Helvi Jukarainen o.s. Haikkala oli 17-vuotias, kun hänet valittiin ensimmäisen kerran johtamaan naisvoimisteluosastoa Okeroisten nuorisoseurassa Hollolassa. Helvi johti heitä seitsemän vuotta ja jo tänä aikana käytiin esiintymässä Tallinnassa Estonia-teatterissa Eestin nuorisoseurajärjestöjen 15-vuotisjuhlassa.

Suomessa elettiin 20-luvulla aikaa, jolloin nuorisoseurojen toiminta kehittyi voimakkaasti ja liikunta- ja tanhu- ja leikkiohjelmat lisääntyivät. Naisvoimistelua vastustettiin ja vetäjistä ja kouluttajista oli puutetta. Tanhuamista pidettiin ”sellaisena naisten touhuna” kunnes saatiin miehiäkin mukaan. Nuorisoseuraliikkeen 50-vuotisjuhlat Mikkelissä 1931 olivat voimakkain sysäys järjestön liikuntatoiminnalle. Helvi Jukarainen oli juhlilla mukana ja silloinen naisvoimistelun alkuunpanija Jenny-Maia Alpiranta pani hänen ohjaajantaitonsa heti merkille. Helvi oli jo ollut Lahden kansanopiston oppilaana ja siellä erinomainen voimistelunopettaja Aino-Elina Nykyri puhalsi tulta tytön heränneeseen liikuntaharrastukseen.

Helvi Jukaraisesta tehtiin Suomen Nuorison Liiton liikuntaohjaaja. Vierumäellä alettiin pitää vuodesta 1936 lähtien liikuntaohjaajakursseja ja Helvi toimi kurssien johtajana 20 vuotta.

Tallinnan laulujuhlat vuonna 1938 olivat iso merkkipaalu Jukaraisen elämässä. Sinne hän oli saanut kutsun edellisen onnistuneen vierailun vuoksi. Nyt hän keräsi parhaat tanssijansa ja harjoitutti kansantanssiryhmän Säkenet. Matkan innoittamana päätettiin perustaa oma kansantanssiryhmä, Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen Liiton Tanhuujat ja sillä oli edustusjoukkue Lahden Tanhuujat, joka oli Helville paikallinen ja läheisin yhdistys. Lahti oli kaiken kaikkiaan vilkkain tanhukaupunki maassamme ja Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen Liitto on omassa järjestössään kulkenut lipunkantajana vanhojen tanssien renessanssin aikaansaajana. Lahteen perustettiin eri osastoja eri ikäisille. Suurin ponnistuksin hankittiin seuralle tilat harjoitteluun ja velkoja lyhennettiin järjestämällä iltamia ja vuokraamalla tiloja. Talkoolaisista ei silloin ollut puutetta. Innokkaita harrastajia riitti.

Esiintymisiä oli paljon sekä kotimaassa että ulkomailla mm. Unkarissa, Itävallassa, Romaniassa, Ranskassa jopa Yhdysvalloissa ja Kanadassa asti, ja kaikkialla tanssijat valloittivat paikalliset ihmiset. Lisäksi käytiin rintamakiertueilla ja osallistuttiin kilpailuihin, joissa mestaruus tuli jopa seitsemän kertaa. Suomessa tanhuharrastus ja into hankkia oma kansallispuku kasvoivat.

Helvi Jukarainen harmittelee sitä, että julkinen arvostus ja tuki puuttuvat kansantanssilta: Aivan liian usein tanhu sijoittuu ihmisten mielessä pellon pientareelle, ladon seinustalle tai yleensä vain kesämaisemaan ja aivan liian usein jää näyttämättä, miten laadukasta jälkeä voidaankaan saada aikaan kansanperinteen harrastuksen parissa. Tuen puuttuminen rajoittaa koulutusmahdollisuuksia ja se puolestaan perinteen kehittämistä ja uudistamista. Jokainen aikakausi luo oman osuutensa kansanperinteeseen ja niin on oltava myös kansantansseissa. Ovathan kansallispukummekin –vaikka noudattavat perinteistä linjaa – paljon muuttuneet niistä ajoista, jota kansallismuseomme laajat kansanpukukokoelmat edustavat.

Kansantanssiharrastuksen laajentuessa alettiin kaivata lisää esityskelpoista ohjelmaa. Helvi kirjoittaa: Sitähän eivät läheskään kaikki perinteiset tanhumme ole. Kun innokkaimmat ryhmät olivat yhä uudelleen tanssineet ja esittäneet kaiken mahdollisen, oli uutta esityskelpoista ohjelmistoa kaivattu pitkään. Minä tutkin rikasta kansanmusiikkiamme ja perinteitämme. Kokeilujen kautta syntyi tansseja, jotka olivat uutta. Lähinnä kuviotansseja, vähitellen kertovia, juonellisia kokonaisuuksia. Työtanssit kuvaavat arkielämäämme liittyviä asioita tanssin keinoin toteutettuna. Rakennusaineina tansseissa on suomalainen kansanmusiikki ja rytmi. Myös aihepiiri on omasta kulttuuristamme. Edes oma ryhmäni ei alussa tiennyt, mistä uudet tanssit olivat tulleet. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin ulkopuoliset eivät tienneet niiden alkuperää. Sen jälkeen niistä on visusti vaiettu. Muutoksen aika oli kuitenkin väistämätön. Olen tuntenut olevani oikealla asialla. Mielestäni jokaisen aikakauden on luotava uutta, joka jää perinteeksi ja säilyy, jos se on säilymisen arvoista. Tunnen olevani pioneeri, jonka uskallusta tässä kehityksen vaiheessa on tarvittu.

Mestarikansantanssija Hannu Nipuli kertoo, että uusia koreografioita ei todellakaan olisi saanut tehdä – eikä varsinkaan esittää. Siksi Helvi Jukarainen teki niitä salaa; kuulostaa kuin hän olisi valmistellut vähintään vallankumousta. Kyse ei kuitenkaan ollut poliittisesta radikalismista vaan tanhusta. Helvi Jukarainen oli aikansa tanhuradikaali, joka uskaltautui uudistamaan kansantanssiperinnettä. Tanssipuritaaneille kelpasivat vain perinteiset, keruumatkoilla muistiinmerkityt kansantanssit, eikä niitä saisi muokata.

Jukaraisen tanssit olivat kuitenkin hyvin lähellä perinteisiä ”oikeaoppisia” tanhuja, ja niitä jopa luultiin sellaisiksi. Kun asia paljastui, vastarinta oli niin jyrkkää, ettei Jukaraisen tansseja pitkään aikaan hyväksytty esimerkiksi tanssikatselmuksiin. Vähitellen 1970 – 1980 –luvuilla vastahankaiset asenteet muuttuivat. Helvi oli koko ajan aikaansa edellä. Jos hän olisi elänyt pitempään olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan hänen tanssinsa olisivat vielä kehittyneet, tuumaa Hannu Nipuli.

On mielenkiintoista todeta, että Lahdessa eli ja vaikutti samaan aikaan kolme voimakasta naista, jotka kaikki edesauttoivat kansallisaatteen ja –tunteen voimistumista Suomessa,

Helmi Vuorelma rakensi kansallispukuja, Edla Kojonen Lahden kansanopiston johtajana puhui ja opetti ja Helvi Jukarainen kehitti kansantansseja. He tekivät yhteistyötä, olivat ystäviä keskenään ja toistensa tukijoita.

Etelä-Suomen Nuorisoseurojen liitto järjestää vuosittain korkeatasoisen viikon kestävän kansainvälisen Hollo ja Martta –kansantanssi ja –musiikkifestivaalin Hollolassa ja Lahdessa. Helvi Jukaraisen alkama perinnetyö jatkuu voimakkaana, sillä mukana on iso joukko kaikenikäisiä tanssijoita Suomen lisäksi monesta maasta.

Helvi Jukaraisen Juhlavalssi esitettiin Turun Europeadessa 2017. Pispalan Sottiisi 2010 on Jukaraista juuri.