Ida Augusta Salomaa o.s. Savolainen

Ida Augusta Salomaa o.s. Savolainen  s. ?.?.1889 – 16.8.1964

Nuoruus

Ida Savolainen oli viisilapsisen perheen nuorin. Hän suoritti ruotsinkielisen keskikoulun Hangossa, jossa hänen perheensä asui. Perheen isä kuoli ja äiti jäi yksin huoltamaan lapsiaan. Hän opetti lapsilleen kestäviä perusarvoja joista tuli lasten elämän perusvoima.

Ida Savolainen sai työpaikan Hangon Yhdyspankin konttorista 16-vuotiaana. Hänen täsmällisyytensä, tarkkuutensa ja ystävällisyytensä sekä huomaavaisuutensa huomattiin, ja niinpä hän kohosi vastuulliseen kassanhoitajan virkaan. Ida Savolainen oli ulkoiselta olemukseltaan kaunis ja häntä sanottiinkin Hangon kauneimmaksi tytöksi. Santeri Salomaa, silloinen Valion Helsingin konttorin esimies, huomasi myös tytön herttaisuuden ja toi hänet vaimonaan Helsinkiin, Kruunuhaan kauniiseen kotiin vuonna 1911. Ida Savolaisesta tuli Ida Salomaa ja perheeseen syntyi kolme lasta. Äidin aika kului lasten- ja kodin hoitamisessa.

Vapaaehtoistyö

Ida Salomaata kiinnosti 1920 -luvulla vapaaehtoistyö kodin ulkopuolella, ja hän antoi aloittaneelle sotilaskotijärjestölle käytännöllistä palvelua sekä myös henkistä tukeaan sydämellisellä olemuksellaan. Sotilaskotityö vahvistui myöhemmin entisestään kun hänen oma esikoisensa kaatui vuonna 1944.

 Aviopuoliso Santeri Salomaan tehtävät lisääntyivät ja vastuu kasvoi, joten myös vaimon oli omaksuttava vieraanvaraisen suurkodin välttämättömiä järjestelytehtäviä ja työn johtamisen taitoja. Ida Savolaisesta tuli hyvissä oloissa elävä johtajan rouva. Rouva Salomaa kokosi kaikessa hiljaisuudessa ystäviään, ja he ompelivat vaatteita Helsingin synnytyslaitoksen yksinäisten äitien lapsille. Salomaat olivat tutustuneet aikaisemmin Suomen Kuvalehden silloisena päätoimittajana toimineeseen L.M.Viherjuureen, joka ajatteli lehdessä tarvittavan myös naisväkeä kiinnostavaa luettavaa, niin hän perusti lehteen Naisten Nurkan. Ida Salomaa haki toimittajan paikkaa ja hänet valittiin siihen. Hän kirjoitti Naisten Nurkassa kotiin liittyvistä aiheista, ruoanlaitosta, sisustuksesta ja kodin taloudesta. Toimittajantyönsä hän teki kotonaan, joka oli aina edustuskunnossa myös valokuvausta varten.

Kapaloseura

Ida Salomaa teki aloitteen kapaloseurasta, jonka päätoimittaja Viherjuuri hyväksyi ja sai lehden ympärille hyväntekeväisyyttä suosivan ilmapiirin. Näin syntyi Suomen Kuvalehden kapaloseura, joka toimi yhteydenpitäjänä vaatteita antavien ja apua tarvitsevien perheiden välillä. Kapaloseura ei tavoitellut mitään suurta, vaan halusi auttaa puolialastomat vauvat elämänsä alkutaipaleelle. Ida Salomaa sai Kustannusyhtiö Otavankin naiset kokoontumaan ja ompelemaan kapaloita syntyville syrjäisten kotien lapsille. Suomen Kuvalehden hyväntekeväisyyskerho herätti huomiota ja antoi virikkeen valtiovallan toimenpiteelle, joka johti lakisääteiseen äitiyshuoltoon. Eduskunta hyväksyi vuonna 1938 lain äitiysavustuksesta.

Kotilieden Kummikerho

Ida Salomaa ei jäänyt toimettomaksi, vaikka valtio huolehtikin nyt äitiysavustuksella vauvoista, vaan ehdotti vuonna 1937 Kapaloseuran hyväntekeväisyystoiminnan siirtämistä Kotilieden yhteyteen ja perustettavan kummikerhoja, joilla autettiin isompia lapsia ja koteja yleensä.

Maaliskuussa 1937 Suomi oli valinnut presidentiksi Kyösti Kallion. Kyösti Kallio ja Kaisa Kallio muuttivat Nivalasta Helsinkiin. Ida Salomaa rohkaisi itsensä ja meni pyytämään maan äitiä Kaisa Kalliota mukaan kummikerhotoimintaan. Rouva Kallio suostui täydestä sydämestään, ja niinpä Kummikerho numero I kokoontui Presidentinlinnassa lähes kolme vuotta aina maanantaisin.

Virallisen yhdistyksen, Kotilieden Kummikerho ry:n perustava kokous pidettiin 5.2.1938 Kotilieden toimituksessa. Perustajajäsenet olivat Kaisa Kallio, Vieno Kallio, Ellen Miesmaa, Siveä Liakka, Aura  af Heurlin, Sylvi Mustakallio, Katri Oksanen, Alli Wiherheimo ja Ida Salomaa. Kokouksessa oli läsnä myös Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n toimitusjohtaja Jorma Reenpää. Kotiliesi-lehti julkaisi kehotuksen perustaa kummikerhoja kaikille paikkakunnille ja ryhtyä valmistamaan vaatteita maan köyhien kotien pienille lapsille. Ensimmäisen vuoden aikana kerhoon liittyi 2480 jäsentä ja kerhoja perustettiin 330. Kummikerho kasvoi suureksi, isommaksi kuin oli kuviteltu, sillä jo ensimmäisen vuoden aikana 445 kotia sai vaate- ym. avustuksia ja 2285 lasta kevät- ja talvivaatteita. Joulupaketteihin paketoitiin myös leluja, kynttilöitä, kirjoja, kahvi, sokeria, ryynejä, makeisia ym. Tavaroiden arvoksi muodostui 400 000 markkaa. Vuoden 1938 toimintakertomuksessa mainitaan lehmärahastoon saadun 14 462 markkaa, jalkinerahastoon 13 298,80 markkaa, takkirahastoon 6 975 markkaa ja yleiseen avustusrahastoon 13 298,80 markkaa. Kotiliesi-lehti lahjoitti ensimmäisenä vuonna kuluihin 44 703 markkaa. Lisäksi mainitaan kolmen perheen saaneen lypsylehmän.

Kummikerhon piiri laajeni niin että ulkomailta alkoi myös tulla lahjoituksia ja avustuspaketteja, joissa oli mm 90 000 kapselia A- ja D- vitamiineja. Koillisen ja pohjoisen kuntien opettajat, terveyssisaret ja diakonissat jakoivat näitä avustuksia. Ida Salomaan rohkaisevien kirjeiden kannustamana sotavuosien aikana Jyväskylän Kummikerho rakennutti Petäjävedelle talon, joka lahjoitettiin tonttimaineen ja sisustuksineen kovia kokeneelle sotalesken perheelle, myöhemmin taloja tehtiin leskille lisää.

Ida Salomaa kävi monella matkalla, usein tiettömän taipaleen takana, kummiperheiden luona pohjoisessa ja Kainuussa. Hän toimi Kotilieden Kummikerhon toiminnanjohtajana 1938 – 1961 ja kirjoitti tuhansia kirjeitä paketteihin laitettavaksi sekä kannusteeksi. Ida Salomaa näytti esimerkillään miten hyväntekeväisyys antaa myös voimaa lahjoittajalleen. Hän opetti perheensä auttamaan ja ymmärtämään vähäosaisia, niinpä perhe toimii jo neljännessä polvessa kummikerhotyössä. Marja Peltonen, Ida Salomaan tyttärentytär toimii nykyisin Kummikerhon varapuheenjohtajana ja vetää vireästi toimivaa käsityökerhoa. Myös Marja Peltosen tytär kertoo saaneensa kodin perintönä hyvän tekemisen mallin ja on ollut vuosia mukana kerhotoiminnassa.  

Kummikerho toimii edelleen vaikkakin erilaisin muodoin. Äitien virkistyslomat, omaishoitajat, raha-avustukset (täsmäavustukset), Kaisankodin kuntoutus- ja virkistysleirit ryhmille, tulipalojen aiheuttamat onnettomuudet ja mielenterveysasiat ovat olleet meidän aikamme avustusmuotoja.

Miksi Ida Salomaa

Miksi haluan kertoa Ida Salomaasta? Olen yksi niistä lapsista, joita Salomaan avustustyö on auttanut elämän alkutaipaleella. Olen Kuusamosta, Paanajärveltä evakkoon lähteneen perheen kolmestatoista eläneestä lapsesta kahdeksas vanhimmasta päästä. Perheeni asettui asumaan syrjäiseen mökkiin Oulun seudulle. Viisikymmenluvulla syntyi nuorin siskoistani, ja hän sai kummikseen Kotilieden Kummikerhoon kuluvia jäseniä etelästä. En tiedä kuka meidän puutteestamme oli kertonut kummikerhoon, ehkä terveyssisar tai opettaja. Sisaren jälkeen syntyi vielä kaksi poikaa ja hekin saivat kummeikseen etelän kummikerholaisia. En silloin ymmärtänyt miten suuri apu oli paketeista, joita kummitädit lähettivät meille. Saimme vaatteita, kenkiä, omenoita, jouluksi joululahjoja (niitä emme olisi muuten saaneetkaan), riisiä, kuivia hedelmiä ja paljon muuta. Muistan kuinka äiti itki ja kirjoitti sitten kiitoskirjeitä, jotka meidän lasten piti kirjoittaa puhtaaksi, koska äiti ei osannut ihan täsmällisesti kirjoittaa.

Kului viisikymmentä vuotta ensimmäisestä paketista, silloin se puhkesi minussa, suuri kiitollisuus. Tiesin sen olleen koko ajan sydämessäni, mutta vasta sitten aloin lopullisesti tajuta minkä vaikutuksen kummikerholaiset olivat tehneet minunkin elämääni. Kirjoitin kirjeen ja lähetin sen Kotiliesi-lehteen, jospa saisin yhteyden kummikerhoon kiittääkseni heitä.  En olettanut, että sen aikaiset ihmiset vastaisivat tai vastaisiko kukaan. Sain kuitenkin kirjeen, jonka Marja Peltonen oli kirjoittanut. Muistan kuinka rinnastani nousi hyöky ja itku valtasi mieleni, minulle vastattiin. Olin erittäin ilahtunut ja samalla kiitollinen. Kirjoittelimme Marja Peltosen kanssa noin kymmenen vuotta toisillemme, ystävystyimme. Kaksi vuotta sitten hän pyysi minut luokseen Helsinkiin. Lähdin ja kohtasin sydämellisen ja vieraanvaraisen naisen. Hän vei minut kotiinsa ja kertoi Ida Salomaan asuneen suuressa, tyylikkäässä, arvokkuutta huokuvassa huoneistossa. Hämmennyin, koska tiesin nyt kuka oli saattanut alulle niin suuren ja vaikuttavan avustustyön, sain hengittää ”samaa ilmaa” kuin Ida Salomaa aikoinaan, koskettaa pöytää jossa hän oli emännöinyt, katsoa ikkunasta josta hän oli katsellut. En heti sulattanut kaikkea kokemaani, mutta nyt jälkeenpäin olen onnellinen, löysin paikan ja juuret jossa inhimillisyys ja rakkaus ihmistä kohtaan ovat olleet aina läsnä.

Tapasin Helsingin kummikerholaisia ja sain käydä myös Kaisan kodissa, jossa henki lämpö ja rauha niin johtajan kasvoilla kuin huoneissakin.

Ida Salomaata saa Suomi kiittää meistä suuresta ikäluokasta, saimme elämällemme hyvän ja äidillisen alun.

Lähteet: Seija Katila 2017: Pieni ihme paketissa Kotilieden Kummikerho – avustustyötä jo 80 vuotta