Hildur Eck – Kemin ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija

Hildur Emilia Eck (1879-1963) oli Kemin ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys julkaisi Hildur Eckin novellien ja pakinoiden kokoelman Appelkreenin fröökynä ja muita kemiläisiä vuonna 1964. Osa tarinoista on kirjoitettu yleiskielellä, osa Kemin murteella 1900-luvun alkupuolella. 

Hildur Emilia o.s. Lindsten syntyi Kemissä 1879 monilapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli Kemin ensimmäinen tullipäällysmies  kokkolalainen ja ruotsinkielinen Axel Lindsten (1850-1932) ja äiti Maria Lindsten (1851-1927) o.s. Fräki, joka oli syntynyt Ruotsin Karungissa ja oli suomenkielinen ruotsalainen. Maria Lindsten omisti suuren ompeluliikkeen Kemissä, jonne tuli ompeluoppilaita Pohjois-Suomesta.

Kolme aviomiestä – kolme juristia

Hildur Lindsten solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1900 Kemin viskaalin Muoniossa syntyneen Johan Alfred Nymanin (1866-1915) kanssa. Toinen aviopuoliso oli Kemin maalaiskunnassa syntynyt juristi ja Kemin pormestari Matti Edvard Niemelä (1850-1923). Hildur solmi lyhyeksi jääneen toisen avioliittonsa vuonna 1921. 

Kolmas aviomies oli asianajaja ja nimeltään Torkel Leo Eck (1877-1940) niin ikään juristi. Heidät vihittiin joulukuussa vuonna 1930. Torkel Eck oli suurikokoinen mies. Hänen autonsakin räätälöitiin siten, että takapenkit poistettiin ja autosta tuli kaksipaikkainen. Jopa vakituisilla paikoillaan Kemin elokuvateatterissa, Kivalossa ja VPK:n talossa hän istui kahdella paikalla Hildur-rouvan vieressä. Torkel Eck oli pirtuasioihin sotkeutuneiden suosima puolustusasianajaja ja hyvä hankkimaan lieviä tuomioita. Kun asianajaja Eck kuoli äkillisesti, kesken jääneitä asianajojuttuja ei siirretty toiselle toimistolle, vaan Hildur hoiti asiat loppuun saakka. Hildur Eck oli voimakas, tarmokas ja älykäs henkilö. 

Hänellä oli neljä eri sukunimeä, joka täytyi olla harvinaista 1900-luvun alkupuolella ja kaikki aviomiehet juristeja, ei sekään ihan tavallista ollut. 

Ompelunopettajana ja kanslisti

Ensimmäisen avioliittonsa aikana Hildur Nyman sai opettajan paikan. Hänen harrastuksiinsa kuuluivat teatteri, maalaus- ja savenmuotoilu, ja erityisesti koruompelu ja taidekudonta. Taidot oli opittu äitinsä ompeluliikkeessä. Vuonna 1910 Hildur Nyman alkoi opettaa vuonna 1893 perustetussa Kemin Naiskäsityökoulussa ompelunopettajana. Vuoden 1913 saadulla apurahalla Hildur teki kuukauden pituisen opintomatkan yleisvenäläiseen kotiteollisuusnäyttelyyn Pietarissa. Matkan järjesti kotiteollisuustarkastaja Lauri Mäkinen, joka myöhemmin antoi palkinnon Hildur Nymanille esillä olevista näyttelytöistä. Tekstiilitöistään hän sai useita kunniamainintoja ja palkintoja. 

Aviomies Johan Alfred Nyman kuoli vuonna 1915. Hildur alkoi kotonaan kirjoittaa puhtaaksi maistraatin ja raastuvanoikeuden asiakirjoja pormestari Matti E. Niemelän pyynnöstä. Vakinainen kanslisti hänestä tuli 1918, hakijoita oli kaksi. Niin ja pormestarin puoliso kolme vuotta myöhemmin. Maistraatin ja raastuvanoikeuden kanslistina Hildur Eck toimi vielä seuraavan pormestarin alaisuudessakin aina eläkeikäänsä saakka. 

Kirjailija, kanslisti ja opettaja Hildur Eck lepää Peurasaaren hautausmaalla Kemissä.

Ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija Kemissä

Ensimmäisenä kemiläisenä naiskirjailijana mainitaan Rosalda Cederman s. Elfving (1830-1884), joka asui Kemin pitäjässä vuosina 1834-1849. Hänen tuotantonsa oli ruotsinkielistä ja suurelta osin Ruotsissa julkaistua. Hänen esikoisteoksensa Romfararens gåfva ilmestyi Tukholmassa 1872. 

Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys, jonka toimintaa Hildur Eck oli tukenut huomattavin lahjoituksin ja avustanut julkaisuja, julkaisi Hildur Eckin novellien ja pakinoiden kokoelman Appelkreenin fröökynä ja muita kemiläisiä vuonna 1964. Osa tarinoista on kirjoitettu yleiskielellä, osa Kemin murteella. Hildur Eckin kasvattitytär, sairaanhoitaja Ellen Alaniemi laati lyhyen elämäkerran teoksen alkuun. Nimi Appelkreenin fröökynä tarkoittaa Kemin Naiskäsityökoulun johtajatarta ja perustajaa varakasta Amalia Appelgreeniä, joka oli tyttöjen ammattikoulutuksen uranuurtaja Kemissä. Hänen pienoiselämäkertansa on luettavissa Naisten äänessä. 

Teoksessa on aikaisemmin julkaistuja tekstejä ja mahdollisesti myös julkaisemattomia yhteensä 41: pakinoita, juttuja ja novelleja. Elinaikanaan Hildurin kirjoituksia julkaistiin paikallisissa päivälehdissä, Jatulissa ja oululaisessa kulttuurilehti Kaltiossa. Hildur Eck käytti etupäässä nimimerkkiä Vanha kemiläinen. Myös Piika-Mari oli yksi nimimerkeistä. 

Ote Kemin murteella kirjoitetusta pakinasta Ko atteekari oli Kemisä tohturina: ”Muttei se atteekarikhan kaikkia kyenny parantamhan. Ko Ruonalan Fransi poikasena ampu isänsä revolilla Halosen Hilleä othan, nii jo piti hakia Torniosta piirilääkäri Appelpäri sitä korjaamhan. Ei sitä luultu Hillestä ennää eläjää tulevankhan, nii huonona soli, muttei se kuitenkhaan siihen kuollu. Se eli vielä vishinki tuone puolivälhin seittemääkymmentä ja kuoli vanhuuthan. Nii kovapäisiä nolit Kemin pojat siihen aikhan. Ei net helpola kuolhee.”

Novelleissa mainitaan myös omalla nimellään kemiläisiä, tunnettuja miehiä. Hildur ei ollut kirjoituksissaan varsinainen naisasianainen, mutta naisten palkkaukseen tai sen puuttumiseen hänellä oli sanomista kuten humoristisessa novellissa, murteella ja yleiskielellä kirjoitetussa, Eräs kokous Kemissä viime vuosisadalla todistaa. Valtuutetut istuvat kokouksessa, jossa päätetään katulamppujen sytyttäjän palkkaamisesta. Ote tässä:

• No voi kauhistus. Tuo Frekke se aina mennee mahottomhin.
• En ollenkaan. Kyllä siinä on hommaa yhdelle miehelle aivan tarpeeksi. Eihän se ole vain sytyttämistä ja sammuttamista, vaan onhan lamput puhdistettava, pantava niihin öljy y.m. Pahoin pelkään, että hänen on vielä käytettävä vaimoväen apuakin siinä hommassa.
• No otethan semmonen mies, jolla oon akka, nii se joutaa authan miesthän jos tarvithan.
• Ei suinkaan se vaimonkaan tarvitte kaupungille ilmaiseksi työtä tehdä.
• No se kuulus kaikki siihen miehen palkhan. Ainahan akkain pittää miehiä auttaa, misä vain kykenevät ja kukas soon kuullu, että heile siittä vielä palkkaki maksettas.

 

Ansiomerkkejä

Suomen Kaupunkiliiton kultainen ansiomerkki, 1944 (30 vuotta palvelleille)

Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen kunniajäsen, 1950

Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi, 1956