Julia Kykkänen aloitti mäkihypyn jo kolmevuotiaana. Hänen isoveljensä harrasti mäkihyppyä, joten Julia halusi päästä mukaan. Koko hänen isänpuoleinen sukunsa on joko hypännyt tai jollain lailla ainakin liittynyt mäkihyppyyn, Julian mielestä sitä voisi sanoa sukuviaksi.

”Vanhempieni mukaan olin kuulemma jo hyvän aikaa kerennyt kiukuttelemaan ja kinuamaan, miksi minä en pääse myös hyppäämään. Voitte vain kuvitella sitä riemun ja innostuksen määrää, kun se päivä vihdoin koitti, jolloin pääsin hyppäämään ensimmäisen kerran! Kyseessähän toki oli vain pieni lumesta tehty hyppyrin nysä, josta hyppäsin laskettelusuksien kanssa, mutta siitä kaikki sai alkunsa. Nelivuotiaana sain sitten ensimmäiset mäkisukseni, Järviset”, Julia kirjoittaa blogissaan.

Julia harjoitteli ja kisasi poikien kanssa myös yhdistetyssä aina kolmetoistavuotiaaksi asti. ”Olin kuin yksi pojista, sillä muita tyttöjä ei hirveämmin ollut. Oli muutamia kisoja, jolloin jouduin hyppäämään tyttöjen sarjassa yksin, tai lisäkseni oli yksi tai kaksi muuta. Tämä johtui siitä, että osa vanhemmista vaati, etten saisi hypätä poikien kanssa. Tästähän se kiukku sitten aina repesi, kun yksinään sai hypätä ja samaan aikaan näki, että olisi pärjännyt myös poikien sarjassa. Onneksi pääsääntöisesti sain kuitenkin kilpailla poikien kanssa. Monia poikia sekä heidän vanhempiaan otti varmasti koville hävitä tytölle, mutta tämä oli kuitenkin se, mikä vei minua ja monia poikia eteenpäin.”

Julia pääsi ensimmäisiin kansainvälisiin tyttöjen/naisten kisoihin, epävirallisiin nuorten MM-kisoihin Puolan Zakopaneen, jossa hän sijoittui ensimmäiselle ja toiselle sijalle. Sen jälkeen Julia lähti kiertämään ulkomaille naisten Continental Cupia. Alkuun kaikki tuntui isolta ja ihmeelliseltä kolmetoistavuotiaalle pikkutytölle, joka ei juurikaan vielä englantia osannut puhua.

”Siitä se kuitenkin lähti pikkuhiljaa rullaamaan, vanhemmat naishyppääjät ottivat hyvin mukaan kansainväliseen kisaympäristöön. Kaikki olivat keskenään yhtä suurta perhettä, toisia autettiin ja asioita tehtiin yhdessä. Kisatilanne sitten on kuitenkin aina kisatilanne, toki kannustamme toisiamme, mutta loppujen lopuksi kaikki kuitenkin keskittyvät vain omaan suoritukseensa siinä vaiheessa”, Julia kirjoittaa.

Hän kertoo, ettei kilpaileminen alkuun ollut helppoa niin sanotuissa isoissa ympyröissä ja ensimmäisiä pisteitä sai metsästää hyvän aikaa. Sieltä ne kuitenkin loppujen lopuksi tulivat. ”Continental Cupia tuli kierrettyä aina vuoteen 2011-12, jolloin saimme naisten Maailman Cupin, mitä siitä lähtien olen kiertänyt”.

Vuonna 2009 olivat ensimmäiset Naisten mäkihypyn MM-kisat Liberecissä Tsekeissä. Sen jälkeen alkoi taistelu siitä, milloin naisten mäkihyppy valitaan olympialaisiin. Vanhemmat naishyppääjät tekivät kovasti töitä ja taistelivat siitä, että naiset olisivat päässeet jo Vancouverin Olympialaisiin, mutta tuloksetta. Vuonna 2011 oli Oslon MM-kisat. Niiden perusteella päätettiin, valitaanko naismäkihyppy Sochin Olympialaisiin vuonna 2014. Pari päivää kisan jälkeen tuli päätös: naismäkihyppy on mukana seuraavissa olympialaisissa.

”Kausi 2014 oli kaiken kaikkiaan hyvä, tein parhaimman kauteni siihen mennessä. Olin kaksi kertaa Maailmancupissa kolmannella sijalla (urani ensimmäiset MC podium – sijoitukset) tasaisen kymmenen parhaan joukossa ja kokonaispisteissä yhdeksännellä sijalla. Olympialaisissa olin seitsemännellätoista sijalla. Moni varmasti ajattelee, että sijoitus olisi voinut olla parempi. Toki olisikin voinut olla, mutta kisa oli kaiken kaikkiaan erittäin tiukka ja tasainen. Jokainen nainen, joka siellä hyppäsi, oli voittaja”, Julia kiittelee.

Miehisessä lajissa pärjääminen ei lyö leiville

Jos lahtelainen mäkihyppääjä Julia Kykkänen olisi mies, hän olisi maailmankuulu ja tienaisi mukavasti, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat 16.10.2016. Suomen menestynein naismäkihyppääjä Julia Kykkänen elää kuin ammattilainen, mutta joutuu tulemaan toimeen pienillä tuloilla. Miehisessä lajissa pärjääminen ei kuitenkaan lyö leiville. Kykkänen elää pienellä apurahalla ja asuu yhä vanhempiensa luona. Vielä muutama vuosi sitten hän pesi ikkunoita ja leikkasi nurmikoita kesätöissä.

Naisten vähättely näkyy lajin palkintosummissa. Mäkihypyssä naisten euro on noin viisikymmentä senttiä. Maailmancupin osakilpailuissa kaksikymmentä parasta naista palkitaan rahalla. Voittaja saa yleensä noin kolmetuhatta euroa. Miehistä rahaa saa kolmekymmentä parasta, ja voittajan palkinto on viidestätuhannesta kuuteentuhanteen euroon. Aiemmin naisista vain viisitoista parasta sai palkintorahoja.

”Lisäksi kisajärjestäjät maksavat päivärahat yleensä vain miehille”, kertoo Kimmo Kykkänen, tyttärensä Julian valmentaja ja naisten maajoukkueen päävalmentaja.

Viime kaudella naisten tilastokärki, japanilainen Sara Takanashi keräsi palkintorahoina noin neljäkymmentäneljätuhatta euroa. Samaan aikaan miesten ykkönen, Slovenian Peter Prevc sai lähes kaksisataakolmekymmentätuhatta euroa.

Urheilijana Julia Kykkänen joutui kohtaamaan maailman, jota hän ei enää olisi uskonut olevan olemassa. Menestyvä nainen miehisessä lajissa oli monelle ongelma. Vielä muutama vuosi sitten julkisuudessa pohdittiin, onko naisten mäkihyppy urheilua vai pelleilyä, kunnes laji pääsi Sotshin talviolympialaisten ohjelmaan.

Edesmennyt konkarivalmentaja Matti Pulli varoitteli tuolloin, että mäkihyppy on liian vaarallinen laji naisille. Hän epäili, että hyppääminen voi vaikuttaa kohtuunkin – eikä ollut näkemyksineen yksin. Julia Kykkänen ei ole koskaan lannistunut kommenteista. Hän on hypännyt kolmevuotiaasta asti ja tähtää maailman parhaaksi.

”Kiehtovinta hyppäämisessä on hetki, jolloin kaikki muu katoaa. Siinä ei oikeastaan ajattele mitään, vain lentää,” Kykkänen sanoo.