Elämä Kultalanperän (ent. Saloinen, vuodesta 1973 Raahe) pienillä maatiloilla oli niukkaa ja omavaraista. Työt tehtiin itse ja ilman koneiden apua aina 1950-luvulle saakka, jolloin ensimmäiset traktorit ilmestyivät perukan pelloille vetojuhdiksi hevosia korvaamaan. Kultalalle ostettiin ensimmäinen traktori vuonna 1963.

Iida ja Hannes Kultala

Iida (o.s. Laakso 1908-1970) ja Hannes (1905-1967) Kultala asuivat Parhalahdella (Pyhäjoella) avioliittonsa alkuvuosina, ensimmäinen lapsikin merkittiin kirkonkirjoihin Pyhäjoella.

Heistä tuli Kultalanperän asukkaita vaihtokaupan kautta. Entiset asukkaat Heikki ja Taimi Kultala muuttivat Parhalahdelle ja Hannes ja Iida Kultalanperälle, johon he juurtuivat lopuksi elämäkseen. Perhe kasvoi, syntyi 11 lasta: Elsa (s. 1928), Väinö, Veikko, Aune, Olavi, Anna-Liisa, Kerttu, Reino, Juhani, Martti ja Helena (s. 1950).

Onnellisten tähtien alla heidän muuttonsa ei sujunut, sillä heti kohta muuton jälkeen savusauna tuprusi savuna ilmaan. Tulipalon havaitsi ensimmäisenä Röningillä yöpynyt kulkumies. Hän tiedotti talonväelle, että uusien asukkaiden pihasta nousee savua. Saunan lämmittäminen oli naisten hommaa, ja tällä kertaa asialla oli ollut pariskunnan mukana Kultalaan muuttanut Iidan äiti, Hilda. Kun Hannes oli morkannut, ettei saunassa saa kunnon löylyjä, oli anoppi tästä sisuuntuneena lämmittänyt saunan liian kuumaksi tuhoisin seurauksin.

Kultalan talossa oli tupa, kamari ja porstua. Sopu antoi sijaa, kun tilaa oli vähän. Pihapiirissä oli muuttohetkellä hyvä kaivo, josta myös naapurit hakivat talousvettä. Tällä alueella vesi tahtoo olla ruosteista, ja usein kaivot kuivuivat. Reino kertoo, että Kultalan talon läheisyyteen piti kaivaa vuosien saatossa useita kaivoja. Kahvivesi haettiin merestä. Kahviin lisättiin suolaa, jos se oli keitetty kaivoveteen.

Hannes raivasi peltoja

Talon ympärillä oli vain vähän peltomaata. Omaa metsää Hanneksella ei ensi alkuun ollut. Navetassa ammui kolme lehmää, 1950-luvulla lehmiä oli kuusi, ja maitoa myytiin meijeriin.

Hannes raivasi korvausta vastaan kyläläisille peltoja. Ainoa apuväline oli kuokka ja aputyövoimana omat pojat – heti kun kynnelle kykenivät. Ensin raivattava alue hakattiin paljaaksi, risut poltettiin ja sitten maa kuokittiin viljeltävään kuntoon. Hannes on raivannut peltoa Ryvin tien varteen ainakin Karin Jannelle, Kerolalle ja Kultalan Augustalle.

Talvisin Hannes hankki elannon perheelleen metsätöissä vieraiden metsissä. Sieltä hän sai viedä polttopuiksi oksia ja latvoja. Omat pellot tuottivat leipäviljaa ja rehua eläimille vaihtelevalla menestyksellä, katovuodet olivat tavallisia. Eläinten talviruokintaan niitettiin heinää omien vainioiden lisäksi sydänmaiden luonnonniityiltä. Hanhikivelle mentiin heinätöihin Röningin veneellä. Heinät laitettiin suovaan ja niitä haettiin talvella jäitä myöten.

Palmuja ja äpäristöä

Keväällä lehmille riivittiin pajuista palmuja. Tuore ruoka olikin talven jälkeen eläimille mieluista.

Kesäisin lehmät laidunsivat rannalla kylän yhteisellä laitumella. Syksyllä ne vietiin pelloille syömään äpäristöä (niittämisen jälkeen kasvava tuore heinä). Ruokavalion muutos maistui maidossa, siihen tuli väkevä maku.

Talvella lehmille syötettiin heinien lisäksi apetta, joka valmistettiin liottamalla ruumenia ja jauhoja kuumassa vedessä yön yli. Hevosen ape valmistettiin silputuista oljista ja jauhoista, jotka liotettiin kylmässä vedessä. Lampaiden talviruokinnan tärkeä osa olivat lehtikerput.

Naurishauvikkaita ja ispinäpottuja

Leipää ja pottuja. Niillä sitä elettiin. Syötiin mitä saatiin. Leivät säilytettiin orressa tuvan katonrajassa, jossa ne kuivuivat. Hannes tykkäsi kuivasta leivästä. Osa leivistä säilytettiin jyvälaarissa jyvien seassa.

Maitoa ei välttämättä ollut tarjolla ympäri vuoden. Kun lehmät menivät talvella umpeen, oli turvauduttava naapuriapuun. Maitoa ostettiin, jos jostakin saatiin.

Voi valmistettiin kotona. Maidosta erotettiin kerma separaattorilla ja se kirnuttiin voiksi. Kurri juotiin itse. Viili oli mieluista herkkua. Sitten myöhempinä vuosina kurria tuli meijeristä pänikkätolkulla ja se juotettiin vasikoille.

Lampaita kasvatettiin sekä villan että lihan takia. Mitään ei haaskattu. Lihat syötiin tarkasti. Lampaan tali, ispinä, käytettiin perunoiden höystönä tai leivän päällä. Tali kiirattiin pannulla ja keitettiin perunoiden kanssa keitoksi. Leivän päälle ripoteltiin talia ennen paistamista. Talin kanssa paistettua leipää sanottiin rasvarieskaksi.

Ensi alkuun Kultalalla oli vain muutama kana. Veikko-poika vaihtoi harakan pesiin kananmunat, ja harakat hautoivat ne. Kananpoikaset haettiin sitten Kultalalle, ja näin kanalauma kasvoi.

Perunoiden lisäksi kasvatettiin nauriita. Niistä keitettiin naurishauvikkaita tai sitten ne kypsennettiin leipomuspäivänä uunissa miedossa jälkilämmössä. Nauriita jyrsittiin myös raakoina ja mäihättiin veitsellä mehukkaaksi raasteeksi.

Iidalla oli talon takana ryytimaa, jossa kasvoi porkkanoita. Ne syötiin suoraan maalta, eipä niitä juuri kellariin asti riittänyt. Pihapiirissä kasvoi viinimarjapensaita. Puolukoita poimittiin ja survottiin monta saavillista. Saaveja säilytettiin aitassa. Talvella jäätyneestä puolukkahuupasta lohkaistiin palasia puukolla. Puolukoista ja ohjarauhoista sekoitettiin maittava ateria. Toki puuroksikin puolukoita keitettiin.

Tyrnejä ei rannoilla kovin paljon kasvanut eikä niitä osattu arvostaa. Niiden käyttö oli vähäistä.

Myös tupakan suhteen oltiin omavaraisia. Talon takana kukoisti Hanneksen kessumaa. Isot kessunlehdet kuivattiin ja hakattiin hienoksi silpuksi. Kun ajat paranivat, Hannes alkoi polttaa Sikarinlehti-nimistä piipputupakkaa. Piipunperät hän pureskeli mällinä.

Suola ja kahvi olivat tärkeimmät kauppaostokset. Niitä haettiin Piehingin Osuuskaupasta, jossa Fanni Tirkkinen toimi myymälänhoitajana.

Singeri surisi ja sukkapuikot helisivät

Maatalon emännän piti olla tuhattaituri. Suurperheen vaatehuolto ei ollut mikään pikku juttu. Syksyllä ostettiin pakka ranellia, ja siitä Iida ompeli alusvaatteet miesväelle. Hän oli taitava käsityöihminen ja ompeli jopa saappaiden varsia Kyllin Kallen valmistamiin saappaisiin.

Kesäisin Kultalanperän naiset kävivät pyykillä Lampinojalla, jonka yläjuoksulla Ryvillä oli lähteitä. Niinpä ojassa virtasi läpi kesän puhdasta vettä. Ojan varrella 8-tien meren puolella oli pata, jota kaikki pyykkärit käyttivät. Pyykkärin apuvälineitä olivat pyykkilauta ja juuriharja.

Talven aikana pyykkiä pestiin saunassa, valkopyykki keitettiin saunan padassa. Pyykit virutettiin meressä.

Lapset osallistuivat töihin pienestä pitäen

Työn syrjään oli maatalon lasten tartuttava heti pahasesta sikiästä. Harava annettiin käteen ja pellonpyörtänöitä haravoimaan. ”Heti, kun kynnelle kyettiin, nykittiin käsin heinää, sitten leikattiin sirpillä, seuraava työkalu oli viikate”, Reino-poika muisteli (v. 2014) maataloustöiden opettelua.

Poikien urakkana oli hakata rautakangella seipäille reikiä sekä heinä- että viljapelloilla. Seipäänreiän tekeminen kuivaan hiekkaiseen maahan oli hankalaa, ja mukana olikin pänikällinen vettä, jotta maan sai kostutettua.

Heinänteon aikaan ojanvarret roikkuivat täynnä mehukkaita vatukoita (merimarjoja), niitä poimittiin suoraan makeisiin suihin ja soppavärkiksi. Ruis niitettiin viikatteella, kuivattiin kuhilailla ja puitiin riihessä. Näin saatiin suoria olkia latojen kattoihin. Ohra ja kaura kuivattiin seipäillä ja vietiin latoon odottamaan puintia kylän yhteisellä Rysky-puimakoneella, joka kiersi syksyn mittaan talosta taloon. Oltiin väkivelkasilla. Koneen käyttäjänä toimivat Kalle ja Erkki Järvelä.

Vilja oli niin arvokasta, että yhtään jyvää ei tuhlattu: Varsistaan irronneet tähkät kerättiin koriin ja puitiin. Lopuksi lakaistiin talteen ladon lattialle irronneet jyvät.

Istuttiin ja raatattiin

Iltasella tupaan kertyi naapureita istuskelemaan ja raataamaan. Tupa oli harmajana tupakan savusta. Eipä sitä paljon muuta huvia ollutkaan. Iidalle tuli sen ajan viihdelehtiä: Nyyrikki, Sirpale ja Regina. Hän luki kertomuksia iltaisin ääneen ja Hannes kuunteli. Ensimmäinen radio saatiin Kultalalle vuonna 1955.

Kultalanperältä maailman turuille

Lasten oli lähdettävä leivän perässä maailmalle. Kultalan vanhimmat tytöt menivät Etelä-Suomen suurille maatiloille ja kartanoihin töihin, löysivät sieltä elämänkumppanin ja jäivät etelään.

Kukaan pojista ei halunnut jäädä viljelemään pientä tilaa. ”Minun siihen piti jäädä”, Reino Kultala kertoi. Eikä hänkään maatilan tuotolla elänyt, vaan jatkuvasti piti olla muuallakin töissä.