Hanna Rönnberg (1860-1946) oli kuvataiteilija, kirjailija, toimittaja ja rohkea oman tiensä kulkija. Hän oli varsin näkyvä taiteilija runsas vuosisata sitten, mutta unohdettiin monen naistaiteilijan tavoin.

”Hän oli monipuolinen taiteilija, joka olisi syytä nostaa yhdeksi Suomen kuvataiteen kulta-ajan edustajaksi”, filosofian maisteri, tutkija Anna-Maria Wiljanen kertoo Rönnbergistä.

Hanna Rönnberg tuli tutuksi Anna-Maria Wiljaselle vuosina 2003–2004 hänen tehdessään  taidehistorian pro gradua.

”Kiinnostuin tuolloin Hanna Rönnbergistä ja halusin tietää kaiken hänestä ja hänen salamyhkäisestä elämästään. Olen saanutkin paljon selville, mutta paljon on vielä hämärän peitossa. Tyttäreni sanookin, että olen kuin Hercule Poirot.”

Maisemia ja koruttomia kansankuvauksia

Kuvataiteilija Hanna Rönnberg syntyi aviottomana lapsena Hämeenlinnassa, josta muutti parivuotiaana äitinsä kanssa Tampereen Messukylään ja sieltä Helsinkiin. Isä on tuntematon. Kuvataiteen opinnot Hanna aloitti 15-vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja jatkoi sieltä Tukholman taideakatemiaan, jossa kouluttautui piirustuksen opettajaksi. Opettajaa Hanna Rönnbergistä ei kuitenkaan tullut – tosin hän antoi myöhemmin piirustustunteja – sillä taide vei mennessään. Osansa siinä oli Ahvenanmaalla ja sen taiteilijasiirtokunnalla, Önningebyllä, joka imaisi sosiaalisen Hanna Rönnbergin piiriinsä. Önningebyssä maalasi useita suomalaisia ja ruotsalaisia taiteilijoita, muun muassa Victor Westerholm, Elin Danielson ja Eva Topelius. Heitä yhdisti kiinnostus ulkoilmamaalaukseen. Myös Hanna Rönnberg maalasi Önningebyssä maisemia, muun muassa Signilskärin ja Maiseman, mutta mainetta hän sai koruttomilla kansankuvauksillaan. Niistä kaksi nousee ylitse muiden: Sokea isoäiti ja Työkodissa, joka toi 1893 Suomen Taideyhdistyksen I Dukaattipalkinnon. Se on naturalistinen kuvaus neljästä, höyheniä nyppivästä naisesta, jotka olivat laitoksessa irtolaislain nojalla. Sokean isoäidin mallina oli taas torpassa asuva vanha nainen.

”Tavoittaakseen maalaukseensa oikean valon taiteilija nousi aamuvarhaisella ja käveli viisi kilometriä”, Anna-Maria Wiljanen kertoo.

Taiteilijan kynästä syntyi myös tarinoita

Mutta ei Önningebyn eikä Tanskassa oleva Skageninkaan taiteilijasiirtokunta tyydyttänyt Hanna Rönnbergia, vaan hän matkusti Eurooppaan. Eikä vain yhtä kertaa eikä yhteen maahan.

”Olen laskenut, että hän on käynyt ainakin 25 eri maassa”, tutkija kertoo.

Eli melkoinen saavutus naiselta, joka matkusti yksin. Hanna Rönnbergille matkakohteista rakkain oli Pariisi. Hän opiskeli siellä 1880-luvun lopussa ja kävi taiteen mekassa useaan otteeseen 1930-luvulle saakka. Taiteilijan mielestä Pariisi oli maailman ainoa kaupunki, muut olivat rotanloukkuja. Matkoilla syntyi maalauksia, muun muassa herkkä Pariisin kukkatori vuonna 1889, mutta myös matkakertomuksia ja novelleja. Esimerkiksi Brovaktens historier sai 1904 Valtion kirjallisuuspalkinnon. Hanna Rönnberg poikkeaakin Anna-Maria Wiljasen mukaan monesta kuvataiteilijasta siinä, että hänen tekstejään – ja samalla ajatuksiaan – on säilynyt jälkipolville.

”Hanna oli ahkera kirjeiden, taidekritiikkien ja matkakertomusten kirjoittaja. Niiden perusteella piirtyy kuva määrätietoisesta ja monipuolisesta naistaiteilijasta, joka kokeili kuvataiteen eri tyylisuuntia ja edisti naistaiteilijoiden asemaa järjestämällä näille useita näyttelyitä.”

Hanna Rönnberg oli myös toimittaja. Vuosina 1910–16 hän toimitti Hemma och ute -nimistä aikakauslehteä. Kun sensuuri lopetti sen, toimittaja alkoi julkaista lehteä nimeltään Ute och hemma, mutta sekin jäi lyhytikäiseksi.

Huvila ja puutarha meren äärellä

Kolmas Hanna Rönnbergille rakas paikka Ahvenanmaan ja Pariisin ohella oli Kulosaari. Anna-Maria Wiljanen kertoo, että vuonna 1908 Hanna teki ystävineen retken uuteen, juuri perustettuun huvilakaupunkiin Kulosaareen, ihastui siihen ja osti tontin meren ääreltä. Arkkitehti Lars Sonck, kulosaarelainen hänkin, piirsi talon, joka sai viereensä pian myös toisen.

”Omat talot, oma rauha”, Hanna Rönnberg iloitsi taloistaan ja varsinkin puutarhasta, josta loi vehreän paratiisin.

Kun tontille nousi vielä kanala ja pieni kasvihuone, leipä leivottiin talon omassa leipomossa ja peruna saatiin omasta maasta, taiteilija oli ruoan suhteen lähes omavarainen. Lisätienestiä hän sai huoneita vuokraamalla. Kulosaari ja varsinkin näkymä Kruunuvuorenselälle ilahduttivat tutkijan mukaan Hanna Rönnbergiä ja saivat hänet edelleen tarttumaan siveltimeen. Tältä ajalta ovat muun muassa 1930-luvun öljymaalaukset Kevät puutarhassani ja Myrsky. Ja kun sairaudet ja tapaturmat heikensivät näköä ja tekivät hänestä vuodepotilaan, hän saattoi loppuun saakka katsella rakastamaansa merta.