Raahelaiset tunsivat Hanna (Alma Johanna) Widellin (s. 24.10.1907) tarmokkaana työmyyränä. Hän oli kotoisin Pyhäjoelta 11-lapsisesta perheestä. Maalaistalon suuren perheen tyttärenä hän joutui tarttumaan työhön hyvin nuorena. Koulua hänellä ei ollut aikaa käydä kuutta luokkaa enempää, vaikka halua olisi ollut. Koulun käynti olisi maksanut paljon.

Ennen rippikoulua työntekoon

Hanna aloitti työn teon jo lapsuusvuosina. Ennen rippikouluikää hän teki maataloustöitä ja toimi lastenhoitajana. Nuoruusvuosien kynnyksellä 13-vuotiaana hän muutti Raaheen hoitamaan siskon lapsia. Välillä hän kävi rippikoulun syntymäpitäjässään mutta jäi lopulta Raaheen ja istutti samalla kodin juuret tänne.

Kun hän työskenteli leipuriliikkeen asiatyttönä, hän juoksutti 150 kananmunaa kaupasta Vilho Aallon konditoriaan verkkokassissa. Kertaakaan hän ei rikkonut yhtään munaa. Valmiita täytekakkuja hän kiikutti lasijalustalla ilman kantta tilaajan osoitteeseen. Elettiin vielä aikaa, jolloin Raahen kadut olivat mukulakivisiä eikä autoja juuri liikkunut katupölyä nostattamassa.

Hannan työuraan sisältyy töitä monissa perheissä lastenhoitajana, siivoojana ja kotiapulaisena. Vajaan vuoden hän työskenteli lastenhoitoharjoittelijana Gellmanin sairaalassa. Kätilönä toimi Siiri Taipale. Naiset hoitivat kahdestaan kaikki Raahen sairaalan synnytykset. Hannan toimenkuva sisälsi yökön, lastenhoitajan ja siivoojan tehtävät. Vapaapäiviä ei ollut. Joskus sentään järjestyi vapaailta

Työpaikka Raahen museossa

Hanna oli 33-vuotias, kun hänet valittiin hoitamaan Raahen museon talonmiehen tehtäviä. Valinta museon päätoimiseksi hoitajaksi muutti hänen elämänsä suuresti. Vuodesta 1941 kuuden vuoden ajan hän asui museon yläkerrassa ahtaassa keskuslämmityshuoneessa, jonne mahtui vain sänky, pöytä ja tuoli. Talvipakkasilla huoneen sijainti oli ihanteellinen, sillä puita piti työntää pesään lähes tunnin välein, jotta museo pysyi lämpimänä. Lämmitysuunin vieressä tarkeni liiankin hyvin, sillä lämpötila saattoi nousta 30 asteeseen. Alakerrassa puolestaan oli viileää.

Sotavuosina museo oli avoinna vain kaksi päivää viikossa. Johtokunnan luvalla Hanna polki miesten pyörällä Olkijoelle tai Saloisiin hoitamaan maataloustöitä.

– Silloin ei ollut vapaa-ajan ongelmia, hän myöntää 4.7.1994 Raahen Seudulle antamassaan haastattelussa. Myöhemmin museo oli auki päivittäin, myös iltaisin.

– Laiskan leipää ei ole opittu syömään. Talonmies-vahtimestarina jouduin vastaamaan niin lipunmyynnistä kuin talon lämmityksestäkin. Töitä riitti, kun kaikki piti lämmittää puilla ja lumityöt tehdä lapiolla, muistelee Hanna Raahelaiselle 7.7.1994.

Hannan asumisolot paranivat, kun hän pääsi vuonna 1950 muuttamaan museon alakertaan huoneistoon, jossa nyt on museon toimisto. Hannan ja tyttöjen käytössä oli pitkulainen nurkkahuone ja keittokomero. Lyhyen seinän ikkuna oli Ruiskuhuoneelle päin. Pitkällä seinällä oli ikkuna merelle Fantin suuntaan. Huoneen päässä oli ikkunaton tila, jossa oli valtava musta lämmitysuuni. Siinä Hanna poltti metrisiä halkoja, jotta koko talo pysyi lämpimänä. Alakerrassa sijainneeseen liiteriin kuljettiin keittokomeron kautta. Sitä tietä kannettiin puut ja tuhkat. Polttopuut oli raahattava parin sadan metrin päästä Rantasaunan takaa kaupungin liiteristä. Puukelkka oli saunanlämmittäjien kanssa yhteinen. Yhteiskäyttö ei aina sujunut ongelmitta, vaan usein miehet ärisivät, että taas se tyttö vei kelkan.

Nykyajan mukavuuksia asunnossa ei ollut. Vesi tuli ja meni ämpärillä kantaen. Kesäisin Hanna haki vettä Rantakadun varrelta Sovion ja Heinämaan kaivoista. Talvisin vesi oli haettavat Jaakopin kaivosta Reiponkadulta. Siivousvettä hän sulatti lumesta

Vuoteen 1959 saakka museorakennuksessa toimi museon ohella Raahen kirjasto, joka laajeni ensiksi koko Pakkahuoneen museon yläkertaan ja muutti sitten Pekkatorin varrelle Friemanin taloon.

Kun museoon hankittiin öljykeskuslämmitys vuonna 1969, Hannasta tuntui että työt loppuvat kokonaan. Päästessään eläkkeelle vuonna 1970, hän oli viettänyt museossa kaikkiaan 28 vuotta. Hänelle, vannoutuneelle työihmiselle, sitova työ oli sopinut mainiosti.

Rikkaat eläkepäivät

Eläkkeelle päästyään Hanna vuokrasi Tornitalosta huoneiston, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet. Vihdoinkin! Kunnon huononnuttua hän asui toimintakeskus Kreivinajan palveluasunnossa.

– Vaikka olen viettänyt eläkepäiviä reilut 20 vuotta, niin siitä huolimatta en ole jäänyt sohvan nurkkaan. Harrastuksia ja ystäviä riittää, hän sanoi Raahelaisen haastattelussa 7.7.1994. Hän oli hyvin kiinnostunut Raahen historiasta ja kävi Aulis Forsin pitämillä kotiseutupiirin luennoilla. Hän kävi myös toimintakeskus Kreivinajan askartelupiireissä ja seurakunnan ikäihmisten kerhossa.

Hyväntekijä monella sektorilla

Hanna oli erittäin eläinrakas.

– Hän teititteli kaikki minun kissani puhuessaan niille, samoin koiralle, muistelee Maija-Liisa Gröndahl. Hän kertoo, että heille Hanna kasvattityttärineen oli perhetuttu, kun he asuivat ns. Pietilän perikunnan talossa Koulukadulla. Hanna asui tyttärineen kadunpuolirakennuksessa. Hanna kasvatti ja koulutti veljensä tyttären, jonka isä oli kuollut heti sodan jälkeen. Lapset olivat jääneet ensin äidille, mutta perhe oli sodan jälkeen hajotettu. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa asuivat muualla kuin äidin luona. Hanna kasvatti myös toisen tytön teini-ikään asti. Tytöt kutsuivat Hannaa äidiksi.

Hannalla oli kummilapsia kaukomaissa. Eestissä hänellä oli läheinen ystäväperhe. Hän oli Punaisen Ristin ja monen muunkin hyväntekeväisyysjärjestön kannattaja. Hänet muistetaan Raahessa ahkerana pelastusarmeijalaisena. Hänet tunnettiin hyväntekijänä, joka auttoi huonossa asemassa olevia lähimmäisiään pyyteettömästi.

– Olen aikoinani hoitanut suvun orpoja, joten tiedän, että elämä ei aina ole kenenkään kohdalla ruusuilla tanssimista. Kaikesta huolimatta elämä on elämisen arvoista, Hanna sanoo 7.7.1994 Raahelaisen haastattelussa.

Työväenopiston ahkera opiskelija

Kun Raaheen perustettiin Työväenopisto, Hanna näki siinä itselleen sopivan opinahjon. Aivan alusta hän ei päässyt mukaan toimintaan, sillä työ museossa oli erittäin sitovaa. Lisäksi hänellä oli kaiken aikaa sukulaisten lapsia hoidossaan.

Vuonna 1949 hän alkoi opiskella ruotsia, johon hän oli saanut tuntumaa 16-vuotiaana. Eläkkeelle päästyään hän jatkoi ahkerasti opiskelua. Myös käsityöt kuuluivat hänen harrastuksiinsa.

Vuonna 1987 Raahen Työväenopiston toverikunnan 40-vuotisjuhlassa hänelle annettiin Kansalais- ja työväenopistoliiton kultainen ansiomerkki.

Raahen Fiian arvonimi

Raahen-seura valitsi Hanna Widellin Raahen Fiiaksi vuonna 1994. Perusteluissa sanotaan, että Hanna Widell oli Raahen museon pitkäaikainen vahtimestari, sosiaalinen, vähävaraisten auttaja ja järjestötoiminnan aktiivi.

Elämänsä ehtoopuolella hän ulkoili ahkerasti pyörällä ja myöhemmin rollaattorin kanssa. Hänen asunnossaan oli pienen pieni pihaterassi etelän puolella ja hän pääsi ihan viimeiseen asti nauttimaan auringosta pyörätuolillaan. Hän oli aina ruskea kuin ulkomailla olisi ollut. Siinä kodissaan hän sai saattohoitoa. Hanna Widell kuoli 26.3.2005.