Kaija Ranta - miniän muistoja anopistaan

Muistelujen alkuvaiheet lähtivät tapahtumasta kesällä 2017.

Kävimme poikani Pekka Juhani Rannan kanssa yhdessä oman nykyisen asuntoni Vaasan Kauppapuistikko 35:n vinttikomerossa. Sieltä löytyivät laatikolliset minulle osoitettuja kirjeitä ja kortteja. Kortit ja kirjeet olivat vuodelta 1965 tähän vuoteen saakka.

Luin anoppini lähettämiä kortteja ja kirjeitä. Lajittelin myös muita kirjeitä, mutta anoppini kirjeet koskettivat minua todella syvästi. Kirjeissä ja korteissa on koko ajan syvä huoli siitä, kuinka me perheenä pärjäämme. Unohtuneita muistoja palautui mieleen.

Anoppini elämänvaiheet ennen vuotta 1969

Anoppini Kaija Tellervo Ranta os. Pirinen syntyi vuonna 1921 nykyisen Savonlinnan Sääminki-nimisessä pitäjässä Niittylahden kartanossa ja kuoli vuoden 1992 alussa Mikkelissä. Hänen hautajaisensa järjestettiin 8.2.1992. Hauta sijaitsee Mikkelin Harjun hautausmaalla.

Hänen vanhempansa olivat Otto Pirinen, joka syntyi 7.4.1887 ja kuoli 15.9.1952. Hänen vaimonsa Anna os. Ruotsalainen syntyi 18.11.1887 ja kuoli 30.8.1968. He molemmat olivat kotoisin Savon Lapinlahden pitäjästä. He asuivat suurimman osan elämästään Säämingissä.

Anoppini siis asui ja eli lapsuutensa ja myös suuren osan aikuiselämästään Niittylahden kartanossa. Hänen isänsä Otto Pirinen oli Kymiyhtiön metsänhoitaja. Kartano kuului Kymiyhtiölle ja Otto oli kartanon tilusten hoitaja, jolla oli asumisoikeus kartanossa.

Appiukkoni Heikki August Ranta tuli metsäteknikkona Kymiyhtiön työntekijänä töihin Otto Pirisen alaiseksi. Kaija-tytär ihastui häneen jo teini-ikäisenä tyttönä. Heistä tuli aikanaan aviopari. He asuivat ensimmäiset vuotensa saman Niittylahden kartanon tiloissa. Lapsista vanhin Tuula-tytär syntyi vuonna 1942 Niittylahdessa. Mieheni Heikki Juhani syntyi Niittylahdessa vuonna 1945. Lapsista nuorin tytär Marja-Liisa syntyi myös heidän asuessaan vielä kartanon tiloissa vuonna 1946.

Kun metsänhoitaja Otto Pirinen jäi eläkkeelle, mieheni perhe muutti Juvalle. Appiukkoni Heikki Juhani Ranta sai hyvän Kymiyhtiön tarjoaman työpaikan ja myös asumisedun Juvan keskustassa sijaitsevaan omakotitaloon. Otto ja Anna Pirinen muuttivat omaan eläketaloon Niittylahden kartanon lähistölle. Talon nimi oli Lepola.

Appivanhempani asuivat Juvalla vuoteen 1968, jonka jälkeen tuli muutto hetkeksi Kouvolaan ja sen jälkeen vuonna 1969 uusi muutto Mikkelin Lähemäelle, puutaloon. Talon alakerrassa heillä oli 4 huoneen ja keittiön suuret tilat. Talon yläkerrassa sijaitsi Kymiyhtiön toimistotilat. Talo on nykyisin purettu. Tapasimme ensi kerran appivanhempani kesällä 1969 Mikkelissä.

Tytär Marja-Liisa asui sairautensa takia koko ajan kotona. Hänen vanhempansa holhosivat häntä. Anoppini huolsi häntä koko elämänsä ajan lähes omaan kuolemaansa saakka.

Yhteiset vuodet anoppini kanssa

Tapasimme mieheni kanssa syyskuussa 1968. Hän opiskeli Kuopiossa ja itse olin siihen aikaan Kuopion kaupungilla hammashoitajan työssä. Menimme naimisiin 1969 ja ensimmäinen lapsemme Pekka Juhani Ranta syntyi vuonna 1970.

Muutimme Kuopiosta Järvenpäähän syksyllä 1971 ja huhtikuussa 1972 Espoon Tapiolaan. Miehelleni järjestyi töitä Etelä-Suomesta. Minä sain myös töitä huhtikuun alusta 1972 Helsingin kaupungilta.

Meille nuorelle parille siis elämä loksahti paikoilleen ja vakiintui. Odotimme toista vauvaa syntyväksi 1976 alkupuolella.

Kesällä 1975 appiukkoni Heikki August Ranta sairastui vakavasti. Vierailimme sen syksyn ajan lähes joka kuukausi häntä tervehtimässä. Hän kuoli 10.12.1975. Hautajaiset olivat 21.12.1975.

Anoppini joutui muuttamaan heti 1975–1976 vuoden vaihteessa pois Mikkelin Lähemäen asunnosta. Hän jäi leskeksi, eikä Kymiyhtiö antanut lesken asua yhtiön työsuhdeasunnossa.

Anoppini ja hänen miehensä olivat jo varautuneet eläkeasuntoon osoitteessa Nuijamiestenkatu 20, joka sijaitsi aivan Mikkelin keskustassa. Mieheni matkusti tammikuun 1976 jokainen viikonloppu järjestämään anoppini muuttoa, joka tapahtui helmikuun alussa.

Tyttäremme Riitta Johanna Ranta syntyi vuoden 1976 alussa. Siis ihana uudenvuodentervehdys! Olimme matkustelleet hautajaisten ynnä muiden tapahtumien takia riittämiin. Minä olisin tarvinnut ehkä enemmän lepoa raskauden viimeisenä kuukautena, mutta onneksi kaikki kuitenkin sujui hyvin.

Naistenklinikalta meidät kotiutettiin ihan liian nopeasti, mutta oma äitini Pieksämäeltä tuli avuksi kotonaoloni ensimmäisen viikon ajaksi. Ei siihen aikaan ollut mitään isyyslomia.

Matkustimme perheenä ensimmäisen kerran anoppini uuteen kotiin pääsiäisenä 1976, jolloin Riitta-vauva oli 3 kuukautta vanha.

Anoppini kirjeet

Anoppini kirjoitti erilaisista arkisen elämän askareista, omasta terveydestään tai sairauksistaan. Hän oli monisairas henkilö. Hänellä oli paljon erilaisia lääkkeitä ja hän koki yksinäisyyttä miehensä poismenon jälkeen. Silti hän jaksoi ja kykeni pitämään huolta omasta aikuisikäisestä tyttärestään, sairaasta lapsestaan, Marja-Liisasta.

Joulukuun 1976 tervehdys: Hyvää Joulua ja Onnittelut tyttären 1-vuotissynttäreille.

10.5.1977 kortti: Uutisia omasta terveydentilasta ja ilmoitus lapsenlapsi Tiina Kaarina Stoltin rippijuhlista Juvalla juhannuksena 1977. Lapsenlapsi on vanhimman tyttären Tuulan lapsi.

30.5.1977 Onnittelukortti minulle. Olin saanut suoritettua ylemmän hammashuoltajan tutkinnon.

Oma kommenttini valmistumisesta: Hän ei tiennyt, että olin kurssin toiseksi paras, vaikka minulla oli oman kodin hoito ja pienet lapset. Opiskelu oli rankkaa. Menin joka perjantain tenttiin ajoissa. Meitä oli pari muutakin pienten lasten äitiä ennen tenttiä kertaamassa opittuja asioita. Nauroimme keskenämme, mitäs me lapselliset.

Kortti 15.8.1977, jossa hän muistutti minua naisten jutuista: Meidän siis sekä minun ja tyttäreni 1-vuotias tulee pitää villahousuja ja jalat lämpimänä, ettei tule naisten tauteja.

Nämä ohjeet kirjoitettiin kaikella vakavuudella. Jatkoksi voin myös kertoa, että minä sain anopiltani usean vuoden ajan joululahjaksi villahousut. Villahousut ovat minulla edelleenkin tallessa ja käytän niitä edelleen, kun on kovat pakkaset.

Tammikuussa 1979 on tullut kortti, missä hän kommentoi veroilmoitusten ja kaikkien siihen ilmoitukseen liittyvien vähennysten tekoa. Hän totesi kortissa, että maksuja on ollut niin paljon, että hänellä ei ole varaa soittaa meille puheluita.

Anoppini tapasi soittaa meille aina sunnuntaisin juuri siihen samaan aikaan kun TV:n urheiluruutu tuli. Mieheni ei ehtinyt eikä jaksanut puhua. Kymmenen minuutin puhelun aika katsottiin kellosta, kun soitettiin.

Pitkä kirje kesällä 1980: Kirje sisälsi säätilatietoja, oli pelätty ukonilmaa ja myrskyä keskellä yötä. Kirjeessä oli myös tarkkoja hintatietoja eri ruokalajeista ja mitä ruokaa on kotiin hankittu: mustikoita ynnä muuta ruokaa pakastimeen. Kirjeessä oli myös perusteellista särkylääketietoa ja ohjetta, miten Indometin-nimistä särkylääkettä käytetään ja kuinka usein sitä on lupa käyttää.

Kortti helmikuussa 1982: Olen luultavasti huoltanut anopin pakastin-jääkaapin, joka on ollut aina pullollaan kaikkea vanhaa ruokaa, koska hän nyt kortissa minua siitä kiitteli.

Minä miniänä kävin 25 vuoden ajan – vuodesta 1976 vuoteen 1991 tekemässä anopille suursiivoukset: ikkunanpesut, jokaisen huoneen seinien pesut, kylpyhuoneen suursiivouksen, kaakelien pesut lattiasta kattoon, kylpyammeen suursiivouksen, mattopyykin ja pikkupeittojen ja verhojen ynnä muiden pesut.

Palkaksi tästä työstä pyysin häneltä, että saanko tuon olohuoneen hienon vanhan lipaston. Kun anoppini oli kuollut ja Mikkelin kodin irtaimistoa jaettiin, mainitsin asiasta mieheni sisarelle. Hän hyväksyi tämän palkan minulle. Lipasto on siis nykykodissani arvoisellaan paikalla olohuoneessa.

Lokakuussa 1982 tuli kirje, jossa oli tietoa ruokailurytmistä ja muusta arjen elämästä ja sen sujumisesta. Huomasin itse kirjettä lukiessani, että minä vietän juuri nyt samanlaista elämää tässä iässäni 70-vuotiaana. Eli tärkeitä asiat ovat: päivittäinen ruoka, sairaudet ja niiden hoito sekä elämänlaatu, jota ylläpitivät tv-ohjelmat sekä kirjojen ja lehtien lukeminen.

Huomasin itse kirjettä lukiessani pohtivani, onko aika muuttunut? Me nykyeläkeläiset ajattelemme ihan samoja asioita koko ajan.

Vakavuudellaan koskettanut kirje on kirjoitettu sunnuntaina 26.6.1983. Tekstini lopussa on liitteenä kirjeen koko teksti.

Hänellä oli huoli kesänviettotavasta: pääsevätkö he mihinkään kyläilemään kesällä 1983? Kuitenkin kesällä 1983 he molemmat pääsivät meidän järjestämälle pienelle lomamatkalle Pieksämäen Naarajärvelle. Meillä oli oman perheen kesken vuokrattu iso omakotitalo viikoksi. Mieheni haki ja vei heidät edestakaisin Mikkelistä ja he yöpyivät yhden yön talossa.

Kirje 10.12.1983: Lapsenlapsi Tiinaa odoteltiin tekemään joulusiivousta. Tiina oli jo lapsesta lähtien aina käynyt mummoaan auttamassa.

Anopin terveys reistailee

Kesällä 1983 meille tuli totaalisen suuri muutos koko perheen elämään. Mieheni sai työpaikan Vaasan Tiepiirin siltainsinöörinä. Tästä vasta anoppini riemastui ja ilahtui. Muutimme Vaasaan syksyllä 1983. Ennen muuttoa anoppini vielä halusi käydä meitä tapaamassa silloisessa Espoon Kivenlahden asunnossamme. Hän saapui. Hänellä oli pussillinen erivärisiä lääkkeitä mukanaan, mutta yksi tärkeä lääke oli unohtunut, erittäin vahva unilääke, nimeltään Temestam. Minun piti viedä hänet apteekkiin, mutta kun hänellä ei ollut reseptejä mukanaan, hän ei saanut tätä lääkettä apteekista, joten hän valvoi ne kaksi yötä, jotka hän meidän luonamme vieraili.

Meillä kävi hänen omia serkkujaan kyläilemässä. Hän antoi meille kaiken maailman muutto-ohjeita, esimerkiksi kuinka pakataan. Hänet piti viedä myös minun kasvimaalleni, joka sijaitsi parin kilometrin päässä ja kasvimaakin piti hänelle kuvata. Kun vein hänet junalle vierailuviikonlopun jälkeisenä maanantaiaamuna, laitoin omat käteni ristiin ja kiitin Luojaani. Onneksi anoppini oli hengissä, kun sain hänet junaan ennen töihin lähtöä.

Kirje tammikuussa 1985: Hän on lukenut erilaiset tarjoukset sanomalehdistä ja mennyt aamupalan jälkeen uudelleen nukkumaan. Hän odottelee, että siivooja tulee käymään. Hän ihmettelee korkeita sokeri- yms. veriarvojaan. Hän odottelee vastaanottoaikaa lääkärille. Eli oman terveydentilan hoito ei ollut kohdallaan.

Elokuussa 1985 hän kirjoittaa siitä, kuinka monet ystävät ovat hänelle tuoneet marjoja, kantarelleja, ja vielä valmiiksi keitettyjä sieniä. Syksyn puolukatkin ovat jo luvassa. Oma kommenttini: Kuinka ihanaa, että entisinä aikoina näin pienellä paikkakunnalla kuin Savon Mikkelissä on hoidettu ystävä- ja tuttavatoimintaa ja kuinka pidetty huolta ihmisistä.

Iloa lapsenlapsista ja ruokaohjeita

Joulukuussa 1985 kirjemuistot koskettivat säätilaa ja Marjan virkkaamia patalappuja eli naisten käsityöharrastuksia. Anoppini itse virkkasi pitsiliinapyörylöitä. TV:n Linnan juhlat oli katsottu. Myös lapsenlapsi Tiinan elämänmuutoksista kerrotaan. Hän oli löytänyt itselleen poikaystävän, Tapsa-poliisin. Tapsa oli ihan ihmeellinen mies, koska hän osasi laittaa ruokaa. Hän osasi leipoa jopa kalakukon. Tuula ja Erkki olivat tulossa käymään ja tuomaan joulua. Sosiaalitoimisto oli luvannut siivousapua. Anoppini oli lähettämässä meille joulupakettia. Hän luetteli tasan tarkkaan, mitä ruokia hän laittaa heille Marjan kanssa jouluksi. Leipoo joka lihapiirakan. Ja hän toivotti meille jouluksi Taivaan Isän siunausta. Taivaan Isä ja hengellinen siunaus oli anopilleni todella tärkeää.

Itse olen usein leiponut anopin ohjeen mukaan lihapiirakan. Olen saanut anopiltani monta hyvää ruoka-ohjetta, kuten karjalanpaisti ja lihapullat. Aiemmin kyllä osasin tehdä myös maksapihvit tai siihen liittyvän soosin. Ruokaohjeista sen verran, että mitään kieleen liittyvää en ole koskaan valmistanut enkä munuaiskastiketta. Molemmat munuaispaistos ja keitetty kieli ovat niitä entisen ajan herkkuja, joita tuskin kukaan enää valmistaa nykyaikana. Ja eihän niihin saa edes aineksia. Oi, molemmat ovat aivan kamalaa! Tyttäreni muistaa aina, kuinka hyviä mummon lihapullat olivat.

Televisio tärkeä

14.1.1986 kirjeessä kirjoitettu TV- ohjelmista. Meille niin monille tutun Tupla ja Kuitti -ohjelman 25-vuotistietovisa oli sinä päivänä. Muuten heillä oli hiljaiseloa. Eli ihan samat asiat kuin ennenkin on kirjoitettu: verotoimisto, siivoojan odottelu ja että odottelee meitä kylään pääsiäiseksi. Meille oli vielä ämpärillinen puolukoita odottamassa.

Hänellä on kirjeessään hyvää huumoria, koska hän kirjoittaa: ”Mistään muusta ei ole pulaa paitsi terveydestä ja tarjolla on vain ruokaa ja TV-ohjelmia.”

Joulukortti 1986 jo kertoi saman asian, jossa hän toivotti meille: ”Siunattua ja rauhallista joulua – olkoon maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”- toivotuksena.

12.1.1987 tuli pitkä pakkastalven kirje. Marja-tytär on käynyt lähikaupoissa, koska anoppini ei ollut kyennyt kahteen viikkoon poistumaan asunnosta. Kodin lämpötila oli ollut matala, ikkunat olivat jäässä, vaikka patterit hohkasivat täysillä. Hän kirjoitti, että huonekasvit voivat huonosti, mutta että onneksi kaikki lähikaupat ovat lähellä ja vielä on käteistä rahaa riittänyt. Mittarissa on tällä hetkellä -28 astetta pakkasta. Hän toivottaa meille hyvää alkanutta vuotta.

Saman vuoden helmikuussa 9.2. alkavan viikon mieheni on ollut Nivalassa Vänrikki-kertausharjoituksissa. Harjoitukset liittyivät valtion maanpuolustuksen järjestelyihin poikkeusoloissa. Mieheni on ollut pioneerijoukoissa. Myös oma isäni on ollut aikanaan pioneerijoukoissa.

Pitkä kirje 24.3.1987, jossa on kerrottu vielä lisää kaikkia sairausongelmia, jotka liittyivät allergiaan ja hammasoireisiin. Anoppini odotti pääsyä kuntoutukseen Mikkelin Kyyhkylään syksyllä 1987.

Oman elämän muutoksia

Toukokuussa 1987 ostimme mieheni kanssa kesäpaikan Vaasan Västervikin kylästä. Paikan nimi oli Lepola. Mieheni mielessä oli hänen oman mummonsa ja pappansa Säämingin eläketalon paikan nimi Lepola. Niin, että intuitio iski. Me ostimme toisen Lepolan.

Emme ehtineet anopille apua antamaan, koska meillä oli oman kesäpaikan kanssa kiirettä koko kesän ajan ja minulla ei ollut lomaa.

Vuosi 1988: Anoppini kunto huononi, joten kirjeet ja kortit vähenivät. Marja-Liisa-tytär kirjoitteli jonkun kortin ja pidimme yhteyttä Tuula-siskon kautta. Tuula-sisar hoiteli heidän molempien asiat.

Anoppini jalka jouduttiin amputoimaan sokeritaudin takia. Hän yritti asua Marjan kanssa Nuijamiestenkadun asunnossa. Lopulta heidän oli pakko molempien muuttaa Mikkelin Savilahdentiellä sijaitsevaan palvelutaloon. He asuivat siellä siten, että Marjalla oli oma keittiö- ja olohuone, mistä oli käynti ulkoterassille. Anoppini asui pienessä makuukamarissa, jonka sijainti oli samassa yhteydessä.

Nuijamiestenkadun asunto oli ilman asukkaita, siis tyhjillään. Kun kävimme mieheni kanssa heitä palveluasumisyksikössä tapaamassa, yövyimme erittäin sekaisessa ja pölyisessä Nuijamiestenkadun asunnossa.

Mieheni oli huhtikuusta 1989 lähtien vuoden työmatkalla Pakistanissa, joten minulle jäi siinä vaiheessa yksinäisen naisen elämä ja kaikki muu kodin arjen ja vastuun pyöritys. Me kävimme tyttäreni kanssa kuukauden matkalla Pakistanissa joulukuussa 1989.

Pojan vaikea valinta

Mieheni palasi Suomeen huhtikuussa 1990. Hän aloitti heti kaiken maailman mökkiremontit. Saunarakennus purettiin ja tilalle pystytettiin uusi hirsisauna.

Minulla ei ollut mitään vuosilomaa vuonna 1990.  Olin vaihtanut työpaikkaa, joten tein koko kesän töitä.

Meillä oli myös omien lapsiemme elämän järjestelyissä omaa puuhaa. Poikamme Pekka Juhani oli päättänyt olla sivari. Hän suoritti siviilipalvelustaan Tammiharjun mielisairaalan varastomiehenä. Hän tuli kotiin joka viikonloppuna. Mieheni oli aivan raivoissaan siitä, kuinka minä olen hyväksynyt tämän sivarijutun. Minun on pakko kertoa vaihtoehto: poikani olisi voinut mennä vankilaan. Hän oli niin ehdoton. Eli jos kysyt lapseltasi, mikä on vaihtoehto – vankila vai sivari? Hän valitsi sivarin. Kysyin häneltä myös kysymyksen, että josko joku sotilas tähtää minua, äitiä kiväärillä, oletko valmis silloin ampumaan ja puolustamaan minua? Tämän kysymyksen ja vastauksen jälkeen minun oli pakko hyväksyä hänen mielipiteensä sivaripalveluksesta.

Poikani kannattaa anarkismia, joka on ihan kummallinen juttu. Hän ei ole halunnut minua vaivata tämän aatteen kautta. Ymmärtääkseen anarkismi on ääripuolueeton järjestö, joka haluaa ilman mitään puoluevaltaa pelastaa koko ihmiskunnan ilman mitään sosiaalisen median puoluejärjestelmää. Tämän keskustelun kävin poikani kanssa hänen isänsä kuoleman jälkeen.

Tammikuussa 1992 meille tuli puhelinsoitto anopin kuolemasta. Hän oli joutunut keuhkokuumeen takia Mikkelin keskussairaalaan. Puhelu tuli myöhään sunnuntai-iltana. Tuula-tytär järjesti kaiken hautajaisiin ja muut pesänselvitysasiat. Minä miniänä luin hautajaisissa Pikku-Kaisan avustama adressit.

Mieheni ja hänen siskonsa Tuulan kanssa tyhjensimme Mikkelin asuntoa. Tiina-tytär auttoi, koska asunnossa oli todella paljon kaikkea entisajan tavaraa ja siivottavaa. Asunto oli päätetty jättää myyntiin. Näin päättyy ihanan ihmisen elämä. Anoppini oli jo etukäteen varautunut oman elämänsä päättymisen. Appiukkoni hautakiveen oli kaiverrettu jo anoppini nimi sekä syntymäaika. Mikkelin Harjun hautausmaalle. Joten täytyy todeta, että heillä on ikuinen rakkaus elämässä ja Jumalan huomassa.

Nyt tässä elämässä

Mikä on anopin elämän jatkumo hänen kuolemansa jälkeen? Hän ei tullut tietämään isän ja pojan syvistä aate-eroista. Oli onneksi hänelle, ettei hänen enää kaikkia näitä tapahtumia elämässä tarvinnut kokea. Me tulevat sukupolvet olemme ne kokeneet. Ja suon anopilleni sen täydellisen levon ja rauhan, minkä hän tarvitsee siellä omassa viimeisessä leposijassaan Jumalan luona. Minä ajattelen häntä monet kerrat omassa nykyelämässäni.

Mieheni Heikki Juhani Ranta kuoli 23.3.2015. Hän sairastui vakavasti 4.7.2014.

Miksi kirjoitin anopistani?

Motiivini tämän tekstin laadintaan on ollut se, että haluan omistaa tämän koosteen ensisijaisesti hänen lapsenlapsilleen.

Anoppini on ollut perinteitä vaaliva, omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan suuresti rakastava persoona. Hän oli kodin turva ja kotiaan rakastava henkilö. Hän huolehti omaisistaan. Minä myös miniänä sain häneltä aitoa rakkautta ja hyviä neuvoja omaan elämääni.

Minulla on perintönä muutama huonekasvi, anopinkieli ja Amazon-lilja, jotka ovat kaikkien näiden vuosien ajan viihtyneet omassa kodissani. Minulla on vieläkin anoppini kodista valokuvia hänen lapsuusajaltaan sekä vieraskirjoja hänen lapsuusajan kodistaan.

Nykytilanteessa en tiedä, kuka hänen lapsenlapsistaan haluaa ottaa tämän perimän jatkossa talteen. Minä en halua, että kaikki perimä häviää. Ja että minulle sanotaan: Roviolle kaikki, ei tätä tarvita sen jälkeen, kun minusta aika jättää. Nykynuoret eivät arvosta omassa elämässään välttämättä kaikkea vanhaa.

Kirje vuodelta 1983:

Tässä on lopuksi vielä teksti kirjeestä, joka on kirjoitettu 26.6.1983 klo 16.30

”Leena Hyvä: Rupesin tässä aikani kuluksi vähän kirjoittelemaan sinullekin, kun toisille olen lähetellyt kortteja. Aikomuksemme oli lähteä päivällä Marjan kanssa ajelemaan pyörillä Hauskankadulle Pursiaiseen, mutta se jäi vaan menemättä, kun välillä 15 maissa satoi vettäkin ja minun kuntoni on tänään vähän huononlainen, alavatsaan koskee aika usein. Sängyssä on hyvä olla peiton alla ja keinutuolissa istuen. Mikähän tuostakin tulee, tohtori on ehdotellut monta kertaa sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin, vaan jätettiin syksyyn, mistä saisin kotimiehen. En vois ajatella muita kuin Kaartisen Marttaa, se hoitais kukkasetkin ja olis Marjan kaverina, en ole hänelle vielä puhunut, että tulisko. Marjalta on mennyt jo 525 markkaa etuhampaiden juurihoitoon, kun mätä oli jo kahdessa etuhampaassa, eikä vielä ole edes täytettäkään laitettu, nyt seuraava käynti on 5:s päivä.

Kyllä se on kallista lystiä, mutta Marja menee sinne Raatihampaaseen mielellään ja se on tuossa lähellä. Eilen kävimme Marjan kanssa pyöräilemässä ja isälle isoja päivänkakkaroita viemässä. Marja tosin odotti minua hautausmaan portilla, ei vieläkään rohkene tulla portin sisäpuolelle. Nyt on siis tämäkin juhannus jälellä päin. tokkopa minä enää ensi juhannusta näenkään, niin tuntuu elämä väsyttävän.

Tuulakin on niin väsynyt, että nukkui ja lepäsi täällä käydessään.

Salli ja Kalle tulevat Vehmaaseen tiistaina ja Emppo lähtee silloin lomilta pois. Siellä laittoivat ja maalasivat ulkoapäin vanhan rakennuksen. Yksi kirvesmies oli Empon kanssa apuna.

Sitähän minä tässä suren, jos te lähdette syksyllä sinne Vaasaan asti, tuntuu minusta haikealta, kun matka vaan pitenee. Täytyy teidänkin miettiä asiaa monelta kantilta, jos sattuu pääsemään eikä suinpäin lähteä. Eikös näin ole asianlaita.

Olishan meilläkin vähän tuolla rannalla pestäviä joku matto ja anorakki. Etteköhän te malttaisi olla kesälomalla joku päivä meilläkin. Tässä talossa maalattiin viime viikolla rappukäytäviä niin puhtaan valkoiset seinät ja laipiot ja osakkaiden ovet lakataan vielä ulkoa päin.

Olishan meilläin Jussille töitä, kun keittiön seinät sekä Marjan huoneen olis maalattava, taitaa tältäkin kesältä jäädä sikseen. En tiedä, mitenkä pääsemme käymään siellä Pieksämäen huvilalla, kun elokuussa menevät Tuula ja Erkki johonkin viikonlopuksi lepäämään, ei Tuula tietänyt vielä varmaa. Tiina tulee heinäkuun alussa 4 vrk lomalle kotiinsa ja joulukuussa sitten pitemmälle lomalle ja auttaa Tuulaa kaupassa. Minä sain meijeristiltä lahjasaunan. Hänen kanssaan juhannusaattona ja uudella vastalla kylvettiin. Saunassa on ihka uudet lauteet ja seinät paneloitiin keväällä jonka työn teki isännöitsijä toisen kaverin kanssa pyhänseutuisin.

Nyt niitä tulee mustikoita ja kaikkia marjoja sanovat ihmiset. Me innostuttiin syömään tänä keväänä paljon raparperista. Käytämme sen kanssa pakastemansikkaa. Juhannukseksikin leivoin korvapuusteja ja raparperipiirakkaa. Eilen paistoin pakkasesta kanan, tänään tein kyljyksiä ja oli meillä rosollia ja aladopia ja aitoa maalaispalvattua kinkkua. Vehmaalaiset olivat tänään syömässä Erkin siskon Liljan luona. Hän täytti 65 vuotta. Nyt on tuo Möllerin mamma hyvässä hoidossa tuossa kaupungin uudessa vanhainkodissa Lammin rannalla Hautausmaan lähellä. Siellä on erittäin hyvä ruoka ja hoito ja ihana suuri kukkaispiha, jossa on oleskeluryhmiä, keinuja ja päivänvarjoja. Menemme jonakin päivänä Marjan kanssa sinne katsomaan. Ei meille tänne ihmeempiä kuulu. Oikein paljon terveisiä teille kaikille ja hyvää kesän jatkoa, TRV. Mummi ja Marja”