Ensimmäinen tuomarin virassa toiminut nainen ja hovioikeudenneuvos oli Inkeri Harmaja (o.s. Vaarila, 1898-1978).

Agnes Lundellin esimerkillisen toiminnan innostamana oikeustieteen tutkintoon pääsivät käsiksi muutkin naiset, mutta vasta Inkerin Harmajan onnistui päästä ensimmäiseksi todelliseksi tuomariksi. Harmaja valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta jatko-opistosta 1917. Hänen aloittaessaan syksyllä oikeudtieteen opinnot oli Suomessa jo neljä naista suorittanut tuomarin tehtävään vaadittavan tutkinnon.

Inkeri Harmaja sai 1927 hovioikeudesta vakinaisen kirjaajan viran, ja hovioikeus määräsi hänet toimimaan myös sijaisena tuomarin tehtävissä. 1930 hän sai ensimmäisenä naisena varatuomarin arvon, kun Ulvilan tuomiokunnan tuomari T. E. Berner otti hänet istumaan käräjiä tuomiokuntaansa. Vuonna 1933 Harmaja nimitettiin notaariksi hovioikeuteen ja 1937 hovioikeuden viskaaliksi. Mutta virassa yleneminen oli vaikeaa, kun käräjätuomarin ja hovioikeuden virkojen haussa häntä kokemattomat miehet menivät aina edelle. Kahdeksannen miehen ohittaessa hänet Inkeri Harmaja valitti korkeimpaan oikeuteen. Siellä äänet menivät tasan, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisi, ja hän sai Turun hovioikeuden asessorin viran 1944. Virka merkitsi tuomiovaltaa käyttävän tuomarin virkaan pääsyä. Kun Helsinkiin perustettiin hovioikeus 1952, Inkeri Harmaja siirtyi sinne ja sai nimityksen hovioikeudenneuvokseksi 1954.

Inkeri Harmaja toimi Turussa pitkään Liike- ja Virkanaisten Kansallisliiton Turun osaston puheenjohtajana ja vuosina 1961-64 koko liiton puheenjohtajana. Hän ajoi silloin naispoliisien sekä samapalkkaisuuden asiaa. Lisäksi hän toimi Turun kaupunginvaltuustossa ja kokoomuksen kansanedustajana [toim. ehdokkaana].