Kaino W. Oksanen - Kasvatusopista ensimmäisenä naisena väitellyt

Tohtori Kaino W. Oksanen oli kansanedustaja, Ilmatieteen laitoksen meteorologi ja ensimmäinen nainen suomalaisessa yliopistossa, joka väitteli kasvatustieteistä.

Lapsuus pappilassa

Kaino Wilhelmiina Oksanen, filosofian tohtori, syntyi vuonna 1884 Tampereella ja kuoli 1966 Jyväskylässä.

Kainon isä oli Pirkkalassa syntynyt rovasti Oskar Vilhelm Oksanen, ent. Juvenius (1849-1925) ja äiti tamperelainen Wilhelmiina Kaapontytär Blom (1850-1899). Perheessä oli kuusi lasta. 

Millaisia unelmia oli Kainolla lapsuudessaan? Nuori Voima -lehdessä vuodelta 1927 haastateltiin häntä lapsuuden unelmista: ”Isänsä kirjoituspöydän ääressä kasvaneen, isänsä kintereillä metsissä, vainioilla ja niityillä juosseen tyttösen ihanteena pysyi koulutyttönäkin se, mitä isä teki.  Koulunkäynnin aloin siinä hurskaassa uskossa, että sitten isona pääsisin saarnaamaan kirkkoon niinkuin isä. Suuri oli suruni päästyäni selville siitä, ettei tytöstä ollut papiksi. Oli aika, jolloin kadehdin jopa vihasinkin poikatovereitani siksi, että heistä – mokomistakin – kuka tahansa sai lukea papiksi jos halusi.” Vasta vuonna 1988 ensimmäisen kerran nainen vihittiin papiksi Suomessa.

Veteraanien perintö, Itsenäinen isänmaa -sivustolla on luettavissa Kaino W. Oksasen kirjoitus lapsuuden sortovuosien (1899-1905) kokemuksista, jolloin isänsä toimi Puolangan kirkkoherrana.  ”Usein isä opetti meille tähtikuvioiden ja tähtien nimiä ja kertoi tähtinimistöihin liittyviä kreikkalaisten ja roomalaisten sankaritaruja. Kun tiedustelimme, milloin Suomen kansa kirjoittaa sankarisatunsa taivaalle, mietti isä hetken, mutta sanoi sitten: ’Onhan siellä jo Väinämöisen viikate’. Omassa, hiljaisessa lapsenmielessämme päättelimme kuitenkin, että varmaan Suomen kansa – sitten kun se kerran tulee suureksi kansaksi – saa useampiakin tähtiä nimiinsä. Nämä lapsuuden aikaiset kokemukset ja opetukset ovat usein vuosien varrella nousseet tajuntaan, milloin lohduttaen, milloin uutta uskoa ja toivoa virittäen.” 

Poliittisesti aktiivinen vaalityöntekijä

Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus omaksuttiin valtiollisissa vaaleissa vuonna 1906. Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin 15.-16.3.1907. Sitä ennen piti naisasianaisten kiertää ympäri Suomea ja suostutella naisia käyttämään äänioikeuttaan. 

Naisten ääni oli haastatellut innokkaita vaalityöntekijöitä tammikuun 1907 numerossa.  Lehti kirjoittaa seuraavasti:

”Suomen naiset saivat äänioikeuden niin nopeasti, ettei moni vielä ollut tällaista oikeutta kaivannut, eikä liioin ymmärtänyt sen suurta merkitystä. Ja tärkeä oli kuitenkin, että kaikki naiset saataisiin mukaan, että se välinpitämättömyys ja edesvastauksen puute, joka tavallaan on ollut omituinen naissuvulle, saataisiin poistumaan. Siksi oli ryhdyttävä ahkeraan sivistystyöhön ja levitettävä tietoa naisten uusista oikeuksista ja niistä johtuvista velvollisuuksista joka sopukkaan.”

Yksi näistä kiertävistä julistajista oli Kaino Oksanen, jolla ei ollut vielä edes äänioikeutta. Samassa lehdessä kerrottiin hänestä seuraavin sanoin:

Kaino Oksanen on niin nuori, ettei hän edes vielä ole äänioikeutettu, mutta se ei estänyt häntä innokkaasti toimimasta. Hänen erikoistehtävänsä on ollut vaalilain selittäminen, jonka hän perusteellisesti tuntee. Niin varmasti hän liikkuu tällä alalla, kuin olisi hän itse ollut uutta vaalilakiamme laatimassa… Jo viime kesänä hän alkoi toimintansa ja piti 14 esitelmää Etelä-Pohjanmaalla vaalilaista, kohdistaen lopuksi aina puheensa erityisesti naisiin ja heidän muuttuneeseen asemaansa, heidän uusiin oikeuksiinsa ja uusiin velvollisuuksiinsa. Sitten hän taas joululuvalla selitteli vaalilakia kotitienoillaan Pohjanmaalla ja nyt viimeiseksi hän on kierrellyt Hämeenläänin eteläisessä ja Turun läänin pohjoisessa vaalipiirissä. Moneen muuhunkin paikkaan häntä kutsuttiin, mutta omat kiireelliset opinnot ja tutkinnot yliopistossa ovat olleet esteenä.”

Kansanedustajana vuosina 1927-1939

Varmaan vaalipiirejä kiertäessään Kaino W. Oksanen innostui yhteiskunnallisista tehtävistä, lapsena kuulluista kertomuksista ja hän asettui itse ehdolle vuoden 1927 vaaleissa. Kaino W. Oksanen pääsi eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1927. Seuraavia vaalia varten (1929) julkaisi Suomen Nainen mainoksenomaisen yhteenvedon Oksasen saavutuksista edellisessä eduskunnassa. 

”Tohtori Kaino Oksanen on eduskunnan viime istuntokauden ajan ollut mukana eduskuntatyössä Viipurin läänin läntisen vaalipiirin naisten valitsemana. Hän tarttui heti tarmokkaasti asioihin ja osottautui alusta pitäen erittäin pystyväksi edustajaksi. Lakivaliokunnassa hänen tehtäväkseen tuli ottaa osaa vaikeasti ratkaistavan avioliittolainsäädännön lopulliseen muodosteluun ja suuressa valiokunnassa hän taisteli viimeisen taistelun tämän lain puolesta, jonka eduskunta sitten viime maaliskuun 8 päivänä hyväksyikin suurin piirtein katsoen naisia varsin tyydyttävässä muodossa. Tämän ilahduttavan lopputuloksen saavuttamisessa on kyllä hyvä annos Kaino Oksasen osuutta.”

Edustaja Oksanen toimi eduskunnassa laki-, sivistys- ja tarkastusvaliokuntien sekä suuren valiokunnan jäsenenä.

Suomen akateemisten naisten yhdistyksen perustajajäsen

Toukokuussa 1921 oli useammassa lehdessä mm. Helsingin Sanomissa ilmoitus, jossa yliopistollisen tutkinnon suorittaneita naisia kutsuttiin keskustelemaan ja päättämään Suomen liittymisestä kansainväliseen yliopistonaisten liittoon. Kolmisenkymmentä naista pani yhdistyksen perustamisen käytäntöön. Kokouksessa valittiin myös väliaikainen hallitus, jonka tehtäväksi määrättiin sääntöjen laatiminen Kansainvälisen akateemisten naisten liiton liittoneuvoston hyväksyttäväksi. Puheenjohtajaksi valittiin tohtori Jenny af Forselles, varapuheenjohtajaksi rehtori Taimi Wuorinen, ruotsinkieliseksi sihteeriksi maisteri Astrid Tammelander ja suomenkieliseksi sihteeriksi Ilmatieteellisen keskuslaitoksen apulainen, tohtori Kaino W. Oksanen. Suomen akateemisten naisten yhdistys hyväksyttiin Kansainvälisen akateemisten naisten liiton jäseneksi Pariisin konferensissa 1922. 

Ja kuten tuohon aikaan oli yleistä, niin myös tässä yhdistyksessä kielikiista suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä vaikeutti varsinaista toimintaa. Jenny af Forselles jätti puheenjohtajan tehtävät vuonna 1926, ehkä kyllästyen koko kieliriitaan. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kaino W. Oksanen, joka lupasi hoitaa sääntöjen uusimisen kielisuhteita vastaaviksi ja rekisterikelpoisiksi. Tällä tavalla hän saattoi varmistaa oman mieleisensä mukaisen kielisuhdepolitiikan. 

Kieliristiriidat saatiin ratkaistua suomenkielistä ryhmää tyydyttävällä tavalla ja sääntöjä muutettiin. Huhtikuussa 1927 perustettiin Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikernas Förbund. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 1927  Suomen ensimmäinen lääketieteen naisprofessori Laimi Leidenius (1877-1938), joka jatkoi aina vuoteen 1965 saakka.

Emma Irene Åström kunniatohtoriksi

Kaino W. Oksasen ollessa Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja ryhtyi hän nostamaan Suomen ensimmäistä naispuolista maisteria Emma Irene Åströmiä (1847-1934) akateemisten naisten esikuvaksi. Emma Irene Åström oli suorittanut maisterin tutkinnon vuonna 1882. Maaliskuussa 1927 akateemisten naisten yhdistyksen kokouksessa Oksanen ehdotti rahaston perustamista Åströmin 80-vuotispäivän kunniaksi. Rahaston varoja jaettaisiin ”varattomalle, lahjakkaalle, hiljattain tutkintonsa suorittaneelle filosofian kandidaatille”. Rahaston pääoma jäi kuitenkin vaatimattomaksi.

Mutta jotain sentään saatiin tehdyksi Åströmin kunniaksi. Kaino W. Oksanen keräsi naisjärjestöiltä varat promootiotarpeisiin. Liitto hoiti ansiokkaasti järjestelyt, jotta Åström saisi Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon 80-vuotispäivänään. Samassa tilaisuudessa liitto kutsui Emma Irene Åströmin ensimmäiseksi kunniajäsenekseen ja järjesti tapauksen kunniaksi juhlat, jonne sankari haettiin avoautolla. Åström ja Oksanen istuivat tohtorinhatut päässään avoauton takapenkillä kuljettajan ajaessa läpi Helsingin juhlapaikalle Alppilaan. Julkisuus oli taattu.

Kasvatusopista ensimmäisenä väitellyt nainen

Kaino W. Oksanen oli ammatiltaan opettaja ja meteorologi. Hän pääsi ylioppilaaksi 1904, valmistui filosofian kandidaatiksi 1911, maisteriksi 1913 ja lisensiaatiksi 1919. Hän väitteli ensimmäisenä naisena suomalaisessa yliopistossa kasvatusopin alalta tutkimuksellaan ”Yhteiskasvatuksesta 1: Silmälläpitäen oppilaiden, etenkin naispuolisten, terveydellisiä oloja ja älyllisiä saavutuksia muutamissa Suomen kouluissa”, vuosi oli 1919. Virallisena vastaväittelijänä oli tohtori Albert Lilius.

Väitöskirjassaan hän dokumentoi edellisten sukupolvien työtä yhteiskasvatuksen hyväksi. Oksanen oli toiminut kymmenisen vuotta opettajana Lucina Hagmanin johtamassa Helsingin Uudessa yhteiskoulussa ja perehtynyt yhteiskasvatusajatteluun. Helsingin Uusi yhteiskoulu vietti 125-vuotisjuhliaan 22.11.2024. Lucina Hagman (1853-1946) oli merkittävä yhteiskunnallinen uudistaja, joka pyrki kaikessa toiminnassaan edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Nämä arvot ohjaavat edelleenkin Helsingin Uuden yhteiskoulun toimintaa. 

Työ Ilmatieteen keskuslaitoksessa 

Opettajatyönsä ohessa Oksanen oli töissä myös Ilmatieteen keskuslaitoksessa ensin amanuenssina ja sitten vanhempana apulaisena aina eläkkeelle jäämiseensä saakka vuonna 1949. Hän kirjoitti oppikirjan ”Meteorologian eli Sää-opin ja ilmatieteen opetuksesta” vuonna 1917. Hän kirjoitti ahkerasti eri lehdissä meteorologiasta ja tähtitieteestä.

Naisasianainen

Kaino W. Oksanen kuului mm. Suomen Naisyhdistyksen johtokuntaan ja Suomalaisen Naisliiton keskushallintoon liiton perustamisen jälkeisinä vuosina. Yleinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus ja ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit 1907 innosti Oksasta. Suomalaisen Naisliiton lehti Naisten ääni paneutui täydellä voimallaan seuratakseen vaalityötä. Lucina Hagman kirjoitti ohjekirjan ja Kaino W. neuvoi vaalilain soveltamisesta 14:ssä eri vaalipiirissä. Oksanen kirjoitti kansanedustajana ollessaan kirjoituksia eri järjestöjen lehtiin etenkin naiskansanedustajien tekemistä aloitteista.

Kaino Wilhelmiina Oksanen on haudattuna Vetelin hautausmaalle.

Koulutus: 

ylioppilas 1904, filosofian kandidaatti 1911, filosofian maisteri 1913, filosofian lisensiaatti 1919, filosofian tohtori 1919

Työura: 

matematiikan ja fysiikan opettaja Viipurin suomalaisessa yhteiskoulussa 1908

matematiikan ja fysiikan opettaja Helsingin Uudessa yhteiskoulussa 1910-1917

maantieteen opettaja Helsingin Uudessa yhteiskoulussa 1916-1919

Ilmatieteellisen keskuslaitoksen amanuenssi 1912-1918

Ilmatieteellisen keskuslaitoksen apulainen 1919-1933

Ilmatieteellisen keskuslaitoksen vanhempi apulainen 1933-1949

Helsingin suomalaisen jatko-opiston sielutieteen ja kasvatusopin opettaja 1919-1929

Luottamustehtävät: 

Kansanedustaja 2.9.1927–31.8.1939, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä, Viipurin läänin läntinen vaalipiiri 

Presidentin valitsijamies 1931

Akateemisten naisten liitto, pj. 1926-1927

Suomen naisyhdistyksen johtokunta

Suomalaisen Naisliiton keskushallinnon jäsen