”Me olemme niin pahoja nauramaan”, Miina (Johanna) Häkkinen sanoi lehtihaastattelussa keväällä 1941 ja jatkoi: ”Suru on jossain syvemmällä, sillä kaksi poikaa kaatui talvisodassa.”

Häkkiset rantautuivat Lapaluotoon

Jooseppi (Joose) Häkkinen oli syntynyt Limingassa vuonna 1872 (k. 1958). Hän oli pienikokoinen, muhkeaviiksinen mallipuuseppä. Ollessaan töissä Tornionjoen ruotsinpuoleisen Karungin kylässä hän tapasi Johanna Vilhelmiina (Miina) Hjortin (s. 18.7.1882, k. 19.12.1960). Nuorukainen oli sanonut työkaverilleen, että tuo tyttö on Jumalan ja minun, ellei piru tule väliin.

Häkkiset saapuivat Pohjanmaalle vuonna 1906. Heidän matkansa kulki Limingan ja Pattijoen kautta Lapaluotoon. Joose sai töitä Raahen Puutavarayhtiöstä ja työskenteli siellä vuosikymmenet mallipuuseppänä. Lisäksi hän toimi lautatarhalla yövahtina.

Häkkiset asuivat yhtiön väenpirtillä keittiön puolella. Miina piti yhtiön työläisille ruokala- ja kahvilaliikettä. Hän majoitti laivanlastaajia väenpirttiin. Kortteerimiehet saivat köllöttää pirtin lattialla. Miina oli luonteeltaan sosiaalinen ja hyväntuulinen. Suuttuessaan häneltä sai kipakan vastuksen Peräpohjalaisella murteella. Molempien vanhempien työpanosta vaadittiin suurperheen ruokkimiseen ja vaatettamiseen aikana, jolloin ei vielä maksettu edes lapsilisiä. Suomen lainsäädäntöön lapsilisä tuli vuonna 1948.

Lapaluotolaiset muistavat, että Miina kulki mustassa pitkässä hameessa. Todennäköisesti Häkkisen karderoopissa ei ollut kovin monta kolttua, koska lapaluotolaiset sanoivat, että Häkkiskän hamheet on homheesa.

Vilhelmiina kivahti murteellaan

Lapaluodossa lapsuutensa asunut Tapani Virtanen muistaa Häkkisen perheen ja muistelee erästä tapahtumaa: ”Lapaluotoon jatkettiin aallonmurtajaa ja pappani Taavetti oli palkannut siihen työhön hevostamme ohjastamaan Pitkälläpirtillä asuvan ’Pirtti-Niken’ (Niilo Pirttikangas).

Taas kerran Häkkisen mökin ohi ajaessaan hän pysähtyi Häkkisellä käväistäkseen. Siellä oli samaan aikaan pari kolme lapaluotolaista naista kahvilla; – No, Nikellekin tarjottiin kuten hyvä tapa vaati. Joku heistä siinä kysyi, mitä Vihelmiinan eräälle Ruotsissa asuvalle pojalle kuului, johon Vilhelmiina vastasi: ’Se on sielä joela ylihmäinen venehmies.’ Tällöin Nikke oli oikaissut tietäessään naapurinpojan työpaikan, että sielähän se on Haaparannalla autokorjaamolla rasvarina (huoltoaseman ja huoltomiehen nimitys siihen aikaan). Tämä kai kuulosti Vilhelmiinan korvaan halventavalta, koska hän kivahti: ’Juo se kuphonen pois ja ala nykihmään!’ Hevosta kun nykäistään suitsista liikkeellelähdön merkiksi.”

Miina synnytti 21 lasta

Häkkiset tulivat kuuluisiksi Lapaluodon ulkopuolella, kun Raahen kirkkoherra F.B.A. Orkamaa lähetti Häkkisten kirkonkirjat Uuden Suomen vuonna 1941 julistamaan kilpailuun, jossa etsittiin Suomen suurinta perhettä.

Häkkiset voittivat kisan. Rahapalkinto tuli sekä perheelle että kirkkoherralle. Uuden Suomen toimittaja kävi Lapaluodossa tapaamassa perhettä ja teki heistä jutun, josta seurasi lisää haastatteluja.

Jutun tekemisen aikoihin perhe asui Raaheyhtiön (ent. Puutavarayhtiön) entisessä saunassa Virpiperän rannalla. Talon vieressä oli peruna- ja rekkoolimaa. Perheen pojat olivat asettuneet asumaan lähelle vanhempiaan, vain yksi pojista oli muuttanut Kolosjoelle. Tyttäristä osa asui Ruotsissa. Jutun tekohetkellä Miina ja Joose olivat korkeasta iästään huolimatta pirteitä.

Häkkisen lasten elämää

Miina-äiti yleensä antoi lasten mellastaa vapaasti kotona, kun isä oli poissa, mutta isän saapuessa piti olla hiljaa. Seitsemälle pojalle oli tehty yhteiseksi vuoteeksi makuulava. Poikien oli tultava iltaisin kotiin ihmisten aikaan tai ”muuten piilukirves heilahtaa”. Ennen oven sulkemista äiti laski, onko riittävä määrä jalkapareja lattialla. Nuorimmat nukkuivat lähinnä lämpöistä keittiötä ja vanhin kylmää seinää vasten. Kun nuorimmat olivat unten mailla, vanhemmat lapset siirsivät heidät siskonpetin laitimmaisiksi. Kesäisin pojat nukkuivat ulkoterassilla.

Lapsilla on niin vähän kenkiä, että niitä käytettiin vuorotellen. Tästä seurasi, etteivät kaikki lapset päässeet joka päivä kouluun.

Miina kertoi toimittajalle, että alkuaikoina heidän lapsiparvensa lisääntymistä pidettiin alkeellisena ja Raahessa seurattiin ynseästi jatkuvia synnytyksiä. Asenne muuttui vähitellen, kun vuonna 1929 julkaistiin Kotiliedessä ylistävä kirjoitus. Raahen Rouvasväen yhdistys tuki Miinaa vaateavustuksin. Kun hän tuli synnytyslaitokselta tuliaiskuorman kanssa, hänestä tuntui kuin olisi käynyt Amerikassa.

Miinan loma Otalammen Leponiemessä

Sodan aikana, vuonna 1942 Kalevalaiset Naiset ry oli perustanut Otalammelle Leponiemen kiinteistöön äitikodin, jonka tarkoituksena oli tarjota kolmen viikon maksuttomia lomia suurperheiden äideille.

Vuonna 1943 Kotiliesi kertoi kahdeksan äidin lomaviikoista Leponiemessä. Heidän joukossaan oli Miina Häkkinen. Tämä oli hänen ensimmäinen lomansa. Kun hän epäili lähteä, koska ei ollut koskaan matkustanut junassa, niin Joose sanoi, että kyllä nyt vain on lähdettävä. Mies kirjoitti kotoa Miinalle kovasti iloitsevansa, kun on mamma nyt täällä fiirattu.

Äidit saapuivat äitienpäiväksi Helsinkiin Väestöliiton kutsumina. Heille näytettiin kaupungin nähtävyyksiä, he saivat istua kunniavieraina suuressa äitienpäiväjuhlassa ja mikä kaikkein suurenmoisinta, heidät pyydettiin presidentinlinnaan ja jokainen heistä sai puristaa presidentin ja hänen rouvansa kättä.

Sen jälkeen äidit pääsivät kolmen viikon lomalle Otalammen Leponiemeen Kalevalaisten naisten äitikotiin. Miina kertoi Kotilieden haastattelussa, että hän on synnyttänyt 21 lasta ja kaksin käsin työtä tehden elättänyt heidät. Nuorin oli lomamatkan aikoihin 14-vuotias.

Sodassa kaatui kaksi Häkkisen poikaa ja yksi jäi invalidiksi. Nämä surut olivat Miinaa vanhentaneet enemmän kuin mitkään aikaisemmat rasitukset.

Miinan rakkaimmaksi muistoksi lomalta tuli presidentti Risto Rytin henkilökohtaisesti hänelle ojentama mitali.

Lapset lähtivät maailmalle

Kerran eräs nainen oli kaupassa kertonut ylpeänä ainoasta lapsestaan. ”Ei yhen takia kannata persethään repiä”, oli Miina huomauttanut naiselle.

”Me ollaan isän kanssa viisastuttu”, oli Miina kehunut naapurilleen, kun lapsia ei enää siunaantunut.

Häkkisten 21 lapsesta aikuiseksi varttui 17: Helmi Maria (s. 1903, muutti Ruotsiin), Sandra Elisabet (s. 1905, muutti Ruotsiin), Kaarlo Jooseppi (s. 1907, muutti Ruotsiin), Erik Oskar (s. 1908, asui Raahessa), Paul (Pauli) Ilmari (s. 1909, muutti Helsinkiin), Emil Aleksander (s. 1910, asui Raahessa), Arvo Nestori (s. 1911, kaatui sodassa), Felix Adolf (s. 1913, asui Lapaluodossa), Aarne Armas (s. 1914, kaatui sodassa), Kirsti Kaarina (s. 1915, asui Raahessa), Hillevi Vilhelmiina (s. 1917, muutti Ruotsiin), Kerttu Hildyr (s. 1919, muutti Ruotsiin), Ebba Irene (s. 1921, muutti Ruotsiin), Maire Johanna (s. 1922, muutti Poriin), Sirkka Liisa (s. 1924, muutti Ruotsiin), Meeri Annikki (s. 1929, muutti Pyhäjoelle), Salli Asta (s. 1929). Häkkisen lapset olivat käsistään käteviä ja menestyivät elämässään.

Felix jäi asumaan Lapaluotoon ja huolehtimaan vanhemmistaan heidän elämänsä loppuun saakka.

Ruotsiin muuttaneet lapset perheineen vierailivat kesäisin Lapaluodossa. Vieraille Miina keitti aina suolalla maustetut kahvit.