Aurinkoisena talvipäivänä menin jännittyneenä tapaamaan Hilkka Lankista hänen lapsuudenkotiinsa Vojakkalaan Tornionjoen varrelle. Vastassa oli hymyilevä, helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen – kaukana siitä etäisestä ja arvokkaasta tiedenaisesta, jollaiseksi olin hänet mielessäni kuvitellut. Heti kohtaamisen alussa Hilkka kertoi jännittäneensä tapaamistamme ja nukkuneensa huonosti, mikä rikkoi viimeisetkin muodollisuuden rajat. Tarkoitukseni oli riisua tutkijan valkoinen takki ja kohdata ihminen tieteen saavutusten takana. Hilkka suhtautui haastatteluun avoimesti ja kunnioittavasti, jopa uteliaasti, ja oli perehtynyt myös haastattelijansa taustaan – ele, joka kertoi hänen tarkkuudestaan ja kiinnostuksestaan ihmisiä kohtaan yhtä lailla kuin tieteellistä työtään.
Kotiseudun merkitys
Hilkka Lankinen syntyi 16. joulukuuta 1951 Alatorniolla. Hilkan äiti Aune oli ensin Alavojakkalan kyläkaupassa ansiotyössä, isä Antti asui syntymäkodissa samassa kylässä. Isän vanhemmat olivat perustaneet myös lastensa apua tarviten, kyläpaakarin, jota Antti ja Aune jatkoivat vuodesta 1953. Lankisen Leipomon toiminta lähti laajenemaan toisaalle Vojakkalan kylässä ja edelleen 1970 Tornion Miukkiin. Leipomon oheen syntyi matkailutoimintaa 1960-luvulla. Lankisten yritysten palveluksessa oli parhaimmillaan 100 työntekijää.
Alatornio ja pohjoinen lapsuus 6-lapsisessa perheessä loivat perustan Hilkan elämänarvoille, tarkkuudelle, rauhallisuudelle, kuuntelemiselle ja toisen huomioimiselle. Tornionlaaksolainen tausta näkyy pohjoisena suoruutena ja vahvana työmoraalina, vaikkakin hän on tehnyt elämäntyönsä akateemisissa keskuksissa Suomen ulkopuolella ja Etelä-Suomessa Helsingissä.
Hilkka kirjoitti ylioppilaaksi Tornion yhteislukiosta, jossa hänen biologian ja maantiedon opettajansa Liisa Koskela kannusti ahkeraa oppilastaan biokemian opintoihin. Isän tuki ja taloudellinen kannustus oli myös merkittävä. ”Saat lukea niin kauan kuin pää kestää”, oli isä ilmoittanut tyttärelleen.
Biokemistin tutkimusmatkailua maailmalla
Hilkka opiskeli Helsingin yliopistossa biokemiaa valmistuen filosofian kandidaatiksi vuonna 1978. Opintojen välissä Hilkka oli kesäharjoittelijana Lapin Kullan Tornion panimossa ja Sveitsissä. Pro gradu -työnsä hän teki leivinhiivasta Alkon Keskuslaboratorion käymiskemiallisella osastolla Salmisaaressa.
Hilkka pääsi jatkamaan tutkimustyötä Tukholman Wennergren instituutissa, jossa hän ei kuitenkaan viihtynyt rottatutkimusten parissa. Molekyyli- ja DNA-tutkimus houkutteli Hilkan Karoliinisen instituutin Biokemian osastolle (Medicinska Nobelinstitutet), josta hän valmistui filosofian tohtoriksi 1986.
Hilkka halusi jatkaa jatko-opintojaan ulkomailla vastustuksesta huolimatta. ”Palaat Suomeen ja haet suomalaiseen tutkimustyöhön Helsingissä”, ilmoitti opinto-ohjaaja. Hilkka haaveili erikoistumisesta USA:ssa ennen kotimaahan paluuta. Mahdollisuus asua sisaren luona Englannissa ja hakea sieltä post doc (tutkijatohtori) paikkaa tuli kuvioihin. Nähtyään pienen hakuilmoituksen hän haki ja tuli valituksi parin haastatteluun kutsutun joukosta tutkijaksi lääkekehitys-projektiin Glasgown yliopistoon Skotlantiin 1987–1991, samaan tutkimuskohteeseen mistä hän oli väitellyt. Hilkka toimi Britannian Medical Research Councilin (MRC) herpes- ja molekyylivirologiastaan tunnetun Glasgown yliopiston Virologian laitoksen (MRC Virology Unit, Institute of Virology) asiantuntijatehtävässä (proteiinikemisti/enzymologi). Yhteistyössä lääkefirman kanssa kehitettiin löydettyä herpesviruksen lisääntymistä estävää peptidiä lääkkeeksi. Hilkka oli tehnyt väitöstyönsä Karoliiniseen instituuttiin herpesvirusten DNA-metaboliasta ollen niiden joukossa, ketkä löysivät kyseisen, solujen jakautumisille välttämättömän entsyymitoiminnan myös herpesvirusten perimästä.
Britanniassa hän sai peptidiasiantuntijan uralleen ratkaisevan pohjan, jonka jälkeen hän päätti palata Suomeen. Hilkalle myönnettiin 1991 Suomen Akatemian Tutkijoiden kotimaahan paluun apuraha Helsingin yliopiston Kliinisteoreettisen laitoksen (Haartman-instituutti) Virologian osastolle myyräkuumetta aiheuttavan Puumala-virustutkimuksen pariin.
Muutkin Lankisen sisarukset lähtivät maailmalle: Helsinkiin, Skotlantiin ja Englantiin. Lankisen leipomolle ei ollut enää jatkajaa, mistä vanhemmat olivat surullisia.
Työ ja tieteen tekeminen, asiantuntijuus
Hilkka Lankinen on pitkän linjan suomalainen tutkija, jonka asiantuntemus sijoittuu biotieteiden, erityisesti biokemian ja virologian alueille. Hänestä oli kehittynyt kansainvälisesti ja kotimaisesti koulutettu tutkija, jonka tieteellinen tuotanto perustuu sekä omiin tutkimuksiin että yhteistöihin ollen lääke- ja biotieteellisiltä taustoiltaan laaja-alainen. Hän toimi biokemian dosenttina ja on tehnyt merkittävän osan tutkimustyöstään Helsingin yliopistossa Haartman-instituutissa vuoteen 2012.
Hilkan työ on ollut luonteeltaan hyvin teknistä ja perustutkimukseen painottunutta, mikä on luonut pohjaa uusien diagnostisten menetelmien ja lääkeaineiden sekä rokotekomponenttien kehittämiselle. Hän on ollut mukana kansainvälisissä tutkimusryhmissä, jossa on muun muassa selvitetty solujen viestintää ja virusten vaikutusta isäntäsolun kanssa.
Hänen tutkimusintressinsä ja julkaisunsa liittyvät vahvasti peptideihin ja niiden merkitykseen virustutkimuksessa. Samalla hän oli myös opettaja ja tiedon välittäjä – ihminen, joka osasi selittää monimutkaisen ilmiön selkeästi ja ymmärrettävästi. Hilkka tunnettiin lämpimänä, vaatimattomana ja vuorovaikutusta arvostavana henkilönä. Hän suhtautui sekä tieteeseen, että toisiin ihmisiin kunnioittavasti ja perinpohjaisesti, yhdistäen tutkimustyönsä ihmisläheiseen ajatteluun.
Hilkka Lankinen on Biobio-seuran (htttps://biobio.org) alajaostona toimivan Peptidiseuran (Finnish Peptide Society – FIPS) perustaja. Yksi kohokohdista uralla oli Euroopan Peptidisymposiumin (EPS 2008 – 30th European Peptide Symposium) järjestäminen Helsingin Finlandia-talossa, mannerten välisesti tunnetussa, joka toinen vuosi järjestettävässä alan symposiumissa oli 1000 osanottajaa. Hilkan Euroopan Peptidiseuralle (The European Peptide Society – EPS) kokoaman symposiumjulkaisun (EPS Symposia Proceedings – 30th EPS, Helsinki 2008) ”Peptides 2008, Chemistry of Peptides in Life Science, Technology and Medicine” peptidien tutkimuksesta hän sai valmiiksi lopetettuaan jo työnsä Haartmanilla 2012.
Työn merkitys yhteiskunnalle
Hilkka Lankinen on uransa aikana tutkimusyhteistyössä tuottanut 82 tieteellistä artikkelia, joista merkittävä osa Helsingin yliopiston Virologian osastolla ja johtamassaan Haartman-instituutin Peptidi- ja proteiinilaboratorion tutkimuspalvelulaboratoriossa.
Hänen tutkimuskenttänään oli proteiinien rakenteen ja vuorovaikutusten kartoittaminen etenkin peptidikemian, biokemiallisin ja biofysikaalisin menetelmin. Päämääränä oli selvittää valituin menetelmin paitsi vuorovaikutusten rakenteita myös voimakkuuksia ja biologisia merkittävyyksiä tautimekanismien selvittämiseksi ja potentiaalisiin diagnostiikka-, lääkekehitys- ja rokotekehityshankkeisiin kuten syöpäbiologiaan ja infektiotauteihin. Merkittäviin tutkimuskohteisiin hänen omassa ja ohjaamassaan tutkimuksessa lukeutuivat herpesviruksen lisääntymiskemia ja hantaviruksiin lukeutuvan Puumala-viruksen pintaproteiinien kokoonpano, pakkautuminen, neutralointikemia vasta-ainekartoituksin ja solubiologinen merkittävyys.
Hilkka Lankinen teki myös opetustyötä yliopistolla, ohjaajana, mentorina ja luennoitsijana Suomessa, vieraillen myös Ruotsissa.
Eläkkeelle jäätyään
Hilkka Lankinen on palannut maailmalta kotiseudulleen Alatorniolle. Hän asuu lapsuudenkotiaan, jossa oli muinoin leipomo ja baari. Isossa kiinteistössään hänellä on myös vuokralaisia. Talon vanhassa leipomossa kokoontuvat kuukausittain Tornion radioamatöörit.
Sukulaiset ja perhe ovat Hilkalle tärkeitä ja rakkaita, ja hän laajentaa äitinsä aloittamaa sukututkimusta ja kirjaa myös isänpuolen serkulta perimäänsä laajempaa aineistoa. Eli tutkimustyö jatkuu edelleen. Hilkka seuraa mahdollisuuksien mukaan alansa kehitystä, hän haluaa olla mukana tiedemaailmassa ja seuraa kiinnostuneena millaisia ovat olleet ”hänen poikiensa” urakehitykset. Hän kertoi myös tekevänsä tarvittaessa taustatutkimusta. ”Näin myös oman työni jälki konkretisoituu.”
Kesäisin Hilkka harrastaa viinimarjojen poimintaa, ollessaan terve myös marjastaa ja ui omassa rannassa Tornionjoen laskujoessa.
Kysyin Hilkalta, onko virologia edelleen perinteisesti ”miesten ala” ja sain seuraavan vastauksen: ” Naisvirologit ovat aiemmissa sukupolvissa osin jääneet miesten varjoon. Tutkijan laatu on kuitenkin hänen tutkimustuloksissaan, ja asiantuntemuksessaan mikä ei katso sukupuoleen. Minun sukupolvessani oli Suomessa ja Skotlannissa menestyneitä naisvirologeja, myös nykysukupolvessa heitä löytyy. Oma kokemukseni on, että uranäkökulmasta on yliopistossa tiedekunnan omilla kasvateilla enemmän painoarvoa, koska heillä on tutkimustyön ohessa pätevyys opettaa.”
Haastatteluni lopuksi Hilkka Lankinen mainitsi vaatimattomasti saaneensa kutsun Helsingissä järjestettävään Suomen peptidiseuran (Finnish Peptide Society – FIPS) kattojärjestö Biobio-seuran 80-vuotisjuhlaan. Ja samalla tapaamaan peptidikemiasta palkittua nobelistia tanskalaista Morten Meldalia!
Hilkka oli Helsingissä ChemBio Finland 15–16 April 2026 tapahtumassa. Hän osallistui juhlaan kesken raskaiden syöpähoitojen ja tapasi kemian nobelistin Morten Meldalin. Meldal on merkittävä molekyylien syntetisoija biologian toimintamekanismien tutkimuksessa. Hilkka sai nobelistilta paljon vastauksia omiin kysymyksiinsä siitä missä mennään hänen ja kahden kollegan kehittämässä synteesikemiassa.
”Haluan nostaa biokemian arvoa”, toteaa Hilkka Lankinen haastatteluni lopuksi.
