Kuvanveistäjä Eveliina Särkelä debytoi vuonna 1878 toisena kuvanveistäjänaisena Suomessa. Ensimmäinen oli Aline Forsman, jonka teoksia oli näytteillä jo 1873. Uranuurtajanaisen elämä ei ollut helppo, vaikka menestystäkin tuli.
Isä tunnettu kelloseppä ja Vaasan kronometritehtaan perustaja
Maria Eveliina Särkelä syntyi tammikuussa 1847 Vanhassa Vaasassa. Hänen isänsä oli Pohjanmaalla Lohtajalla talonpoikaisperheeseen syntynyt Anders (Antti) Särkelä (1804-1873), josta tuli yksi aikansa kuuluisimpia itseoppineita kelloseppiä. Isä olisi toivonut pojastaan Andersista sukutilan jatkajaa, mutta tätä kiinnosti hienomekaniikan ala paremmin kuin maanviljely.
Antti Särkelä meni naimisiin vuonna 1829 Elisabet Sakariantytär Kerolan (1812-1883) kanssa ja he muuttivat pois kotitilaltaan Kokkolan kaupunkiin. Antti Särkelä oli lahjakas hienomekaniikan alalla ja se huomattiin. Kerrotaan, että vuonna 1840 hän oli nähnyt merikronometrin ja rakentanut itselleen samanlaisen ilman mitään piirustuksia. Siitä tuli ensimmäinen Suomessa valmistettu merikronometri.
Koska Antti Särkelällä ei ammattikuntalakien mukaan ollut asianmukaista koulutusta ja näin hänellä ei myöskään ollut lupaa harjoittaa käsityöammattia, oman tehtaan hän sai kuitenkin perustaa. Anders Särkelä anoi senaatilta monen vaikutusvaltaisen henkilön suosituksella lupaa perustaa kronometritehdas. Lupa myönnettiin, perhe muutti Vaasaan ja vuonna 1846 Vaasan kronometritehdas oli jo toiminnassa. Seuraavana vuonna syntyi Maria Eveliina.
Anders ja Elisabet Särkelä saivat kaksi lasta. Eveliina-tyttärestä tuli Suomen ensimmäisiä naiskuvanveistäjiä ja pojasta, Tuomas Särkelästä, tuli isänsä tavoin kelloseppä.
Taideopintoja
Eveliina oli perinyt isänsä kädentaidot ja muotoilun lahjat. Turkulainen Robert Wilhelm Ekman oli perhetuttu ja tunnettu muotokuvamaalari. Ekman huomasi kyläreissullaan Särkelässä Eveliinan savesta muotoileman vedenneidon ja kehotti lähettämäään sen Helsinkiin Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Tämä rohkaisi Eveliina Särkelää uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa taiteen saralla.
Eveliina aloitti taideopinnot hovimaalari R. W. Ekmanin johdolla Turun piirustuskoulussa vuonna 1864, ja keskittyi saven muotoiluun ja kuvanveistoon. Mutta Eveliina joutui keskeyttämään jo parin vuoden kuluttua, koska Antti Särkelä ei hyväksynyt tyttärensä taiteilijanuraa, koska taiteilija ei pystyisi elättämään itseään.
R. W. Ekman oli huomannut Eveliinan muototajun ja suositteli kuvanveistoa maalaustaiteen sijasta.
Isänsä kuoltua 1873 opinnot jatkuivat. Eveliina sai tukea ja kannustusta suomalaisen taiteen ja kirjallisuuden ystävältä Emil Nervanderilta (1840-1914), joka toimitti tuolloin Åbo Tidning -lehteä. Emil Nervanderin kuva olikin ensimmäisiä, jonka Eveliina muovaili ja varmaankin kiitokseksi tuesta.
Eveliinan alkuajan veistonopettajina Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskoulussa toimivat tulevaisuuden nimekkäät taiteilijat kuten Walter Runeberg ja C. E. Sjöstrand. Carl Eneas Sjöstrand oli ruotsalainen kuvanveistäjä, joka oli saapunut Suomeen ja hänen tehtävänään oli ollut suunnitella Turkuun Henrik Gabriel Porthanin patsas. Suomeen hän sitten jäikin ja toimi yli 40 vuotta kuvanveiston opettajana. Häntä on tituleerattu suomalaisen kuvanveiston perustajaksi.
Kansainvälisiä opintoja ja ensi esiintyminen Kööpenhaminassa
Syksyllä 1873 Eveliina Särkelä muutti Kööpenhaminaan toiveittensa kultakaupunkiin. Kööpenhamina oli tunnettu kuvanveistogallerioista ja etevistä opettajista. Myös Aline (Alina) Forsman (1845-1899) opiskeli ulkomailla: Roomassa vuosina 1873-1875 ja Kööpenhaminassa 1875-1878.
Eveliina opiskeli kuvanveistäjä ja professori August Vilhelm Saabyen (1823-1916) opissa 1873-1874 ja talven 1874 Wilhelm Bissenin ateljeessa omilla varoilla. Parin vuoden kuluttua Eveliina palasi jälleen Saabyen oppiin tällä kertaa valtion 1000 markan stipendin turvin vuosiksi 1876-1878. Hän opiskeli Berliinissä vuosien 1879-1880 aikana ja kävi myös Pietarissa. Roomaan olisi mieli tehnyt, mutta siihen ei ollut varoja.
Kööpenhaminan kuninkaallisen taideakatemian jäsen, kuvanveistäjä August Vilhelm Saabye oli antanut Eveliinasta lausunnon aikoinaan, josta Suomen Nainen -lehti raportoi nimimerkillä A. L. joulukuussa 1919. Artikkeli oli otsikoitu nimellä Eräs uranuurtajanainen. Näin Saabye oli sanonut:
”’ …hänellä [Eveliina Särkelä] on harvinainen kyky havaita sielua luonnossa ja kuvata sitä hienosti ja samalla voimakkaasti etenkin veistoksissa. Tätä kykyä tukee sitäpaitsi kestävyys ja luonteentarmo, joten hän täydellä syyllä ansaitsee kannatusta’”.
Eveliina Särkelän ensimmäinen suurempi työ Kööpenhaminassa oli ollut laivastonkomentaja Schönheidin tyttären rintakuva ja veistos Ukonpää.
Teoksellaan Nuoren naisen muotokuva ja kahdella muulla työllä Särkelä osallistui keväällä 1877 Kööpenhaminan Charlottenborgissa näyttelyyn. Menestystä tuli heti ensiesiintymisestä lähtien. Toimittaja Sigurd Müller kirjoitti Dagbladetissa veistoksen olevan näyttelyn kaunein.
Tanskalainen satukirjailija H. C. Andersen vieraili Saabyen ateljeessa samaan aikaan Eveliinan ollessa opissa. Andersenista oli Saabye tekemässä veistosta. Andersenia pidettiin origenellina, näin muistelee Särkelä Yhteiskuva-lehdessä, joka teki sivun mittaisen artikkelin 90-vuotiaasta kuvanveistäjästä kuvien kera.
Kansalliset aiheet olivat kiinnostuksen kohteet
Kalevala antoi monelle taiteilijalle, säveltäjälle ja kirjailijalle aiheita loputtomiin. Kalevalaisia aiheita löytyy mm. Eveliinan tekemisessä suurikokoisessa gipsityössä Lemminkäisen äiti tähystelee poikaansa (1882), korkokuva Kullervo tynnyrillä ja suurikokoinen kuvapatsas Väinämöinen kanteleineen (1885). Eveliinalla oli oma ateljee jonkin aikaa Helsingissä ja täällä hän pyrki toteuttamaan suunnitelmiaan elävöittää useita Kalevalaan liittyviä aiheita.
Myöhemmin myös kotimaassaan hän sai tunnustusta Tanskan jälkeen. Taideyhdistyksen dukaattikilpailussa gipsiveistos Mansikkatyttö palkittiin II palkinnolla vuonna 1879. Teos on nykyään Ateneumin taidemuseon kokoelmissa. Vuonna 1858 perustettu Dukaattipalkinto on Suomen vanhin taidepalkinto ja Suomen Taideyhdistyksen palkinnoista merkittävin. Se myönnetään ansioituneelle nuorelle kuvataiteilijalle yhä edelleenkin.
Sanomalehti Naisten ääni haastatteli vanhainkodissa asuvaa Eveliina Särkelää tammikuussa 1937 90-vuotispäivien lähettyvillä. Näin kertoi kuvanveistäjä Naisten äänelle: ”’Taitoni jo on haurattu unhotuksen kaivohon, eikä sitä sieltä ylös saa. Välistä kyllä mielin: vaikka on vanha, kunpa olisi savea, niin tekis vaikka mitä’, näin sanoi vanhin naiskuvanveistäjämme Eveliina Särkelä vielä pari vuotta sitten. ’Kalevalassa olisi ollut paljon aiheita, lukemattomiin, mutta ei ole ollut varoja toteuttaa sisäisiä näkemyksiään’”.
Sakari Topelius (1818-1898) oli Eveliina Särkelän ystävä ja Topeliuksen luona Eveliina tapasi useita suomalaisia merkkihenkilöitä kuten Elias Lönnrotin, joka muuten tunsi Eveliinan isän, ja Fredrik Cygnaeuksen. Koivu ja tähti -reliefi (1880) kunnioitti topeliaanista satuperinnettä.
Veistostyötilausten vähentyessä Eveliina teki myös henkilökuvia mm. seuraavista henkilöistä: johtaja Kaarlo Bergbom, näyttelijä Kaarola Avellan ja laulajat Bruno Holm, Alma Fohström, Hortense Synnerberg. Eveliina teki tulevasta kansainvälisestä oopperalaulajattaresta Alma Fohströmistä kipsiveistoksen Alma Fohström 22-vuotiaana noin 1878.
Kotimaa ei ollut valmis tukemaan taiteilijaa. Osa taiteilijoista lähti ulkomaille luomaan uraa, osa lähti kansainvälisiin lisäopintoihin ja osa teki leipänsä eteen myös muita töitä. Oliko Eveliina Särkelän päätös kotimaahan jäämisestä järkevä ratkaisu? Hän on itse maininnut ja useasta lehdestä tämän voi lukea, että hän noudatti Fredrik Cygnaeuksen kehoitusta jäädä kotimaahan. ”Kyllä Suomen täytyy pystyä elättämään yksi taiteilija”. Menestystä ei tullut edes rahallisessa muodossa. Osan ajasta hän asui sukulaisten ja tuttavien talouksissa. Toisin kävi vähän nuoremmalle kuvanveistäjätoverille Johannes Takaselle. Hän lähti ulkomaille ja menestyi.
Eveliina Särkelä ei saanut kaipaamaansa pysyvää ateljeeta, siihen hänellä ei ollut varaa, joten kuvanveisto piti jättää. Jokapäiväisen leivän hän ansaitsi 1870–1890-luvuilla piirustamalla muotokuvia, veistämällä rintakuvia ja antamalla opetusta piirustuksessa sekä toimimalla valokuvaajana Viipurissa. Työt vaativat matkustamista eri puolille Suomea mm. Turkuun, Vaasaan ja Poriin. Porissa hänellä oli oma perustamansa piirustuskoulu.
Vuodet vanhainkodissa
”Taisteltuaan taistelunsa ja enimmäkseen yksinään kannettuaan pettymyksensä ja vaikeutensa Eveliina Särkelä jo v. 1913 vetäytyi vanhuuden lepoon Helsingissä Eläintarhantien varrella olevaan vanhainkotiin, joka sen jälkeen yli neljännesvuosisadan oli hänen kotinaan.” Näin nimimerkki U. H. kirjoitti laajassa artikkelissa, joka julkaistiin Suomen Sosialidemokraatissa helmikuussa 1939.
90-vuotiaana Eveliina Särkelä oli herttainen ja pirteä, näin kertoi nimimerkki U. H. ja samaa todisti myös nimimerkki O. M-a tapaamisestaan kuvanveistäjän kanssa kasvotusten Toveritar-lehdessä 1937. Toverittaren päätoimittaja oli muuten Miina Sillanpää.
Särkelä oli asunut yli parinkymmenen vuoden ajan Helsingissä Eläintarhan kauniiden puiden keskellä vanhainkodissa opetusministeriön myöntämän eläkkeen turvin. Lienee ollut Eläintarhan huvila nro 13, jossa sijaitsi vanhainkoti Brummerska hemmet.
Särkelä sairasti vaikeaa katarria ja hänen näkönsä oli huono. Lukemisesta ei tullut enää mitään ja käsityöt saivat myös jäädä. Näkökyvyn menettäminen käsitöitä harrastavalle oli varmasti pettymys. Hän oli aikoinaan virkannut kauniita pitsitöitä, kutonut ja valmistanut omat pukunsakin.
Suomen ensimmäisiin naiskuvanveistäjiin kuulunut Eveliina Särkelä kuoli varsin iäkkäänä, 92-vuotiaana, Eläintarhan vanhainkodissa vuonna 1939, josta useat sanomalehdet uutisoivat. Hän oli kaatunut ennen joulua ja joutunut vuoteen omaksi. Tästä hän ei enää selviytynyt. Mm. Suomen Sosialidemokraatti julkaisi pitkän artikkelin taiteilijan elämästä monine ennen julkaisemattomine valokuvineen.
Helsingin Sanomat uutisoi Eveliina Särkelän poismenon ja julkaisi S. U. F. H:n kirjoittaman muistokirjoituksen. Muistokirjoituksen viimeiset rivit kuuluvat näin: ”Eveliina Särkelässä, joka inhimillisesti katsoen joutui elämään kauas ohi taiteilijatoveriensa ja omien aikalaistensa, meni manan majoille Suomen kulttuurihistorian erään aikakauden viimeinen edustaja.”
