloustieteen approbaturin 22.8.1968.

Pohjois-Karjalan ajalta jäi monia hyviä ystäviä. Myös Haminan yhteislyseon ja Helsingin Kotitalousopettajaopiston opiskelijat pitivät yhteyttä luokkakokousten ja kurssitapaamisten merkeissä. Kerttuli Kääriäinen osallistui viimeiseksi jääneeseen luokkakokoukseensa maaliskuussa 2015 Helsingissä.

1960–1970-luvuilla yhteisöllisyys naapuruston kesken oli vahvaa ja kaikki kasvattivat lapsia yhdessä. Imatralla, Enso Gutzeitin työntekijöilleen rakentamien Harakan kivitalojen, kolmen talon pihapiirissä kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja pieni kyläyhteisö toimi aktiivisesti, järjestäen monenlaista yhteistä toimintaa ja tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin. Kerttuli Kääriäiselle osallistuminen oli luontevaa, koska hän oli jo lapsuudessaan ja nuoruudessaan tottunut vireään sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Imatralle muuton jälkeen Kerttuli Kääriäinen sai paikan Vuoksenniskan yhteiskoulun kotitalousopettajana. Vuodet 1968–1975 hän työskenteli tuntiopettajana. Työaika vaihteli kuudesta yhdeksään tuntiin viikossa. Viimeisenä vuonna viikkotunteja oli jo 17,5.

Elokuussa 1975 koulun nimi muuttui Niskan peruskoulun yläasteeksi, ja Kerttuli Kääriäinen valittiin peruskoulun yläasteen kotitalouden lehtoriksi koevuosilla, jotka kestivät vuoden 1977 heinäkuun loppuun. Kotitalousopettajan toimi vakinaistettiin 1.8.1977.

Kouluvuoden alussa, elokuussa 1984, koulun nimi muuttui Vuoksenniskan yläasteeksi ja kymmenen vuotta myöhemmin 1.8.1994 koulun nimeksi tuli Vuoksenniskan yhteiskoulun yläaste, josta Kerttuli Kääriäinen jäi eläkkeelle 31.1.1996.

Kerttuli Kääriäiselle myönnettiin kaupunkiliiton hopeinen ansiomerkki 20 vuoden palveluksesta vuonna 1987. Vuoden 2015 elokuussa Studio Niska julkaisi historiikkiteoksen: OLI KERRAN VYK – Vuoksenniskan yhteiskoulu ja lukio 1943–2013, jonka Kerttulikin ehti saada omakseen ja johon yhdessä tutustuttiin.

Opettajana Kerttuli Kääriäinen oli pidetty ja arvostettu. Useat oppilaat olivat häneen yhteydessä vielä aikuisinakin. Kollegana hän oli luotettava ystävä ja hyvä kuuntelija, jolle monet uskoutuivat niin iloissaan kuin murheissaankin. Kotitalousopettajan työhön kuului oppitunneilla opettamisen ja käytännöntöiden ohjaamisen lisäksi myös tuntien suunnittelua, kokeiden korjaamista sekä paljon muutakin esimerkiksi marjojen pakastamista kesälomalla, talven oppitunneilla käytettäviksi. Kerttuli Kääriäinen toimi jonkin aikaa myös luokanvalvojana.

Tyttären syntyminen kehitysvammaisena Down-lapsena toi Kerttuli Kääriäisen elämän tärkeäksi osa-alueeksi työskentelyn kehitysvammaisten elämänlaadun edistämiseksi. Hän ja miehensä olivat vuonna 1967, yhdessä muiden vanhempien kanssa, perustamassa Imatralle kehitysvammaisten tukiyhdistystä, jonka äitipiirissä Kerttuli toimi aktiivisesti koko elämänsä ajan, vaikka tytär menehtyikin vaikeaan sydänsairauteensa vain 11 vuoden iässä.

Sotilaskotisisartoiminta oli yksi Kerttuli Kääriäisen harrastuksista ja Immolan varuskunnan ”Sotku” tuli tutuksi useiden vuosien ajalta. Kääriäinen toimi Imatran sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtajana 1980-luvun alkupuolelta yhdistyksen purkamiseen saakka.

Imatran seurakunnan yhteisvastuukeräykseen Kerttuli Kääriäinen osallistui monena vuonna kiertäen ovelta ovelle tai seisten kaupoissa keräyslippaan kanssa. Samoin vammaisten vaalikeräyksen valvonta oli hänelle tuttu tapa osallistua yhteisiin talkoisiin.

Imatran Seudun Kotitalousopettajat ry oli Kerttulin Kääriäinen ja kollegoiden ystäväpiiri, jonka kanssa hän tapasi säännöllisesti, osallistui erilaisiin tapahtumiin ja matkusteli. Hän oli Imatran Seudun Kotitalousopettajien mukana julkaisemassa Imatran perinneruokakortteja ja toimittamassa kirjat: Herkkuja Ruhtinattaren Keittiöstä, vuonna 1991 sekä Maisemia ja makuelämyksiä Vuoksen varrelta, vuonna 1996.

Martta-toiminta periytyi äidiltä tyttärelle. Kerttuli Kääriäinen ehti toimia Tainionkosken Martoissa 35 vuotta ja niistä 20 vuoden ajan erilaisissa luottamustehtävissä, mm. pääemäntänä, puheenjohtajana ja sihteerinä. Martat muistavat hänet virkeänä ja tarmokkaana ystävänä. Monet kurssit ja talkoot toteutettiin yhdessä ja Marttalassa syntyi kauniita mattoja itselle, lapsille ja lastenlapsille. Marttaliiton hopeinen ansiomerkki Kerttuli Kääriäiselle myönnettiin vuonna 2010. Hän sai sen useiden muiden tavoin yhdistyksen 100-vuotisjuhlassa, jonka järjestelyjä hän oli johtanut. Äitinsä Kaisun tapaan, Kerttuli Kääriäinen oli aktiivinen toimija. Hän ei pitänyt ääntä itsestään, mutta oli aina paikalla, kun talkooapua tarvittiin.

Kotitaloustaidot olivat omaa luokkaansa. Kerttuli Kääriäinen nautti äitinsä tapaan juhlien suunnittelusta ja järjestämisestä. Monet kerrat oli pöytä koreana milloin perheelle tai ystäville, milloin koko suvulle. Käden jälki oli sievää ja myös kattauksen tuli olla kaunis. Yksi omalta äidiltä opittu tapa oli ennen vieraiden saapumista käydä istumassa eri puolilla huonetta ja tarkastella ”mitä vieras näkee, kun hän istuu tässä”.

Pienten, ohutkuoristen karjalanpiirakoiden teon Kerttuli Kääriäinen oppi miehensä tätien, varsinaisten karjalaisten piirakkamestarien, Saimi Riikosen ja Katriina Raussin, kanssa leipoessaan. Vielä vaikean sairauden jo hankaloittaessa elämää, Kerttuli leipoi korvapuustit, jotka olivat kuin tehtaan hihnalta tulleita; siroja, kauniita ja tasakokoisia.

Kerttuli Kääriäinen oli myös taitava piirtäjä ja monenlaisten käsitöiden tekijä. Ennen sähkökäyttöistä ompelukonetta hän ompeli lapsilleen vaatteita äidinäitinsä Hilma Elisabet Hirvensalon vanhalla poljettavalla Singerillä. Monet sukat, lapaset, pipot sekä villapaidat ja -takit tuli neulottua. Yhtenä taidonnäytteenä on vuonna 1982 tyttärelle ylioppilaslahjaksi valmistunut Jääsken kansallispuku, johon Kerttuli Kääriäinen kutoi kankaan ja nypläsi pitsit sekä tietysti ompeli puvun.

Kerttuli Kääriäisella oli laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Kaupassa käydessäkin aikaa vierähti, kun aina tuli vastaan joku, jonka kanssa täytyi vaihtaa kuulumiset. Eläkkeelle jäätyään hän jatkoi aktiivista elämää, johon kuului mökkeilyä, marjastusta ja sienestystä Ruokolahdella, matkustelua niin koti- kuin ulkomailla, ristisanoja, sudokuja, lukemista, musiikinkuuntelua, lenkkeilyä, pyöräilyä, hiihtoa ja jumppaa.

Kielet olivat olleet Kerttuli Kääriäiselle rakkaita jo nuoruudesta asti. Hän puhui äidinkielensä suomen lisäksi ruotsia, englantia, saksaa ja ihailemaansa ranskaa, jota opiskeli työväenopistossa vanhemmalla iällä. Myös muiden kielten sanastoa tarttui matkoilta mukaan. Monenlaista kulttuuria mahtui eläkeläisen ohjelmaan, pääosin konserttien ja teatterin muodossa. Sydäntä lähellä olivat erityisesti entisen oppilaan pienillä ja suurilla kokoonpanoilla luotsaamat musiikkiesitykset Imatran seurakunnassa.

Kerttuli Kääriäisen aktiivisuudesta kertoo sekin, että vuosien mittaan hän piti huolta sairastuneista, huonokuntoisista kollegoistaan ja naapureistaan, käyden säännöllisesti tapaamassa heitä. Joitakin heistä hän kävi syöttämässä laitoksissa ja saattoi samalla lukea ystävälleen tämän lempirunon.

Sisartensa kanssa Kerttulilla oli lämpimät välit ja he pitivät yhteyttä viikoittain puhelimitse. Siskot turvautuivat usein Kerttulin neuvoihin erilaisissa asioissa. Kirsti-siskon kanssa puhelimessa pohdittiin myös ristisanoja. Kerttulin lähdön jälkeen on usein tullut haikea olo, kun ei voikaan enää soittaa Kerttulille ja kysyä hänen mielipidettään.

Säännöllisesti siskokset tapasivat ”Siskonpäivien” merkeissä. Silloin Kerttuli toimi pääemäntänä, vaikka yhdessä ruokaa laitettiinkin. Siskonpäivillä vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä esimerkiksi lukemalla Rauhamaan perheen vanhoja vieraskirjoja. Kerran kolmen sisaren ollessa Kiinan matkalla, he saivat kanssamatkustajalta ryhmänimen ”suruttomat sisarukset”. Tämä kanssakulkija ei voinut aavistaa jokaisen heistä kolmesta kantavan elämänmittaista surua siitä, että oli joutunut hautaamaan oman lapsensa.

Kerttuli Kääriäinen oli hyväntahtoinen ja myötäelävä, toiset huomioiva ja vaatimaton eikä olisi sairaanakaan halunnut olla vaivaksi kenellekään. Hän oli yhteistyökykyinen, aikaansaava ja joustava. Äitinä hän oli huolehtiva, huumorintajuinen, ymmärtäväinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Kerttuli jätti rikkaan henkisen perinnön niin ajatustensa, ohjeidensa kuin tekojensakin kautta.

Seitsemän lapsenlapsensa elämässä Kerttuli Kääriäinen eli vahvasti mukana ja jäi jokaisen mieleen lämpimänä, ymmärtäväisenä, kuuntelevana ja kannustavana mummina, joka kertoi muistavansa kaikkia iltarukouksessaan. Vajaa vuosi ennen kuolemaansa hän sai ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa.

Kerttuli Kääriäinen oli sydämellinen, nuorekas ja aktiivinen nainen, jonka kohtaloksi koitui nopeasti edennyt GBM. 31.8.2015 hän nukahti rauhallisesti ikiuneen perheen läsnä ollessa.