Katri Elina Ilkävalko oli älykkäin ihminen, jota olen koskaan tuntenut. Oli kysymys sitten Ranskan vallankumouksesta tai vuoden 1960 talviolympialaisten mitalisteista, Katrilta löytyi vastaus. Hän oli myös äärimmäisen sosiaalinen ja hyväsydäminen. Suu kävi koko ajan ja kiireenkin keskellä hänellä oli aikaa vaihtaa kuulumisia naapurin tädin kanssa. Katrilla oli edessään upea ura toimittajana – mutta se katkesi äkisti 4. joulukuuta 2016.

Perheen toivottu iltatähti

Kaisa Juntunen (os. Pulkkinen) kaipasi kovasti itselleen pikkusiskoa. Toiveisiin vastattiin, kun Katri syntyi 19. kesäkuuta 1980. Katrin perheeseen kuului isosiskon lisäksi äiti Birgit ja isä Reino sekä isoveli Ari. Katrilla ja Kaisalla oli 12 vuotta ikäeroa, Katrilla ja Arilla peräti 20 vuotta. Katri oli siis perheen toivottu iltatähti.

Katri oli erikoinen pikkutyttö. Pikkuvanha lapsi viihtyi enemmän nenä kirjassa kuin ulkona riehumassa. Katri viihtyi vanhemman isosiskonsa ja hänen ystäviensä seurassa. Hän ei jäänyt sanattomaksi myöskään kahvipöydässä aikuisten kanssa. Katri osasi keskustella yhteiskunnallisista asioista, e-pillereistä tai talon rakentamisesta jo ennen yläkoulun aloittamista.

Teini-ikäisenä Katri ei kapinoinut, mutta teki silti omia radikaaleja valintojaan. 16-vuotiaana nuori nainen lähti lukioon Kuopioon ja rakastui itseään 20 vuotta vanhempaan mieheen, Esaan. Näiden kahden suhde kesti Katrin ennenaikaiseen kuolemaan asti. Katrin lukioaikaiset ystävät kuvailivat häntä vanhaksi sieluksi. Hän oli varma itsestään ja valinnoistaan, ja tuli hyvin juttuun kaiken ikäisten ihmisten kanssa.

Vieraat kielet ja kulttuurit kiehtoivat

Katri opiskeli Turun yliopistossa kieli- ja käännöstieteiden laitoksella 2000-luvun alussa. Hän rakasti vieraita kieliä ja kulttuureita. Etenkin Ranska tuli maana ja kielenä hänelle tutuksi. Maisterin tutkinto käsissä nuori nainen päätyi isosiskonsa jalanjäljissä toimittajaksi.

Katri ehti työskennellä 10 vuotta Uutisvuoksen ja Etelä-Saimaan toimituksissa. Katrin pitkäaikainen ystävä, kollega ja esimies Liisa Hupli-Oinonen on kertonut, että Katri oli rautainen ammattilainen, joka oli myös toimituksen auringonpaiste. Juttujen kirjoittamisen lisäksi nainen hallitsi hyvin myös valokuvaamisen salat, verkkotyöskentelyn ja lehden visuaalisen suunnittelun.

Valoisa persoona veti ihmisiä puoleensa

Katrin äly ja työetiikka eivät kuitenkaan ole niitä piirteitä, joista Katrin läheiset muistavat hänet parhaiten. Katri oli hyvä ihminen. Hänellä oli aina aikaa läheisille ja hän suhtautui uusiin ihmisiin positiivisesti. Hänen oli helppo jutella kenelle tahansa. Katrilla olikin laaja ystäväpiiri, joka ei rajoittunut pelkästään Suomeen. Katrin innostunut asenne elämään tarttui kehen tahansa. Aina kun häntä näki, hänellä oli jotain iloista kerrottavaa – oli kyse sitten uudesta käsilaukusta tai hauskasta patikkareissusta lasten kanssa.

Katrille perhe oli tärkeintä koko maailmassa. Hänellä oli kolme lasta: Johanna (13), Maija (9) ja Lauri (5). Hän päivitti ahkerasti sosiaaliseen mediaan lastensa kommelluksia. Valokuvaaminen oli Katrille mieluisa harrastus. Katrin tietokoneella oli yli 20 000 kuvatiedostoa.

Hänen miehellään Esalla on haastava työ merikapteenina. Se vaati poissaoloa kolmen viikon ajan kerrallaan. Katri tasapainotteli ihailtavasti työn ja kodin välillä. Epäsäännölliset työvuorot toimituksessa eivät estäneet häntä viemästä lapsia taidenäyttelyihin ja metsäretkille, matkoille ja ystävien luokse. Iltaisin hän jaksoi lukea lapsille iltasadun ja lasten nukahdettua omaksi ilokseen ja sivistyksekseen yhä uusia ja uusia romaaneja.

Mars, mars, elämä jatkuu

Joulukuun 4. päivänä 2016 Katri riistettiin meiltä. Imatralla, kävelykadulla, oli ampumavälikohtaus. Psyykkisesti sairas nuori mies ampui kolme naista – minun tätini Katrin, hänen työtoverinsa Anne Vihavaisen ja Annen serkun Tiina Wilén-Jäppisen. Menetimme kolme erikoislaatuista naista: kaksi toimittajaa ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan.

Katrin hautajaisten jälkeen äitini Kaisa muistutti minua, että tätini ei olisi halunnut meidän jäävän kiinni suruun ja katkeruuteen. Katrilla oli rento asenne elämään, eivätkä isotkaan vastoinkäymiset suistaneet häntä epätoivoon. Hän olisi varmaan sanonut meille pahimman surun keskelläkin näin: “No niin, mars mars, elämä jatkuu ja te jatkatte sen mukana!”