• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Eläkevuosinaan Helvi Särkkä omistautui kotiseututyölle ja sukututkimukselle ja kuului mm. vuonna 1987 ilmestyneen Ristiinan entisyyttä ja nykypäivää -teoksen toimituskuntaan. Vireän ja aikaansaavan naisen pitkä elämä päättyi keväällä 2003 vain pari kuukautta ennen hänen 92-vuotispäiväänsä. Valokuva Koti-lehden arkisto

Sukunimi:
Särkkä

Etunimi:
Helvi Sofia

Elinaika:
1911-2003

Synnyinpaikka:
Ristiina

Kuolinpaikka:
Helsinki

Helvi Särkkää voi syystä kutsua Maatalousnainen-lehden kantavaksi voimaksi. Hän oli jo syksyllä 1939 tekemässä uuden lehden näytenumeroa. Vähän yli vuotta myöhemmin hänet valittiin Maatalousnaisen ensimmäiseksi vakituiseksi toimittajaksi ja toimitussihteeriksi. Pesti kesti vuoteen 1971, jolloin Helvi Särkkä jäi eläkkeelle Koti-lehden toimituksesta.

Talontytär löysi elämäntyönsä

Helvin sukujuuret olivat Etelä-Savossa ristiinalaisessa maalaistalossa, jota suku oli viljellyt vuodesta 1734 lähtien. Helvi, joka oli syntynyt vuonna 1911, sai 1920-luvun alussa luvan pyrkiä oppikouluun osittain kai naapureittensa ansiosta. Mikkelin tyttökoulun rehtorilla Ida Arppella oli maatila Helvin kotikylässä, ja naapurustossa oli myös vanhojen kulttuurisukujen kesähuviloita.

Vaikka Helvi viihtyi sekä koulussa että koulukortteerissa, uranvalinnan kannalta ratkaisevaksi osoittautui vuonna 1928 järjestetty Ristiinan maatalousnäyttely. Juuri keskikoulunsa päättänyt Helvi pääsi nimittäin auttamaan näyttelyn järjestäjiä ja innostui neuvontatyöstä. Syksyllä hän vaihtoi oppikouluopinnot Kangasalan emäntäkouluun.

Opinnot jatkuivat sittemmin Järvenpään kotitalousopettajaopistossa, josta Helvi valmistui vuonna 1935. Parin lyhyemmän pestin jälkeen hänet valittiin Mikkelin läänin Maanviljelysseuran kotitalouskonsulentiksi vuonna 1936. Yhteiset kurssit puutarhaneuvojan ja kalatalousneuvojan kanssa sujuivat hyvin. ”Miehillä oli käytettävissään rahaa, naisilla ei”, Helvi on kuvannut olosuhteita 1930-luvun lopulla. Kaikkein suosituimpia olivat kuitenkin kotijuustokurssit, joita Helvi ehti konsulenttivuosinaan pitää lähes 40. Hän oli nimittäin suorittanut Jokioisten meijeriopistolla juustokurssin ja oli siis todellinen asiantuntija.

Lehtityö alkoi poikkeusoloissa

Reipas ja sanavalmis savolaiskonsulentti huomattiin myös Maatalousseurojen Keskusliitossa, joka lainasi Helviä silloin tällöin Helsinkiin. Hän muistelee olleensa 1930-luvun lopulla auttamassa mm. Messuhallissa järjestetyillä ravintomessuilla. Lainapesti oli myös Maatalousnainen-lehden näytenumeron kokoaminen syksyllä 1939. Näytelehteä painettiin Helvin mukaan 10 000 kappaletta. Se levisi pääasiassa Etelä-Pohjanmaalle ja Kuopion ja Mikkelin seuduille. ”Erityisesti järjestön johdossa olleilla voimanaisilla oli selkeä näkemys siitä, miten tärkeää on, että naisilla on oma lehti”, Helvi Särkkä on todennut muistellessaan lehden syntyvaiheita vuonna 1999 Koti-lehdessä seuraajansa Paula Tammilehdon haastattelemana.

Sotavuosina ja sen jälkeenkin lehden teko oli haastavaa. Lehteä tehtiin koko ajan Lönnrotinkadun toimistossa Helsingin pommituksista huolimatta. Paperinsäännöstelyn takia sivumääriä oli välillä supistettava ja tehtävä kaksoisnumeroita. Levikin kasvukin oli hidasta, sillä 18–20 markan tilausmaksu oli iso raha sota- ja pulavuosina.

Järjestöväki uskoi kuitenkin lehteensä ja teki kaikkensa sen puolesta. ”Työtoverit olivat mukavia ja auttavaisia, vaikkakin Maa-lehden toimittajien kanssa oli aina menossa pieni kisa siitä, kumpi saa aikaiseksi paremman lehden”, Helvi on muistellut. Omaa ammattitaitoaan Helvi Särkkä kehitti osallistumalla mm. maataloustoimittajien kansainvälisiin kongresseihin vielä eläkkeelle jäätyäänkin.

Kirjoittaja

Kirsti Manninen

Lisätietoja

Kirja on saatavissa Maa- ja kotitalousnaisten verkkokaupasta
www.maajakotitalousnaiset.fi tai puh. 0400 367 675.

Lähteet

Kirsti Manninen, Omat avaimet. Maa- ja kotitalousnaisten  yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Keuruu 2016.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naiselämää maaseudulla, Naisten Ääni, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT