”Kaikki ihmiset puhuvat sodasta…” kirjoitti viisitoistavuotias keskikoululainen Hilkka Hallanoro (myöh. Ruokolainen) päiväkirjaansa sunnuntaina 3. päivänä joulukuuta 1939. Hän jatkoi päiväkirjojen kirjoittamista koko ikänsä.
Koti Raahen Velkaperällä
Matti Leander Hallanoro työskenteli ratamestarina VR:llä. Hilda-vaimo oli kotiäiti. Pariskunnalla oli 7 lasta: 6 tyttöä ja poika. Hilkka Tellervo oli lapsista toiseksi nuorin. Hän oli syntynyt 30.10.1924 Kannuksessa. Perhe oli muuttanut vuosikymmenen alussa Raaheen. Matti oli itse piirtänyt piirustukset omakotitalolle, joka sijaitsi Niemelänkadun ja Kauppakoulunkadun kulmassa. Ajan tavan mukaan pihan perällä sijaitsi navetta, jossa ammui muutama lehmä. Lähes jokaisella Velkaperän kaupunginosan asukkaalla oli lehmiä.
Hallanoron kaksi vanhinta lasta, Anna ja Kyllikki, työskentelivät opettajina Pohjois-Suomessa. Kolmanneksi vanhin, Martti, oli palannut sotaharjoituksista Karjalan kannakselta, kun Hilkka aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Tuulikki oli Helsingissä opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Hilkan lisäksi kotona asuivat vuonna 1939 Sisko ja Sirkka. Hilkan päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1939–1940 on julkaistu teoksessa: Yhteisellä asialla – Raahen ja Saloisten veteraanikirja.
Hilkan päiväkirjojen kertomaa (lyhyitä otteita)
”Lauantaina lokakuun 14. päivänä 1939. Koulusta on ollut paljon oppilaita poissa. Kahdeksannella ei ole ollut yhtään oppilasta ja meidän luokalta on poissa 6 poikaa…. Sisko ja paljon muitakin tyttöjä oli suojeluskunnan talolla töissä. Minäkin olisin mennyt, mutta olen vielä liian nuori sinne. Torstaina olimme asemalla, kun lähti paljon miehiä täältä kohti tuntemattomia taipaleita.
Sunnuntaina 17 p:nä joulukuuta. … Tänne on taas tullut paljon miehiä ja Kyllikki ja Sisko ovat olleet muonittamassa… Tänä vuonna jääkin kodin joulu syrjään. Koetammekin tehdä reserviläisten joulun mahdollisimman hauskaksi.
Sunnuntaina tammikuun 28 p:nä 1940. … Tuulikki on ollut kovissa pommituksissa Helsingissä. Täällä on ollut neljä ilmahälytystä, mutta ei tänne ole vielä tullut yhtään lentokonetta. Sisko on ollut kirkon tornissa ilmavalvonnassa joka toinen päivä.
Keskiviikkona tammikuun 31 p:nä. Menen taas huomenna yhdeksältä sotasairaalaan (Keskuskoulu). Jk. Konttasin tänään sänkyjen alla lehtori Hollon kanssa, toisin sanoen katselimme nimilappuja. … Sairaalan kanttiinista huolehtii lotta Helena Karikoski, joka samalla toimii myyntityössä olevien pikkulottien esimiehenä.
Sunnuntaina maaliskuun 3 p:nä. … Sotasairaalaan on taas tullut uusia potilaita. Viime tiistaina niitä tuli Kannakselta.
Perjantaina maaliskuun 15 p:nä. … Meillä on nyt rauha, mutta ei oikein kunniakasta rauhaa! Se solmittiin 13. päivää vasten yöllä hirveillä ehdoilla.”
Jäseneksi Lotta Svärd -järjestöön
”Kesäkuussa 1942 Hilkka liittyy jäseneksi (nro 599) varsinaiseen Lotta Svärd -järjestöön. Aluksi hän toimii keräys- ja huoltojaostossa, jonka tehtävänä on kerätä varoja sotaorpojen, invalidien, kirkon ja Karjalan hyväksi. Myöhemmin Hilkka käy lääkintälottakurssin ja saa kaupungista oman korttelin huolehdittavakseen. Tämä määräys kestää aina sodan loppuun saakka.” (Veteraanikirja)
Hilkan vanhin sisar Anna työskenteli Kiestingin suunnalla kenttäsairaalassa sekä sotasairaalassa Kiimasvaarassa rajan takana ja Tuhkalan sotasairaalassa. Toinen sisar Sisko auttoi haavoittuneita vastaavassa tehtävässä Uhtualla ja kolmas sisko Tuulikki sairaanhoito-oppilaana Aunuksessa. Siskoksista neljäs Kyllikki toimi muonittajana Sallassa. Hilkan ohella vain kuopus Sirkka pysyi vanhempien luona Raahessa.
Elämää kotirintamalla sotavuosina
Koska Hilkka ja Sirkka olivat ainoat lapset kotona sodan aikaan, varsinkin Hilkka kantoi suuren vastuun taloudenhoidosta. Omalla pihalla perhe kasvatti kaikkea mahdollista syötävää myös kaalta ja sikuria.
Kasvimaan lisäksi perheellä oli perunamaa ja naurismaa toisaalla kaupungissa. Sato säilöttiin olohuoneen lattian alla olevaan kellariin. Perheen ohrapelto tuotti jyviä, jotka jauhatettiin jauhoksi.
Hilkka kirjoittaa päiväkirjoissaan, että hän oli keräämässä tähkäpäitä ohrapellolla pari tuntia. Kesä 1940 oli kuuma ja kuiva, jos ei pian sada kaikki viljapellot ja perunamaat kuivuvat eikä talvella ole mitään syötävää.
Hallanoroilla oli 2 lehmää ja vasikoita, joita Hilkka kuljetti radan varrelle niitylle. Ruonanojakin oli kesällä 1940 kuivunut ja lehmille piti kärrätä vettä laitumelle. Se oli raskasta hommaa. Lehmät haettiin yöksi navettaan. Kerran lehmät juoksivat ympäriinsä ja vasikat karkasivat ruis- ja perunapeltoon. Lopuksi Hilkka kuitenkin sai kaikki kotiin ja navettaan.
Kerran opettaja soitti oppilaille ja pyysi heitä heinätöihin Mettalanmäelle Helanti-nimiseen taloon. Hilkka oli siellä haravoimassa ilta yhdeksään asti. Miehet kantoivat heinät takkavitalla latoon. Talossa tarjottiin heinäväelle ruokaa ja kahvia.
Ruokaa kasvatettiin ja hamstrattiin
Omat lehmät ja kasvimaan tuotteet auttoivat ruokataloudessa, mutta usein perheen äiti joutui hamstrausmatkalle kotiseudulle Kannuksen, josta hän palasi mukanaan voita ja jauhoja.
Hilkka opetteli myös lypsämään. Heinätyö oli raskasta, koska sekin oli Hilkan ja Sirkan vastuulla. Sodassa olevat sisaret auttoivat lomillaan. Sodassa oleville sukulaisille lähetettiin paketteja ja kirjoitettiin ahkerasti. Päiväkirjoista käy selville, että aina oli joku tulossa tai menossa. Myös nuorille oli sälytetty työvelvollisuus, jonka Hilkka suoritti kotona ja Sirkka osittain työleirillä. Elokuvissa Hilkka ja muu kaupungin nuoriso kävi usein. Kirjoja luettiin paljon.
Ylioppilaaksi sodan keskellä
Hilkan päiväkirjat kuvaavat nuoren tytön elämäntuskaa ja oman paikan etsimistä poikkeuksellisena aikana koulunkäynnin ja kotitöiden ahdistamana. Hän kaipasi muutosta, mutta tunsi velvollisuutta auttaa kotona.
Vuonna 1941 koulu alkoi vasta marraskuussa. Koska Keskuskoulu toimi sotasairaalana, koulua käytiin Raahen Porvari- ja Kauppakoulun tiloissa. Joulun jälkeen koulunkäynti jatkui vuonna 1942, mutta loppui jo huhtikuun lopussa ja jatkui vasta lokakuussa.
Keväällä 1943 koulu toimi vuokratiloissa rukoushuoneessa ja sitten Paakkolanvaaralla yhdessä huoneessa, koska sotilaat tarvitsivat edelleenkin Keskuskoulun tilat. Syksyllä 1943 koulu alkoi lokakuussa ja sitä käytiin vahtimestarin pienessä keittiössä. Vasta marraskuussa 1943 oppilaat pääsivät takaisin Keskuskouluun. Hilkka kirjoitti ylioppilaaksi viimeisenä sotakeväänä 1944.
Valtion rautatiet työllisti Hilkan
Vuonna 1944 hän suoritti VR:n alustavan liikenneoppitutkinnon ja vuonna 1946 liikennevirkatutkinnon. Hän kirjoittaa 1.9.1944 päiväkirjaansa: ”Näin nimeni Helsingin Sanomissa ja nyt elokuun 1.päivä allekirjoitin nimeni VR-sitoumukseen ja minut määrättiin Lappiin (Tuomiojalle) harjoittelemaan. Nyt minun pitää lukea ja opetella sähköttämään. Osaan kyllä jo melkoisesti lukea kun vain ei ole kovin epäselvää ja naputuskin kyllä pian menee. Tänään olen harjoitellut vieraskielisiä sanomia, alkaa se mennäkkin jo vähitellen.” Hilkka puhui lennättimessä Kilpuan asemalla toimivan harjoittelijan kanssa ja iloitsi siitä, että näinkin voi kaverin kanssa keskustella.
Hän kirjoittaa päiväkirjaansa miten Lapin-sota näkyi asemalla. ”Pohjoisesta evakuoidaan rautateiden henkilökuntaa. Sotilasjunia kulkee ohi. Asemalla tarjotaan ruokaa, hernesoppaa, jota työntekijätkin saavat syödä. Muutoin ruokaillaan lähitaloissa tai kokataan omalla keittolevyllä.” Hilkka sai ruokapaketteja kotoa. Hän työskenteli VR:n palveluksessa vuodesta 1944 alkaen eläkeikään asti. Työvuosia hänelle kertyi yli neljäkymmentä. Hän opiskeli 1970-luvulla venäjää Raahen työväenopistossa, kun venäjän kieltä tarvittiin Raahessa Rautaruukin junaliikenteen vuoksi.
Hilkka solmi avioliiton Olavi Ruokolaisen kanssa. Pariskunta oli lapseton. He adoptoivat 1960-luvulla Olavin siskon Ruotsissa orvoiksi jääneet lapset Leon ja Harrin.
Hilkka jatkoi päiväkirjojen kirjoittamista koko ikänsä. Päiväkirjoissa hän kertoi matkoista muun muassa Amerikkaan, talvien vietosta Kanarian saarilla sekä monista Raahen Työväenopiston järjestämistä retkistä. Hilkan elämänkaari päättyi Raahessa 6.12.2010.
