Pyhäjoella syntynyt Irma Martinmäki sai Raahessa hyvän koulutuksen toimistoalalle. Työkaverin vinkistä hän haki konekirjoittajattaren työtä Euroopan Unionista ja paikan saatuaan teki aimo loikan uuteen ja erilaiseen työkulttuuriin.
Maatilalapsuus Pyhäjoella
Irma Martinmäki (o.s. Tuikkala) syntyi vuonna 1959 Pyhäjoella kotona samassa kamarissa, jossa vaari kuoli muutama vuosi myöhemmin. Hän oli Elma ja Jorma Tuikkalan iltatähti. Ennen Irman syntymää pariskunta oli saanut kolme tyttöä, jotka olivat syntyneet 16, 14 ja 10 vuotta ennen häntä. Jorma Tuikkala kuoli kuusi kuukautta ennen hänen syntymäänsä. Elma jäi yksin hoitamaan pientä maatila. Karjaa oli muutama lehmä, hevonen, sikojakin muutama.
Irma kertoo, että hänellä oli huoleton ja hyvä maatilalapsuus Etelänkylällä. Koska siskot olivat häntä paljon vanhempia, oli kuin hänellä olisi ollut neljä äitiä. ”Taisin kyllä olla aika laiska enkä tehnyt mitään, äiti ja siskot hoitivat kaiken. Pienenä olin aina äidin mukana navetassa ja kesällä peltotöissä pärekorissa nukkumassa tai hevosen kyydissä.”
Yksinäisyyttä Irman ei tarvinnut kokea, sillä naapurin poikien kanssa leikit kävivät yksiin. ”Naapurin poikien kanssa leikittiin kaikkea mahdollista. Pitkät päivät oltiin kesäisin uimassa ja rannalla – joko Pyhäjoen tai meren. Kun ei ollut kännyköitä, riitti kunhan illalla ilmestyi ruokapöytään, niin kaikki oli hyvin.”
Maatilan työt tehtiin ihmis- ja hevosvoimin. Puhelinta Tuikkalan taloudessa ei ollut Irman lapsuudessa ja televisiokin hankittiin aika myöhään. ”Vesijohto ja sähkö meillä oli ja jääkaappi hankittiin joskus 1970-luvulla.” Irma muistaa kyllä vielä ajan, kun juomavesi nostettiin kaivosta ja pyykkivedet joesta.
Irma kävi kuusi luokkaa kansakoulua Pyhäjoella ja pääsi hyvän todistuksen ansiosta ilman pääsykoetta maksuttomaan kunnalliseen Pyhäjoen ja Merijärven kunnalliseen keskikouluun. Vieraina kielinä opetettiin ruotsia ja englantia.
Maaseudun lapsille harrastustoimintaa tarjosivat 4H-kerhot. Niissä karttui hyödyllisiä taitoja tulevaa elämää varten. Ripille pääsy oli iso muutos nuoren Irman elämässä.
”Ripille pääsyn jälkeen tuli lupa mennä tansseihin. Sen jälkeen sain myös korvakorut. Yppärin Merimajalle lavatansseihin – ensimmäisellä kerralla pyörällä, kun ei äiti antanut mennä yhteiskuljetuksella, joita järjestettiin siihen aikaan. Kesälauantait vietettiin kavereiden kanssa Merimajalla, jossa esiintyi nimekkäitä suomalaisia artisteja.”
Työelämään Irma tutustui hyvin nuorena jakamalla kaupunkilehti Raahelaista ja ahertamalla Kielosaaren leirintäalueella.
Pyhäjoelta Raaheen
Keskikoulun jälkeen opintie jatkui Raahen lukiossa vuonna 1976. Valkolakin hän sai vuonna 1979. Lukiossa ruotsin ja englannin lisäksi opiskeltiin saksaa ja ranskaa. Viikot kuluivat Raahessa. Hän asui Brahenkadulla huoneistossa, jonka hänen äitinsä oli hankkinut vanhuusvuosien varalle.
Viikonloppuisin hän kulki Pyhäjoelta tansseihin Saloisten Reippaalle ja ”Tökärille” (Raahen työväentalo). Nuorisoa oli aina paljon liikkeellä. ”Kaikenlaista hullutusta tehtiin, mutta ei koskaan tahallaan mitään rikottu tai ketään vahingoitettu.”
Täytettyään 18 vuotta Irma pääsi kesätöihin monena kesänä Gellmanin sairaalaan, joka oli tuolloin kroonikkojen osasto. Työ oli hänelle mieluista. Uratoiveena oli valmistua sairaanhoitajaksi. Suunnitelma tyssäsi siihen, etteivät oppilaitoksen ovet avautuneet hänelle.
Raahen Porvari- ja Kauppakoulu otti ylioppilaan vastaan ja koulutti hänet kahdessa vuodessa toimistoalan ammattilaiseksi. Irma muistelee, että oppilaiden käytössä oli sähkökirjoitus- ja laskukoneita, joiden käyttöä harjoiteltiin ahkerasti. Laskukoneellakin piti osata laskea käsiin katsomatta. Teleksi oli tuona aikana nopean viestinnän väline. Irma kertoo, että kouluaikana laitteeseen tutustuttiin. Teleksin lähettäjä kirjoitti tekstin reikänauhalle, jonka syötti koneeseen. Vastaanottajan kone sylkäisi tekstin ulos paperille printattuna. Historiaan on tämä viestintäväline jäänyt vuosikymmeniä sitten.
Tuore ylioppilasmerkonomi pääsi Raahen kouluvirastoon ensin työllistämistukitöihin vuodeksi. Jakson loputtua vähän ajan kuluttua kouluvirastoon tuli auki kuin ihmeen kautta apulaiskanslistin paikka. ”101 hakijan joukosta tulin valituksi. Kouluvirastossa kului reilu 10 vuotta.”
Raahen kouluvirastossa oli käytössä Wang-tekstinkäsittelyjärjestelmä, joka oli Raahessa ainoa lajissaan. Sanelukone ja Wang olivat tehokas työkalupari. Kirjoituskoneita ei juuri enää käytetty.
Seuraavasta elämänvaiheesta Irma osoittaa sormella työkaveria, jolla oli ehdotus.
Konekirjoittajattareksi Brysseliin
Työkaveri oli tilannut Helsingin Sanomien sunnuntainumerot. Yhdessä numerossa julkaistiin ilmoitus, jolla etsittiin konekirjoittajattaria Euroopan Unioniin, Brysseliin. ”Tämä olisi sinulle sopiva työ”, työkaveri vakuutti Irmalle.
Irma innostui asiasta, mutta ei sinne Brysseliin suit sait päässyt ponkaisemaan. Hakuprosessi oli pitkä ja tie Brysselin toimistoihin monen mutkan takana. Hän ilmoittautui hakijaksi vuonna 1995. Ensimmäinen testi järjestettiin Messuhallissa Helsingissä. Toisessa testissä hakijaa tentattiin paneelissa Euroopan komission edustustossa Helsingissä. Irma kertoo, että hän sai ylimääräisiä pisteitä, kun osasi avata tietokoneen. Vielä Irman piti selvitä terveystarkastuksesta ja pomon haastattelusta Brysselissä. ”Läpäisin kolmiosaisen kokeen ja aloitin työt Euroopan komissiossa Brysselissä vuonna 1996.”
Voisi kuvitella, että Brysselin toimistoissa olisi ollut hienot järjestelmät tekstien käsittelyyn. Toisin oli. Irman oli otettava toimistotekniikassa iso loikka takapakkia. Käytössä oli vain kirjoituskoneita. Englanti oli pääasiallinen kieli kemikalio-osastolla, jossa hän aloitti uransa konekirjoittajattarena. Myöhemmin nimikkeeksi tuli assistentti.
Säntillisiin työaikoihin tottuneelle suomalaiselle myös työajat tuottivat yllätyksen. ”Brysselin työajat vaativat sopeutumista. Töitä ei lopetettu neljältä tai kesäaikaan ehkä vielä aiemmin. Pääosastolla ollessani töissä oltiin noin 18.00 asti. Myöhemmin, kun siirryin komissaarin toimistoon, työaika oli klo 19.00 asti. Työt aloitettiin 8.30–9.00 maissa.”
Tietotekniikka tuli Brysselin toimistoihin vähitellen. ”Aluksi tietokoneet tulivat vain yksiköiden ja sitä ylempien päällikölle. Päällikköni ei osannut käyttää tietokonetta, joten printtasin hänelle päivittäin kaikki sähköpostit. Kun koko henkilöstö sai tietokoneet, niin meillä ei ollut nettiä. Se oli vain päälliköllä.” Kun sitten internet-yhteys saatiin toimistoihin kaikkien saataville, oli aivan valtava kokemus lukea netistä Iltasanomien uutisia.
Irma kertoo, että elämä Brysselissä oli kovin erilaista kuin Raahessa. ”Alussa koti-ikävä oli kova. Puhelinkioskista piti käydä soittamassa, kun kalustetussa vuokra-asunnossani ei ollut puhelinta. Kun vihdoin sain vuokrattua ja kalustettua asunnon, sinne tuli tietysti puhelin. Ja kun hankin ensimmäisen nokialaiseni, yhteydenpito helpottui entisestään.” Koti-ikävää helpotti, kun lapset tulivat Brysseliin kouluun.
Brysselissä Irma aloitti juoksuharrastuksen. Siinä kului vapaa-aika hyvin. Lauantaina lenkki muutamien lähellä asuvien juoksijoiden kanssa ja lauantaina pitkä lenkki Foret de Soignessa. Flying Finns -ryhmän kanssa hän kulki kilpailuissa eri puolilla Eurooppaa. Hän kertoo, että on juossut kolme maratonia ja useita puolimaratoneita.
Eläkeläisen kiireet
Irma pääsi eläkkeelle vuonna 2023. Hän kertoo heinäkuussa 2026, että perheeseen kuuluu kaksi lasta ja nyt jo kolme lastenlasta. Kaikki vauhdikkaita poikia. ”Ei pääse mummi ruohottumaan, yritän vaan pysyä heidän perässä.”
Irma valitsi eläkevuosien kotipaikaksi Oulun. Sieltä on hyvät yhteydet ympäri Eurooppa eikä Pyhäjokikaan ole kaukana ja Raahessakin voi piipahtaa silloin tällöin.
”Kuljen 3-4 kertaa viikossa salilla, opiskelen saksaa kerran viikossa Oulu-opistossa ja matkustelen. Olen myös vähän mukana vapaaehtoistyössä. Eläkkeellä on mukavaa ja aika kuluu joutuisaan. Onnekseni olen myös löytänyt Oulusta hyviä ystäviä muuton jälkeen.” Osakehuoneistoonsa Irma ei ole jämähtänyt, sillä matkailu on yksi hänen lempiharrastuksistaan.
”Joskus vielä mietin töitä ja miten mukavaa se oli. Pidin kovasti kaikista töistä, missä olen aikoinani ollut. Hyvällä niitä muistelen”, Irma Martinmäki summaa haastattelun lopuksi heinäkuussa 2026.
