Lääketieteen lisensiaatti ja Suomen ensimmäinen naislääkintöneuvos Helena (Leena) Sibelius (o.s. Fabritius) syntyi Helsingissä vuonna 1905. Hänen isänsä oli nimeltään Harald August Fabritius (1877-1948), joka toimi Helsingin yliopiston psykiatrian professorina ja Helsingin Lapinlahden sairaalan ylilääkärinä ja äiti Sophie (Sonja) Olga Felicia Friedländer (1880-1956) oli venäläissyntyinen taiteilija. Perheessä oli kolme lasta, Helena oli esikoinen.
Lääkäri unelma-ammattina
Vaikka Harald Fabritiuksen perheen kotikielet olivat ruotsi ja saksa, pantiin Helena suomenkieliseen kouluun. Helena asui varhaisvuosinaan myös Berliinissä ja Wienissä isänsä opiskellessa siellä stipendiaattina.
Helena valmistui vuonna 1928 filosofian maisteriksi pääaineenaan kemia isänsä toiveesta ja työskenteli valtion maanviljelyskemian laitoksen assistenttina vuosina 1928-1935.
Avioliitto Berliinissä syntyneen insinööri Johannes (Jussi) Gustaf Christian Sibeliuksen kanssa solmittiin vuonna 1927. Aviomies menehtyi Viipurissa talvisodan aikana vuonna 1940. Avioliitto oli lapseton.
Helena aloitti uudestaan yliopisto-opinnot aviomiehensä kaaduttua rintamalla tähtäimenään lääkärin ammatti, joka oli ollut nuoruudessa unelma-ammatti. Hän valmistui vuonna 1947 lääketieteellisestä tiedekunnasta ja erikoistui isänsä ja appensa tavoin psykiatriaan. Helena työskenteli apulaislääkärinä ja apulaisylilääkärinä Lapinlahden sairaalassa vuosina 1947-51 heti valmistumisensa jälkeen.
Elämäntyö lääkintöneuvoksena
Helsingin Sanomat haastatteli tohtori Helena Sibeliusta nimityksen johdosta vuonna 1952:
”Miltäpä tämä tuntuisi”, vastasi vaatimaton uusi lääkintöneuvos tiedustellessamme häneltä päivän mielialoja. ”Talon muut naiset kyllä tuntuvat olevan poissa tolaltaan ylpeydestä koko naissukukunnan puolesta. Ja hauskaahan se tietysti minustakin on, sehän on selvää. Uusia velvollisuuksia ja uutta vastuuta tämä nimitys tietenkin tuo mukanaan.”
Nimittäin tasavallan presidentti Juho Paasikivi oli nimittänyt tohtori Helena Sibeliuksen lääkintöhallituksen mielisairaanhoito-osaston päälliköksi ja ensimmäiseksi lääkintöhallituksen naislääkintöneuvokseksi. Lääkintöneuvoksena hän toimi vuosina 1952-1968, jolloin jäi eläkkeelle.
Sibelius omistautui kokonaan työlleen ja teki tarkastusmatkoja maan eri mielisairaaloihin. Hän oli mukana mielisairaalalakia valmistelleessa komiteassa vuodesta 1952. Komitean työn tuloksena kunnalliskotien mielisairasosastoista luovuttiin ja avohoito sai uudet puitteet. Sibeliuksen sinnikkään painostuksen tuloksena Seilin mielisairaalan toiminta Turun saaristossa lakkautettiin vuonna 1962 ja tilat siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.
Eläkkeelle siirryttyään vuonna 1968 Helena Sibelius työskenteli lääkärinä Tammiharjun sairaalassa, Hesperian sairaalan poliklinikalla ja Helsingin mielenterveystoimistossa. Hän toimi ajoittain myös yksityislääkärinä.
Järjestöihminen
Helena Sibelius toimi lääkärinä Väestöliiton sosiaalineuvonnassa ja oli Suomen neuropsykiatrisen yhdistyksen sihteeri vuosina 1948-52. Hän toimi Tapaturmaviraston asiantuntijalääkärinä vuosina 1951-64 ja Sotainvalidien Veljesliiton aivovammasairaalan lääkärinä 1948-52. Hän oli aktiivinen myös A-klinikkasäätiön valtuuskunnassa, Rinnekoti-säätiön hallintoneuvostossa ja muun muassa Helsingin epilepsiayhdistyksessä. Suomen naislääkärien yhdistyksen puheenjohtaja hän oli vuosina 1966-72.
Läheisten mukaan Helena Sibelius ei ollut ”helppo” ihminen; hän oli ulospäin suuntautunut ja itseään vähättelevä vahva auktoriteetti, terävä ja kriittinen, silti suuren ystäväpiirin omaava.
Lääkintöneuvos Helena Sibelius kuoli vuonna 1994 ja hän on haudattuna Hietaniemen hautausmaalle puolisonsa Johannes (Jussi) Gustaf Christian Sibelius kanssa samaan perhehautaan.
Kirjoittaja
Raili Ilola
Lähteet
hautahaku.fi
wikipedia.fi
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000004042044.html
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003357466.html
Tiirakari, Leeni: Suomen naisen vuosisadat. [4], Tiennäyttäjät. Utrio, Kaari [päätoimittaja]; Tiirakari, Leeni ; Savikko, Sari. Tammi 2005.
geni.com

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.