Helena Allahwerdin ja Pirkko Liikasen 80 elinvuoteen mahtuu vaikuttava ura kasvattajina ja niin paljon saavutuksia, että molemmista voisi kirjoittaa kirjan. Ehkä joku sen vielä tekee. He ovat vaikuttaneet erikseen ja yhdessä monenlaisissa projekteissa. Tässä keskityn heidän neljään projektiinsa: Noppaan, Taikaratsuun, Maailmankansalaisen kypsyyskokeeseen ja Toimiviin Senioreihin. Molemmat naiset ovat kuuluneet naiskasvattajien järjestöön Delta Kappa Gamma Society Internationaliin. Helena Allahwerdi on Alpha-jaoston perustajia ja kunniajäsen. Pirkko Liikanen oli samaan aikaan perustamassa Jyväskylässä toiminutta Beta-jaostoa.

Lapsuus

Helena Allahwerdi ja hänen kaksoissisarensa Pirkko syntyivät 1938 Helsingissä ja varttuivat sodanjälkeisessä Suomessa turvallisten Karjalan siirtolaisten ympäröimänä. Heidän isänsä oli valtion virkamies ja äitinsä yksityisyrittäjä, jonka työpaikan läpi vaelsi koko Suomen kansa. Äidillä oli ompelimo, joka sijaitsi heidän kodissaan Kaisaniemenkadulla. Sisarukset kohtasivat ympäröivän yhteiskunnan uteliaina, kulttuurinälkäisinä ja nopeasti oppivina. Kaupungin kirjasto, Suomen Tieteellisen Seurain talo, Kansallisteatteri, Ateneum ja Luonnontieteellinen museo olivat heille tärkeitä. He olivat mukana erilaisissa aktiivisissa ja sosiaalisissa verkoissa. Pirkko Liikanen on kirjoittanut omasta lapsuudestaan: ”En kokenut itseäni köyhäksi edes lapsena, vaikka en muista, että minulla olisi ollut koskaan omaa rahaa. En kuitenkaan koskaan kokenut, että minulta olisi puuttunut mitään. Joskus nimi- ja syntymäpäivinä jopa tanssittiin ja haitari soi. Aina oli paljon vieraita ja sukulaisia ja karjalaista vieraanvaraisuutta.”

Varhaisnuoruus ja aikuistuminen

Tyttöjen isä oli sitä mieltä, ettei tyttöjä kouluteta, mutta heidän äitinsä oli eri mieltä. Hänen mielestään kaikilla naisilla täytyy olla ammatti, jotta he voivat elättää itsensä ja lapsensa. Tytöt pääsivät ylioppilaiksi Helsingin suomalaisesta yksityislyseosta ja he päättivät, että kaksosten oli aika erota. Helena Liikanen suunnisti Yhdysvaltoihin, jossa hän toimi au pairina vuoden siirtyen sitten opiskelemaan New Yorkin Columbian yliopistoon. Helsinkiin palattuaan hän valmistui ensin 1962 humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineenaan englantilainen filologia ja vuonna 1969 valtiotieteiden kandidaatiksi pääaineenaan sosiologia. Vuonna 2001 hän väitteli tohtoriksi 63-vuotiaana aiheesta Kansainvälisyyskasvatuksen suositukset maailmankansalaisen kypsyyskokeeseen.

Helena Liikanen meni naimisiin 1962 alun perin Irakin, sittemmin Itävallan kansalaisen, vesirakennusinsinööri, muusikko ja YK:n virkamies Munir Allahwerdin kanssa. Heille syntyi 2 poikaa. Helena oli kotona lasten kanssa, kunnes pojat aloittivat koulun. Miehensä työ vei häntä usein turvattomiin sotaakäyviin maihin. He valitsivat pysyväksi kotimaakseen Suomen 1970. Helena aloitti työt ensin kouluhallituksessa ja sitten Suomen YK-liitossa kansainvälisyyskasvatuksen sihteerinä 1972. Vuonna 2002 hän siirtyi Haaga Instituutin ja Helsingin kauppaoppilaitoksen kansainvälisten asioiden johtajaksi, josta toimesta hän jäi eläkkeelle 72-vuotiaana.

Taidetta ja psykologiaa

Myös Pirkko Liikanen lähti ylioppilaaksi päästyään Yhdysvaltoihin, jossa hän työn ohella kävi taidekoulua opiskellen kuvanveistoa. Suomeen palattuaan hän opiskeli Taideteollisessa ammattikoulussa (1958-1961) ja Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui 1964 filosofian kandidaatiksi pääaineenaan soveltava psykologia ja sosiologia. 1975 hän väitteli tohtoriksi kehityspsykologiasta. Hän on tutkinut kuusivuotiaiden lasten kehitystason ja opetuksen vastaavuuden yhteyttä oppimiseen.

Hän työskenteli Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella 10 vuotta ja sitten 20 vuotta kasvatustieteiden tiedekunnassa opettajainkoulutuslaitoksella alkuopetuksen apulaisprofessorina ja myöhemmin varhais- ja alkukasvatuksen professorina. Hän jäi terveydellisistä syistä ennenaikaiselle eläkkeelle 1997.

Elämän johtoajatukset

Helenalle Allahwerdille kansainvälisyys, kansainvälistyminen ja kansainvälisyyskasvatus ovat aina olleet hänen maailmankatsomuksensa ja elämäntapansa keskeinen sisältö. Jokapäiväisessä elämässä niiden toteuttaminen merkitsee hänen mukaansa jatkuvaa omien rajojen ylittämistä, tarttumista uusiin haasteisiin ja avautumista aina uusille mahdollisuuksille ja kohtaamisille.

Pirkko Liikasen elämän johtoajatuksena on ollut, että jokaisella on oikeus elämään. Se on siivittänyt hänen työtään ja suunnannut hänen tieteellisten tutkimustensa valintoja.  Kulttuurien rikkauden ja viisauden tiedostaminen edellyttää hänen mukaansa aina kykyä muuttaa omia lapsuudessa opittuja ja kulttuurimme vahvistamia ennakkokäsityksiä, stereotypioita ja asenteita. Lisäksi tarvitaan kykyä sietää kulttuurien ja ihmisten erilaisuutta ja taitoa kunnioittaa ja antaa arvoa paitsi eri kulttuurien ikivanhalle viisaudelle, myös jokaiselle elävälle olennolle.

PROJEKTEJA

Noppa

Kasvatus- ja koulutusoptimismi vallitsi voimakkaana 1970-luvulla kaikkialla maailmassa. Tavoitteena oli kaikkien lasten koulutuksellinen tasa-arvo. Tämä mullisti melkoisesti myös lastenohjelmien tavoitteita ja sisältöjä. Pirkko Liikanen oli Nopan tutkijana kehittämässä sen rakennetta ja ohjelmien sisältöjä. Molemmat sisaret toimivat ohjelmien käsikirjoittajina.

TV1:n lasten ja nuorten toimitus käynnisti Suomessa vuonna 1971 erityisesti alle kouluikäisille lapsille suunnattujen tv-ohjelmien suunnittelun. Vaikka tuolloin suurin osa alle kouluikäisistä lapsista oli vailla julkista päivähoitoa ja esikoulutoimintaa, lapsista 99 % kuitenkin katseli päivittäin television lastenohjelmia. Ennen koulunkäynnin alkua suomalaiset lapset olivat katselleet televisio-ohjelmia yhtä paljon kuin he olisivat käyneet jo päivittäin koulua 2,5 vuotta. Tästä syystä tiedotusvälineillä ja televisiolla katsottiin jo tuolloin olevan muitakin tehtäviä kuin ohjata lapsia viihteen suurkuluttajiksi. Näin syntyi Noppa-televisio-ohjelmasarja.

Noppa-ohjelmien tavoitteet ja sisällöt valittiin ottamalla huomioon silloisen päivähoidon, esikoulun ja peruskoulun ala-asteen kasvatustavoitteet.

1. Kohderyhmän vastaanottokykyä vastaavan televisio-ohjelman tuottaminen. Ohjelman tavoitteena oli saavuttaa ne alle kouluikäiset tai kouluikäiset lapset, jotka eivät vielä ole saavuttaneet koulunkäynnin edellyttämää käsitteellisen tiedonvälityksen tasoa. Ohjelman rakenne on suhteutettu näiden heikon käsitteellisen valmiuden omaavien lasten tiedonvälittymisen vahvistamiseen ja kehittämiseen.

2. Sosiaalistaminen ekosysteemiin, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Katsojien tietoja lisättiin ekosysteemiä, yhteiskuntaa ja kulttuuria käsittelevillä ohjelmilla.

3. Oppimisvalmiuksien kehittäminen. Tietoa ekosysteemistä, yhteiskunnasta ja kulttuurista lisättiin lukemisen ja kirjoittamisen edellytyksenä olevien perusvalmiuksien kuten näköä, kuuloa, kieltä ja käsitteenmuodostusta, muistia ja loogista ajattelua kehittävillä tehtävillä. Tehtävien sisältö vastasi aina kyseessä olevan ohjelman tiedollista ainesta.

4. Kielen ja käsitteenmuodostuksen rikastuttaminen. Tiedonvälitystä edistettiin opettamalla jokaisessa ohjelmassa niitä peruskäsitteitä, joilla tietoa ohjelmassa välitettiin. Jotkut Noppa-ohjelmat käsittelivät erityisesti aikakäsityksen (vuorokauden ajat, vuorokausi, viikonpäivät, viikko, vuodenajat, vuosi) oppimista. Valitut kielelliset käsitteet vastasivat ensimmäisen kouluvuoden opetussuunnitelman sisältämiä käsitteistöjä. Jokaisen Noppa-ohjelman alussa olikin aina valoruudukkotehtäväsarja nimenomaan kyseisen ohjelman sisältämien käsitteiden ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi. Joinakin vuosina keskityttiin pelkästään yhden aihealueen käsitteistöön kuten silloisen ympäristöopin käsitteisiin (asuminen, luonnonvarat, ilman, veden, maan ja auringon merkitys elämän jatkuvuudelle, ympäristön saastuminen, ravinto ja energia jne.).

5. Minäkäsityksen vahvistaminen. Omatoimisuutta ja arviointikykyä kehittämällä vahvistettiin positiivisen minäkäsityksen muodostumista. Ohjelmiin sisältyvät erilaiset tehtävät ja ongelmat edellyttivät kriittistä arviointikykyä ja omatoimisuutta.

Ohjelmasarja oli suunnattu nimenomaan alle kouluikäisten lasten oppimisvalmiuksien kehittämiseksi. Vuosina 1975 – 1983 Noppa-ohjelmasarjan tavoitteita tukivat erilaiset oheisaineistot, joita jaettiin koteihin, kirjastoihin, perhepäivähoitajille ja päiväkoteihin. YLE TV1:n lasten ja nuorten toimituksen Noppa-ohjelmien oheisaineistojen yhteistyökumppaneina olivat Suomessa vuosina 1977-1981 Sosiaalihallitus, Suomen Unicef-yhdistys ja Lastensuojelun Keskusliitto, vuosina 1981-82 Ruotsissa Socialstyrelsen i Sverige ja Utbildningsradio i Sverige. Kolmea ensimmäistä Noppa-kirjaa painettiin kutakin 50 000 kappaletta. Vuosina 1977 ja 1978 Yleisradion julkaisemat Noppa-kirjat olivat ilmaisia. Noppa tv-ohjelman tavoitteita ja sisältöä sovellettiin oheismateriaalin mukaan päivittäisen toimintasuunnitelman runkona. Noppaa esitettiin myös parin vuoden ajan Ruotsissa vuosina 1982-84, jona aikana julkaistiin viisi Noppa-ohjelmalehteä (Noppa-tidningen). Ruotsissa lähetetyt Noppa-televisio-ohjelmat ja niiden oheisaineistot olivat suunnattuja ruotsinsuomalaisille lapsille.

Pirkko Liikanen (1999) toteutti myöhemmin multi- ja hypermediaohjelmakokonaisuuden nimeltä Lapsen kehitys ja oppiminen: teoriasta käytäntöön. Ohjelman käyttäjän opas löytyy internetistä. Se sisältää runsaasti kehityspsykologista tietoa siitä, miten eritasoisia oppimisvalmiuksia vastaava informaatio välittyy. Tänä päivänäkin tästä opetuskokonaisuudesta hyötyvät kasvattajat, opettajat, lastentarhanopettajat sekä päiväkotien ja esikoulun toiminta- ja opetussuunnitelmien laatijat.  Lastenohjelmien televisiotoimittajat saavat myös apua, mikäli heidän työnsä tavoitteena on koulutuksellisen tasa-arvon ja oppimisvalmiuksiltaan erilaisten lasten oppimisen mahdollistaminen ja edistäminen. Noppa-ohjelmien etuna oli se, että ohjelmien välitön katseleminen jo sellaisenaan vahvisti pienten lapsikatsojien kehitystä ja mahdollisesti vielä puuttuvia oppimisvalmiuksia.

Opetusministeriö myönsi Noppa-ohjelman työryhmälle (toimittaja Antero Ikonen, toimittaja Sirppa SivoriAsp, toimittaja Ulpu Tolonen, professori Pirkko Liikanen ja maisteri Helena Allahwerdi) valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1976.

Taikaratsu

Suomen YK-liitto järjesti Taikaratsu-tapahtuman yhteistyössä Finnidan ja Helsingin lasten juhlaviikkojen kanssa Annan-talolle marraskuussa 1990. Helena Allahwerdi oli tapahtuman ideoija ja koordinaattori. Tapahtuman toteutukseen osallistuivat YK-liiton johdolla ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto (taloudellinen tuki), Helsingin kaupunki, Lasten juhlaviikot (mainokset ja kansiot), Vantaan taideteollinen oppilaitos (lasten vaatteet, kankaat, naamiot, satusilkit), Torkkelin taidelukio (näyttely Matka kulttuurin jäsenyyteen sadun avulla), Taideteollisen korkeakoulun   kuvaamataidon opettajalinja (satuteltat ja sadunkertojien asut), Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen luokanopettajalinja  (9 opiskelijaa, pedagoginen suunnittelu ja tutkimus) ja Ebeneser lastentarhaopettajaopisto (280 opiskelijaa, sadut ja satuoppaat). Osallistuminen sisälsi luokanopettajaksi opiskeleville yli vuoden kestävän seminaarin YK-liiton ohjauksessa. Kaikille osallistujille oli tarjolla lisäksi eri kulttuureita esittelevät viisi viikonloppuseminaaria.

Tapahtuman lähtökohtana oli satu. Sadut ja tarinat ovat vanhin kasvatuksen ja kulttuuriperinteen siirtämisen menetelmä. Perinteiset kansansadut ovat syntyneet ihmisen tarpeesta hahmottaa itselleen elämän tarkoitusta. Niiden avulla opitaan kulttuurin keskeisimmät toimintamallit, elämäntapa, arvot, normit ja kulttuurinen identiteetti. Sadut ja myytit antavat vastauksia ja merkityksiä elämän keskeisimpiin kysymyksiin ja kokemuksiin. Niiden avulla opitaan käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, oikeasta ja väärästä.

Taikaratsun mukana matkattiin sadun siivin Intiaan, Kiinaan, Tiibetiin, islamin kulttuureihin, bantujen luo Afrikkaan, aymara- ja cheyenne-intiaanikansojen luo sekä atsteekkien ja inkojen historiallisiin kulttuureihin.

Itse tapahtumaan osallistui noin 14 000 lasta sekä tuhatkunta kasvattajaa ja kulttuurikasvatuksesta kiinnostunutta. Tapahtumaa edelsi yli vuoden kestänyt suunnittelu- ja koulutusvaihe. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen luokanopettajalinjan 9 opiskelijaa ja taideteollisen oppilaitoksen kuvaamataidonlinjan neljä opiskelijaa tutkivat sadun merkitystä kasvatuksessa. He tekivät myöhemmin pro gradu-työnsä eri kulttuureista ja niiden satujen käytöstä peruskoulun opetuksessa.

Tapahtuman jälkeen YK-liitossa eri kulttuureista saatu aineisto koottiin lainalaatikoihin. Laatikoita lainattiin kuukausi kerrallaan opetuksen tueksi koulutustilaisuuksiin päiväkoteihin, erilaisiin tapahtumiin ja opettajankoulutuslaitokselle. Tämän lisäksi seuraavan kolmen vuoden aikana YK-liitto julkaisi Taikaratsun aineistoja ja kokemuksia hyödyntävän eri kulttuureita ja niiden satuja esittelevän kirjasarjan. Taikaratsu-tapahtumasta syntyi useita pro gradu-tutkielmia.

Maailmankansalaisen kypsyyskoe

Maailmankansalaisen kypsyyskokeita on tehty vuodesta 1994 lähtien, jolloin joukko Suomen Unesco-kouluja toimi menetelmän kokeilijoina. Kymmenen vuoden aikana kokeen on suorittanut yli 2500 opiskelijaa. Kypsyyskokeita on suoritettu niin peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa kuin kansan- ja kansalaisopistoissa sekä osana korkeakoulujen ja yliopistojen opintoja. Kokeen on suorittanut myös suuri joukko itsenäisiä opiskelijoita ja yksittäisiä henkilöitä.

Maailmankansalaisen kypsyyskoe on YK-liiton kansainvälisyyskasvatuksen opintokokonaisuus, jonka käynnisti ja jota kehitti Helena Allahwerdi. Kypsyyskoe on avoin jokaiselle siitä kiinnostuneelle ja se sopii suoritettavaksi kaikenikäisille. Kypsyyskoe ei aseta rajoja oppimiselle ja osaamiselle. Se on prosessi, jossa osallistuja syventää tietämystään ja ymmärtämystään maailmasta: hän oppii tuntemaan yksilön vastuun ja mahdollisuuden vaikuttaa maailmaan. Se on joustava iästä, ajasta ja paikasta riippumaton, sisällöllisesti osallistujan ehdoin uusiutuva, kokonaisvaltainen ja monitieteinen oppimismenetelmä.

Maailmankansalaisen kypsyyskokeen aikana tekijä tutustuu itseään kiinnostavaan kansainväliseen teemaan yksin, pareittain tai ryhmässä. Tekijä syventää tietämystään ja ymmärrystään valitusta aiheesta tutkimalla sitä eri näkökulmista. Hän oppii havaitsemaan yhteyksiä asioiden välillä sekä tunnistaa yksilön ja yhteisön vastuun ja omat mahdollisuutensa vaikuttaa.

Suomen YK-liiton yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia sekä osallistua että kouluttaa ihmisiä vastuulliseen ja aktiiviseen maailmankansalaisuuteen. Maailmankansalaisen kypsyyskoe toteuttaa näitä tavoitteita. Sen suorittaminen aktivoi monipuoliseen tiedonhankintaan, oman oppimisen arviointiin ja saadun tiedon jakamiseen. Työn tekeminen opettaa myös oman työskentelyn arviointia ja oppimisprosessin seurantaa. Maailmankansalaisuus on aloitteellisuutta, omiin kykyihin uskomista ja yritteliäisyyttä.

Toimivat Seniorit ry

2000-luvun alussa sisarukset kiinnostuivat ottamaan selvää, miten Espoon kaupungissa kohdeltiin ikäihmisiä. He itse asuvat isossa, monesta talosta muodostuvasta kerrostaloyhtiössä. Taloissa asui paljon iäkkäitä ihmisiä, joista varsin monet asuivat yksin. Sisarukset alkoivat järjestää toimintaa naapureilleen ja muutaman vuoden kuluttua perustettiin Toimivat seniorit ry. Toiminta on vilkasta ja sen piirissä on kymmeniä ihmisiä muistakin taloyhtiöistä. Helena Allahwerdi on Espoon Vanhusneuvoston jäsen.

Tavoitteet

– Ikäihmisten yksinäisyyden, turvattomuuden ja syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen järjestämällä vapaaehtoista pienryhmätoimintaa

– yhteisöllisyyden ylläpitäminen tukemalla oma- ja vertaistoimintaa sekä sosiaalista verkostoitumista

– yleisöluentojen, oppimistoiminnan ja koulutustilaisuuksien järjestäminen

– kokeilu-, tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoiminnan järjestäminen

– muiden kansallisten ja kansainvälisten alan järjestöjen sekä vanhuuteen erikoistuvien ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyössä toimiminen

– julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tukeminen ikääntyvien senioreiden asioissa

– toimintapisteiden perustaminen ja kehittäminen eri alueilla.

Periaatteet

1. ”Seniorit rakentavat itsenäisesti omaa elämäänsä ja se heijastuu arkielämän toimintaan kotona.”

2. ”Seniorit kehittävät terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintoja hyödyntäen olemassa olevaa teknologiaa ja tarjolla olevia kunnan palveluja.”

3. ”Seniorit toimivat aktiivisesti yhteiskunnan vastuullisina jäseninä ja jakavat omaa osaamistaan myös muille.”

4. ”Turvallisen elämän, asumisen ja ympäristön aikaansaamiseksi seniorit hankkivat tietoa eri palveluista ja pyrkivät tehostamaan turvallisuutta kotona ja lähiympäristössä.”

As Oy Säästökehän Senioreiden Vertaisverkko 2011:

Vertaisverkko on senioreiden apuna, jos tapahtuu jotain yllättävää kuten äkillinen sairastuminen tai kaatuminen, tai tulee tarve saada nopeasti yhteys johonkin lähellä asuvaan toiseen senioriin. Jokaisella seniorilla on mieluiten samasta talosta yksi tai kaksi vertaistukihenkilöä, jonka puhelinnumero hänellä on. Vertaistukihenkilöllä on myös tiedot hänen sairauksistaan ja omaisten kontaktitiedot.

Toiminta

Toimivat Seniorit ry toimii säännöllisesti pienryhmissä eli piireissä. Jokaisella piirillä on oma vastuuhenkilönsä. Toiminta on hyvin monipuolista. Jokaiselle varmasti löytyy ryhmä, johon liittyä. Retket tehdään yhteisillä autoilla. Kokoontumiset tapahtuvat joko yksityiskodeissa tai taloyhtiön kerhohuoneessa. Taloyhtiö omistaa rantasaunan. Yhdistyksen pienryhmien toiminta jakaantuu kolmeen alueeseen:

Ystävätoiminta

tiistai-, seurapeli-, skypeystävä-, porina-, käsityö- ja omaishoitajan lähipiiri

Kulttuuritoiminta

kirja-, maalaus-, Matkoja maailmaan -, omakuva-, kulttuuri-, oopperakatsomo- ja kulttuurikatsomopiiri

Virkistystoiminta

retki-, hyvinvointi-, rantasauna-, yhteislaulu-, lounas-, nojatuolimatka- ja liikuntapiiri sekä vireyttä elämään -työpaja.  Aikaisemmin ovat toimineet vesijumppa-, vesijuoksu- ja joogapiiri.

Pienryhmien rinnalla yhdistyksellä on muutakin toimintaa. Toiminnan kehittäminen perustuu tutkimukseen.

Sisarusten vetämä Matkoja maailmaan-piiri tapahtuu sekä Viherlaakson kirjastossa että Karakallion monitoimitalossa, Karatalossa. Nämä tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Ne kestävät noin 3 tuntia ja käsittävät kohdemaan esittelyä powerpoint-esityksenä sekä maan kulttuurin tutustumista etukäteen annetun kirjalistan perusteella. Lopuksi katsotaan filmi. Syksystä 2017 tilaisuus jakautuu Viherlaaksossa tapahtuvaan esittelyyn ja Karakalliossa esitettävään filmiin. Matkoja maailmaan-piiri on ollut erittäin suosittu ja se tuonut uusia kävijöitä myös kirjastolle.

Toimiviin senioreihin on käyty tutustumassa niin kotimaasta kuin ulkomailta.  Jälkimmäisistä mainittakoon ministeri Singaporesta ja toimittajat Koreasta.

Vuosina 2008-2016  tapaamisia oli kaiken kaikkiaan 5885, joihin osanottajilla kului aikaa  40633 tuntia.  Eri tilaisuuksiin (pienryhmätapaamiset, työpajat, seminaarit, erillistapahtumat, kokoukset yms.) osallistui vuosittain noin 2600 senioria eli koko ajanjaksona noin 23 400 senioria. Luku on luultavasti huomattavasti enemmän, koska tässä ovat laskettuina vain yhdistyksen jäsenet. Nämä luvut kertovat, miten aktiivista toiminta on.

Helena Allahwerdi ja Pirkko Liikanen ovat omalla toiminnallaan olleet monien esikuvia ja jättäneet jäljen tuhansiin ihmisiin. Eläkeläisinä he jatkavat monipuolista toimintaansa elämänsä johtoajatusten mukaisesti.