Irja Liuksiala - liikenainen ja lämminhenkinen yhdistysihminen

Irja Liuksiala (os. Tammilehto) syntyi Helsingissä 1909. Hän aloitti koulutiensä Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja siirtyi myöhemmin Porvoon Naisopistoon. Uransa hän loi perheyritys M. Waltosessa, ensin äitinsä apuna, sittemmin toimitusjohtajana.

Äidin vaikutus

Irja Liuksiala teki naisyrittäjänä pitkän uran Helsingissä. Irjan tarina on kuitenkin aloitettava hänen äidistään Maria Valtosesta (s. Volotin), jonka uraauurtavaa työtä Irja tyttärenä jatkoi.

Irja kertoi vaateliikeyrityksensä M. Waltosen 60-vuotisjuhlassa kuinka hänen äitinsä oli lähetetty vuonna 1906 karjalaisesta korpikylästä 14-vuotiaana Helsinkiin. Köyhä tyttö oli päässyt kauppias Aarnion torikojuun myyjättäreksi Rautatientorille. Siellä työpäivät venyivät aamukuudesta iltakahdeksaan, joskus pidempäänkin.

Irjan puheessa oli myös mielenkiintoista ajankuvausta:

”Tuolloin elettiin keisarinvallan aikaa. Naiset olivat saaneet äänioikeuden 1906. Helsinki oli ruotsinkielinen, venäjää puhuttiin paljon mutta suomea vähän. Äiti aloitti työpäivänsä aina niin, että haki käsirattailla myyntikojun rakenneosat ja myytävät tavarat tavarasuojasta torille. Jos oli kovin kylmä, torille sytytettiin suurista haloista lämmittävä rovio, jonka luona sai käydä lämmittelemässä. Elämä oli niukkaa ja joskus torilla äiti joutui miettimään, onko hänellä varaa ostaa itselleen kaalikeittoa.”

Työvuodet torilla kuluivat. Eräänä iltana Maria-äidin palauttaessa iltakassaa kauppias oli ilmoittanut haluavansa keskustella Marian kanssa. ”Äiti oli pelästynyt tehneensä jotain väärin ja odotti saavansa nuhteita. Kauppias Aarnio oli kuitenkin sanonut äidille: Tiedätkö mitä, se puoti on nyt kokonaan sinun.” Vielä 40 vuoden jälkeen äidin kertoessa tätä tarinaa, hän vapisi. Niin liikuttunut ja järkyttynyt hän oli saamastaan lahjasta, jonka tunnollinen työnteko hänelle toi.

Näin yksin ja tyhjin käsin kaupunkiin saapuneesta maalaistytöstä tuli kauppias ja oman kojun pitäjä. Marian heikoista keuhkoista johtuva sairaalloisuus oli parantunut kun hän oli työskennellyt ulkoilmassa ja saanut monipuolisempaa ruokaa kun taloudellinen tilanne oli kohentunut. Maria elikin vanhuuteen saakka ja ehti olla naimisissakin neljä kertaa.

”Äiti oli optimisti ja opetti minullekin: Muista, että yhtä asiaa surraan vain kaksi tuntia, korkeintaan kaksi vuorokautta.”

Liiketoiminta oman kojun pitäjänä alkoi sujua ja Maria Valtonen rohkeni perustamaan ensimmäisen, miesten asusteita myyvän kivijalkamyymälänsä Helsinkiin, nykyisen Forumin kohdalle, silloiselle Heikinkadulle. Myymälöitä oli Marian aikana kaikkiaan kuusi kappaletta eri puolilla Helsinkiä.

Yrittäjähenkisyys verenperintönä

Yrittäjän lapsena Irja oli kasvanut työntekoon. Aikuistuttuaan hän luotsasi äitinsä kanssa vaatemyymäläketjua läpi sotavuosien. Yrittäminen oli sotakorvausvuosina raskasta, kun tavaraa ei tahtonut riittää myytäväksi. Kaikki oli kortilla.

Yrityksen pelasti erään lopetetun myymälän varasto. Sen avulla liiketoimintaa voitiin pitää yllä vaikeimpien aikojen yli. Vuonna 1945 Irja siirtyi toimitusjohtajan tehtäviin äitinsä jäljissä.  Kaupan käydessä hyvin toimintaa laajennettiin niin, että M. Waltosen liikkeitä oli parhaimmillaan kuusi ympäri Helsinkiä. Olympialaiset vuonna 1952 Helsingissä oli suuri tapaus ja niiden eteen ponnisteltiin Waltosenkin myymälöissä.

Yhdistystoiminta

Liiketoiminnan ohessa Irja Liuksiala oli myös yhdistysihminen henkeen ja vereen. Parhaimmillaan hän oli aktiivinen yli kymmenessä yhdistyksessä, joista osa liittyi hänelle tärkeään uskonnollisuuteen. Hän kertoi alun perin olleensa varsin ujo mutta erilaiset luottamustehtävät, kuten Helsingin yrittäjänaisten puheenjohtajuus vuodesta 1951 lähtien, kehittivät arasta esiintyjästä erinomaisen puhujan.

Irja toimikin aktiivisena yrittäjyyden puolestapuhujana. Hänet valittiin Yksityisyrittäjien liiton (nykyisin Suomen Yrittäjät) johtokuntaan vuosiksi 1959–1964 ja liittovaltuuston edustajaksi vuosiksi 1966–1971.

Irja Liuksialan puheenjohtajakaudella 1951–1955 yhdistyksen Helsingin yrittäjänaisten toiminta oli vilkasta ja jäsenluku korkea. Liuksiala puhui yhdistysten tilaisuuksissa ja radiossa sekä kirjoitti lehtiin yrittäjyyden lisäksi mm. naisten koulutuksen ja itsenäisyyden tärkeydestä sekä isänmaallisuudesta.

Irja Liuksiala toimi myös pontevasti Helsingin Yrittäjänaisten oman huoneiston hankkimiseksi. Se onnistuttiinkin saamaan hyvältä paikalta Uudenmaankadulla.

Yrittäjäliittojen lisäksi hän toimi lukuisissa järjestöissä kuten kansainvälisessä Zonta-kerhossa. Taivallahden seurakunnan kirkkoneuvostoon hänet valittiin 1965.

Porvoon Naisopistoon Irjalle muodostui elinikäinen side. Irja muisteli usein hauskaa sisäoppilasaikaa kauniissa Porvoossa. Koulussa hän oli pitänyt erityisesti historiasta ja liikunnasta. Viimeisinä vuosinaan Liuksiala toimi aktiivisesti Porvoon Naisopiston ystävät -yhdistyksessä puheenjohtajana, johtokunnan jäsenenä sekä kunniajäsenenä.

Irja Liuksiala oli olemukseltaan sydämellinen ja valoisa. Hän oli naimisissa metsänhoitaja, taiteilija Aarno Liuksialan kanssa. Nuoret olivat aikanaan tavanneet rautatieasemalla. Aarno oli siellä antanut Irjalle ruusun ja siitä yhteinen polku lähti. Aarno-puoliso lauloi Laulu-Miesten kuorossa. Hän lauloi vuosikymmeniä ja lauloi vielä kuoron senioriosastossa Urisevissa Ukoissa.

Avoimet ovet

Liuksialoiden koti oli avoin kaikille, ja säännöllisistä yhdistysten kokoontumisista siellä ehti tulla joillekin yhdistyksille lähes puolivuosisatainen perinne. Irja oli aktiivinen niin Laulu-Miesten sisarissa kuin Metsänhoitajien rouvissakin. Oli retkiä, talkoita ja kahvitilaisuuksia.

Joskus naisyhdistysten kokoontuessa Irja Liuksialan luona Aarno poistui kohteliaasti kaupungille. Joskus hänet saattoi löytää kohteliaasti istuskelemasta rappukäytävästä odottelemassa, että koti olisi jälleen vain perheen käytössä.

Puoliso Aarno Liuksiala toimi useita vuosia Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtajana. Parhaiten Aarno tunnetaan varmaan kuuluisista karikatyyreistään, joita hän lienee tehnyt yli kymmenen tuhatta. Metsälehti oli Aarnon varsinainen työmaa ja työnantajana toimi Keskusmetsäseura Tapio.

Kaupunkikodin lisäksi rakas paikka heille molemmille oli Marian aikanaan hankkima kesäkoti Espoon Vapaaniemessä. Siellä Aarno sai harrastaa rakastamaansa kalastusta, Irja voimistella aamuisin laiturilla ja pulahtaa mereen uimaan. Puutarhanhoito oli Irjalle mieleistä. Sienestys ja marjastus toimivat varsinkin pula-aikana tärkeinä lisäravinnon lähteinä. Irja rakasti metsässä kulkemista. Hän myös luki paljon. Hänellä oli tapana alleviivata punaisella tärkeäksi kokemansa kohdat. Irja oli hieman yllättäen nuorena kiinnostunut autoilusta ja oli ensimmäisiä ajokortin saaneita naisia Helsingissä.

Lapsenlapset viettivät paljon aikaa Irja-mummin ja Aarno-ison luona sekä kaupungissa että maalla. Mummilassa kuultiin tarinoita Mariasta ”mustasta mummista”, tummasta torikojun tytöstä, joka möi ensin nappeja torilla ja sitten hänestä tuli yrittäjä.

Mummilassa myös piirrettiin, sillä siellä oli aina taiteilijatarvikkeet esillä.  Jos ei muuta alustaa löytynyt, niin piirustukset syntyivät Aarnolla lautasliinoihin ja savukerasioihin. Lapsenlapset harjoittelivat Aarnon kuvissa esiintyvien jänisten, hirvien ja muiden luontokappaleiden piirtämistä. Me lapsenlapset olimme usein mukana myös yhdistysten tilaisuuksia mummolassa, auttamassa kahvinkeitossa ja kunniatehtävässä ”tampuurimajurina” vieraiden takkeja ja kenkiä säilytellen.

Uskonelämä

Irja sai valtavasti voimia uskostaan. Hänen lempirukouksensa oli Fransiskus Assisialaisen Vapahtajani. Omalla olemuksellaan hän välitti lämpöä ja optimistisuutta lähipiiriinsä. Eläkkeellä ollessaan melkeinpä tiedettiin, että jos Irja ei ollut kotona, hänet saattoi löytää lempikirkkonsa Temppeliaukion kirkon takapenkiltä istumassa.

Irjalla oli hyllyllään kirjapinon vieressä pieni patsas kolmesta apinasta, joilla yhdellä on kädet korvillaan, toisella suullaan ja kolmannella silmillään. Sen opetus oli :”Älä kuule pahaa, älä puhu pahaa, älä näe pahaa.”

Toinen tärkeä opetus hänelle oli Porvoon Naisopiston seinään kauniisti maalattu lause: ”Rakkautta anna, anna aina vaan. Päivänpaiste saapi syämet aukeemaan.” Irja innostui painattamaan tuosta seinätekstistä kortteja, joita hän aina antoi eteenpäin tavatessaan ihmisiä.

Irja vietti viimeiset kaksi vuotta Töölössä hoitokoti Apollossa, jossa saatiin viettää vielä hänen 95-vuotisjuhlansa.  Hän kuoli läheisten ympäröimänä 2. heinäkuuta 2004 Laakson sairaalassa Helsingissä.