Äidinkieltä, kirjallisuutta ja paljon muuta

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1938 mutta asunut koko ikäni Keski-Suomessa. Ylioppilaaksi kirjoitin Saarijärven yhteiskoulusta 1958. Kävin aluksi Jyväskylän talouskoulun, koska aioin talousopettajaksi. Aloitin kuitenkin opinnot Jyväskylän yliopistossa 1960. Valmistuttuani 1963 humanististen tieteiden kandidaatiksi tein opettajasijaisuuksia muun muassa Vaajakosken yhteiskoulussa sekä Laukaan kunnan Leinolan koulussa.

Vuonna 1966 aloitin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Keski-Suomen Opistossa Suolahdessa. Opisto oli tuolloin aatetaustaltaan grundtvigilainen kansanopisto. Käytännön- sekä opintolinjan ohella siellä oli kansankorkeakoulu sekä ammatillista koulutusta: nuorisotyölinja sekä kodinhoitajakoulutus. Opiston henki oli kristillinen. Joka ilta oli yhdeksältä iltahartaus. Auskultoinnin ja koevuosien jälkeen sain 1969 vakinaisen viran. Vuotta myöhemmin avioiduin Kalevi Tuohesmaan kanssa. Meillä on kaksi lasta, nyt jo neljä lastenlasta.

Kun ensimmäinen lapseni oli yksivuotias, anoin virkavapautta ja suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ja sain maisterin arvon. Aineyhdistelmäni ovat kirjallisuus, suomen kieli ja viestintä, psykologia ja kasvatustiede. Puheviestinnän yliopistollinen tutkinto kuuluu myös opintokokonaisuuteen. 1970-luvun ajan kuvaan kuului vasemmistoradikalismin ihannointi myös yliopistomaailmassa. Intellektuelleja olivat ajan aatevirtausten mukaan kuvatun aatesuunnan kannattajat.

Elinikäinen opiskelu sekä rauhanaate ovat ihanteitani. Niinpä olen työni ohella lukenut kaunokirjallisuuden ohella jatkuvasti paljon tietokirjallisuutta sekä opiskellut muun muassa luovaa puheilmaisua, työoikeutta, tiedotusoppia ja filosofiaa.

Grundtvigilaisuudesta moderniin opistoon

Jatko-opintojen jälkeen minussa korostui yhteiskuntakriittisyys. Kurssi Nordens Folkliga Akademissa Ruotsissa vuonna 1975 oli antoisa. Siellä keskusteltiin modernista aikuiskoulutuksesta.

Radikaalit aatteet olivat tulleet kansanopistoonkin. Vaikka joskus laulettiin Grundtvigin laulua: ”Kuin päivänpaistetta peltosi, niin vaatii henkesi valistusta, maan rikkauksia parempi on tietää Luojansa tarkoitusta…”, opistosta alettiin käyttää nimitystä sitoutumaton yleissivistystä ja ammatillista koulutusta tarjoava aikuisoppilaitos.

Aika muutti myös Keski-Suomen Opiston koulutustarjontaa. Se monipuolistui. Oli sivistäviä kesäkursseja ja myös nuorisotyön koulutus oli laajempaa ja tasokkaampaa. Samoin kasvatustieteen approbatur-arvosanoja suoritettiin ansiokkaasti. Opiskelijat tekivät arviointeja opetuksen tasosta. Ei ollut enää iltahartauksia eikä tiukkaa valvontaa nais- ja miesopiskelijoiden seurustelun osalta.

Kesällä 1979 pidin opistolla kirjoittajaseminaarin. Luottamusmiestehtävät tarjosivat useita kiintoisia kursseja. Rauhantyöhön kannusti Tampereella 1986 pidetty YK:n Kansainvälinen Rauhankasvatusseminaari. Si vis pacem, para bellum: Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan, totesi jo antiikin filosofi. Ihmiskunta ei ole vieläkään kypsynyt selvittämään ongelmia sivistyneesti dialogin keinoin ilman jyrkkää vastakkainasettelua.

Mutta ennen kaikkea kirjoittaja

Klassisen musiikin kuuntelun, lenkkeilyn ja lukemisen ohella kirjoittaminen on ollut pääharrastukseni. 1980-luvulla ryhdyin kirjoittamaan kalevalamittaisia runoja. Vapaamittaisista runoista Syysillan fantasia, Suolahtivalssi sekä Hiljaisuuden puhetta ovat tunnetuimmat säveltämäni runot.

Kirjoitin 1980–1990 luvulla myös kolumneja paikallislehteen ja 2000-luvulla asia-ja mielipideartikkeleita Keskisuomalaiseen. Työpaikkakulttuurin tutkimuksen tarpeellisuus, kirjallisuuden opetuksen tärkeys tai arvojen ja aatteiden merkityksellisyys vielä tämän päivän maailmassa ovat aiheita, joihin olen tarttunut.

Seniorivuosina oli sitten ollut enemmän aikaa kirjoittamiseen. Opiskelin avoimessa korkeakoulussa muun muassa taidekasvatuksen approbaturin, mikä antoi lisävirikkeitä.

Vuosina 1994–1996 kirjoitin ja ohjasin kolme kesäteatterinäytelmää Ääneseudulla Kanavakissat-ryhmäni kanssa – talkoohengen mukaisesti. Esiintymisiä oli Wanhassa Riihelässä, Suolahden Höyryfestivaaleilla sekä Wanhalla asemalla.

Ensimmäinen romaanini oli Pakastettu intohimo (2000). Ajatelmakokoelma Tähtilippu paratiisiin ilmestyi vuonna 2007. Näytelmä Arvovieraat vuodelta 2006 kertoo Akseli Gallén-Kallelan salaisesta pakoretkestä Suolahteen vuonna 1906.

Miksi pakoretki? Taiteilija joutui ”mustalle listalle”, koska oli maalannut muotokuvan vallankumouksellisesta Maksim Gorkista. Gallén-Kallela avusti Gorkia naamioidulla pakoretkellä ja joutui santarmien epäilyn kohteeksi, ja jopa hänen henkeään uhattiin. Retki Suolahteen, jossa asemapäällikkö oli ollut Gallén-Kallelan koulutoveri, naamioitiin ”ilvesretkeksi”. Ilveksiä ei löytynyt, mutta syntyi teos Ilvesluola. Jo kesällä 1904 taiteilija oli tehnyt kaksi teosta Keiteleen maisemissa. Konginkankaalla olivat syntyneet Saunatyttö ja Keitele.

Tähtien takaiset muistelmat

Suomalaisen Naisliiton satavuotisjuhlien kunniaksi kirjoitin nimimerkillä Sari Särmä Minna Canthista ja hänen ystävästään Otto Tuomesta romaanin Salattu rakkaustarina. Se on tyyliltään päiväkirja- ja kirjeromaani. Kertojan roolissa on ”tähtien takainen” muistelija. Asiat nähdään nuoren, hurmurina esiintyvän miehen näkökulmasta. Hän on ihastunut jo kypsään ikään ehtineeseen kirjailija Canthiin.

Kanttilan salongin inspiroivat keskustelut saivat aikaan henkisen kehitysprosessin köyhän kodin kasvatissa. Arvojen pohdinta, kirjallisuus ja filosofia alkoivat kiinnostaa nuorta lehtimiestä. Tuomesta tuli sittemmin, 1907 kirjailija ja kansanedustaja ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan.

Näytelmään sain inspiraatiota vuonna 2002 löydetyistä uusista lähteistä, joissa Tuomi kuvaa ystävyyden laatua ja toistuu sana erotiikka. Erotiikkaa ei kuitenkaan kuvata samaan tyyliin kuin nykykirjallisuudessa. Paljon jää arvailujen varaan. Romaanin erotiikkaa voi luonnehtia saman tyyppiseksi kuin Juhani Ahon ja Elisabeth Järnefeltin inspiroivaa yhdessäoloa. Tosin Minna Canth oli pidäkkeitä asettava, henkistä puolta korostava, Tuomi puolestaan Lemminkäisen tapainen narsisti.  Mustasukkaisuuttakin nuori hurmuri koki esimerkiksi tohtori Kaarlo Bergbomin vuoksi, joka oli usein vieraana Kanttilassa näytelmien syntyaikaan. Tuon ajan juoruämmät vastasivat tämän päivän keltaista lehdistöä. Niinpä he esiintyvät kirjassa ironisina tarkkailijoina – ironisoiden myös itseään.

Nyky-Kanteletar

Vuonna 2010 julkaisin Nyky-Kantelettaren, jonka loppuun professori Teivas Oksala kirjoitti myönteisen ja kannustavan arvionsa.

Kirjaa pidettiin radikaalina, sillä sen teemoina olivat ajankohtaiset poliittiset asiat. Olin Yle 1:n ohjelmassa keskustelemassa muun muassa Jari Halosen kanssa, jonka Kalevala-elokuva oli tekeillä. Syntyi väittelyäkin Kalevalan nykytulkinnasta. Onneksi arvostelut runokirjasta olivat myönteisen kannustavat useassakin lehdessä.

Syksyllä 2011 runo Aristoteleen perilliset oli esillä Athenis Finlandiaen kulttuuripäivillä latinaksi nimellä Heredes Aristotelis. Nyky-Kantelettaresta ilmestyi 2014 uusi, lisätty painos.

Tuija Saarinen kirjoitti arvioinnissaan Pirta-lehdessä (4/ 2010): ”Runoissaan Tuohesmaa ottaa kalevalamitalla kantaa eikä kaihda sellaisiakaan vaikeita asioita kuin laman lunnaita, työttömyyden kiroja, luonnonsuojelua ja sodan mielettömyyttä. Tuohesmaa käsittelee runoissaan yleisesti jaettuja tuntoja mutta myös paikallisesti merkityksellisiä tapahtumia. Kalevalamitta on keino vaikeiden asioiden käsittelyyn ironiaa ja satiiria unohtamatta. Ehkä löydämme siitä sanallisen sampomme Myllykirje tuonelasta -runon evästyksin:

Luovuus Luojan luottokortti,

käyntikortti kekseliään:

Sisimmässä sanomansa,

tietoisku tajunnassa.”

Löytyisikö luomuneito

Missä kaunotar Kalevan:

neito nuori, naisellinen:

lemmikki tuo lettipäinen,

hymyilevä hienohelma?

Yhä etsin rouvakseni:

vihityksi vaimokseni

Suomi-neitoa suloista:

valloittavaa viehkeätä.

Kaukaa kierrän nirppanokat:

blondit myöskin tyhmänlaiset:

töllötintä tuijottavat,

sankareita sarjafilmin:

matkivat, myös mainostavat:

seksikkyyttä sielutonta

käytöksellään korostavat

kyynisesti keimailevat,

Miksi sorja Suomi-neito

piikasielu pinnallinen,

savuketta poltteleva?

Tytön mistä löydän vielä

lempeän, myös luonnollisen:

neidon sievän sielukkahan?

Hälle Liedin laadukkahan

verannalla viulullani

soreasti soittelisin:

ladylleni laulaisinkin.

Veneretkellämme veisin

purjehtimaan Päijänteelle

huvilahan honkaisehen,

perinteiseen pirttihimme.

Näen hunnun häivähdyksen

helluntaina häissä meidän,

puhumassa pastorinkin

kotikirkon alttarilla,

kohahduksen juhlaväen

nähdessään kuin näytelmänä

parin uljaan pyörähdykset

valssissamme viehkeässä