”Maailma on taas mallillaan: Mynttisen Helmi myy piirakoita Lahden torilla.”
”81-vuotias Helmi Mynttinen on toipunut lonkkaleikkauksesta, ja myi taas piirakoita Lahden markkinoilla. Aamuherätys oli kahdelta yöllä, jotta hän ehti tehdä lähes parisataa piirakkaa myyntiin”, uutisoitiin 6.9.2017 Facebookissa Helmi Mynttisen fanisivuilla.
Helmi Mynttinen on tuttu hahmo Lahden torilla, jossa hän on myynyt piirakoita jo yli puoli vuosisataa. Mynttinen on tullut tutuksi herkullisten piirakoidensa lisäksi hersyvästä naurustaan. Helmillä on niin vannoutuneita faneja, että he ovat tehneet hänelle oman Facebook-sivuston.
”Tiedän, että sellaiset sivut on. Joku ne sinne laittoi, mutta en minä niistä mitään tiedä”, hekottelee Helmi torin aamupäivän hämärässä.
Yksi tykkää munariisistä, toinen lihapiirakasta, kolmas kaalipiirakasta ja neljäs vannoo tavallisten karjalanpiirakoiden nimeen. Helmiltä on turha kysyä reseptejä. Sen verran hän kertoo, että kuoren pitää olla ohut, ei sellainen pullamainen niin kuin markettipiirakoissa. Ostajat kehuvat, että Helmin piirakat myyvät aina, vaikka muilla torikauppiailla ei kauppa kävisi.
Helmi Mynttinen valittiin Elämäntyöpalkinnon saajaksi vuonna 2016.
Kaikki alkoi karjalanpiirakoista
Asikkalassa asuva Helmi Mynttinen aloitti myyntiuransa karjalanpiirakoilla, joita hän paistoi kotonaan. Silloin hänen käytössään ei ollut keitinpiirakkapataa eikä mies suostunut sellaista hankkimaan, koska siitä tuli asuinhuoneisiin käryä. Kun erillinen tila keitinpiirakoiden valmistukseen järjestyi, mies lopulta suostui hankkimaan padan.
”Rahaa piti saada. Meillä oli velaksi ostettu talo ja pieniä lapsia. Mies oli Upolla töissä. Kun töitä vähennettiin, hänelle niitä riitti vain neljäksi päiväksi viikossa. Oli pakko keksiä jotain”, Mynttinen kertoi Etelä-Suomen Sanomien tekemässä haastattelussa. Helmi oli silloin 27-vuotias. Perhe oli juuri ostanut omakotitalon Kalliolasta. ”Talosta oli meidän ainoastaan yksi nurkka, kolmeneljäsosaa oli velkaa.”
Leipominen oli Mynttiselle mieluisaa puuhaa, ja hän päätti vuokrata puolikkaan penkkipaikan Lahden torilta. Piirakoita ruvettiin myymään perjantaisin ja lauantaisin, jolloin lapset pystyivät olemaan miehen kanssa kotona.
”Silloin meitä piirakanmyyjiäkin oli yli kaksikymmentä ja miltei kaikki muut piirakkakauppiaat varttuneita karjalaisnaisia”, Mynttinen kertoo. Kun hän on torin menoa seurannut vuosikymmeniä, muutoksen näkee selvästi. Ennen vanhaan torilla myytiin lihaa, jauhoja, voita ja juustoa. Kotileivän myyjiä oli useita ja piirakkakauppiaitakin parhaimmillaan toistakymmentä. Tämä oli aikaa ennen isojen kauppojen tuloa.
Juoksi kiinni näpistelijän
Helmi on joutunut vuosien mittaan muutaman kerran torilla pitkäkyntisten uhriksi. Kerran joku kyseli hintoja myyntipöydän toisessa päässä ja kaveri nappasi samaan aikaan piirakkapaketin toiselta laidalta. Helmi juoksi varkaan perässä silloiseen pankin aulaan asti. ”Mies oli juuri tarjoamassa piirakkaa kaverilleen, mutta nappasin paketin hänen kädestään ja totesin, että tämä on minun.”
Toisen kerran varastettiin toscakakku. Se tapahtui markkinoilla ja sillä kertaa Helmi Mynttinen ei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin varas katosi ihmisvilinään. Myös rahat on viety kertaalleen.
”Eräänä aatonaattona joku nappasi rahapussin pöydältä ja pääsi karkuun. Sai ostettua joululahjansa varastetuilla rahoilla.” Rahat olivat pussissa, jonka Helmi oli saanut eräältä asiakkaaltaan joululahjaksi. Mies teki joulun jälkeen uuden pussukan kuultuaan, että edellinen oli varastettu.
Tietynlaista hulluutta
Kun Lahden torin alle alettiin rakentaa parkkiluolaa, Helmi ja muut torikauppiaat joutuivat evakkoon kirjaston kupeeseen. Kauppa ei käynyt siellä entiseen malliin ja Helmi palasi mielellään Lahden uusitulle kauppatorille. Kauppatorille palaamisessa jännitti ainoastaan ajaminen torin alle pysäköintihalliin. Parin viikon jälkeen Helmi osasi jo parkkeerata autonsa sujuvasti toriparkkiin työpäivänsä ajaksi.
Helmi Mynttinen käy torilla kolmena tai neljänä päivänä viikossa, kolmisen tuntia kerrallaan. Helmi nousee yöllä kahdelta ja on keskiviikosta lauantaihin torilla aamusta iltapäivään asti. Illalla hän kuorii perunat ja tekee piirakoiden täytteet: puuro ja kaalit on keitettävä, lihat paistettava ja tehtävä sienimuhennos.
”Lopettaminen on käynyt mielessä useasti, mutta kun mies kuoli, kotona oli yksinäistä. Siksi tuntui siltä, että torimyyntiä on jatkettava.” Helmi Mynttinen haluaa myydä piirakoita torilla niin kauan, kuin hän siihen kykenee. ”Luoja tietää kuinka kauan voin jatkaa, minä en sitä osaa sanoa. Kai se on tietynlainen hulluus.”
Vaikka torilla käy nykyään keskimäärin aiempaa vähemmän väkeä, Helmi Mynttinen kiittelee sitä, että ainakin markkinapäivät ovat edelleen vilkkaita ja kauppa käy. Ihmiset osaavat hakeutua torille tuttujen kauppiaiden luo.
Asiakkaat pitävät torin pitkäaikaisimman myyjän pöytänsä ääressä vuodesta toiseen ja muistavat Helmiä aina jouluisin. ”Viime joulunakin sain neljältä asiakkaalta kukkia, yhdeltä tuli suklaarasia ja toiselta taas kynttilä. Sellaista pientä kivaa aina välillä ihmiset tuovat.”
Kirjoittaja
Leena Sorvali
Lähteet
Leila Mehto, Etelä-Suomen Sanomat
Mika Tommola, MTV
Johanna Talasterä, YLE uutiset
Mikko, Verkkolehti Esipuhe
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.