Hilja Alaviuhkolan lapsuus
Hiljan isä oli Petteri (Pehr) Johaninpoika Pieti. Hän syntyi Ylitornion Martimon kylässä (3.3.1841). Varhaisimpana muistona isänsä lapsuudesta Hilja oli kertonut isänsä sanavalmiudesta. Perheessä oli ilmeisesti puhuttu huolellisuudesta, tunnollisuudesta – ja perinnöstä! Petteri istui pirtin lattialla ja veisteli työkalua. Työkalu särkyi ja äitinsä nuhteli. Poika vastasi: ”Siinä oli pojan perintö – ja nyt meni seki.”
Petteri lähti kotoaan, asettui Yliraumolle ja osti siellä Alaviuhkolan tilan. Hän otti talon nimen sukunimekseen.
Hiljan äiti, Eeva Johanna (os. Kunnari s. 1849) oli kotoisin Pirkkiöstä. Hän oli monilapsisesta perheestä. Sekä Petteri että Eeva Johanna olivat uskovaisia ihmisiä, lestadiolaisia. Tämä yhteinen usko ilmeisesti myös heidät yhdisti aikanaan. Petteri oli saarnamies. Hän kulki saarnamatkoilla väylän varrella ja oli pidetty mies.
Hilja syntyi sisarussarjan nuorimpana. Vanhin sisko Elmiina syntyi 1867, Johanna 1868, Olivia 1877, Albert 1880, Elise 1882, Ville 1884 ja Hilja 1886. Sisarukset olivat koko elämän ajan hyvin tärkeässä roolissa Hiljan elämässä. Lapsuudestaan Hilja on esimerkiksi kertonut tarinan sisarusten merkityksestä. Olikohan Hilja tehnyt jotakin sopimatonta, kun äiti komensi häntä. Hilja meni Johanna-siskonsa huoneen ovelle ja koputti siihen. Huoneessa oli Eetukin friiuulla. ”Päästä sisään Mallu. Äiti pieksää, että veri tirisee!” huusi Hilja.
Orvoksi 12-vuotiaana
Petterin kuoltua 1886 äiti Eeva meni uusiin naimisiin Tieksolan kanssa ja perhe muutti Lautiosaareen. Hilja ja veljensä Ville kävivät kouluakin Lautiosaaressa. Koulukavereita näiltä ajoilta kävi myöhemmin, aikuisenakin Hiljan luona Hartmanilla. Kun Tieksola, Eevan toinenkin mies kuoli, niin Eeva muutti takaisin Viuhkolaan. Hilja oli silloin 10 vuotta. Hilja oli usein lapsuusaikanaan jo naimisissa olevien sisarustensa luona: Elmiinan luona Ala-Liakassa, Johannan (Purra) luona Purrankorvella Kivirannalla. Purralla oli Kivirannalla majatalo, jossa hevosille talli ja majoistusta tarjolla mm. tienrakentajille. Eeva-äiti kuoli 1898, jolloin Hilja jäi ihan orvoksi 12-vuotiaana. Silloin sisarusten apu oli taas tarpeen. Hilja oli sisarustensa hoidossa ja auttoi talon töissä Liakassa, Kivirannalla tai Viuhkolassa. Työ saattoi olla raskastakin. Tuohon aikaan esim. lattioille syljeskeltiin ja sitäkin sotkua joutui Hilja siivoamaan. Ei ihme, että keuhotauti vaivasi kansaa tuolloin.
Opintiellä
Koulunsa (kansakoulu) Hilja kävi loppuun Raumon koululla Viuhkolasta, Albertin luota. Albert oli perinyt talon Petterin kuoltua. Hän kävi myös Peräpohjolan kansanopistolla lisäkoulua. Peräpohjolan kansanopistolla oli sekakuoro, johon Hiljan lisäksi kuuluivat myös veljet Albert ja Ville. Myös Albertin tuleva vaimo Vendla (Mäkiantti) lauloi kuorossa.
Kun piti tehdä esiintymismatka Viipuriin, Kansanopistojen kuorojen Pohjantähti-kilpailuun, niin kaikki neljä jäivät kuitenkin pois mielenosoituksena. Kuoronjohtaja oli sanonut, että Hilja laulaa väärin. Palattuaan matkalta oli johtaja kertonut, että jos olisitte olleet mukana, niin olisimme varmaan voittaneet. Nyt tulimme toiseksi.
Hilja oli myös kova ja hyvä tanssimaan, mutta 29-vuotiaana, tullessaan uskoon tanssi loppui hänen osaltaan.
Syksyllä 1909, 23-vuotiaana Hilja kävi 3 kuukauden opetuskurssin Tampereen Talouskoulussa: ruokatavaraoppia (arvosana 7), puutarhaoppia (8), kemiaa (7), ruoanvalmistusta (9), terveysoppia (7), järjestystä ja siivoustyötä (10) ja taloudenhoitoa (9). Arvosanoista jo näkee, että hänellä oli pitkä kokemus taloudenhoidossa sisarustensa talouksissa. Ruoanvalmistuksen opinnoista oli varmasti myös hyötyä myöhemmin täysihoitolassaan Hartmannilla. Hilja olisi heti saanut Tampereelta työpaikan opintojensa jälkeen. Hän harkitsi asiaa, mutta ”missään muualla ei aurinko paista niin kauniisti ja lempeästi kuin Torniossa” – ja palasi takaisin Viuhkolaan.
Hiljan veli Ville asui viereisellä Yliviuhkolan tilalla lastensa kanssa. Vaimo Maria Johanna Yliviukola oli kuollut aiemmin. Ville oli lastensa ainoa huoltaja. Ville halusi lähteä vapaussotaan 1918. Hilja esteli häntä: ”Älä lähde, kun sinulla on nuo pienet lapset.” Aaron oli 12 vuotta ja Elli oli silloin 9 vuotta.
Ville kuitenkin lähti sotaan, mutta ei ehtinyt kuin Jämsään asti, jossa hän sai surmansa aseen käsittelytilanteessa. Hilja hoiti Aaronia ja Elliä Yliviuhkolassa kunnes lapsille määrättiin virallinen holhooja. Hilja palasi jälleen sisarustensa talouksiin. Elise-sisko oli juuri päässyt Raahen seminaarista ja ehdotti, että Hilja lähtisi seminaariin. Elise kertoi, että hänellä on jo kirjat sinne; saisit hänen kirjansa. Hilja sanoi, että ”hän ei lähde kenenkään kläppien kanssa taistelemaan”.
Perheen perustaminen
Keväällä 1919 Hilja (33 v) meni naimisiin Frans Eemil Katrineholmin (Suorsa) kanssa. Frans oli palannut Vapaussodasta äskettäin. He muuttivat asumaan Ala-Liakkaan Fransin tilalle. Fransi ilmeisesti sai tartunnan lentävään keuhkotautiin jo sodassa. Pian syntyi Anna-Liisa (1920). Hän kuoli vain runsaan vuoden ikäisenä (1 v 3 kk). Lääkärin kertoman mukaan Anna-Liisa ”oli hyvin kaunis tyttö”. Vuonna 1921 syntyi Toimi Eemil, joka kuoli samaan keuhkotautiin vain 9 kk ikäisenä. Vuonna 1922 syntyi Toimi Petteri, joka myös kuoli samaan keuhkotautiin vain 6 kk ikäisenä. Hilja kertoo, että Fransilla oli aikomus viedä koko perhe kuolemaan, koska hänellä itsellään oli tuo keuhkotauti. Hilja kutenkin salassa hoiti itseään ’karbolihapolla’, jota hän laittoi päivittäin maitoonsa kaksi tippaa.
Frans kuoli vuonna 1923 toukokuussa 31-vuotiaana – 2 kuukautta Toimi Petterin jälkeen. Ystävät kyselivät Hiljalta, kuinka hän jaksaa elää niin suuren surunsa kanssa. Hilja vastasi, että hän jättää kaikki surunsa ja murheensa illalla tuolille sänkynsä viereen ja ottaa ne aamulla siitä mukaansa. Hän uskoi, että Jumala pitää hänestä huolen. Leskeksi jäätyään Hilja palasi Tornioon Olivia-siskonsa taloon Keskikadulle. Olivia oli nainut Elmiinan leskeksi jääneen miehen Arvid Piessan. Hilja asettui Piessan rannan puoleiseen ’pytinkiin’ (talo on edelleen pystyssä Länsirannalla). Hän otti taloon seminaarilaisia vuokralle. Hänen vuokralaisenaan asui mm. eräs Beda Haapea, joka löysi täällä aviomiehekseen tullivartija Antti Piessan. Myös Bedan serkku Aino Haapea asui talossa sekä Erika Rytkönen, joka oli myös seminaarilaisia ja josta tuli myöhemmin tärkeä hoitaja tyttärelle Hilkalle. Myös oppikoululaisia asui Hiljan alivuokralaisina mm. Ukkolan veljeksiä. Tarinoiden mukaan nuorisolla oli talossa keskenäistä kiusottelua. Fransin talon, Ruupan Liakassa, Hilja myi Alaviuhkolan Antille.
Avioliitto Jalo Matias Hartmanin kanssa
Kuusi vuotta Fransin kuolemasta Hilja meni uudelleen naimisiin Jalo Matias Hartmanin kanssa. Vihkiminen tapahtu 13. 1. 1929 Olivia Piessan salissa. Hilkka syntyi runsas vuosi häistä, helmikuussa -30, illalla klo 10 aikaan.
Jalo oli rakentanut Tornion kirkon viereen talon, jossa asui jo 1. vaimonsa Katrin (o.s. Raumalan) kanssa. Heillä oli yksi lapsi Elsa Maria Hartman. Elsahan muutti myöhemmin nimensä suomalaisuusaatteen innoittamana Harjamaksi – kuten moni muukin Hartman teki. Katri kuoli vatsasyöpään vuonna -29. Jalo ja Hilja olivat siis molemmat leskiä mennessään uudelleen naimisiin.
Jalo oli ammatiltaan maalari/koristepuuseppä. Jalon isä Matias oli kaupunginvouti mutta myös rakennuttaja, jonka töissä myös Jalo oli. Matias rakensi ja möi useita taloja Torniossa mm. Puistohotelli (nyk. Park hotelli). Myös nykyisen oluttehtaan tontilla (Lappari) oli aikoinaan synnytyslaitos, jonka Matias rakensi. Nykyisen ortodoksikirkon takaisella tontilla sijaitsi ennen Hartmannin sauna, jossa tarjottiin saunapalveluita torniolaisille. Myöhemmin rakennuksessa oli Alatornion nimismiehen konttori.
Kun Hilja tuli Hartmanille, ajat olivat vaikeat. Suomessa oli vuosina 1929 – 1934 lamavuodet, jopa nälkävuodet! Hilja laittoi taloon heti 3 lehmää. Hän myös leipoi ja möi leipää sekä maitoa ja viiliä. Hilja ’arenteerasi’ (vuokrasi) kaupungin maita kesäisin lehmien laitumeksi nykyisen Ammattikoulun seudulta 25 vuodeksi! Tällainen omavaraisuus oli tärkeää, koska Jalokin oli ajoittain työttömänä vaikeiden aikojen vuoksi.
Vauvana Hilkalla oli vatsatauti, jonka vuoksi hän ei saanut nukkua äitinsä vierellä – eikä saada rintamaitoa. Seminaarelainen, Riikka Rytkönen otti vauvan hoitoonsa toiseen huoneeseen – öisin omaan huoneeseensa. Kaupunginlääkäri Niilo Soilunen kävi Hilkkaa katsomassa joskus öisinkin. Vauva oli kuolemankielissä. Vielä 4-vuotiaana Hilja syötti Hilkkaa sylissään, koska lapsi oli niin huono syömään. Naapuritkin (mm. Ingrid Saari) ihmettelivät tuollaista paapomista.
Jalo Hartman kuoli vuonna 1934 aivoverenvuotoon. Hänellä oli verenpainetauti. Kuoleman jälkeen Hilja jäi leskeksi toistamiseen, nyt 48 vuotiaana. Hilkka-tyttö oli tuolloin 4-vuotias. Hilkan lapsuudessa ei ollut juuri leluja – yksi Kreeta-nukke, josta Hilkka ei juuri perustanut. Mielummin hän rakensi keittiön lattialla kaivoja lämmityshaloista. Elämä oli köyhää, eikä vanhemmat juurikaan ehtineet leikittää tyttöä.
Hiljan luona kävi aina paljon vieraita. Hilja itse kuului vain Alatornion Naisliittoon. Ainoat paikat, joissa hän kävi olivat sukulaistaloja Viuhkola Yliraumolla, Mäkiantti Keskikadulla ja Ponkala Pirkkiössä. Hän vieraili myös miehensä sisarusten luona Kirkkoputaan Kotka-huvilalla. Albert-veli kävi päivittäin siskoansa katsomassa maidonkuljetusmatkoillansa Viuhkolasta. Oman hankaluutensa vierailuihin teki se, että joen yli ei ollut vielä siltaa, joten se oli ylitettävä höyrylautalla vuoteen -39 asti. Vieraat olivat pääasiassa sukulaisia tai uskonsisaria ja -veljiä. Hilja oli Rauhanyhdistyksen jäsen, vanhoellislestadiolainen, mutta myöhemmin ns. Rauhansanalainen (vrt. nyk. pääministeri Sipilä).
Talvisota
Marraskuussa -39 alkoi talvisota. Kun ensimmäinen hälytys tuli, niin osa Hartmanin asukkaista meni pöydän alle ja osa meni muurin taakse piiloon. Koko hälytyksen ajan asukkaat istuivat hetekan reunalla odottamassa hälytyksen loppua. Poliisi Maunu (joka asui silloin talossa) oli mennyt laitokselle tilannetta seuraamaan ja palatessaan ihmetteli, että ”täällä istutaan pimeässä kuin kanat orrella vaikka hälytys on ohi ajat sitten”.
Talvisodan syttyessä Hilja ja Hilkka lähtivät evakkoon Yliviuhkolaan veljensä Villen kotiin, jossa asui vain 10-vuotias Inkeri, koska isänsä Otto Junttari oli sodassa. Evakkoperhe meni sinne ajatuksenaan myös hoitaa talon tyttöä Inkeriä. Elsa oli valmistunut opettajaksi ja oli töissä Raahen Saloisissa. Yliviuhkolaan mennessään heillä oli ilmeisesti mukanaan vain yksi lehmä. Taloon tuli myöhemmin myös evakkoja Sallasta, jolloin Hilja, Hilkka ja Inkeri (Junttari) palasivat takaisin Tornion taloonsa. Hartmanin talosta olivat evakkoajan huolehtineet poliisit Maunu perheineen ja Laurinen perheineen.
Talvisodan aikana Tornioon tuli valtavasti väkeä: Karjalan ja Sallan evakot. Helsingistä tuli herraskaisempaakin väkeä (mm. Lönnströmin Märtä ja Annemaria asuivat Hartmanilla). Talossa asui myös tullivartioita ja tullipäällystöä. Raja siis veti Tornioon muitakin kuin evakkoja.
Talossa asui Aavasaksan sahan johtajan tytär Eeva Isomaa. Vanhempien käydessä tytärtään katsomassa isänsä ehdotti Hiljalle, että rakennettaisiin vintille lisää tilaa. Alunperin siellä oli vain ns. muhavintti, jossa säilytettiin tavaraa ja talvella kuivattiin pyykit. Hilja sai pankista lainan ja rakennutti molempiin päätyihin huoneen ja keittiön asunnon sekä keskelle yhden huoneen, ns. keskikamarin. Hilja tyttärensa kanssa muutti yläkerran joenpuoleiseen asuntoon. Alakerta vuokrattiin yhdelle perheelle, Hanssonille (työvoimapäällikkö).
Otto Junttarin palattua sodasta, Inkeri ja Otto jäivät asumaan Hartmanille yläkerran kirkon päätyyn, koska molemmat Viuhkolat olivat palaneet sakasalaissodan aikana. Myöhemmin kun Junttarit muuttivat Viuhkolaan ja asunto vapautui, Aaron (Alaviuhkola) perhe asettui asumaan Hartmanille heidän palattuaan evakkomatkaltaan Ruotsista.
Hilja hankki jälleen lehmän, joka poiki. Talossa oli siis 1½ lehmää, 2 lammasta ja porsas. Porsas kuitenkin vietiin myöhemmin hoitoon Elise-siskolle Pirkkiön koululle, jossa hän oli opettajana. Porsas oli yhteinen hankinta. Lehmät ruokittiin talousjätteillä ja oluttehtaalta haettiin sekä lehmille että porsaalle mäskiä ja hiivaa ruoaksi vesikärryillä – talvella kelkalla. Hiiva tuotiin pänikällä. Eläimet voivat hyvin – ja lypsivät hyvin. Albert-veli kummastelikin, että ”on se merkillistä, kun Hiljalla yksi lehmä lypsää enemmän kuin heillä 20 lehmää!” Eläimet tykkäsivät Hiljasta, kun hän paapoi ja silitti eläimiään – ja jutteli niille. Lampaat Iippo (pässi) ja Iiva (uuhi) vietiin Pirkkiön Kotkaan Siviä-kälyn huvilalle kesäksi hoitoon. Syksyllä ne tuotiin takaisin Tornioon.
Elämää jatkosodan aikana
Jatkosodan aikana saksalaiset yhtäkkiä ilmestyivat kaupunkiin. He liikkuivat myös Hartmanin lähellä. Märta Lönnström esimerkiksi puhutteli saksalaisia Hartmanin ikkunasta, koska osasi kieltä. Saksalaiset kertoivat tulleensa Suomea auttamaan ja olevansa Suomen ystäviä. Hilja kertoi, että saksalaiset kehuivat hänen lehmiään kun niitä näkivät Seminaarin koululta, joka silloin oli saksalaisten sotilassairaala.
Hilja alkoi pitää ns. kotiruokalaa Hartmanilla. Ruokavieraita oli parisenkymmentä päivittäin. Vieraat antoivat Hiljalle ruokakorttinsa, jotta hän saattoi hankkia ja valmistaa ruoat koko väelle. Tämä jatkui aina 50-luvulle. Myöhemmin talossa asui opiskelijoita (Yhteislyseo), joille tarjottiin kaikki ruoat: aamiainen, lounas ja illallinen. Oppilaat olivat täysihoidossa.
Vuonna -43 eräs Irma Lahdenperä lähestyi Hilkkaa (koulukaveri) ja kertoi, että hänellä ei ole kotia. Hän oli täysin orpo ja hänet oli määrätty vanhimman veljensä perheeseen. Veljen vaimo ei kuitenkaan halunnut Irmaa perheeseensä. Hilkka sanoi, että lähde meille. Irma oli Hartmanilla pari vuotta, kävi koulua ja muutti myöhemmin siskonsa luokse Tampereelle.
Ensimmäisenä jouluna Hilja osti Pikku-Matti -nimisen radion taloon. Sitä kuunneltiin ahkerasti. Välirauhan aikana Hilja hankki taloon myös puhelimen – numero oli 268. Lapin sodan alkaessa ystävät muuttuivat vihollisiksi. Hartmanilla kävi usein Karl Heinz Monenshcein, itävaltalainen haavoittunut sotilas. Hän oli hoidettavana Seminaarin saksalaisten sotilassiraalassa. Hän hämmästeli sitä kuinka ystävät voivat tulla vihollisiksi. Saksalaissodan aikana yläkerran asunnosta Hilja ja Hilkka näkivät kun Pikku-Berliini paloi. Suomalaiset polttivat saksalaisten viinavaraston. Aamulla, kun herättiin, saatiin kuulla, että sotilassairaalan kaikki saksalaissotilaat olivat päässeet turvaan. Haavoittuneet kävelivät, muut pääsivät autoilla. He olivat menneet Näränperän tullin kautta Haaparannalle. He olivat laittaneet villasukat alppikenkien päälle, että nastoista ei kuuluisi ääntä. Ikävä uutinen oli taas, että Suojeluskunnantalolla saksalaiset olivat ampuneet Lauston. Saksalaisia oli tuohon aikaan Yhteislyseolla.
Keskikamarissa asui Purran Johanna. Hän muutti taloon Pirkkiön koululta, kun sisar Elise pääsi eläkkeelle opettajan virasta. Elise muutti miehensä Yrjö Keisaarin luo Ylitorniolle, jossa tämä oli KOP:in johtajana.
Johanna Purran kanssa keskikamarissa asui Elli Isometsä, joka oli töissä Länsi-Pohjan -kaupassa apulaisena maan puolella. Yöllä kun kuului aseiden paukutusta Hilkka meni herättämään Elliä: ”Herää Elli. On sota.” Elli vain heräsi istumaan, mutta meni uudelleen nukkumaan. Aamulla hän lähti töihin, mutta siltaa hän ei päässyt yli kun siltaa vartioiva sotilas sanoi: ”Ei nyt mennä töihin. Nyt on sota.” Elli ei päässyt sillan yli töihin.
Evakossa Haaparannalla
Tornion taisteluiden aikana talonväki joutui evakkoon Haaparannalle. Karja otettiin mukaan: Lahja (lehmä) ja Pösseli (oik. Moriz, vasikka) vietiin isoon aitaukseen, jossa oli paljon muidenkin evakkojen karjaa. Hupi-kissa jäi kotia vartioimaan – ei lähtenyt evakkoon. Hilja ja Hilkka asettuivat Palon taloon. Palot olivat itse lähteneet evakkoon etäämmälle pois rajan läheltä. Hilja ja Albert-veli kävelivät päivittäin joenvartta ja seurasivat mitä kuuluu Viuhkolalle ja Kivirannalle. He näkivät kunka Viuhkola paloi. Hilkka kävi joka päivä tarkistamassa talon Torniossa. Hän huomasi, että liiteristä oli syöty perunat ja navetan porstuassa oli nukuttu.
Kun evakosta palattiin, niin Hilja joutui melko pian leikkaukseen. Hänellä oli kovin kipeä vatsa. Häneltä leikattiin vatsanportti. K.U. A. Rytkönen leikkasi Tornion sairaalassa. Leikkaus onnistui ja vatsakivut loppuivat. Kun Hilja oli sairaalassa, niin Hilkka joutui opettelemaan lypsämisen taidon. Johanna Purra ja Hilkka yhdessä tekivät ruoan ruokavieraille.
”Herranen aika! Olen saanut 3000 mk ilmaista rahaa.”
50-luvulla Hilkka pääsi Seminaariin. Hilja osti kirjat ja saattoi kustantaa Hilkan opinnot. Hilkka tietenkin asui kotona. Vuonna -53 Hilkka lähti töihin Sattajärveen ja asui siellä talvet. Kesät ja lomat hän vietti kotonaan Hartmannilla äitinsä luona. Vuonna -55 Hilkka taas asui kotona, kun hän oli Torniossa hospitanttiluokalla, erikoistumisopinnoissa, josta valmistui kansakoulun opettajaksi. Aiemmalla koulutuksella hän oli ns. alakoulun opettaja.
Vuonna 1958 Hilja järjesti Hilkalle häät Hartmanilla. Silloin asuttiin jo alakerrassa. Serkku, Lauri Kivekäs vihki parin. Vieraina oli vain lähisukulaisia.
”Herranen aika! Olen saanut 3000 mk ilmaista rahaa”, sanoi Hilja, kun Suomessa alettiin maksamaan kansaneläkettä. Tuon rahan piti riittää hänelle kolmeksi kuukaudeksi.
Taloa ruvettiin jälleen remontoimaan vuonna 1960. Taloon rakennettiin kellari hirsikehikon alle, toinen kerros ja tilat modernisoitiin 60-luvun tyyliin. Hilja muutti rakennusaikana evakkoon kesäksi Viuhkolaan. Hilkka tuli pienen vauvansa, Marjan kanssa Viuhkolaan. Hilja muutti syksyllä Lapin raivaukseen Antti ja Irma Alaviuhkolan luokse (nyk. Tampeteen säästötexin paikalla). Syksyllä -60 Hilja tuli evakkoon Muonioon Tapojärvelle missä Hilkkakin asui. Hilkka oli silloin Tapojärven koulun opettajana ja Jouko oli Muoniossa pankinjohtajana. Tapojärvellä Hilja putosi lattiakellariin, kun luukku oli jäänyt auki. Hilja vietiin Muonioon sairaalaan, jossa hänellä havaittu säärihaavakin hoidettiin. Haava tosin aukesi myöhemmin eikä parantunut milloinkaan kunnolla.
Muutto uudistettuun taloon
Remontin valmistuttua Hilja muutti takaisin uudistettuun taloon, kirkon puoleiseen päätyyn. Talo oli täynnä vuokralaisia. Talossa oli 4 asuntoa vuokralla. Myöhemmin Hilja muutti isompaan, joen päätyyn, mutta hän asui vai yhtä huonetta. Asunto oli solu, muissa huoneissa asui opiskelijoita. Remonttivelkaa oli paljon ja rahaa piti säästää – ja ansaita. Hiljalla oli onnea, että vuokralaisiksi saatiin rakkaita sukulaisia. Irma Alaviuhkola (alk. -65) asui pitkään kirkon puoleisessa päädyssä yläkerrassa. Joen puolella myöhemmin asui Beda Alapiessa (alk. -79).
Hiljalla kävi paljon vieraita. Monet vieraista olivat entisiä ruokavieraita tai vuokralaisia. Sukulaiset kävivät usein Hilja-tädin kautta, kun kävivät Torniossa. Hän oli hyvin pidetty ihminen. Nuorille opiskelijavuokralaisillekin hän oli Hilja-täti.
Hilja oli lapsirakas. Hän jaksoi leikittää ja juosta lasten perässä. Joskus hän uhkasi ottaa lapselta ”nappulan pois”, jolloin he lähtivät pakenemaan Hiljaa huudon kanssa. Sitten juostiin. Joskus taas pantiin ”prumppua” kaulalle – ja siitä taas ilo irtosi.
Vuodesta 1965 taloon tuli asumaan Irma Alaviuhkola, Antti Alaviuhkolan leski. Hän oli hyvin tärkeä ja läheinen ihminen Hiljalle. Irma auttoi Hiljan arjessa: toi ruokaa kaupasta ja auttoi jo 80-vuotiasta Hiljaa, kun tytär Hilkka asui perheineen kaukana Muoniossa. Hilkan perhe tosin vietti kaikki kesät ja muut koulun lomat aina Torniossa.
Hiljan päivärutiineihin kuului olennaisesti säärihaavan hoito: illalla hän hautoi jalkojaan lämpimässä vedessä. Hän istui joko ammeen reunalla tai sänkynsä vieressä, johon hän oli tuonut pienen saavillisen lämmintä vettä. Haavoja rasvattiin monilla rasvoilla ja sidottiin kääreellä yöksi. Sama toimenpide toistettiin taas seuraavana päivänä.
Hilja oli todella hyvä leipoja ja ruoanlaittaja. Hänen pullansa oli erittäin hyvää. Hänellä ei jäänyt mikään raaka-aine käyttämättä: happaneva maito pääsi nopeasti herkullisiin maustekakkuihin. Kakut eivät koskaan ehtineet kuivata, koska niitä tarjoiltiin koko ajan monille vieraille. Viili valmistettiin talossa aina itse. Useampia viilipyttyjä oli koko ajan happanemassa pöydillä.
Suku oli koko Hiljan elämän ajan hyvin merkittävässä roolissa. Jäätyään 12-vuotiaana orvoksi, apu löytyi vanhempien sisarusten kodeista. Hilja auttoi ja hoiti Ville-veljensä orvoksi jääneitä lapsia. Fransin, ensimmäisen miehensä kuoltua, Hilja pääsi asumaan Piessalle, Olivian taloon. Monet sukulaiset myös löysivät asunnon Hartmannilta, Hiljan luona. Albertilla oli mm. tapana lähettää hevonen ja ajaja hakemaan Hiljaa ja Hilkkaa Tapanin-ajelulle. Viuhkolassa vierähtikin sitten koko Tapaninpäivä.
Hilja oli pitkään potenut kipeää vatsaa. Sairaalaan mennessään hänellä epäiltiin olevan punatautia. Hänet eristettiin vierailijoistaan. Kokeet kuitenkin todistivat toisin ja häneltä löydettiin vatsasyöpä. Hän kuoli pian leikkauksen jälkeen 11. 10. 1972 ”uskossa turvaten vapahtajaansa”.
Kirjoittaja
Kalle Kauppila
Lähteet
Hilja Hartmanin tyttären Hilkka Kauppilan muistelemana 26.6.2017

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.