Valtioneuvoksetar Emma Saltzman (1853-1934) aloitti muistelmiensa ”Minnen och anteckningar” kirjoittamisen 40-vuotiaana luultavasta kotonaan Pohjoisranta 14:ssä Helsingissä vuonna 1894. Hänen aviomiehensä, Fredrik Saltzman, oli lääkintöhallituksen pääjohtajana vuodet 1890–1902 ja heillä oli viisi lasta. Muistelmissaan Emma kertoo omista lapsuudenmuistoistaan ja suvustaan. Kiitos muistelmien ja tyttärensä Emma Saltzmanin kirjoittaman ”En släktrönika” on jälkipolville jäänyt taltioituna Emma Saltzmanin ainutlaatuinen venäläinen lapsuus ja nuoruus sekä myöhäisemmät vaiheet suomalaisen yhteiskunnan monissa pyörteissä naisasianaisena ja vaikuttajana.

Emman vanhemmat

Emma Ruin syntyi vuonna 1853 Tsarskoje Selossa Puškinin kaupungissa Pietarin eteläpuolella perheen vanhimpana lapsena. Hänen isänsä, tykistön kapteeni Konstantin Nikolai Ruin (1818-1900), oli yksi niistä monista suomalaisista upseereista, jotka palvelivat tsaarin armeijassa Venäjällä Kronstadtissa, joka oli tuohon aikaan venäläisen laivaston tärkein tukikohta. Konstantin Ruin oli opiskellut Haminan kadettikoulussa. 

Äitinsä Natalia Sofie o.s. Cronman (1833-1877) oli saksan kieltä puhuva balttilais-saksalaista sukua ja syntynyt Liivinmaalla (nyk. Etelä-Viro ja Pohjois-Latvia). 19-vuotias Natalia Cronman ja 34-vuotias Konstantin Ruin vihittiin vuonna 1852. 

Emman vanhemmat olivat arvomaailmaltaan samanlaisia, mutta temperamentiltään ja luonteeltaan erilaisia. Natalia oli vilkas, Konstantin taas rauhallinen ja hidasluonteinen. Heidän erilainen kasvuympäristönsä oli vaikuttanut siihen, että heidän kansallinen identtiteettinsä ankkuroitui eri tavalla. Natalian suvulta oli riistetty oikeus omaan kotimaahansa, jota ei enää edes ollut olemassa. Kun taas Konstantinilla oli vahva ja pitävä side ja rakkaus kotiseutuunsa ja suomalaisiin sukujuuriinsa. 

Natalia ja Konstantin Ruinin lapset olivat nimeltään Emma (1853-1934), Constantin (1855-1922), Waldemar (1857-1938), josta tuli myöhemmin Helsingin yliopiston rehtori ja Nathalia (1859-1932) sekä Ida (1861-1935). 

Lapsuus Venäjällä

Emman synnyinvuonna Venäjä oli osapuolena ns. Krimin sodassa (1853-1856).

Keisari Nikolai I (1796-1855) määräsi naiset ja lapset poistumaan Kronstadtista mahdollisen vihollisen hyökkäyksen pelossa vuonna 1855. Raskaana oleva äiti Natalia, 2-vuotias Emma ja lastenhoitaja pakenivat Viipurin kautta isänsä Konstantinin siskojen luo Immalan tilalle Etelä-Karjalaan Ruokolahdelle Immalanjärven rannalle. Emman varhaisimmat lapsuusmuistot liittyivät juuri Immalaan ja veljensä Constantinin syntymään. 

Krimin sodan loputtua isänsä Konstantin sai nimityksen patteriston komentajaksi ja määräyksen muuttaa perheensä kanssa pieneen Suzdalin kaupunkiin, joka sijaitsi Vladimirin kuvernementissä noin 200 kilometrin päässä Moskovasta itäkoilliseen. 

Emma oli nelivuotias, kun perheeseen syntyi poika Waldemar ja kaksi vuotta myöhemmin Natalia-sisko. Suzdalissa Emma sairasti vaikean lavantaudin, sen ajan vaarallisimpia tauteja. Emma kirjoittaa muistelmissaan, että tänä aikana hän oppi puhumaan saksaa, koska tohtori (alkoholiin taipuvainen) oli saksalainen ja keskusteli Emman äidin kanssa saksaksi. 

Perheen lastenhoitajana työskenteli venäjänkielinen maaorja Avdotja luultavasti vuoden 1854 alusta. Häntä oli kohdeltu erittäin huonosti edellisessä perheessä, päässä oli aina huivi, koska puolet päälaesta oli ilman hiuksia. Hän oli noin kolmikymmenvuotias, mutta näytti ikäiseltään paljon vanhemmalta. Perheen lasten myös Emman ensimmäiseksi kieleksi tuli näin ollen venäjä. Avdotja jäi pysyvästi perheen palvelukseen ja hän seurasi uutta isäntäperhettä joka puolelle Venäjän maata ja lopulta Suomeenkin.

Upseerin elämä oli kiertämistä paikkakunnalta toiselle ja Suzdalissa tuli ajatus jättää entinen ja aloittaa uusi ura vuonna 1860. Tähän antoi mahdollisuus ostaa metsää ja uittaa tukit Volgaa pitkin aina Kaspianmerelle saakka. Suuri kylä, johon perhe muutti keskellä talvea hevoskyydillä tavaroineen kaikkineen, oli nimeltään Voskresenskoje ja sijaitsi kaukana idässä, 400 kilometriä Suzdalista Nižni Novgorodin kuvernementissä. Sijainti oli kaukana kaikesta, kylästä oli kuitenkin muotoutunut alueensa huomattava kauppapaikka. 

Elämä Voskresenskojessa toi uusia vaikutteita. Venäjällä nimittäin kuohui! Maaorjuus ja talonpoikien olosuhteet puhututtivat. Nihilistit oli Venäjällä 1860-luvulla alkanut ajatussuunta, joka asetti järjen korkeimmaksi tuomariksi. Venäläinen kirjailija Ivan Turgenevin (1818-1883) Isät ja pojat -romaani herätti suurta kohua. Emma muistelee, että kirjaa luettiin ja siitä keskusteltiin kotona ja hän itse kuunteli salaa väittelyä. Varsinkin Emman äiti ihastui uusiin kirjallisiin ja poliittisiin ajatuksiin. Aleksanteri II ansiosta yksityisten kartanoiden maaorjat vapautettiin vuonna 1861. Armahdus koski myös osittain Emman perhettä. Vapautusmanifesti luettiin kylän kirkossa, ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja maaorja Avdotja palasi seremonian jälkeen Ruinin perheeseen vapaana ihmisenä. Tämä ainutlaatuinen tilaisuus ja sen ymmärtäminen merkitsi Emmalle paljon ja lisää vaikutteita olisi tulossa. 

Nuoruus Tulassa

Perheen kaksivuotinen Volga-episodi keväällä 1862 sai nolon lopun. Isänsä ja hänen liikekumppaninsa ostamat metsät olivatkin pantattuja ja liiketoiminta piti lopettaa. Ikimuistettava matka tuli tästäkin. Tavarat hevoskärryihin, lapsilla hinkuyskä, junalla vasta-avattua rautatietä Nižni Novgorodista Moskovaan ja siitä jälleen Immalan tilalle Suomeen. Yhdeksänvuotiaan Emman kotiopetus jatkui Immalassa. Hän osasi jo lukea ja kirjoittaa, puhua venäjää ja saksaa ja vähän ruotsiakin. Lisäksi hänelle opetettiin katkismusta, uskonnonhistoriaa ja maantietoa sekä laskentoa. Saksalaisesta lastenlehdestä ”Herzblättchens Zeitvertreibistä” tuli mielilukemista.

Isän ura monien vaiheiden jälkeen sai vuonna 1863 jatkoa varuskuntakaupunki Tulassa, joka sijaitsi Moskovasta etelään ja oli ja on yhä tunnettu samovaareistaan. Tulassa asui Emman isoäiti Amalia ja täti Sofie, joka ilahtui siskonsa tulosta. Sofien elämä oli ollut raskasta, koska Amalian sana oli laki ja hänen oikkujaan piti totella. Ainoan elossaolevan poikansa Amalia oli heittänyt ulos nuorikkoineen, koska tämä oli mennyt naimisiin ilman hänen hyväksyntää ortodoksiuskoisen kanssa ennen kuin täytti 30 vuotta. Sofie uhmasi äitiään viettämällä toipilasaikaa Ruinin perheen kesäpaikassa lääkärin määräyksestä. Tästä tottelemattomuudesta Amalia vihastui. Hän teki itsemurhan ooppiumia käyttäen. Lasten oma tahto otti voimille. Emma kirjoittaa muistelmissaan jonkin verran ymmärtävänsä isoäitinsä reaktiota.

Tulassa jatkui myös lasten kotiopetus kotiopettajattaren johdolla. Pianonsoitto ja päivittäinen keskustelu ranskaksi olivat oppiaineita muiden lisäksi. Constantin lähetettiin 10-vuotiaana Suomeen valmistautumaan Haminan kadettikouluun. Ensimmäinen vuosi oli raskas, hän ei osannut edes ruotsia eikä suomea. Emman kouluksi valittiin kolmivuotinen Troederska pensionatet, joka oli sisäoppilaitos. Kouluvaatteena ruskea villaleninki, musta essu ja letitetty tukka hiusverkon peitossa. Saksaa, englantia ja ranskaa opetettiin ja itse opetuskieli oli venäjä. Venäjän kielioppia, kirjallisuutta ja historiaa pidettiin tärkeinä. 16-vuotiaana Emma suoritti kotiopettajattaren tutkinnon neljän muun nuoren naisen kanssa vuonna 1869 ylimääräisen kurssin jälkeen. Tutkintoa vaati oppilaat itse ja sen myönsi paikallisen lukion rehtori, allekirjoitus oli Moskovan yliopiston kuraattorin. Merkittävä tapahtuma tytöille itselleen ja myös sisäoppilaitokselle.

Suomalaisuuden vaikutus lisääntyi Ruinin perheessä, kun palkattiin suomenruotsalaista palvelusväkeä sekä kotiopettajatar, jonka tehtävä oli lähinnä nuoremman veljen opettaminen. Kotiopettajatar jäi moneksi vuodeksi ja häneltä Emma sai ruotsinkielisiä teoksia luettavaksi, kuten Fänrik Ståls sägner, Topeliuksen ja H. C. Andersenin satuja. Emman kiinnostus kirjallisuuteen lisääntyi, hän ahmi Leo Tolstoin vasta ilmestyneen romaanin Sota ja rauha. Tolstoin omistama kartano ja koti Jasnaja Poljana sijaitsi muuten perheen kesäpaikan naapurissa. Joten  Tolstoin suhtautuminen maaorjuuteen ja talonpoikien hyvinvointiin ja koulunkäyntiin ei ollut Emmalle tuntematonta.    

Muutto Suomeen ja Mommillaan

Ruinin perhe lapsineen, Sofie-täti ja entinen maaorja Avdotja sekä saksalainen kotiopettajatar muuttivat suomenkieliselle alueelle Hämeeseen. Perheen vaurastamisen myötä vuonna 1870 Konstantin Ruin osti Hämeestä Lammin kunnasta noin 100 kilometrin päästä Helsingistä Mommilan kartanon, jossa harjoitettiin maataloutta, karjanhoitoa, metsätaloutta sahalaitoksineen. Edellisestä voi jo päätellä, että tila oli suuri, palvelusväkeä ja torppareita tarvittiin. Emma vietti kaiken kaikkiaan yhdeksän vuotta Mommilassa. 

Natalia Ruin sairastui vakavasti, luultavasti kyseessä oli umpisuolentulehdus ja hän kuoli 43-vuotiaana vuonna 1877. Emma oli tuolloin 23-vuotias ja perheen vanhin lapsi, nuorimmat sisarukset olivat vielä teini-ikäisiä. Onneksi oli Sofie-täti apuna. 

Natalia Ruinia hoitanut nuori lääkäri Fredrik Saltzman rakastui Emmaan ja häitä vietettiin Mommilassa 1879. Samana vuonna 40-vuotias Fredrik Saltzman oli nimitetty ylimääräisen kirurgian professoriksi Keisarillisen Aleksanterin yliopistoon.

Konstantin Ruin joutui myymään Mommilan viidentoista vuoden omistamisen jälkeen. Hän oli ollut takuumiehenä ja joutunut tämän vuoksi myymään rakastetun Mommilan. Yksi Mommilan myöhemmistä omistajista tulisi olemaan liikemies, kulttuurin ystävä ja mesenaatti Alfred Kordelin, joka ammuttiin Mommilan mailla marraskuussa 1917.  

Perhe-elämää Helsingissä

Emma ja Fredrik Saltzman vastavihittynä pariskuntana muuttivat Helsinkiin Fredrikin ja tämän siskon Helenen asuntoon Kruunuhakaan Nikolainkadulle. 45-vuotias Helene muutti käytännön syistä kerrosta alemmaksi samaan taloon. Hänestä tuli tykätty täti veljensä lasten keskuudessa. 

Perheeseen syntyi lapset Emma (1880-1972), Fredrik (1881-1972), Karin (1882-1958), Hanna (1884-1959) ja Helmi (1887-1908). Kotikieli oli ruotsi. Kaikki tytöt suorittivat ylioppilastutkinnon ja pysyivät naimattomina. Heidät kasvatettiin itsenäisiksi naisiksi, jotka pystyivät elättämään itsensä valmistumalla ammattiin. Tytär Emmasta tuli tunnettu tekstiilisuunnittelija, muut tytöt opiskelivat opettajiksi. Fredrik opiskeli isänsä tavoin lääkäriksi ja hän toimi mm. Marian sairaalan sisätautiosaston ylilääkärinä. 

Emman aviopuolisosta tuli menestynyt kirurgi, hallintojohtaja ja valtioneuvos. Fredrik Saltzman sai varsinaisen professuurin vuonna 1883 Aleksanterin yliopistossa. Ennen nimitystä hänen täytyi suorittaa suomen kielen koe, kieliriidat ja muut akateemiset esteet vaikeuttivat nimitystä. Lääkintöhallituksen pääjohtajana hän toimi vuodet 1890-1902. 

Heidän suuri kotinsa Kruunuhaassa Pohjoisranta 14:ssa oli täynnä tapaamisia, edustamista, päivällisiä ja seurustelua yläluokkaisten seurapiiriläisten kera. Seuraavat 40 vuotta tässä osoitteessa tulisi olemaan perheen koti. Koti jossa oli 9 huonetta, keittiö, tarjoiluhuone, palvelijoiden huone ja kylpyhuone. Asunnossa oli puulämmitys. 

Aviopuolison terveys huononi 1913 ja Fredrik Saltzman kuoli vuonna 1914. Emma sairastui vuotavaan vatsahaavaan 1920-luvun alussa. Hän oli yhä edelleen aktiivinen yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja kirjoitteli eri julkaisuihin. Myös koti Pohjoisranta 14:ssa tuli liian suureksi ja kalliiksi ylläpitää. Koti myytiin 1925 ja uusi viiden huoneen moderni asunto sijaitsi Kruunuhaassa Ritarikatu 9:ssä. Emma Saltzmanin kunto heikkeni ja 80-vuotiasjuhlat pidettiin vain perhepiirissä. Helmikuussa 1934 Emma Saltzman menehtyi.  

Naisasianainen

Yhteiskunnalliset kysymykset, ensimmäinen sortokausi ja varsinkin naisasialiike herätti valveutuneet naiset. Suomeen perustettiin useita naisjärjestöjä kuten Suomen Naisyhdistys vuonna 1884, Naisasialiitto Unioni 1892, Marttajärjestö 1899 ja Suomalainen Naisliitto 1907. Nämä varhaiset järjestöt ovat yhä edelleenkin toiminnassa mukana. Emma oli jo Venäjällä tutustunut uusiin aatteisiin. Tarmokkaana naisena hän ryhtyi monen muun hyvin toimeentulevan ja valveutuneen naisen tavoin hyväntekeväisyys-, valistus- ja sivistyshankkeisiin. 

Vuonna 1902 perustettiin erikseen Naiskagaali, joka toimi 1901 perustetun Kagaalin rinnalla vastarintajärjestönä ja joka häiritsi ja sabotoi Venäjän yhtenäistämistoimia Suomessa. Naiskagaalilla oli kaksi salaista tehtävää: kerätä rahaa kiellettyjen painotuotteiden painattamiseen ja jakaa kiellettyä kirjallisuutta, lähinnä Ruotsissa painettua Fria ord -lehteä 5 000 tilaajalle ympäri valtakuntaa. Ja siinä he olivat neuvokkaita. Emma Saltzman oli valtakunnallisen Naiskagaalin ja Helsinkikomitean välinen yhteyshenkilö yhdessä vahvan naisvaikuttaja ja Naiskagaalin perustajäsenen Tekla Hultinin (1864-1943) kanssa.  

Vuoden 1905 yleislakko kosketti Emmaa ja häntä harmitti kovasti suomalaisten kahtiajakautuminen ja sisäpoliittinen valtataistelu. Hänen sympatiansa olivat työttömien puolella ja hän keräsi omalla listalla toiseksi eniten varoja työttömille Suomen Yhdyspankin listan jälkeen. Poroporvallinen aviopuoliso ei niellyt vaimonsa edesottamuksia, mutta Emma puolusti tekoaan vetoamalla, että tie kohti demokratiaa oli välttämätön. Aavistiko hän, että 12 vuotta myöhemmin Suomi olisi itsenäinen, demokraattinen valtio. 

1900-luvulla Euroopassa alettiin yleisesti ja varsinkin koulutettujen naisten keskuudessa puhua naisten äänioikeudesta. Yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta kaikille kansalaisille oli suomalainen työväenliike vaatinut jo 1800-luvun lopulla. 

Kansainvälinen naistenkonferenssi vuonna 1904 pidettiin Berliinissä ja Suomesta osallistui siihen toimittaja Annie Furuhjelm (1859-1937). Hän kokosi naisten äänioikeudesta kiinnostuneita naisia kotiinsa ja varsinkin Naisasialiitto Unionista ja Suomen Naisyhdistyksestä. Emma Saltzman oli yksi kutsutuista, joka Furuhjelmin mukaan oli ”känd för sitt förstånds kritiska skärpa”. Naisten oli määrä toteuttaa ensimmäinen kaikille avoin tilaisuus ja keskustella naisten äänioikeudesta Suomessa. Kokous toteutettiin 1904 marraskuussa. Äänioikeuden saajista kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen. Osa naisista, miehistä nyt puhumattakaan, ei hyväksynyt alempien yhteiskuntaluokkien oikeutta äänestää valtiollisissa vaaleissa. 

Tammikuussa 1906 Naisasialiitto Unionin aloitteesta perustettiin Helsingin keskuskomitea ajamaan naisten äänioikeutta. Yksi näistä yhdeksästä valitusta oli Emma, puheenjohtajaksi nimettiin Annie Furuhjelm. Emma Saltzman liittyi toukokuussa 1906 Suomen ruotsalaiseen kansanpuolueeseen (RKP) ja hänet valittiin myös puolueen keskushallitukseen. Koska naisten äänioikeus oli toteutumassa vuoden 1907 vaaleissa, oli puolueissa tarve naisehdokkaista. Emma Saltzman ei asettunut ehdolle, vaikka hänellä kannatusta olikin. Tytär Emma perustelee muistelmissaan En släktkrönika, että äidin etusijalla olivat koti, aviomies ja lapset. 

Naiset pääsivät ensi kertaa äänestämään yksikamarisen eduskunnan vaaleissa 15.-16.3.1907. Vaalitulos oli pettymys naisasianaisille. Vain 19 naista tuli valituksi. Dagmar Neovius RKP:stä oli yksi näistä ensimmäisistä naiskansanedustajista.

Marttajärjestö/Marthaförbundet

Emma Saltzman liittyi Marttajärjestöön vuonna 1906 ja vuonna 1909 hänestä tuli keskushallituksen sihteeri. Auttamis- ja valistustyö huonompiosaisia kohtaan kiinnosti häntä. 

Emma valittiin paikallisen Marttajärjestön vastaperustetun ja kaksikielisen Kallion osaston puheenjohtajaksi 1909, joka sittemmin vuonna 1918 jaettiin suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen (Ringblomman) osastoon. 

Järjestöaktiivit pitivät tärkeänä ylläpitää ompeluseuraa (Emmas syförening) työläisnaisille. Joka toinen viikko noin 70 naista osallistui ompeluseuraan. He tekivät käsitöitä, joita sitten kaupattiin myyjäisissä. Ja saadulla voitolla järjestettiin lepoa tarvitseville martoille virkistystoimintaa. Stockmann antoi kangaspakoista alennusta ja lähinnä Emma itse leikkasi kankaat kotonaan ja vei ne ompeluseuraan ommeltaviksi. Kallion osasto teki myös valistustyötä. Oli ääneenlukua, kirjoja lainattiin ja esitelmiä pidettiin Vuosina 1909-1912 järjestettiin 18 luentotilaisuutta ja alkuaikoina erityisesti naisten äänioikeudesta. 

Työläisnaisille saatiin hankittua tilat, johon muualta muuttaneet tehdastyöläisnaiset vuokrasivat huoneen asuntopulasta kärsivässä Helsingissä. 

Emma Saltzman valittiin Marttapäivillä vuonna 1911 komiteaan, jonka tehtäväksi tuli suunnitella asioimisto, johon Marttajärjestön haaraosastot voisivat tuoda tuotteitaan maakunnista myytäväksi pääkaupunkilaisille. Sellainen perustettiinkin Helsinkiin Iso-Robertinkatu 1:een. 

Vuonna 1924 Marttajärjestö jakaantui kielen perusteella kahtia. Suomenkielistä toimintaa jatkoi Suomalainen Marttaliitto ry, ruotsinkielistä Finlands svenska Marthaförbund rf, jonka keskeinen toiminta tulisi olemaan suomenruotsalaisuudesta vaaliminen.

Svenska Kvinnoförbund

Marttajärjestön ohella Emmaa kiinnosti myös poliittinen toiminta. Hän oli liittynyt vuonna 1906 RKP:hen. Nyt puolueen suomenruotsalaiset naiset halusivat perustaa erityisesti naisille tarkoitetun järjestön. Vuonna 1907 kesäkuussa yli 400 naista eri paikkakunnilta kokoontui keskustelemaan esim. siitä, pitäisikö naisten olla puolueensa jäseniä vai ei. Vai pitäisikö perustaa peräti oma puolue? Kokouksesta tuli myrskyisä. Perustettiin kuitenkin oma järjestö, jonka tehtävänä oli yhdistää ruotsinkielisiä naisia yhteisten teemojen ympärille.

Svenska Kvinnoförbundet i Finland perustettiin marraskuussa 1907. Puheenjohtajaksi valittiin Annie Furuhjelm, joka jatkoi tehtävässään 30 vuotta. Emmasta tuli liiton sihteeri 1908 ja hän oli luottamustehtävässä vuoteen 1919.

Emma oli myös ruotsin kielen ja kulttuurin kannattaja, vaikka ruotsin kielen hän oli oppinut vasta Suomeen muutettuaan. Kotikielethän olivat olleet saksa ja venäjä, ranskaa hän oli opiskellut Tulassa. Ruotsi oli se kieli, josta tuli hallitseva kieli Helsingissä ja perheessä puhuttiin ruotsia. Emma jopa paheksui, kun Snellmanin 100-vuotispäivänä 12.5.1906 noin 300 000 suomalaista suomensi sukunimensä. 

Vuonna 1913 Emma Saltzman täytti 60 vuotta. Hänen syntymäpäivänsä huomioitiin eri lehdissä ja hänen rooliaan International Federation for Finland -komitean sihteerinä kiiteltiin. Komitea muodostui Naisasialiitto Unionin, Svenska Kvinnoförbundetin ja Suomalaisen Naisliiton edustajista. 

Folkhälsan

Samfundet Folkhälsan i svenska Finland perustettiin maaliskuussa 1921. Yhä toiminnassa olevan järjestön tarkoituksena oli toimia paremman terveyden ja elämänlaadun puolesta. Hallituksen jäseniksi valittiin lähinnä professoreita. Ainoa nainen ensimmäisessä hallituksessa oli Emma Saltzman. Emman edesmennyt puoliso Fredrik Saltzman (k. 1914) oli ollut Helsingin yliopiston kirurgian professori ja lääkintöhallituksen pääjohtaja ja todellisen valtioneuvoksen arvonimen hän oli saanut 1901. Helsingin kirurgisessa sairaalassa aloitettiin Fredrik Saltzmanin aikana Suomen ensimmäinen sairaanhoitajien koulutus. Ja lääkintöhallituksen pääjohtajana ollessaan sairaanhoitajien koulutus laajennettiin lääninsairaaloihin koko Suomessa. 

Emma Saltzmanin tehtäväksi Folkhälsanin alkuaikoina muodostui sairaanhoitajien saaminen terveyssisartoimintaan. On myös sanottu, että hän toi idean terveyssisartoiminnasta Saksasta. Terveyssisarten työtehtävä oli käydä kodeissa ja antaa neuvoja siisteyteen ja huolenpitoon. Kun Folkhälsanin tarvitsi palkata uusia terveyssisaria, he ilmoituksissaan sairaanhoitajien Epione-lehdessä pyysivät ottamaan yhteyttä Emma Saltzmaniin.  

Valtioneuvoksetar Emma Saltzman haudattiin 9.2.1934 Hietaniemen hautausmaalle Saltzmanin sukuhautaan.

Helsingin Sanomat kirjoittaa muistokirjoituksessa 7.2.1934 seuraavaa: ”Valtioneuvoksetar Emma Saltzmanin nimellä on kaunis kaiku passiivisen vastarinnan ajoilta, jolloin hän naiskagalina teki huomattavia palveluksia isänmaalle ja myöhemmin saavuttamallemme itsenäisyydelle. Rohkeasti hän keräili varoja, samoin pelkäämättä jakeli n.s. kiellettyä kirjallisuutta. Vielä myöhemmin, kun Suomen vapauden hetki löi, hän oli toimihenkilönä naisista ensimmäisiä. Paitsi valtiolliseen taisteluun hän otti myös innokkaasti osaa yhteiskunnallisten kysymysten selvittämiseen.”

Lisälukemista! 

Inga Elgqvist-Saltzman ja tyttärensä Katarina Saltzman, molemmat ruotsalaisia tutkijoita ja professoreita, ovat kirjoittaneet ansiokkaan elämäkerran Emma Saltzmanista, En röst för frigörelse; Emma Saltzmans livshistoria. Emman pojan Fredrik Saltzmanin (1881-1972) poika Georg-Fredrik Saltzman (1920-2002) oli naimisissa Inga Elgqvist-Saltzmanin kanssa. Ingan kotoa vintiltä Öölannista löytyi Emma Saltzmanilta perittyjä käsikirjoituksia, joita oli selailtu aika ajoin. 81-vuotias Inga tyttärensä Katarinan kanssa aloitti sukelluksen suomalaiseen naisasiahistoriaan kirjoittamalla En röst för frigörelse.