Helena Lehto – elämäntaival Oulaisista Ruotsiin

Helena Lehto, o.s. Röyttä,  s. 1953 Oulaisissa, asui vanhempiensa ja kolmen veljen kanssa isä Heikin vanhempien talossa. Talo oli ainoa yksityisasunto kahden keuhkotautiparantolan ja sairaalan sekä Revonsähkön välissä. Lähellä sijaitseva urheilukenttä ja erikoisesti luistinrata olivat ahkerasti käytössä kylän lapsille. Kesällä sai vapaasti lainata välineitä erilaisiin urheilulajeihin.

Isoisän kodissa kouluaikana

Vanhempani rakensivat uuden talon Hussankankaalle 1968. Jäin isoisä Aarnen kanssa asumaan vanhaan taloon, josta kävin lukion ja puolet talouskoulusta. Sen aikainen lukio oli yksityiskoulu, jossa oli lukukausimaksut. Kirjat ja kaikki materiaali ja ruoka piti itse ostaa. Ostin tai sain käytetyt kirjat, lukukausimaksut maksoin itse käymällä ahkerasti töissä Osuuskaupassa viikonloppuina ja kesillä. Lisäksi olin paljon lapsenvahtina eri perheissä.

Mukava muisto yhdestä lapsenvahtitilauksesta oli se, että samana iltana olin vahingossa varattu kahteen perheeseen. Se tilanne korjautui, veljeni tyttökaverin kanssa menivät toiseen paikoista. Isoisän kuoltua asuin pienen ajan vanhempieni luona.

Työn vaihto johdatti Ruotsiin – sattuma avasi uuden polun

Aloitin opiskelun sairaanhoitajaksi Oulussa ja valmistuin 1976. Olin Oulaskankaalla töissä viikonloppuina ja koko kesät koululoman aikoina. Valmistumisen jälkeen tunsin, että Oulaskangas ei ollut oikeudenmukainen virkojen saamisessa, joten se sai ajatukset hakeutua muualle töihin.

Löysin koulukaverini Pirkon kanssa pienen lapun koulun ilmoitustaululta. Ruotsissa Mataringissä (Ruotsin puolella Ylitornion kohdalla) haettiin sairaanhoitajia kesäksi. Liftasin Pirkon kanssa Oulusta Matarinkiin ja työsopimus kesäksi allekirjoitettiin. Seuraavalla viikolla valmistumisen jälkeen liftattiin Pirkon kanssa Matarinkiin. Muuttokuormassa oli vain vähän vaatteita, kahvimuki, lasikannu muovisella suodattimella kahvin keittoon, pussilakana, aluslakana, tyynyliina ja pyyhe. Saimme kalustetun ilmaisen asunnon kesäksi, palkka verottomasti kesällä.

Työ Matarengissä sujui hyvin, vaikka yllätyksenä oli, että vakituiset lääkärit olivat lomalla ja sijaisena kaksi tanskalaista lääkäriä, joita oli kielellisesti huono ymmärtää. Tulimme kuitenkin hyvin toimeen, kun päätettiin, että jos on pienintäkään vaikeutta ymmärtää toisiamme, niin kirjoitetaan paperille esimerkiksi lääkemääräykset.

Perhe ja kieli

Kohtasin mieheni Gunnarin heti juhannuksen jälkeen Mataringissa ja jäin sinne asumaan, Pirkko muutti takaisin Ouluun. Gunnarin ehdotuksesta tilasin paikallisen sanomalehden ja luin sen päivittäin ja sain siitä kielellisesti hyvää apua päivittäiseen keskusteluun.

Polkupyöräni lähetettiin rautateitse Aavasaksan asemalle, josta sen hain ja pyöräillessäni takaisin sillan poikki Ruotsiin tunsin vahvasti, että täällä olen kotona. Samana kesänä näin ensimmäisen kerran unen ruotsin kielellä. Se tuntui hyvin kummalliselta ja vaikea uskoa todeksi.

Mataringista muutimme Örnskölsvik nimiseen kaupunkiin ja sitten Luulajaan. Minun ei ole koskaan tarvinnut olla työttömänä, suurin osa työelämästä olen ollut vanhusten hoidossa.

Ensimmäinen lapsi syntyi 1986 ja toinen 1989. Talo ostettiin Råneåsta 1989 ja siellä on asuttu siitä saakka.  2015 siirryin töihin Sunderbyn sairaalaan reumapolille ja olin siellä viisi viimeistä vuotta ennen eläkeläiseksi tuloa 67-vuotiaana.

Tärkeä osa elämää koko perheelle on aina ollut kuntoilu, hiihto, uinti, pyöräily, marjastus ja kalastus ja tuovat mukavaa oloa vielä vanhempanakin.

Ruotsissa koti jo 50 vuotta

Tänä vuonna 2026 ensimmäinen päivä kesäkuuta on kulunut 50 vuotta siitä, kun muutin Ruotsiin. Minulla on ollut hyvä elämä perheen kanssa Ruotsissa, eikä takaisin muutto Suomeen ole koskaan käynyt mielessä.

Suomi on aina minun kotimaani, eikä kansalaisuutta ole tarvinnut vaihtaa Ruotsiin muuton vuoksi.

Kirjoittaja:

Helena Lehto

Lähteet:

Lisätiedot:

Sukunimi:

Lehto, o.s. Röyttä

Etunimi:

Helena

Elinaika:

1953-

Synnyinpaikka:

Oulainen

Kuolinpaikka: