Pienenä tyttönä klassisen laulajan urasta haaveilleesta Hilja Grönforsista tuli heimonsa musiikin esittäjä ja tallentaja. Hänen sinnikkään keruutyönsä ansiosta myös tulevat sukupolvet saavat vielä laulaa ja kuulla romanilauluja.

Hilja Grönfors on koulutukseltaan romanin kielen opettaja ja ammatiltaan ompelija, mutta joutui luopumaan tästä ammatistaan astman takia. Grönfors on viettänyt lapsuutensa Pohjois-Karjalassa ja asunut myöhemmin 15 vuotta Ruotsissa. Kiertolaiselämän päätyttyä hän asettui Lahteen, missä huolehtii sisartensa kanssa yli yhdeksänkymmentävuotiaasta isästään.

Laulaminen on aina ollut Hilja Grönforsille luontainen ilmaisutapa. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimetty Grönfors on laulanut lapsesta asti. Hän on myös vuosikymmenen ajan kerännyt talteen romanien lauluja, jotka ilman häntä olisivat kadonneet tai pian katoaisivat taitajiensa mukana. Grönfors on opettanut romanien musiikkiperinnettä Kaustisilla ja Sibelius-Akatemiassa.

”Lähdin kiertämään kynä ja paperia mukanani. Ei minulla ollut mitään äänitysvälineitä, kirjoitin sanat muistiin ja sävelen painoin päähäni”, Grönfors kertoo. Kymmenessä vuodessa hän on ajanut tuhansia kilometrejä ja tallentanut toistasataa laulua. Niistä hän on tehnyt nauhoituksia, jotka nuotituksen taitajat ovat purkaneet nuoteiksi.

Grönfors konsertoi ja levyttää Latso Dzinta -yhtyeensä kanssa perinteistä romanimusiikkia. Vuonna 2007 Maailman musiikin keskuksen julkaisema levy Phurane Mirits palkittiin parhaana Norjassa sekä sai vuonna 2008 Etno-Emma -tunnustuksen vuoden parhaana kansanmusiikkilevynä Suomessa. Hilja Grönfors ja Latso Dzinta ovat esiintyneet Suomessa useilla keskeisillä konserttilavoilla ja festivaaleilla sekä myös ulkomailla, muun muassa Ranskassa, Tsekissä ja Ruotsissa.  Vuonna 2011 Hilja Grönforsille luovutettiin Kalevala-palkinto ja hänet kutsuttiin Suomen Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle. Vuonna 2014 hän sai Suomi-palkinnon romanien kulttuuriperinteen hyväksi tekemästään työstä.

Levytyskielenä on ollut suomi ja konserteissa myös romanin kieli. Hilja Grönfors esittää levyllään Phurane Mirits (’vanhat helmet’) myös miesten musiikkia. Toinen levy Kai tu džaha? – Minne kuljet? ilmestyi vuonna 2011. Levy on yhtä kappaletta lukuun ottamatta suomenkielinen ja sisältää perinteisiä romanilauluja. Levyn päätöskappale ”Kun kuljen tietäni” on Grönforsin itse säveltämä ja sovittama.

”Olen pelkäämätön ihminen ja uskallan lähteä kokeilemaan kaikkea. Pitää uskoa itseensä”, Grönfors sanoo ja jatkaa: ”Paljon on vielä tekemistä, tarkoituksena on tehdä kokonaan oma levy ja toinen vielä omalla kielellä.”

”Liian moni lahjakas romanilapsi ja -nuori tipahtaa koulutuksen kelkasta”

Hilja Grönfors on myös kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja halukas tuomaan niitä yleisön tietoisuuteen. Hänelle on tärkeää, ettei viisisataa vuotta Suomessa elänyt heimo kokonaan liukenisi valtakulttuuriin, ei ainakaan jälkiä jättämättä.

”Romanikulttuuri – laulujen lisäksi kieli ja tavat – ansaitsisivat tulla oppiaineeksi jossakin oppilaitoksessa. Minäkin haluaisin opettaa romaneita. Tietoa on kuitenkin pakko levittää myös valtaväestölle, jos halutaan kulttuurin säilyvän.”

Romanien opettamisessa Grönfors korostaisi vaihtoehtoisia menetelmiä. Tarjolla pitäisi olla oppisopimuskoulutusta ja muuta tekemällä oppimista. Grönforsin mukaan valtaväestölläkin olisi opittavaa romaneilta. Romanikulttuurissa ihmisten ja erityisesti vanhojen ihmisten kunnioitus juurrutetaan lapsiin pienestä pitäen.

”Tietoa saa aina, mutta jos sydämen sivistys puuttuu, sitä ei saa mistään”, Grönfors sanoo tavalla, joka ei jätä tilaa vastaväitteille.

Grönfors kertoo, että Suomessa romanien kehittyminen on alkanut 1960-luvulla tavoitteena vaikuttaa yhteiskuntaan. Jollei ole koulutusta, ei koskaan voida saavuttaa valtaväestön tasoa. Laulajan lapsuudessa Suomen romanit viettivät vielä kiertolaiselämää. Kierteleviä pitsikauppiaita ei enää juuri näe, ja koko romanien kulttuuria uhkaa katoaminen. Omalle kontolleen mestarilaulaja on ottanut romanien musiikkiperinteen säilyttämisen ja toivoo löytävänsä työlleen jatkajia omasta heimostaan.