Kerttu Hemmi - naisten oikeuksien ajaja, tasa-arvon puolustaja

Sota-ajan suomalaisten naisten tarinaa tuodaan tällä hetkellä eri muodoin esille voimalla: muistelmina, kirjekokoelmina, dokumentteina, historiantutkimuksena, tv-sarjoina, elokuvina ja nyt myös sähköisesti Naisten Äänen kautta. Tiedonhaluiselle yleisölle välittyy vihdoinkin selkeä kuva sota-ajan, myös rintamaolosuhteissa toimineiden, naisten elämästä.

Kerttu Hemmin roolit

Mitä tapahtui suomalaisille naisille, myös Kerttu Hemmille, sotiemme 1939–1940 ja 1941–1945 jälkeen? Ja miten tuleva sukupolvi suhtautui heidän uhrautuvaan toimintaansa? Kerttu Hemmi (1919–1983), terveydenhuoltoneuvos, kansanedustaja, oululainen kunnallispoliitikko ja terveydenhoitaja, puoliso, äiti ja isoäiti, nöyrä puurtaja, jätti niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin toiminnallaan lähtemättömän jälkensä Suomen lähihistoriaan, etenkin suomalaisten naisten historiaan. Kerttu Hemmi oli ensimmäinen Pohjois-Suomesta eduskuntaan valittu porvarinainen koko yksikamarisen eduskunnan aikana. Oli vuosi 1970 ja puolue Liberaalinen Kansanpuolue. Niin kunnallispoliitikkona kuin kansanedustajanakin hän oli idearikas, puuhakas ja aloitteidensa sitkeä läpiviejä. Hänen eduskunta-aloitteensa voidaan jakaa neljään ryhmään: 1) hänen omaan, terveydenhoitajan ammattiinsa liittyvät tai siihen välittömästi liittyvät aloitteet, 2) järjestötoimintaan liittyvät tai niihin organisaatioihin, joissa Kerttu Hemmi oli mukana, liittyvät aloitteet. 3) Pohjois-Suomea ja Oulua koskevat aloitteet sekä 4) muut, ”sekalaiset” aloitteet, kuten vaikkapa aloite ilmaisesta kouluruokailusta myös lukiolaisille. Joka sekin Hemmin aloitteen pohjalta sitten realisoitui maassamme.

Lex Hemmi ja muita lakeja

Oululaisena kunnallispoliitikkona Kerttu Hemmi taisteli muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Rantakadun ja Tuiran säilyttämisen puolesta. Kotikaupunki Oulua koskevista aloitteista mainittakoon Lex Hemmin nimellä tunnettu uusi vuokra-alueiden järjestelylaki. Kerttu Hemmi muutti vuonna 1955 perheineen, aviomies ja neljä lasta, takaisin rakkaaseen lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupunkiin Ouluun, ensin Iskon kaupunginosaan, sitten Tuiraan Kallenkuja 16:een. Muun muassa yliopiston tulon myötä Oulun väkiluku kasvoi ja kasvun myötä tarvittiin uusia asuntoja. Kaupungin vuokratonteilla olevat omakotitalot Tuirassa joutuivat purettaviksi uuden tulevan kerrostaloalueen alta pois 1970-luvun alkupuolelta alkaen. Oulun kaupunginvaltuustossa vain kaksi valtuutettua vastusti Tuiran talojen purkamista. Toinen heistä oli Kerttu Hemmi. Vanha laki ei ollut enää toimiva ja kohteli tuiralaisia talonomistajia epäoikeudenmukaisesti. Kerttu Hemmi ryhtyi yhdessä Tuiran taloyhdistyksen kanssa vaikuttamaan lain muuttamiseen. Hän esitti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen asiasta vuonna 1971. Lakimuutos toteutui sitten maa- ja metsätalousministeri Erkki Haukipuron aikana 1973. Tästä mielenkiintoisesta prosessista voi lukea enemmän filosofian tohtori, dosentti Jorma Hemmin äidistään kirjoittamasta elämäkertateoksesta Tasa-arvoa puolustamassa, s. 167 – 177 sekä Ilkka Tuomaalan pro gradu -tutkielmasta Puu-Tuirasta kerrostaloalueeksi, s. 44 alkaen.

Terveydenhoitajan työssään 1950-1960-luvuilla Kerttu Hemmi törmäsi moniin ongelmiin ja epäkohtiin, joita hän muun muassa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtajana sekä lainsäädäntöteitse oli poistamassa. Kerttu Hemmi oli paljossa suorastaan yhteiskunnallinen futurologi ja näkijä, jonka monet esitykset olivat selvästi aikaansa edellä. Tällainen oli muun muassa hänen aloitteensa isyyslomasta. Idea siitä syntyi Tuiran neuvolassa, ideahautomossa, yhdessä Kertun työtoverin, kätilö Anna-Liisa Vuolteenahon kanssa. Aloitteelle naurettiin, mutta ihmisten vähättelystä huolimatta Kerttu Hemmi vei asian eduskuntaan ja laati siitä 1975 toivomusaloitteen. Tasa-arvoasiainneuvottelukunta esittikin toukokuussa 1976 sosiaali- ja terveysministeriölle isyysloman käyttöönottoa.

Lotta, sairaanhoitaja ja rintamanainen – hoivatta jäänyt ryhtyi hoivaamaan

Nuorella Kerttu Suorsalla oli tavoitteena opettajan ura, mutta Kerttu ei päässyt seminaariin. Kesällä 1940 hän päätti pyrkiä opiskelemaan sairaanhoitajaksi voidakseen hoivata ja parantaa. Hoivatta jäänyt halusi hoivata. Hän oli kokenut lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon yksinäisyyttä: isä Nestor tuli Amerikasta lopullisesti kotiin vuonna 1927 Kertun ollessa 8-vuotias. Isä tapasi Kerttu-tyttärensä tuolloin ensimmäistä kertaa! Toinen veli oli myös lähtenyt Amerikkaan, pysyvästi, ja toinen menehtyi 25-vuotiaana kotipihalla Tuiran Valtatiellä 3.5.1940 vahingonlaukaukseen palattuaan vain hetki aiemmin talvisodasta rintamalta. Ratkaisuun lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi vaikutti myös Kertun työskentely vapaaehtoisena talvisodan aikana Lapin lastensairaaloissa sekä Lapin sotatoimialueilta evakuoitujen tuberkuloosipotilaiden ns. varasairaaloissa: lotta Kerttu Suorsa toimi apulaishoitajattarena alkutalven siirtoväen varasairaalassa Kemin maalaiskunnassa ja siirtoväen lasten varasairaalassa Pölhössä.

Kovasta vastustuksesta huolimatta Kerttu Hemmi ryhtyi eduskunnassa ajamaan entisten lottien asioita. Rintamanaisten Liiton yhtenä perustajana entinen lotta Hemmi ajoi järkähtämättömästi rintamalla toimineiden naisten asiaa: heidät nostettiin lainsäädännöllä lopultakin tasa-arvoisesti rintamamiesten rinnalle nauttimaan sosiaalisista etuuksista. Myös arvostuksesta. Kerttu Hemmin eduskunta-aloitteen pohjalta syntyi vuonna 1979 myös rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta, josta sittemmin on tullut tärkeä yhdysside veteraanien ja valtiovallan välille. Hemmi kuului neuvottelukuntaan alusta alkaen Rintamanaisten Liiton edustajana.

Terveydenhuoltoneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1978.

Näin kirjoitti Kerttu Hemmin pitkäaikainen ystävä ja puoluetoveri, ex-kansanedustaja, sosiaalineuvos Helvi Hyrynkangas muistokirjoituksessaan vuonna 1983 ystävänsä poismenon johdosta. ”Sun hymyilyys ei menneisyys, ei kuolema kajoo” Kerttu Maria Hemmi, Oulujärven tytär Vaalan Säräisniemeltä, isän puolelta Suorsia, Matilda-äidin puolelta Kalaojia, Pohjanmaan nainen, aatteen ystävä, hoivan henki, vastuun kantaja, tuutija, aina rintamassa käyden vapaudesta vastuuseen, sielussaan ikuinen vapaus, kuoli maanantaina 25.7.1983 Oulun yliopistollisen keskussairaalan liittohallituksen kokouksen jälkeen sairaalassa, työnsä äärellä, saappaat jalassa, niin kuin miesten kuolemasta sanottaisiin. Heinäkuun helteiden ja liian rankkojen maakuntamatkojen aiheuttamat rintakivut veivät kokouksen jälkeen oman lääkärin vastaanotolle, sieltä teho-osastolle tarkkailuun, samaan paikkaan, jossa hänet kuusi vuotta aiemmin oli toisen infarktin saaneena elvytetty henkiin. Nyt kohtasi kolmas infarkti. Hän soitti iltapäivällä optimistisen puhelinsoiton vuoteestaan saman sairaalan vierihoito-osastolle tyttärelleen Kaisalle, joka oli kuusi päivää aikaisemmin saanut esikoisensa Kalle-pojan, todeten onnellisena, että elämä jatkuu hänessä nyt tyttären kautta. Sitten hän kuoli kahden tunnin kuluttua. Tytär riensi teholle – pari minuuttia liian myöhään. Kaikki kymmenen lastenlasta Kaisan Olli-poikaa lukuun ottamatta olivat vuosien saatossa ehtineet syntyä Kerttu-mummin ja Hannes-ukin iloksi. Lapsilleen, kolmelle pojalleen ja tyttärelleen, Kerttu ei ehtinyt jättää hyvästejä, puolisolleen sentään. Vakuutusalan myyntipäällikön työstään jo pitkään eläkkeellä ollut aviomies suri lopun elämänsä, eli vaatimattomasti, kuten hänen tapoihinsa kuului, ja kiitollisin mielin. Uhtuan suunnan mies oli elänyt elämänsä vaimonsa rinnalla tätä tukien ja lohduttaen.

Oman aikansa tuote

Mitä lapsille jäi mieleen? Menevä ja tuleva äiti – äiti, josta kaikki pitivät ja jonka ympärillä hääri lähes aina ihmisiä. Oman aikansa tuote, työteliäs, nöyrä työnsä, elämänsä ja Jumalan edessä, kaukaa rakastava. Tammikuussa kuolinvuonnaan hän kirjoitti tyttärelleen Teneriffalta: ”Kiitos kiittämisestä, Kaisuli. On tietysti hyvä, että kun olemme vielä täällä keskuudessanne, kuulla kiitoksen sanoja. Mutta arkuudella ja näyryydellä ne on otettava vastaan. Niin puutteelliseksi ja virheelliseksi sitä itsensä tuntee. Syd. rakk. terv. äiti ja isä” Lapset osasivat lausua omille pienille lapsillleen ”Levolle laskeun Luojani, armias ole, suojani...” Kasvatus yhteiskuntakelpoisuuteen, yhteiskunnallinen sosialisaatio, oli myönteisesti toteutunut. Kodista ja äidistä jäi lämmin muisto. Jorma Hemmin äidistään kirjoittama elämäkertateos antaa hyvin moniulotteisen kuvan sodanjälkeisen aikamme yhdestä vaikuttajanaisesta. Samalla se valottaa inhimillisellä tavalla kahden roolin – poliitikon ja perheenäidin – välissä taiteilevan naisen joskus syyllisyydentuntoistakin elämää. Siitä sekä Kerttu Hemmin vain muutamien edellä mainittujen aikaansaannosten lisäksi lukuisista muista aikaansaannoksista voi lukea kyseisestä teoksesta.