Naisihmisen tie itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ei ollut 1800-luvun lopulla mikään itsestäänselvyys. Hilda Korhosen monipolviset elämänvaiheet Rautalammin Saikarilta kunnankätilöksi Lappeen pitäjään ovat kuvaava esimerkki.

Rippikirjasta saa sellaisen käsityksen, että  isojaossa muodostettu Pekkala (Kerkonjoensuu 19) oli 1800-luvun puolivälissä jaettuna neljään osaan (1).  Nujulan kaupungin historian (2) mukaan talon alkuperäisen nimen säilyttäneen puoliskon osatalot sijaitsivat Pänttärintaipaleella Saikarinniemellä. Toista asui kylänvanhin (byaman) Pekka Lassinpoika Korhonen s. 1825 ja toista Aatami Matinpoika Raatikainen s. 1820 puolisonaan Pekan sisko Loviisa s. 1819. 

Pekka Korhonen oli Vaajasalmelta Ruokoniemeen siirtynyttä Rautalammin Korhosten haaraa. Hänellä ja hänen puolisollaan Kristiina Mikontytär Huttusella s. 1825 oli viisi omaa lasta: Hilda Maria s. 1855, Henrika s. 1858, Serafia s. 1861, Ida Johanna s. 1865 ja Selma s. 1868 sekä kasvattipoika Kalle Poikolainen s. 1854.

Vakavaraisen talon tyttärille haluttiin tarjota hyvät eväät elämälle. Hilda pääsi ripille 1871. Kansakouluun hän ei ehtinyt, sillä Haapamäen kansakoulu aloitti toimintansa vasta 1874. Kyläläisten sivistysharrastuksesta kertoo kuitenkin se, että koulu perustettiin yksityisenä. Hilda lähetettiin Kurkijoen maanviljelyskouluun Elisenvaaraan, mainetodistus heinäkuussa 1874 ja muuttokirja Kurkijoelle 1876, ja kolme vuotta hänen jälkeensä myös sisar Henrika (3).

Pitkä etsintä

On ehkä niin, että kouluun lähdettiin mainetodistus mukana ja että Hilda pyysi muuttokirjan vasta, kun hän valmistuttuaan jäi palvelukseen Kurkijoelle. Hän oli yhden talven karjakkona (dejan) Raholan kylässä, joka oli lähellä Laatokan rantaa kirkonkylän eli Lopotin länsipuolella. Merkintä on rippikirjassa itsellisten ja palvelusväen sivuilla niin, että siitä ei käy ilmi, missä Raholan talossa hän palveli.

Hilda muutti 1877 Lappeen pitäjään Lauritsalan kartanoon piiaksi ja edelleen 1880 Sippolaan. Siellä hänet vihittiin saman vuoden marraskuussa Heikki Juhonpoika Kuokkasen kanssa. Tämä oli syntynyt Nurmeksessa 1852. Seuraavan vuoden elokuussa heille syntyi tytär Hilma Maria. Syntymämerkinnässä Heikki on kirjattu Sippolan hovin vanhemmaksi työnjohtajaksi (fogde) ja rippikirjassa perhe hovin palvelusväen sivulle. Lokakuussa perhe otti muuttokirjan Liperiin.

Siellä heidät merkittiin muuttaneiden luetteloon 3.11.1881. Seuraavana vuonna syntyi poika Toivo Johannes. Asuinpaikaksi on syntymämerkintään kirjoitettu Hurnilanranta ja Heikin ”elatuskeinoksi”  työnjohtaja. Myöhemmässä papintodistuksessa paikka täsmentyy Simanaisen taloksi. Esimiesasemastaan huolimatta hän ei ehkä ollut tyytyväinen palkkalaisena toimimiseen, sillä etsintä jatkui 1884, kun perhe muutti Jämsän Niemi-Konkolaan (Juokslahti 6), tulomerkintä rippikirjassa 21.10.1884 ja lähtö 20.4.1885, kummallakaan ei rippimerkintöjä, mukana poika Toivo Johannes. Voi tietysti kysyä, tuliko Hilda todellisuudessa Jämsään ollenkaan, kun hän oli silloin kätilökurssilla Helsingissä niin kuin jäljempänä nähdään. Heikki oli sielläkin esimiesasemassa. Nimike oli nyt drengfogde, joka voisi tarkoittaa tilanhoitajaa, isäntärenkiä. Sellaista tilalla tarvittiinkin, sillä talon omisti tukkukauppias ja laivaliikennöitsijä Severus Konkola.

Jämsässäkään ei viihdytty kauan, sillä jo seuraavana keväänä perhe muutti Rautalammille Hildan kotitaloon Pekkalaan, missä Heikki on merkitty talollisen vävyksi. Ja taas runsaan vuoden päästä 1886 Heikki ja Hilda muuttivat, nyt Lapveden (Lappeen) Reijolaan (Kourulanmäki 1), mihin Heikki pääsi vuokraviljelijäksi (arrendator). Talo ei ollut aivan tuntematon, sillä Heikin veli voutioppilas eli maataloustyönjohtajaksi kouluttautuva Antti Kuokkanen oli tullut sinne muutamaa vuotta aikaisemmin. Seuraavalla vuosikymmenellä Reijolaan muutti kaksi Heikin sisartakin. Paikka on nykyään Lappeenrannan keskustan aluetta, heti rautatieaseman takana.

Oma paikka löytyi lopulta myös Lappeelta Tapavainolasta, vain muutaman kilometrin päästä Reijolasta. Paikka on ennestään tuttu sukulehtemme lukijoille, sillä vuoden 1918 tapahtumissa kuollut Evert Aataminpoika Korhonen s. 1880 tuli rengiksi Tapavainolaan 1899 (WT 2014 s. 28) Heikin jo ollessa siellä isäntänä. Tilanhankinta saattaisi olla oman selvityksensä arvoinen, sillä rippikirjassa on entisen isännän kohdalla merkintä ”Rikosk. No 186”.

Heikki pääsi siis viimeinen isännäksi ja talolliseksi vuoden 1897 lopulla tai seuraavan alussa. Alku oli kovan työn takana, mitä kuvaa myöhempi lehtimuistelma4: ”Halu veti kuitenkin oman tilan omistajaksi ja niin ostikin hän Tapavainolan kylästä pienen rappiotilan. – – Rakennukset olivat kokonaan rappiolla, puhumattakaan pelloista, jotka kasvoivat tuskin muuta kuin vesaikkoa. – –  Vähitellen muuttui entinen rappiotila parhaiten viljellyksi ja asutuksi pikkutilaksi, ei ainoastaan Lappeella vaan koko Etelä-Karjalassa.” Heikin työ sai julkistakin tunnustusta, sillä hänet valittiin Lappeen maamiesseuran ensimmäiseen johtokuntaan 1899. Tapavainola tunnettiin 1900-luvun alussa hyvänä karjatilana. Viipurin läänin maamiesseuran kotitalouskilpailussa 1914 se valittiin läänin mallitilaksi.(5)

Kätilöksi

Kätilöitä oli koulutettu jo 1600-luvulta alkaen. Se olikin pitkään ainoa ala, johon nainen voi kouluttautua, ja vertautui muihin ammatteihin, räätäleihin, suutareihin, kutojiin tai kultaseppiin, joihin naisia ei huolittu sukupuolensa takia, yliopistoista puhumattakaan. Kaikissa kunnissa kätilöitä ei vielä ollut 1860-luvulla, koko maassa nelisensataa. Synnytyksistä huolehtivat vanhat vaimot vanhan tavan mukaan, vaikka jo Ruotsin vallan aikainen, tosin vain vähän aikaa voimassa ollut kätilöohjesääntö oli kieltänyt kouluttamattomia naisia hoitamasta synnytyksiä. (6)

Vuonna 1879 oli annettu uusi asetus kätilötoimesta. Kätilöltä vaadittiin koulutus ja kätilönvala. Asetuksessa säädettiin. että opetusta antoi Helsingin lapsenpäästöhuoneen yhteydessä toimiva oppilaitos ”kätilöimiä” varten. Lapsenpäästöhuone, Barnbördshuset, josta nykyään käytetään nimeä Vanha Kätilöopisto, oli valmistunut edellisenä vuotena 7. kaupunginosan kortteliin 133 Hägern 7, myöhemmin suomeksi Kaulushaikara. Vuorimiehenkadun, Neitsytpolun ja Tehtaankadun rajoittamassa korttelissa on nykyään Venäjän suurlähetystö.

Aikaisemmin kätilöitä oli opetettu Nikolainkadulla (nyk. Snellmanninkadulla) sijaitsevissa yliopiston tiloissa. Kätilöoppilaat asuivat koko 1800-luvun yksityisissä vuokra-asunnoissa, joita kuvaillaan välistä jopa hygieniaoloiltaan hyvinkin vaatimattomiksi. Vasta 1900-luvun ensi kymmenellä Kätilöopisto muuttui sisäoppilaitokseksi, kun opiston tontille rakennettiin oppilasasuntola. (8)

Oppilaita otettiin kolme kertaa vuodessa ja koulutus kesti vuoden. Koulutus oli maksutonta, mutta ylöspito piti oppilaiden itse kustantaa. Pelkkien hakupapereiden nojalla koulutukseen ei päässyt, vaan lisäksi piti suorittaa pääsytutkinto (9). Kätilömatrikkeliin (10) Hilda kirjattiin 15.7.1884 numerolla 730.  Valmistusmerkinnässä 23.7.1885 on arvosana ”aivan tyydyttävä”, ”mycket duglig”. Näistä ruotsinkielinen ilmaus kuulostaa nykykorviin paljon paremmalta. Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhosen sanookin, että ”mycket duglig” on niin myönteinen arvio, että parempi suomenkielinen ilmaus olisi ”erittäin kelvollinen”.

Hakemiseen liittyi melkoinen paperisota. Hildan hakukirjeen mukana oli viisi liitettä (11): papintodistus Liperistä, lääkärintodistus, varallisuustodistus, päästötodistus Kurkijoelta (kopio) ja avonainen asianajovaltakirja. Kätilömatrikkelissa Heikin tittelinä oli inspektör, papintodistuksessa työnjohtaja ja varallisuustodistuksessa pehtori. Lääkärintodistuksesta käy ilmi, että Hildalla oli ”vakava ja hyvä terveys” ja että hän oli ”ruumiinvammoista vapaa”. Varallisuustodistuksessa ei sanota yhtään sen enempää kuin kätilöasetus vaatii: ”H. M. Korhosella on tarpeeksi varallisuutta itse kustantaa ylöspitonsa ollessansa oppilaana Helsingin lapsensynnytyslaitoksessa”.

Kätilön tointa aloittaessaan tai uudelle paikkakunnalle muutettuaan kätilön piti ilmoittautua piirilääkärille. Asuntonsa edessä hänellä piti olla kyltti ja poistuessaan jättää tieto siitä, missä oli tavattavissa. Ilmoitusvelvollisuutta toteutettiin myös niin, että kätilö ilmoitti asuinpaikastansa sanomalehdessä. Tästä oli olennainen apu Heikin ja Hildan vaiheiden selvittämisessä, sillä toukokuun alussa 1886 Hilda ilmoitti lehdessä asuvansa ”vanhalla Luukkaalla masinisti Hoffrenin asunnossa”. Reijolaan päästiin muuttamaan ilmeisesti vasta alkusyksystä, sillä syyskuun puolessa välissä Hilda ilmoitti asuvansa Reijolan lesken talossa. Huomionarvoista näissä ilmoituksissa on ehkä sekin, että vanha sukunimikäytäntö oli edelleen voimissaan, sillä ilmoittajan sukunimi oli Korhonen eikä Kuokkanen. 

Lappeella Hilda ei siis enää ollut vain miehensä mukana kirjoihin merkitty vaimo, vaan hänellä oli itsenäinen asema ja oma ammattinimike: kätilö (barnmorska). Hän oli kunnan ensimmäinen kätilö.  Lappeen historiassa (5) sanotaan lakonisesti, että ”vuonna 1886 kätilöksi ryhtyi Hilda Maria Korhonen”. Epämääräinen lähdeviitteetön ilmaus selittyy sillä, että kunnan ei tarvinnut kätilöä hakea, sillä Hilda tarjoutui itse siihen toimeen. Tarkempi tieto on vanhassa Lappeen historiassa (12).

Asiaa käsiteltiin kuntakokouksessa 6.3.188613. Pöytäkirjaan kopioitiin Hildan anomus kokonaisuudessaan:

”Kunnioitettavalle Lapveden pitäjän kuntakokoukselle.

Täten rohkenen ilmoittaa nöyrän anomukseni Lapveden kunnalle, että pyydän lupaa päästäkseni kätilöksi kuntaan, jota varten täten myötä liitän Kopion taitotodistuksestani ja papin kirjani, myös anon kunnan minulle vuotuisasti maksamaan palkkaa kaksi sataa viisikymmentä (250) suomen markkaa, sekä toimituksiin kyytit ja ylöspito, ja avusta kolme markkaa sekä hoidamisesta yhden markan wuorokauden ajalta. waan kunnan köyhistä joilla ei ole waroja, en waati palkkaa awusta waan kyytin ja lääkkein kustannos maksut.
Nöyrimmällä pyynnöllä ja Kunnioituksella
        Hilta Maria Korhonen.”

Kätilö katsottiin niin ”tarpeelliseksi virkailijaksi”, että valinta tehtiin kuntakokouksessa yksimielisesti. Myös Hildan pyytämä palkka hyväksyttiin, vaikka kirjattiinkin kuukausipalkkana ”20 m 84 penniä”.

Kuitenkin jostain syystä vielä 1911 sanotaan Kätilö-lehdessä (14), että Hilda oli ”yksityisesti praktiseeraava” eli itsenäinen ammatinharjoittaja. Kunnankätilö hän kuitenkin oli, sillä muistokirjoituksessakin Hildaa nimitettiin kunnan kätilöksi. Hänelle oli myönnetty kolmen kuukauden virkaloma kesällä 1910 ja virkaerosta koskevassa lehtikirjoituksessa sanotaan kuin vahvistukseksi, että ”rouva Kuokkanen toimi Lappeen kunnan kätilönä”.

Tapavainolassa syntyi vielä kaksi lasta Armas 1891 ja Hanna 1893. Hilda hoiti kätilöntointaan täydet 25 vuotta. Pitäjäläiset olivat häneen ilmeisen tyytyväisiä, sillä hänen virkaeroaan koskevassa lehtikirjoituksessa vuonna 1911 häntä luonnehdittiin puolueettomaksi, ammattitaitoiseksi ja hermostonsa puolesta kestäväksi. Hankaluutta erityisesti köyhille avuntarvitsijoille oli tosin tuottanut se, että Tapavainola oli ”kaukana kaupungista”, runsaan kuuden kilometrin päässä nykyiseltä torilta.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja

Kätilöntoimen jätettyään Hilda ei kuitenkaan malttanut jäädä vain talonemännäksi, vaan hän toimi edelleen rokottajana ja osallistui järjestötoimintaan ja kunnallispolitiikkaan. Voimiakin vielä oli, sillä 60-vuotisuutisessa sanotaan, että ”kelpaa hän vielä esikuvaksi kenelle tahansa mitä reippauteen, tarmoon, hyväntuulisuuteen ja taloudenpitoon tulee. – – monet lienevät ne ihmiset, jotka saavat kiittää häntä siitä, että hän ei tyytynyt ainoastaan virkatehtäviensä tunnolliseen suorittamiseen, vaan niiden ohessa on hän antanut maalaisemännille monta hyvää neuvoa ja kultaista ohjetta”.

Hildan sanotaan (4) olleen ”ensimmäisiä naisia paikkakunnalla, joka huomasi maaseudun naisen aseman velvoitukset yhteiskuntaelämässä ja toimi innokkaasti heidän sivistystasonsa ja ammattitaitonsa kohottamiseksi”. Tällä oli varmaankin olennainen merkitys siihen, että hänet valittiin kunnanvaltuuston jäseneksi vuoden 1918 kunnallisvaaleissa. Hyvä suoritus, sillä valtuuston 36 jäsenestä vain kaksi oli naisia.

Ulottuipa Hildan vaikutus oman kunnan rajojen ulkopuolellekin. Vuonna 1903 hän oli alustamassa kysymystä rokottajan ja kätilön toimen yhteensopivuudesta Viipurin läänin kätilöyhdistyksen vuosikokouksessa. Hän oli myös jäsenenä toimikunnassa, jonka tehtävä oli suunnitella vuonna 1909 Sakkolassa pidetyn maatalousnäyttelyn ohjelma. Edelleen hän oli yksi seitsemästä lappeelaisesta edustajasta nuorsuomalaisten piirihallinnon kokouksessa Lappeenrannassa 1913. Vuonna 1923 hänet kutsuttiin Viipurin 1. maanviljelysseuran 75-vuotisjuhlassa seuran kunniajäseneksi. Sisäasiainministeriö myönsi hänelle ylimääräisen eläkkeen vuonna 1925.

Hilda kuoli Lappeella 31.3.1928. Kuolinuutisessa (15) hänestä kerrotaan ammatillisten ja emännyyteen liittyvien asioiden lisäksi näin: ”Wainaja otti innolla osaa myös henkisiin pyrintöihin ollen jäsenenä ja toimihenkilönä useissa yhdistyksissä. Näistä mainittakoon Lappeen Marttayhdistys, Lappeenrannan naisyhdistys sekä useat kristilliset seurat ja järjestöt. Luonteeltaan harkitseva ja herttainen sekä uskonnollismielinen vainaja jätti itsestään kauniin muiston jälkeenjääneille.”

Pitkä muistokirjoitus hänestä oli myös Kätilö-lehdessä 5/1928. Lapset, nuorinta lukuunottamatta, kuolivat pieninä. Hannasta tuli papin rouva, puoliso vuodesta 1919 Aaro Tolsa, settlementtiliikkeen keskeisiä vaikuttajia Pohjois-Suomessa.

Suuret kiitokset tästä jutusta kuuluvat Mäntän Pekka Korhoselle, joka ehdotti jutun kirjoittamista ja selvitti Hildan elämänkulun pääpiirteet. Ilman hänen aloitteisuuttaan tätä juttua ei olisi syntynyt. Kiitokset ansaitsee myös Lappeenrannan kaupunginmuso, joka toimitti auliisti kopion valintapöytäkirjasta, ja Hildan lähisukulainen Juha Riepponen, joka lähetti valokuvan Hildan perheestä.