Pirkko Aro - eipäs vaieta seurakunnassa

Pirkko Ihari syntyi 1923 Vihdissä, mistä isän työ osuuskauppaliikkeen hoitajana kuljetti perhettä useille paikkakunnille. Nuoruusvuodet kuluivat keskellä sotaa ja Pirkkokin lähti sotilaskotisisareksi Kivennavalle Karjalan Kannaksen rintamalle.

Sodan jälkeen Pirkko Aro opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, taidehistoriaa ja filosofiaa. Hän valmistui filosofian maisteriksi 1946. Vuonna 1948 hän meni naimisiin toimittaja Olli Aron kanssa ja heille syntyi kolme lasta.

Pirkko Aro työskenteli 1940-luvun loppupuolelta lähtien toimittajana: Viuhka-lehden toimitussihteerinä 1947, Elokuva-aitan ja Kaunis Koti -lehtien toimitussihteerinä 1947–1951, Yleisradion freelance-toimittajana 1951–1967, Uuden Kuvalehden toimittajana 1952–1954, Tesvision freelance-toimittajana 1955–1958 ja MTV:n freelance-toimittajana 1958–1965.

Kuuden avioliittovuoden jälkeen aviomies sairastui polioon ja halvaantui hengityslaitepotilaaksi. Pirkko Aro kouluttautui apuhoitajaksi ja hoiti miestään oman työpäivänsä jälkeen iltaisin Auroran sairaalassa ja myös kotona aina aviomiehen kuolemaan saakka 1968. Samalla toimittajan työ vaihtui tiedotuspäällikön tehtäviin: 1955 Arabia-Nuutajärven tehtailla, 1961 Villayhtymässä ja 1962 Raision tehtailla.

Pirkko Aro teki myös useita kirjoja, joista aikanaan luetuin taisi olla vuonna 1970 ilmestynyt ”Eipäs vaieta seurakunnassa”.

Pirkko Aro mukana politiikassa.

Helsingin kaupunginvaltuustoon Aro valittiin 1964 Vapaamielisten Liiton edustajana. Hän jatkoi valtuustossa, myöhemmin Liberaalisen kansanpuolueen listoilla aina vuoteen 1973 saakka. Valtuutettuna hän toimi 1965–1971 kaupungin Elintarvikekeskuksen lautakunnan puheenjohtajana keskeisenä tehtävänä kouluruokailun uudistusta.

Kansanedustajan työ Liberaalisen kansanpuolueen edustajana alkoi 1966 ja jatkui Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana 1973–1979. Siirtymiseen SDP:hen vaikutti muun muassa puolueen yhteisöllisyys ja varmasti myös vasemmiston myönteisempi suhtautuminen päivähoitolakiin.

Eduskunnassa Pirkko Aro halusi ajaa erityisesti naisten ja perheiden arkisia asioita. Tie johti ensin vuonna 1966 asetetun naisten asemaa tutkivan komitean jäseneksi. Komitean tehtävänä oli selvittää naisten asemaa yhteiskunnassa, suorittaa selvityksen tueksi tutkimuksia ja tehdä ehdotuksia naisen aseman edistämiseksi. Komitean vuonna 1970 julkaisema mietintö oli todella kattava. Siinä analysoitiin kasvatusta ja opetusta, työelämää, perhepolitiikkaa ja naisten yhteiskunnallista osallistumista. Eipäs vaieta seurakunnassa oli varmaan seurausta komiteassa käydyistä keskusteluista.

Toinen tärkeä toimiala oli päivähoidon kehittäminen. Pirkko Aro toimi lasten päivähoitokomitean jäsenenä ja myöhemmin valtakunnallisen päivähoitokomitean puheenjohtaja 1970–1972. Syksyllä 1972 eduskunnassa käytiin kiivasta keskustelua nais­ten oi­keu­des­ta ko­ko­päi­vä­työ­hön. Oi­keis­to oli päi­vä­hoi­to­la­kia vas­taan ko­ti­äi­tiy­den puo­les­ta, va­sem­mis­to taas kannatti lakia nais­ten to­del­li­sen työ­ti­lan­teen ta­kia. Nai­mi­sis­sa ole­vis­ta nai­sis­ta jo 60 pro­sent­tia kä­vi töis­sä, mut­ta las­ten­hoi­to oli kal­lis­ta ja epä­var­maa. Aro luonnollisesti kannatti uutta päivähoitolakia, joka tuli voimaan 1973.

Kansainvälisen naisten vuoden komitean puheenjohtajuus 1974–1975 sopi hyvin Aron toiminnan linjaan.

Muitakin luottamustehtäviä riitti, kuten Kotien Puolesta Keskusliiton puheenjohtajuus 1967–1973, Suomalaisen Naisliiton puheenjohtajuus 1970–1974, Helsingin Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen puheenjohtajuus 1977–1978 sekä Kansalais- ja työväenopistojen liiton johtajuus 1977–1982.

Monipuolinen työura lehti-, radio-, ja televisiotoimittajana avasi Pirkko Arolle hyvän yhteyden naisten arkeen. Radio-ohjelma Tilkkuvakka oli suosittu, kuuntelijat lähettivät runsaasti kirjeitä arjen epäkohdista ja antoivat oikeaa tietoa eduskuntatyöhön. Samoin television Tänään kotona -ohjelmassa hän käsitteli perheiden ja erityisesti naisten arjen ongelmia. Radio ja televisio antoivat tunnettuisuutta. Vuonna 1970 Pirkko Aro ylittikin ensimmäisenä naisena yli 10 000 äänen saaliin eduskuntavaaleissa.

Viimeisenä eduskuntakautena Pirkko Aro paneutui sivistysvaliokunnassa aikuiskoulutuslain kehittämiseen. Eduskuntauran jälkeen hän siirtyi 1979 Kankaanpään kansalaisopiston rehtoriksi ja pääsi käytännössä testaamaan säätämänsä lain toimivuutta.

Työ Sosialidemokraattisissa naisissa jatkui sekä Helsingin sos.dem. naispiirissä että Helsingin sos.dem. naisyhdistyksessä. Pirkko Aro teki myös Naisliiton historiaa. Hän haastatteli 1980-luvulta alkaen veteraaninaisia yhdessä Helvi Saarisen kanssa ja julkaisi kirjat Työläisnaisen tarina (1995) ja Kotitalousvalistusta työläisnaisille (1999). Pirkko Aro kutsuttiin demarinaisten kunniajäseneksi liiton 100-vuotisjuhlissa vuonna 2000.

Pirkko Aro korosti aina yhteisvastuullisuutta, rauhanaatetta ja tasa-arvon edistämistä. Puheessaan Naisyhdistyksen 85-vuotisjuhlissa Pirkko mainitsi: ”Nämä perusperiaatteet, jotka aikanaan virittivät Helsingin Sos.dem. Naisyhdistyksen perustamisen antavat jatkuvasti uutta sisältöä järjestön toimintaan sitä mukaa kuin uudet yhteiskunnalliset ongelmat odottavat vastaajia”.

Muistan Pirkko Aroa, aktiivista toimijaa, suurella lämmöllä, hän oli ihana ihminen, ystävä ja oppiäiti. Hän perehdytti minut Naisyhdistyksen historiaan ja toimintaan aloittaessani yhdistyksen puheenjohtajana. Pirkko oli mukana johtokunnassa neuvomassa ja tukemassa niin aatteellisissa kuin käytännön asioissakin. Siitä olen todella kiitollinen.

”Ennen kaikkea minussa on vahvistunut vuosien mittaan tunne siitä, että täällä ei eletä vain omaa minää varten, vaan että tämä elämä on meidän yhteistä ja me olemme vastuussa siitä, mihin ollaan menossa jokainen sekä pienissä että suurissa asioissa”, Pirkko Aro sanoi eräässä haastattelussa.