Fanny von Hertzen syntyi 1873. Fannyn isä, Karl, syntyi 1844 Savitaipaleella ja äiti Alexandra Salonius 1849 Luumäellä. Karl von Hertzen vihittiin papiksi 1870 ja hän toimi Porvoon tuomiorovastin apulaisena, Pieksämäen kirkkoherran apulaisena sekä Luumäen kappalaisena. Alexandra von Hertzen kuoli 1891 vain 42-vuotiaana ja häneltä jäi kahdeksan lasta, joista vanhin, Fanny, oli äidin kuollessa vasta 19-vuotias.

Fanny muutti Helsinkiin ja perusti koulukodin, jonne sisarukset saattoivat muuttaa lukukausien ajaksi. Työuransa Fanny von Hertzen teki vakuutusvirkailijana palovakuutusyhtiö Pohjolassa, jossa työvuosia kertyi yli 30. Fanny oli aktiivinen järjestöihminen.

Fanny toimi Nuorten Naisten Kristillisessä Yhdistyksessä, josta hänet ”keksittiin” valkonauhatyöhön. Fanny von Hertzen oli Valkonauhaliiton sihteerinä 1914–1919. Vuonna 1921 liitto hankki oman huoneiston Liisankadulta ja kauppakirjan liiton puolelta allekirjoitti juuri Fanny von Hertzen.

Hänen puheenjohtajakaudellaan 1921–1935 toiminta kehittyi ja laajeni voimakkaasti. Fanny oli perustamassa Helsinkiin suomenkielistä valkonauhayhdistystä eli Keski-Helsingin Valkonauhaa (nykyinen Suur-Helsingin Valkonauha). Fannyn tuomia uusia toimintamuotoja olivat raittiusravintolan perustaminen liiton huoneistoon, kutsuillat naisylioppilaille sekä Äidin Päivä -lehden julkaiseminen.

Fanny von Hertzen oli aktiivinen kansainvälisten yhteyksien hoitaja. Hän edusti liittoa Valkonauhan maailmanliiton kongresseissa Lontoossa, Lausannessa ja Tukholmassa ja oli aktiivinen pohjoismaisessa sekä Itämeren maiden yhteistyössä.

Fanny von Hertzen piti tärkeänä sitä, että valkonauhatyö ankkuroituu maassamme tehtävään kristilliseen järjestötoimintaan. Hänen aikanaan liitto liittyi Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliittoon (nykyinen Kirkkopalvelut ry) ja Fanny toimi kymmenkunta vuotta sen johtokunnassa.

Seurakuntansa kirkkovaltuustoon Fanny von Hertzen valittiin ensimmäisten naisten joukossa. Hän oli musikaalinen ja soitti pianoa ja oli kiinnostunut taiteista. Harrastus vei hänet Kristilliseen Taideseuraan ja sielläkin hänet valittiin luottamustoimiin. Fannyllä riitti taitoa ja voimia myös suurempiin kirjallisiin töihin; hän kirjoitti salanimellä Hertta Salo Frances Willardista kertovan kirjan “Kruunaamaton kuningatar“.

Fanny von Hertzen siirtyi 62-vuotiaana syrjään aktiivisesta valkonauhatyöstä ja muutti Luumäen Kalliosaarelle. 1935 liiton sisällä ilmeni ristiriitoja ja von Hertzen joutui kritiikin kohteeksi. Häntä syytettiin esimerkiksi raittiusravintolan toiminnan lopettamisesta ja sopimattoman henkilön palkkaamisesta liiton tehtäviin. On ymmärrettävää, että vastuunottaja ja vastuunkantaja joutui herkästi myös arvostelun kohteeksi.

Arvostelun tuulet kuitenkin laantuivat, ja elämänkaaren viimeiset 15 vuotta merkitsivät Fanny von Hertzenille aikaa, joka tarjosi hänelle paitsi lepoa myös keskittymistä rakkaisiin harrastuksiin kuten puutarhanhoitoon. Fanny kuoli 1950. Valkonauhasisaret saattoivat sisarensa kauniisti viimeiselle matkalle.

Valkonauha-lehden historiaa selvittänyt Heikki Nuutinen kirjoittaa: “Muistokirjoituksen aukeama Valkonauhassa on kenties lehden kaikkien vuosikertojen koskettavin. Sen ensimmäisessä kuvassa Luumäen Valkonauhan sisaret kantavat Fannyn valkoista arkkua kotoa rantaan. Toisessa kuvassa saattojoukko matkaa veneellä yli kauniin Kivijärven. Siinä on saattajia neljällä veneellä, yhdessä niistä Fannyn arkku, soutamassa kohden rantaa.”