• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Sukunimi:
SÄRKIOJA

Etunimi:
Hanna

Elinaika:
1901-1991

Synnyinpaikka:
VIITASAARI

Kuolinpaikka:
PIHTIPUDAS

Hanna syntyi armonvuonna 1901 Viitasaarelaisen tilallisen perheen toiseksi vanhimmaksi lapseksi. Hanna sai jo nuoren oppia tekemään raskasta työtä ja hänen piti katsoa nuorempien sisarusten perään, vanhempien ollessa navetalla töissään. Hanna oli kova tekemään työtä ja ei jättänyt asioita puolitiehen vaan vei ne loppuun asti. Koulua Hanna ei ehtinyt käydä kuin muutamia aikoja kiertokoulua, joka oli pitäjässä joka syksy ja kevät. Sinne hän meni aina kun töiltään ehti. Oppi olisi kiinnostanut Hannaa, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta. Työ oli tärkeämpi, ja sen tekivät selväksi isä ja äiti jo hyvissä ajoin. Kuusilapsisen perheen elämä oli kovaa, ja jokainen, joka vähänkin kynnelle kykeni, niin joutui hankkimaan lisätienestiä minkä taisi. Aika kului ja vuodet vierivät.

Rippikoulun käytyään Hanna löysi kiinnostavan nuoren miehen, joka kiinnitti hänen huomionsa ja aikansa seurusteltuaan hänet vihittiin Johanneksensa kanssa avioliittoon vuonna 1920. Nuori pari tuli asumaan erään keskisuomalaisen pikku kunnan syrjäkylään, ja elämä oli auvoista siihen asti, kunnes Hannan näkö alkoi heiketä, ja hän salasi asian aluksi. Viimein hänen oli pakko mennä tohtorin pakeille, joka kertoi sen tosiasian, että näkö menetettäisiin, jos Hanna ei menisi kalliisiin tutkimuksiin pääkaupunkiimme. Mistäpä Hannalla olisi moisia rahoja ollut matkustaa ja niin Hanna sokeutui.

Hanna sai Johanneksen kanssa kuusi lasta, joista yksi oli isäni. Hän raivasi miehensä kanssa pienen maatilansa pellot korvesta, ja lypsi lehmät sekä hoiti kodin, vaikka ei nähnytkään. Sokean elämä oli kovaa, ja jokainen heidän lapsistaan tiesi sen, että äitiä piti auttaa, jokaisessa tilanteessa. Aviomiehen sairastellessa, Hannan taakka kasvoi entisestään, ja sota-aika ei tuonut siihen helpotusta, päinvastoin se lisäsi taakkaa tuntuvasti. Rauhan tultua Hanna sai saattaa rakkaan aviomiehensä maanpoveen, ja nyt hän jäi yksin kaikkien velvollisuuksien kanssa. Ruokaa oli niukasti ja lapsista vanhimmat joutuivat kerjuulle saadakseen ruokaa koko perheelle.

Hanna teki sen minkä pystyi ja sisulla vei asioita eteenpäin. Pieni mökki, jossa oli vain tupa ja yksi kamari oli hatara, vetoinen sekä ahdaskin. Toisaalta siskonpetissä oli lämpimämpi nukkua, kuin yksikseen. Halla vei sadon,  mutta se ei Hannaa lannistanut, päinvastoin se antoi lisää tarmoa tehdä työtä ja yrittää. Hän sanoi lapsilleen katsoessaan menetettyä satoa – sittenkin, me kylvämme sen sittenkin, meitä ei lannista halla, ei kato, ei milloinkaan. Hän taisteli ja pojat oppivat taistelemaan paremman elämän puolesta. Hanna eli yli 90- vuotiaaksi ja antoi oppinsa meille jälkipolville, olla antamatta periksi sanomalla yhdelle jos toisellekin – älä milloinkaan periksi anna, vaan taistele, se kannattaa.

Kirjoittaja

TUOMINIEMI ARJA

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naiselämää maaseudulla, Naisten Ääni, Sodat

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT