Hanna Pirhonen - Suomessa on kaikki hyvin

Kun kuuntelee Hanna Pirhosen (o.s. Verro s. 1932) kertomusta elämänsä vaiheista, ei ihmettele, että hän on tyytyväinen elämäänsä Raahessa. Pirhoset muuttivat Suomeen yli 30 vuotta sitten ja viettävät nyt täällä rauhallisia eläkeläisen päiviä.

Kotsalan kylä Inkerinmaalla

Hanna Pirhosen koti oli Inkerinmaalla Kotsalan kylässä. Kylän lähettyvillä oli luterilainen kirkko. Asukkaat puhuivat suomea. Kaupassa käytiin Peräkylässä, joka oli vain kivenheiton päässä Kotsalasta. Tuuterin asemalta käytiin ostamassa jäätelöä.

Maa oli viljavaa, alue oli Pietarin vilja-aitta. Lokakuun vallankumouksen jälkeen yksityisten maat otettiin valtiolle ja karja vietiin kolhooseihin, vain yhden lehmän sai pitää itsellä. Maatalouden kollektivisointi johti 1930-luvulla kymmenientuhansien inkeriläisten karkottamiseen muille Neuvostoliiton alueille. Samassa yhteydessä teloitettiin ja sai surmansa tuhansia ihmisiä. Josif Stalinin aikana vuoteen 1938 mennessä inkeriläisten suomenkielinen yhteiskunnallinen elämä kouluineen ja kirkkoineen oli lakkautettu.

Hanna Pirhonen meni vuonna 1940 venäjänkieliseen kouluun, jossa hän ei ymmärtänyt kieltä lainkaan. Pakko oli kuitenkin oppia.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan aikana Kotsalan kylän miehittivät saksalaiset sotilaat. He teurastivat yksityisten karjan, liha meni yhteiskunnalle. Myös kotipalstoilta korjatusta sadosta oli luovutettava suurin osa.

Kylän asukkaat kerättiin huhtikuussa 1942 yhteen ja kuljetettiin tavaravaunuissa Viroon leirille, jossa asuttiin parakeissa. ”Samoissa vaatteissa oltiin ilman pesumahdollisuuksia, nähtiin nälkää”, Hanna Pirhonen kertoo. Leirillä kuoli paljon inkeriläisiä, myös hänen äitinsä ja sisaruksensa menehtyivät. Hanna Pirhonen jäi orvoksi. Pieni tyttö oli ypöyksin kylmässä maailmassa. Viron, Veimarin ja Kloogan karanteenileireillä kuoli kulkutauteihin ja nälkään yli 3000 inkeriläistä.

Punainen Risti toi lokakuussa inkeriläisiä orpolapsia laivoilla Suomeen. Venäläiset upottivat kaksi ensimmäistä laivaa. Hanna Pirhonen oli kolmannessa ja pääsi perille. Hänet tuotiin Hämeenlinnaan, Perttulaan. ”Ihmiset katsoivat meitä karsaasti, sillä olimme kaljupäisiä ja luurangonlaihoja”, Pirhonen sanoo.

”Tyyne Kilpinen tuli 6.1.1943 potkukelkalla hakemaan minut orpokodista”, muistelee Hanna Pirhonen, joka oli saanut uuden kodin Karoliina-äidin ja Tyynen luota. Hän meni helmikuussa kouluun toiselle luokalle. Elämä hymyili. Hanna oli onnellinen.

Orpokotiin Venäjälle

Tammikuussa 1945 inkeriläiset lapset kerättiin lyseoon, josta heidät kuljetettiin Venäjälle ja sijoitettiin lastenkoteihin eri puolille maata. Hanna Pirhosen sijoituspaikka oli Vologdan läänissä. Siellä hän aloitti koulunkäynnin alusta, ensimmäiseltä luokalta. Vähitellen hän oppi venäjän kielen, asui lastenkodissa, suoritti perusopinnot ja sai päättötodistuksen musiikkiopistosta.

Tutkinnon suorittamisen jälkeen piti työskennellä kolme vuotta valtion osoittamassa työpaikassa, sitten sai vapaasti hakea töitä mistä halusi. Hanna Pirhosen työpaikaksi määrättiin Harooskin kulttuuritalo.

Koti Petroskoissa

Hanna Pirhonen oli työskennellyt vuoden Harooskin kulttuuritalossa, kun sinne tuli nuori johtaja, joka vapautti hänet työvelvollisuudesta.

Vuonna 1955 Hanna Pirhonen muutti Petroskoihin, jossa soitti kanteleorkesterissa 27 vuotta. Petroskoissa hän tapasi tulevan puolisonsa Reino Pirhosen (s. 1933 Uhtualla). Reinon suomalaiset sukujuuret ovat Suomussalmella ja Raahessa. Hän soitti Petroskoin sinfoniaorkesterissa kontrabassoa. Avioliitto solmittiin vuonna 1962. Syntyi kaksi lasta: Aino ja Matti. Kotikielenä puhuttiin suomea.

Suomeen vuonna 1982

Vuonna 1975 pidetystä Etyk-kokouksesta alkoi Reinon ja Hannan seitsemän vuotta kestänyt taival kohti Suomeen muuttoa. Se vaati hurjan määrän paperisotaa, lupa-anomuksia ja kirjeitä eri viranomaisille, muiden muassa presidentti Kekkoselle.

”Reinon pikkuserkku Aune Keinänen kirjoitti vaadittuja kutsukirjeitä. Kansanedustaja Juhani Vähäkangas auttoi meitä monin tavoin”, Reino ja Hanna kertovat.

Pirhosten oli helppo sopeutua Suomeen, sillä he puhuivat suomea. Myös lapset löysivät paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta. Nyt Hannalla ja Reinolla on kuusi lastenlasta, jotka opiskelevat ja tekevät kansainvälistä työuraa.

Raahessa Reino sai aluksi lapiotöitä rakennustyömaalta ja sitten pääsi Rautaruukille varastonhoitajaksi toimien myös tulkkina.

Hanna Pirhonen työskenteli Raahen musiikkiopistossa 11 vuotta kanteleensoiton opettajana. Lisäksi hän opetti iltaisin kanteleensoittoa Raahen työväenopistossa ja hankki lisätuloja siivoustöissä.

Hanna Pirhonen muistelee mielellään opettajanuraansa. Usein hän tapaa kaupungilla entisiä oppilaitaan, jotka ovat aikuistuneet ja menestyneet elämässään.