• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele





Kaarina Aho ja Timo Rautajoki vastaanottavat 2.1.2012 Lapin Kauppakamarille myönnettyä aluekehityspalkintoa.

Sukunimi:
Aho

Etunimi:
Marja Kaarina

Syntymävuosi:
1945-

Synnyinpaikka:
Alatornio

Kaarina Aho on syntynyt Alatorniolla 25.11.1945 maanviljelijäperheeseen. Hän kävi neljä vuotta Yliliakan kansakoulua ja pääsi neljännen luokan jälkeen pääsykokeiden kautta Tornionseudun keskikouluun, jota kävi viisi vuotta. Kohta sen jälkeen hän päätyi naimisiin Olavi Ahon kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika.

Lasten hieman vartuttua ja Kaarinan Ahon siirryttyä työelämään hän jatkoi opintoja Kemin iltalukiossa, josta kirjoitti ylioppilaaksi. Hän suoritti myös kaupallisen ja matkailualan tutkinnot Helsingissä. Viimeksi hän suoritti auktorisoidun matkailuoppaan tutkinnon Torniossa vuonna 1994.

Kaarina Aho aloitti työuransa Pauligilla menekinedistäjänä vuoden 1970 alussa ja oli tässä työssä vuoteen 1975 asti. Yritysostojen jälkeen hän siirtyi perheen kuljetusalan yritysten palvelukseen.

Työnjaon mukaan Kaarina Ahon aviomies huolehti kalustojen kunnosta ja ostoista. Kaarina vastasi yritysten hallinto- ja talousasioista kuten muun muassa rekrytoinneista. Kuljetusala on miesvaltaista, mutta jälkeenpäin hän on todennut siitä olleen hyötyä, kun on saanut olla mukana miesvaltaisissa työyhteisöissä. Alun perin Ahon yritys keskittyi logistiikkaan, mutta nykyään se toimii kiinteistöjen vuokraajana.

Vaikuttaminen yrittäjäjärjestöissä

Kaarina Aho on toiminut paikallisessa ja valtakunnallisessa naisyrittäjäjärjestössä sekä Suomen Yrittäjät ry:ssä (entinen Suomen Yrittäjäin Keskusliitto) paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnan tasolla. Hän ollut usean vuoden ajan Suomen Yrittäjien valtakunnallinen varapuheenjohtaja. Hän on myös toiminut Lapin Kauppakamarissa hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä Keskuskauppakamarin hallituksessa ja alue- ja rakennepoliittisen valiokunnan puheenjohtajana.

Hän sai olla myös vaikuttamassa Suomalaisen omistajuuden neuvottelukunnassa, joka koostui maamme elinkeinoelämän johtavimmista yritysjohtajista.

Elinkeinoelämän johtotehtävissä

Kaarina Aho toimi 1990–2000-luvuilla monissa elinkeinoelämän luottamustehtävissä, kuten Tornion Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä ja varapuheenjohtajana, Osuuspankkien Keskusosuuspankin (OKO) hallintoneuvoston jäsenenä, Yrittäjäin Fennia / Fennian hallintoneuvoston jäsenenä, Länsi-Lapin neuvottelukunnan jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Meri-Lapin Startti Oy / Uusyrityskeskuksen puheenjohtajana. Hän on toiminut myös Tielaitos / tiehallinnon johtokunnan jäsenenä ja Finnvera Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä.

Kansainväliset tehtävät

Ruotsi-yhteistyötä Kaarina Aho on tehnyt muun muassa Provincia Bothniensis hallituksen jäsenenä, Norrbottenin lääninhallituksessa Länstyrelsens insynsrådin jäsenenä ja Suomalais-Ruotsalaisessa rajakomissiossa. Hän oli 2000-luvulla toistakymmentä vuotta Norjan kunniakonsulina ja on emännöinyt monia ulkomaalaisten vieraiden päivällistilaisuuksia kotonaan Torniossa.

Yhteiskunnalliset tehtävät

Kaarina Aho liittyi vuonna 1980-luvulla Kansallisen Kokoomuksen jäseneksi. Häntä pyydettiin Tornion Kokoomuksen Naisten jäseneksi, jossa hän toimi puheenjohtajana yhdeksän vuotta. Paikallisen yhdistyksen lisäksi hän toimi Lapin Kokoomusnaisten piirihallituksessa ja varapuheenjohtajana sekä valtakunnallisen Kokoomuksen Naisten Liiton liittohallituksessa.

Aho oli eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 1987 ja 1991 sekä presidenttiehdokas Harri Holkerin valitsijamiesehdokkaana.

Kaarina Aho on halunnut vaikuttaa kotikaupunkinsa Tornion asioihin. Tämä työ alkoi vuonna 1981 ja jatkui vuoden 2017 kesäkuun alkuun saakka. Ensimmäinen luottamustoimi oli varavaltuutettu ja nuorisolautakunnan puheenjohtajuus. Vuonna 1985 aukeni paikka kaupunginvaltuustoon, jonka myötä tuli erilaisia luottamustehtäviä kaupunginhallinnossa ja paikka kaupunginhallituksessa.

Monipuolinen vaikuttaja

Kuntapuolen lisäksi Kaarina Aho sai olla mukana kuntayhtymissä kuten Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ja Kemi-Tornio ammattikorkeakoulun yhtymävaltuustossa sekä Meri-Lapin kehittämiskeskuksen hallituksessa. Läänitason tehtävistä mainittakoon Lapin lääninhallituksen neuvottelukunnan jäsenyys sekä Lapin Liiton valtuuston jäsenyys.

Kaarina Ahon toiminta on ollut paikallista, valtakunnallista ja kansainvälistä. Hän on iloinen, että on saanut olla monessa mukana ja on pyrkinyt hoitamaan tehtävänsä tunnollisesti ja nöyrällä mielellä.

Ansioita riittää. Torniolainen Kaarina Aho on valittu valtakunnan tasolla sadan naisjohtajan joukkoon. Myöhemmin hänet listattiin myös yhdeksi Lapin vaikutusvaltaisimmista naisista. Hän jaksaa yhä pitää jalat maassa ja nähdä kaiken oman itsensä kehittämisenä, ei niinkään saavutusten listaamisena.

Kateus ansaitaan

Kolmikymmenvuotinen ura paikallisena vaikuttajana ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Asioiden hoitamisesta on tullut myönteistä palautetta, mutta ilkeääkin kritiikkiä on tullut – varsinkin naisten taholta. Hänen motoksensa on muodostunut sanonta: ”Säälin saa pyytämättä – Kateus pitää ansaita”.

Aikoinaan kunnalliset vaikutusvaltaiset lautakuntapaikat, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajuus, puhuttamakaan kaupungin hallituksen tai valtuuston puheenjohtajuuksista, olivat vain miehiä varten. Nykyisin tilanne on kehittynyt kuitenkin positiiviseen suuntaan. Hän korostaa, että tasa-arvoisiahan tässä pitäisi olla. Tasa-arvon lisäksi kuntapolitiikassa on Ahon mukaan vielä paljon kehittämistä.

Kaarina Aholle on myönnetty ansioistaan mm. Suomen Yrittäjäin Suurristi nro 71 ja Norjan Kuningas Olavin Ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki ja Suomen Keskuskauppakamarin ansioristi.

Kaarina Aho on jättänyt aktiiviuran. Hän käy työssä muutaman tunnin viikossa ja keskittyy harrastuksiinsa. Hänen mielestä parasta on, kun saa nauttia lastenlapsista ja heidän vierailustaan mummin luona Heikinsaaressa.

Kirjoittaja

Marja-Riitta Tervahauta

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Kansainväliset toimijat, Naisten Ääni, Politiikka, Työelämä, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT