Hilja Pärssinen (o.s. Lindgren) syntyi 13.07.1876 Halsualla pappisperheeseen. Hänen isänsä oli kappalainen Karl Henrik Lindgren ja äitinsä Anna Elisabeth o.s. Dahlund. Äiti oli ruotsinkielinen, mutta perheessä puhuttiin isän suomalaisuusaatteen innoittamana kotikielenä suomea. Perheeseen syntyi viisi lasta, joista Hilja oli nuorin. Isä Karl Henrik oli kansanvalistaja. Hän toi Halsualle kirjaston, perusti kuoron ja köyhäinkoulun. Se muuttui myöhemmin kiertokouluksi ja oli  pohjana paikkakunnan kansakoululle 1880.

Hilja aloitti koulunkäynnin kuusivuotiaana Halsuan pienten lasten koulussa ja jo seuraavana syksynä hän siirtyi paikallisen kansakoulun oppilaaksi 1883. Koulua kävivät tuohon aikaan harvat, mutta pappien ja lukkarien lapset olivat etujoukkoa. Lindgrenin perheessä arvostettiin kansakoulua. Isä Karl Henrik Lindgren luki ahkerasti suomenkielistä kirjallisuutta ja hän tartutti lapsiinsa innostuksen lehtiin ja kirjoihin. Hilja oli isän suosikki. Hänen ei tarvinnut opetella käytännön keittiö– tai ompelutöitä. Hän sai keskittyä lukemiseen. 

Hiljan elämä muuttui, kun hänen isänsä kuoli 53-vuotiaana vuonna 1888. Hilja oli tuolloin hädin tuskin 12-vuotias.

Ouluun kouluun ja salakihloihin

Hilja jatkoi opiskelujaan Oulun tyttökoulussa, joka oli koko Pohjois-Pohjanmaan ainoa suomenkielinen tyttökoulu. Hilja oli 13-vuotias muuttaessaan pois kotoa opiskellakseen yksin vieraalla paikkakunnalla. Jatkuva rahapula vaivasi pientä koululaista, joka sai veljeltään Oivalta välillä raha-avustuksia. Suurempi murhe oli Anna-äidin kuoleman vuonna 1890.

Orvoksi jääminen 14-vuotiaana merkitsi Hiljalle yhteyksien katkeamista kotiin Halsualle. Hänen vanhimmat sisaruksensa olivat jo aikuisia ja siirtyneet pois paikkakunnalta. Hiljan Aina-sisar muutti opiskelemaan Ouluun. Avioitunut ja Kaustisille muuttanut vanhin veli Oiva huolehti Hiljan raha-asioista. Ylivieskaan avioitunut Helmi-sisar ryhtyi Hiljan sijaisäidiksi. Hiljan kirjat siirrettiin Ylivieskaan Helmin ja hänen aviomiehensä Jaakko Lampisen kotiin.

Hilja menestyi hyvin opinnoissaan. Tyttökoululaiset olivat oman aikansa sivistyneistön lapsia. Hilja Lindgren opiskeli Calamniuksen pappilan tyttärien kanssa, joiden veli Ilmari, myöhemmin Kiantona tunnettu, opiskeli samaan aikaan Oulun lyseossa. Lyseossa opiskeli myös Kyösti Kallio, joka kuului Hiljan kanssa samaan salaseuraan. Hilja luopui salaseurasta rakastuessaan Fredrik Liljeblad-nimiseen Oulun lyseon oppilaaseen. Liljeblad oli Hiljaa neljä vuotta vanhempi. Hän oli syntynyt Yhdysvalloissa suomalaisten siirtolaisten lapsena, mutta perhe oli paluumuuttanut Ouluun. Fredrik työskenteli lyseon päättymisen jälkeen vuodesta 1892 rautateiden sähköttäjänä ja lennätinreviisorina. Hilja ja Fredrik menivät salakihloihin vuonna 1893. Fredrik oli 21-vuotias, Hilja kohta 17-vuotias. He menivät valokuvaan, mutta erikseen. Hilja ei maininnut sukulaisilleen tunne-elämästään juuri mitään, ja monet sukulaiset luulivat, että Hiljan sydämen valittu olisi ollut Kyösti Kallio.

Kihlaus Fredrik Liljebladiin päättyi, kun Hilja lähti opiskelemaan Sortavalan seminaariin.

Valmistuminen kutsumusammattiin

Sortavalan opettajaseminaari oli kaksivuotinen. Hilja keskitti kunnianhimonsa opiskeluun ja valmistui opettajaksi hyvin arvosanoin. Hän etsi töitä Viipurista, mutta ensimmäinen opettajan paikka löytyi Helsingin pitäjästä. Hän oli kirjoittanut Oiva-veljelleen aikomuksestaan suomentaa sukunimensä. Sortavalan seminaarissa Hiljan kurssitovereista kahdeksan halusi suomentaa nimensä. Hilja aloitti opettajan uransa 20-vuotiaana Hilja Liinamaa-nimisenä.

Hilja Liinamaa pääsi toteuttamaan työssään Helsingin pitäjässä sekä suomalaisuus- että raittiusaatetta. Suomenkielisten lasten kouluolot olivat surkeat. Hilja oli ensimmäinen opettaja Helsingin pitäjän suomenkielisessä koulussa keskellä riehuvaa kielitaistelua.

Seuraavaksi Hilja Liinamaa innostui aikalaisensa Aleksander Filanderin eli Santeri Alkion nuorisoseuraliikkeestä. Sen suomalaisuutta ja raittiutta korostanut ajattelu sopi hyvin Hilja Liinamaalle. Hänestä alkoi tulla entistä yhteiskunnallisempi. Helsingin pitäjän suomenkielisen työväenluokan pahimpana ongelmana Hilja Liinamaa piti liiallista alkoholin käyttöä.

Hilja Liinamaa tutustui lehtimies Vihtori Peltoseen, joka tuli tunnetuksi myöhemmin kirjailijanimellä Johannes Linnankoski. Peltonen ja Liinamaa nostivat yhdessä Uusimaa-nimisen lehden merkittäväksi vaikuttajaksi. Peltonen puolusti pääkirjoituksissaan suomalaisuusaatetta ja nosti työläisten ja tilattomien ongelmia esille ennakkoluulottomasti. Sensuuriviranomaiset lakkauttivat lehden kuukaudeksi vuonna 1899.

Hilja Liinamaa meni naimisiin vuonna 1899 Jaakko Pärssisen kanssa. Jaakko oli hänen kurssitoverinsa Sortavalan seminaarista. Parin suhteen kehittymisestä ei ole säilynyt kirjeenvaihtoa. Sukulaisille lähetetyissä kirjeissä Hilja mainitsee Jaakon ensimmäisen kerran vasta hääuutisen yhteydessä.

Avioliittoa on kuvattu toveriavioliitoksi. Vihkimisen jälkeen pariskunta siirtyi asumaan Pohjan pitäjään. Hiljan ensimmäinen runoteos Primuloita – poimittu kylän pojille ja tytöille ilmestyi vuonna 1900 Hilja Liinamaan nimellä. Hilja ja Jaakko Pärssinen päättivät muuttaa lähemmäksi Jaakko Pärssisen kotiseutuja Karjalaan. He saivat molemmat opettajan paikan Viipurista.

Yhteiskunnallinen herääminen

Hilja ja Jaakko Pärssinen aloittivat Viipurissa Tiiliruukin kansakoulussa, Jaakko johtajaopettajana ja Hilja opettajana. Tiiliruukki sai nimensä alueen tiilitehtaasta. Alueella asuivat tiilitehtaan työläiset ja sitä pidettiin slummialueena. Tiheästi rakennetulla alueella syttyi tulipalo vuonna 1901, joka hävitti 98 taloa eli lähes kolmanneksen alueen asumuksista. Tulipalo kurjisti aluetta entisestään ja vaikeutti lasten koulunkäyntiä.

Hilja ja Jaakko Pärssinen ryhtyvät auttamaan hätää kärsiviä. Hilja politisoitui voimakkaasti. Hän kuvasi kirjoituksissaan Tiiliruukkia ”köyhien kaupungiksi”, jossa kapitalistinen järjestelmä pakotti kanssaihmisemme kurjuuteen ja kymmenet, ehkä sadat lapset eivät päässeet kouluun.

Pärssiset näkivät Viipurin esikaupungeissa työttömyyttä ja juoppoudesta aiheutunutta köyhyyttä. Pärssiset vaikuttivat siihen, että kunnan varoilla hankittiin varattomien lapsille koulukirjoja ja köyhimmille tarjottiin vapaaoppilaspaikkoja. Useat koululaiset siirtyivät myös työelämään 13-14-vuotiaina lopetettuaan kansakoulun.

Työläislasten koulunkäyntiä estävä kurjuus nousi Hiljan poliittiselle agendalle ja pysyi tärkeimpänä asiana hänen elämänsä loppuun asti. Hilja Pärssinen alkoi vaatia lapsityön kieltämistä, sillä hän oli nähnyt pienten oppilaidensa jäävän pois koulusta mennäkseen töihin ja hankkiakseen elantoa vanhemmilleen. Hän selvitti Viipurin alueen imeväisyyskuolleisuuden syitä ja sai selville, että yksinäisten äitien lapsia kuoli enemmän kuin muiden lapsia.

Mukaan työväenliikkeeseen

Hilja Pärssinen teki Viipurissa tiilitehtaan varjossa ideologisen valintansa. Hän ei liittynyt asemansa mukaisesti rouvasväen yhdistykseen auttaakseen tiilitehtaan työläisiä hyväntekeväisyyden avulla vaan hän ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli muuttaa olosuhteita työväenliikkeen kautta.

Työväenohjelman vaatimukset tasa-arvosta, raittiudesta sekä köyhistä huolehtimisesta vastasivat Pärssisen jo lapsuudenkodin lähimmäisenrakkauden sanomaa. Hilja oli hakeutunut Viipuriin muutettuaan heti työväen kokouksiin. Hän esiintyi ensimmäisen kerran työläisnaisille vuonna 1900. Työläisnaisille kirjoittamissaan runoissa hän otti voimakkaasti kantaa sorrettujen puolesta. Hänen luokkatietoisuutensa kehittyi vähitellen ja aluksi hänen sanomansa oli enemmän kristillinen kuin sosialistinen.  Myöhemmin omaksuttuaan sosialistisen maailmankatsomuksen hän alkoi vaatia myös uskonnon opetuksen vähentämistä kouluopetuksesta.

Hilja Pärssinen valittiin Viipurissa Talikkalan työläisnaisten johtajaksi. Järjestön toiminnan sisällöksi tuli köyhien lasten ja heidän äitiensä auttaminen. Pärssinen aloitti valistuskurssit, joiden luennot käsittivät naisten äänioikeutta, terveydenhoitoa, pienten lasten hoitoa ja työläisnaisten asemaa työväenliikkeessä. Pärssinen perusti myös naisille oman lehden, Naisten Lehden vuonna 1902. Pärssinen julkaisi edelleen runojaan myös Työ-nimisessä lehdessä, jonka toimitussihteeri hän oli.

Hilja Pärssisen vaikutusvalta työväenliikkeessä ja toimittajana kasvoi nopeasti. Kun Pärssisestä tuli  Työläisnaisliiton uusi puheenjohtaja vuonna 1902, liiton pääpaikka siirrettiin Viipuriin Pärssisen asiantuntemuksen ja tarmokkuuden takia.

Työläisnaisliikkeen huipulla

Pärssisen uran alkuaikoina hänen tiensä risteytyi suomalaisen naisliikkeen muiden vaikuttajanaisten kanssa. Nuorsuomalaisten Tekla Hultin oli ehdolla eduskuntaan Viipurista samaan aikaan Hilja Pärssisen kanssa, mutta ei tullut valituksi. Naisasialiitto Unionin Maikki Friberg vieraili Talikkalan naisosaston kokouksissa. Fribergiä ja Pärssistä yhdisti raittiusaate. Nuorsuomalainen Lucina Hagman oli Pärssisen hengenheimolainen. Heitä yhdisti raittiusaate ja naisasia. Pärssinen ihaili Hagmania.

Pärssinen alkoi perehtyä sosialismin teoreetikkoihin ja naisasianaisten kirjoituksiin. Hänen esikuvakseen nousi saksalainen sosialisti ja myöhemmin kommunisti Clara Zetkin.  Hän ystävystyi myös Leninin työtoverin, venäläis-suomalaisen Aleksandra Kollontain kanssa.

Hilja Pärssinen kiersi Suomea puhumassa ja perustamassa uusia naisosastoja ja työväenyhdistyksiä. Hänet valittiin yhdessä Miina Sillanpään kanssa SDP:n agitaatiokursseille opettajiksi vuonna 1906. Työläisnaiset agitoivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta. Pärssinen kirjoitti kirjasen Naiset mukaan. Vähän äänioikeusasiasta vuonna 1905. Kirjassaan hän katsoi vallitsevan järjestelmän olevan syyllinen työläisnaisten ja – perheiden ja koko työväenluokan ahdinkoon.

Äänioikeuden saavuttaminen suurlakon avulla oli Pärssiselle valtaisa kokemus. Hän oli asettunut ehdolle ensimmäisiin eduskuntavaaleihin 1907 ja pääsi eduskuntaan sosiaalidemokraattien listoilta Viipurista. Sosiaalidemokraatit saivat 80 paikkaa kahdestasadasta ollen vaalien voittaja. Sensaatiomaista oli se, että ensimmäiseen eduskuntaan valittiin 19 naista, joista 9 oli sosiaalidemokraatteja.

Kansainvälinen VIP-henkilö

Kielitaitoinen Pärssinen solmi suhteita kansainväliseen työväenliikkeeseen. Pärssinen hoiti saksankielen taitoisena suhteita Keski-Eurooppaan. Pärssisen tehtävänä oli hälventää ennakkoluuloja naisten äänioikeutta kohtaan. Näillä matkoillaan Pärssinen tapasi Sosialistisen Internationalin kokouksissa kaikki merkittävimmät sosialistit: Clara Zetkinin, Aleksandra Kollontain, Leninin ja Eduard Bernsteinin. Suomen äänioikeustaistelu sai ulkomailla runsaasti huomiota ja Pärssinen oli sen mannekiini Euroopassa. 

Vuoden 1910 Sosialistisen Internationalin kokouksessa syntyi Clara Zetkinin aloitteesta Naistenpäivä. Suomessa kokouksessa oli läsnä viisi naista, joukossa Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää. Työläisnaiset olivat Suomessa vietettäneet naistenpäivää jo vuonna 1905 teemanaan naisten kunnallinen äänioikeus, mikä oli saattanut toimia innoittajana Clara Zetkinin esitykselle. 

Lontooseen oli perustettu työläisnaisten opisto, jossa Pärssinen oli yhdessä ihailemansa Aleksandra Kollontain kanssa syksyllä 1913. Kollontai vaikutti Pärssisen käsityksiin abortista. Hilja kannatti aborttia vain terveydellisistä syistä, kun Venäjällä abortti oli jo kokonaan laillistettu. Molemmat naiset kannattivat myös yhteiskeittiöitä ja lastentarhoja vapauttamaan naiset kotitöistä. Pärssinen ei ollut aivan yhtä radikaali kuin Kollontai sukupuolisiveellisyyskysymyksissä. Hän kannatti yksiavioisuutta, mutta puolusti siviiliavioliittoa kirkollisen sijaan.

Hilja Pärssinen toimi Työläisnainen-lehden toimitussihteerinä. Päätoimittajana oli Miina Sillanpää. Vaikka Hilja Pärssinen kirjoitti pääkirjoitukset, hän ei voinut toimia päätoimittajana, koska oli naimisissa oleva nainen. Miina Sillanpää yksinäisenä naisena saattoi olla oikeustoimikelpoinen.

Ensimmäinen kausi eduskunnassa

Hilja Pärssinen valmisteli vuosina 1907-1917 suurimman osan työläisnaisten lakialoitteista. Niistä yhdeksän koski naisia ja lapsia. Pärssinen halusi edistää muun muassa äitiysvakuutusta, kotien perustamista turvattomille lapsille ja heidän äideilleen. Hän ajoi kansakoulua kaikille pohjakouluksi, näkö– ja kuulovammaisten hoidon järjestämistä, rautatiellä toimivien työläisnaisten aseman parantamista sekä lapsenmurhasta syytettyjen naisten rangaistusten lieventämistä. Hän halusi myös poistaa Jumalanpilkan rikoslaista.

Vuosien 1907-1917 aikana pidettiin seitsemät eduskuntavaalit. Suomalaisen yhteiskunnan epävakaus näkyi eduskunnan jatkuvina hajottamisina eikä lainsäädäntötyötä voinut tehdä pitkäjännitteisesti.

Pärssinen tuki kaikkia aloitteita, jotka tähtäsivät lapsityön kieltämiseen. Hän vastusti myös naisten yötyötä. Hänen silmänsä avautuivat yksinäisten äitien ongelmille, kun hänen oma kotiapulaisensa tuli raskaaksi. Tulevalla äidillä ei ollut mitään paikkaa, mihin hän olisi voinut mennä lapsensa kanssa. Hän teki vuonna 1907 aloitteen ensikotien perustamisesta aviottomille äideille. Keskustelu eduskunnassa leimahti raivoisaksi ja aloite hautautui. 

Kansanvaltuuskunnan ministeriksi

Hilja Pärssinen tapasi vanhaa ystäväänsä Aleksandra Kollontaita useita kertoja vuoden 1917 aikana. Kollontai olisi toivonut, että Suomi olisi liittynyt vallankumouksen ketjuun Venäjän vanavedessä. Kollontain innostus lienee tarttunut Pärssiseen. Kollontai vieraili yhdessä Stalinin kanssa Helsingin SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa 27.11.1917.

Eduskuntavaaleissa lokakuussa 1917 Pärssinen uusi paikkansa, mutta sosiaalidemokraatit kärsivät tappion vaaleissa menettäen enemmistönsä. Koko marraskuun sosiaalidemokraatit yrittivät määritellä kantaansa Venäjällä tapahtuneeseen lokakuun vallankumoukseen.

Työväenjohtajat järjestäytyivät tammikuun alussa 1918. Senaatin korvasi punaisen Suomen hallinnossa kansanvaltuuskunta, johon kuului 14 jäsentä. Yksi jäsenistä oli Hilja Pärssinen. Aluksi Pärssisen työsarka oli oikeudellisella osastolla, ja on epäilty, että häntä olisi houkutellut mukaan kansanvaltuuskuntaan oikeusosaston valtuutettu Lauri Letonmäki. Arkistosta on löytynyt Letonmäen kirje Pärssiselle, joka viittaa rakkaussuhteeseen heidän välillään. Myöhemmin Pärssinen sai hoidettavakseen sosiaalitoimen. Kyseessä oli historiallinen valinta, sillä nainen valittiin ensi kertaa ministeritason tehtäviin. Maaliskuussa myös toinen nainen, Hanna Karhinen nousi sisäasiainosaston toiseksi valtuutetuksi.

Pärssinen ei ehtinyt tehdä sosiaaliasiain valtuutettuna kovinkaan paljoa, kun punaisten valta kaatui saksalaisten maihinnoustua Hankoon huhtikuussa.

Maanpakoon Venäjälle

Hilja ja Jaakko Pärssinen pakenivat Venäjälle. Matkasta on hyvin vähän dokumentaatiota. Punaisten hallinnon murentuessa Suomen Pankista katosi varoja. Hilja Pärssinen ja Hanna Karhinen piilottivat vaatteisin rahaa runsain määrin eikä rahojen alkuperä ole selvillä. Oliko raha peräisin Suomen Pankista vai myivätkö Pärssiset asuntonsa, josta saivat matkarahaa, ei ole tiedossa.

Lehtiuutiset toukokuun 13. päivä 1918 tietävät kertoa, että Hilja Pärssinen vangittiin Lahdessa mukanaan 30 miljoonaa markkaa. Toisella vangitulla naisella oli 19 miljoonaa markkaa. Uutinen on jäänyt monin osin hämäräksi. Pärssisen hallussa olleiden rahojen määrä vastaa noin neljäsosaa Suomen Pankista kadonneista rahoista. Saksalaiset ilmeisesti takavarikoivat rahat ja päästivät Pärssisen menemään. Myöhemmissä kuulusteluissa rahojen olemassaoloon ei kajottu. On oletettu, että rahoilla haluttiin kenties tukea suomalaisten kommunistien toimintaa Pietarissa.

Aluksi Hilja ja Jaakko Pärssinen oleskelivat Pietarissa, mutta jo parin viikon kuluttua he siirtyivät Moskovaan. Aviopari yritti saada passeja Amerikkaan. Heillä oli myös haaveissa päästä Sveitsiin. He eivät kuitenkaan saaneet ulkomaan passeja ja he lähtivät kohti Uralia ja Siperiaa. Suomalaisten pakolaisjuna pysähtyi 150 kilometrin päähän Jekaterinburgista. Venäjän keisariperhettä pidettiin  siellä vangittuna ennen heidän teloitustaan. Pärssiset eivät pääseet Jekaterinburgiin vaan etsivät  seuraavan pakopaikan Etelä-Udmurtiasta, jossa he viettivät kuukausia ennen kuin palasivat Pietariin.

Pietarissa he ryhtyivät suomalaiskoulun opettajiksi. Tilanne Pietarissa oli kuitenkin hyvin tulehtunut, ja Pärssiset lähtivät vielä kerran Venäjän sisäosiin, sillä Jaakko Pärssinen sai paikan kuuromykkien käsityönopettajana Volgan rannalla Saratovin kaupungissa. Aviopari vietti siellä yhteensä puoli vuotta. Elämä Venäjällä oli raskasta ja Hilja Pärssisen terveys alkoi pettää huonon ravinnon ja jatkuvan puutteen seurauksena. Vuoden 1919 lokakuussa he päättivät aloittaa paluumatkansa Pietariin ja sieltä  Viroon. Viron rajaviranomaiset toimittivat heidät Suomen konsulaattiin. Hilja ja Jaakko Pärssinen saapuivat Helsinkiin marraskuun 4. päivänä 1919 puolentoista vuoden matkan jälkeen suoraan poliisin kuulusteluihin.

Hämeenlinnan vankilaan

Hilja Pärssinen tuomittiin sekä maanpetoksesta että valtiopetoksesta. Tuomio oli ankara: elinkautinen kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menettäminen ainiaaksi. Hilja Pärssisen katsottiin osallistuneen kapinallisten toimintaan ja olleen tietoinen kapinan laittomuudesta ja punaisten yhteistyöstä venäläisten kanssa.

Jaakko Pärssisen oikeudenkäynti oli pienimuotoisempi. Hänet tuomittiin avunannosta valtiopetokseen kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa kymmeneksi vuodeksi.

Hilja Pärssinen oli ennen vankilaan joutumistaan kirjoittanut kymmensivuisen vetoomuksen, ettei venäläisten valitsema vallankumouksen tie ollut suomalaisen työväestön etujen mukainen. Hänen irtisanoutumisensa kommunismista ei vaikuttanut tuomioon.

Hilja Pärssinen aloitti vankeutensa Hämeenlinnan naisvankilassa maaliskuussa 1920, kun Jaakko Pärssinen lähti Tammisaaren pakkotyölaitokseen. 

Vankila-aika oli Hilja Pärssiselle raskas ja se heikensi niin hänen fyysistä kuin henkistä terveyttään. Ainoana valopilkkuna vankila-ajasta oli hänen sellitoverinsa Hanna Sopo, joka myöhemmin mahdollisti Hilja Pärssiselle hänen niin kovasti kaipaamansa äitiyden.  Sopo oli kahden lapsen yksinhuoltaja ja hänen Saara-tyttärestään tuli myöhemmin Hilja Pärssisen kasvattilapsi.

Vankila-ajan ankeutta lisäsi se, että Hilja Pärssiselle oli syntynyt käsitys, että hänen aviomiehensä olisi anonut armahdusta vetoamalla siihen, että hän oli ollut ”vaimonsa poliittisen vaikutuksen alainen”. Toinen pettymys tuli kouluaikaisen ystävän Kyösti Kallion taholta. Hilja Pärssinen oli vuonna 1921 juuri päästetty vankilasta, ja hän oli ystävineen juhlimassa sitä Elannon ravintolassa Helsingissä. Paikalle sattunut Kyösti Kallio ei tiennyt mitään Hiljan armahtamisesta ja meni soittamaan puhelinsoiton. Sen soiton perusteella Hilja myöhemmin samana iltana haettiin Miina Sillanpään luota takaisin Hämeenlinnan vankilaan. Hänet ja neljä muuta toveria oli erehdyksessä päästetty vapauteen.   

Hilja Pärssinen joutui viettämään vankilassa 3 vuotta. Hänet armahdettiin vuoden 1923 alussa. Vapauduttuaan hän oli vailla työpaikkaa ja vailla kansalaisluottamusta.

Hengähdystauko Terijoella

Vapauduttuaan vankilasta Hilja Pärssinen lähti Terijoelle ollakseen lähellä kasvattityttärensä, Sirkka Sopon äitiä Hannaa. Jaakko Pärssinen lähti tekemään väitöskirjaa Saksaan. Pärssiset eivät saaneet omia lapsia. Hilja Pärssinen oli lapsirakas ja hän nautti omasta roolistaan äitinä. Hilja Pärssinen vuokrasi pienen talon Terijoelta, jonne hän asettui asumaan 5-vuotiaan Sirkan kanssa. Jaakko Pärssinen väitteli tohtoriksi, mutta hän kärsi virkakiellosta Suomessa ja hänen oli mahdoton löytää töitä. Perhe eli lähes omavaraistaloudessa Terijoella. Jaakko Pärssinen perusti lopulta oman koulun Viipurin Talikkalaan, jonne Hiljakin siirtyi opettajaksi.

Hiljaa kiinnosti yhä politiikka ja naisasia, mutta hän oli menettänyt kansalaisluottamuksensa kuudeksi vuodeksi, eikä voinut tuona aikana äänestää eikä asettua ehdokkaaksi vaaleissa. Hän osallistui silti koko ajan sosiaalidemokraattisen naisliiton toimintaan.

Paluu eduskuntaan

Vasemmisto oli jakautunut sosiaalidemokraatteihin ja maan alla toimiviin kommunisteihin. Pärssinen oli edelleen vakaumuksellinen sosialisti, joka uskoi, että siirtyminen kapitalismista sosialismiin lopettaa väärän omaisuuden jaon, työttömyyden ja palkkaorjuuden. Hän korosti kansainvälistä vuorovaikutusta ja matkusti esimerkiksi Saksaan ja Englantiin tutustumaan sosiaalialan kehityssuuntiin.  

Pärssinen valittiin suurella äänimäärällä eduskuntaan 1929. Se oli poikkeuksellista henkilölle, joka oli ollut vuonna 1918 kansanvaltuuskunnan ministerinä. Pärssinen sanoutui määrätietoisesti irti kommunisteista ja Neuvosto-Venäjästä. Pärssinen oli hyväksymässä kommunistilakeja, joilla kommunistiset järjestöt kiellettiin.

Pärssinen jatkoi eduskunnassa samojen ajatusten edistämistä, mitä hän oli tehnyt ennen kansalaissotaa. Tärkeitä teemoja hänelle olivat lastensuojelu, äitiysvakuutus, yksinhuoltajaäitien avustaminen ja lastenkodit. Pärssinen puolusti kansa-ja oppikoulujen rahoitusta ja ilmaisen ruokailun ja oppikirjojen tarpeellisuutta.

Hilja Pärssinen sairastui rintasyöpään vuonna 1933. Hänen ensimmäisen syöpäleikkaus onnistui. Syöpä kuitenkin uusiutui vuonna 1935.

Avioliittoa hajoaa

Hilja ja Jaakko Pärssisen avioliitossa oli erilaisia vaiheita ja välit olivat ajoittain hyvin tulehtuneet. Hilja Pärssinen joutui luopumaan toimittajan työstä aviomiehensä toiveesta. Naimisissa oleva nainen tarvitsi miehensä suostumuksen. Jaakko ei tukenut vaimonsa toiveita, koska se olisi merkinnyt Hiljan muuttamista Viipurista Helsinkiin. Aviopari joutui asumaan pitkään erillään Hiljan eduskuntatyön takia. Hilja epäili aviomiehensä saaneen lyhyemmän vankilatuomion siksi, että hän syytti omasta politisoitumisestaan vaimoansa. Avioliitto särkyi lopullisesti vasta vuonna 1935, kun Jaakko Pärssisen suhde entiseen oppilaaseensa paljastui. Jaakko Pärssisellä oli suhde 42 vuotta nuorempaan Martta Jantuseen. Jaakko Pärssinen muutti suhteen paljastuttua yhteisestä Talikkalan kodista Viipuriin. Hilja Pärssinen myi kaiken kodin omaisuuden ja tyhjensi Talikkalan kodin sekä avioeron että uusiutuneen syövän takia.

Vielä sairasvuoteelta Hilja Pärssinen toivoi, että Jaakko Pärssinen olisi tehnyt sovinnon kanssaan, mutta Jaakko Pärssinen ei koskaan saanut tietoa vaimonsa tilan huononemisesta.

Poliittisena testamenttinaan Hilja Pärssinen luovutti Miina Sillanpäälle puheensa ja kirjoituksensa aviottomien äitien kotien puolesta toivoen, että Sillanpää jatkaisi hänen työtään, jonka hän oli aloittanut jo vuonna 1905. Helsingin Ensi Kodin rakennusrahasto oli perustettu 1932 ja rahastoa kartutettiin Hilja Pärssisen poismenon yhteydessä lahjoituksilla. Näin saatiin rahastolle pesämuna. Miina Sillanpää jatkoi Pärssisen työtä ja ensimmäiset Ensi Kodit valmistuivat 1940-luvulla.

Hilja Pärssinen kuoli 59-vuotiaana syyskuun 23. päivänä 1935 Punaisen Ristin sairaalassa Helsingissä.

Pärssisen merkitys

Hilja Pärssinen ei saanut eläessään eikä kuolemansa jälkeen varauksetonta tunnustusta työläisnaisliikkeen varhaisena johtajana saati uraauurtavana suomalaisena poliittisena naisjohtajana. Hänen kirkonvastaisuutensa ja tiukka pitäytymisensä sosialismin teoriassa oli monelle liikaa. Työläisnaisliike kunnioitti Pärssistä runoilijana ja kansainvälisenä toimijana. Hän ei tullut köyhyydestä kuten Miina Sillanpää eikä siten perustellut puoluevalintaansa henkilökohtaisilla vaan ideologisilla syillä. Pärssinen oli koulutettu nainen, joka tunsi sosialismin. Hän oli työläisnaisten poliittisen ohjelman kirjoittaja, teoreettinen johtaja, ”Suomen Clara Zetkin”.  Pisimmän varjon hänen poliittisen uransa päälle heittää sisällissodan vuosi 1918. Hänestä tuli valtiopetoksesta tuomittu poliittinen rikollinen. Vaikka työläisnaiset äänestivät hänet yhä uudelleen eduskuntaan vankilasta vapautumisen jälkeen,  työväenliikkeen historiassa Hilja Pärssinen on turhaan jäänyt  varjoon.