Emäntä Rauha Lähdeaho - sivistyksen parista syrjäkylään Ähtäriin

Eloon jääneet kaksoset olivat aika harvinaisia sata vuotta sitten ja kun kyläläisiä kävi Sofia ja Matti Peltomaan perheessä Ilmajoen Harjunmäessä katsomassa syyskuussa 1916 syntyneitä nuorimpia lapsia, joku sanoi, etteivät ne voi tuon suurempia ollakaan kun niitä on kaksi. Perinnöllisyystieteestä ei kukaan tiennyt mitään. Kaksoset olivat perheen seitsemäs ja kahdeksas lapsi ja heidän äitinsä oli 37-vuotias. Rauhallisempi sai nimekseen Rauha. Toinen ei ollut yhtä rauhallinen ja hänestä tehtiin Irja.

Rauha Susanna Peltomaalla oli niin kihara tukka, ettei sitä kukaan saanut kammalla selvitetyksi. ”Tenavana tuli aina kammatessa poru ja silloin piti paeta sängyn alle. Isä leikkasi pääni muliksi. Silloin rääkyi vähän vanhempi sisaremme Alli”, Rauha muistelee.

Äiti Sofia ei osannut laulaa, mutta isä Matti Peltomaa osasi ja hän oli lapsirakas. Irja istui toisella ja Rauha toisella polvella ja isä lauloi.

”Isäsi Larmin Matti oli hyvä pelimanni ja hänen soittonsa tahdissa on paljon tanssittukin”, totesi sairaalakaveri Rauhalle Seinäjoella 60-luvulla, kun tämä oli joutunut keskussairaalaan suolisolmun takia. Sukunimi Larm oli suuressa suomalaistamisaallossa vuonna 1906 vaihtunut Peltomaaksi. Ilmajoella nimiä vaihdettiin kymmenittäin.

Musikaalisuudella on juurensa. Kanttori ja säveltäjä Juho Ranta Ilmajoen Rannanmäestä oli Matin serkku ja tämän poika säveltäjä Sulho Ranta sitten Rauhan pikkuserkku.

Maalaistalossa piti osata kaikkea ja ei ole ihme, että Rauha oli kätevä käsistään, sillä molemmat vanhemmat olivat myös käsityöläisiä. Isä oli suutari ja äiti istui paljon kangaspuitten ääressä ja kutoi  aivan ansiokseen villapaitoja. Kutomakone siirtyi äidin jälkeen Rauhalle. Kaksoset näkivät lapsuudessaan monenlaisia kudottajia, eksoottisin lienee ollut Jenny Puskala, o.s. Anttila, joka  toimi nuorena Lapuan patruunatehtaan johtajan perheessä sisäkkönä.

Lapualle tuli neuvostovakooja, joka halusi johtajan lukitusta kirjoituspöydän laatikosta uuden patruunan reseptin ja vähän tietoja Suomi-konepistoolistakin. Mies toi unettavaa jauhetta kotiapulaiselle, joka laittoi sitä isäntänsä juomaan. Patruunatehtaan johtaja Asplund tuli murhatuksi, vaikka aineen piti olla ”vain unettavaa”.

Jenny-apulainen joutui Hämeenlinnan naisvankilaan ja vapautettiin poliittisten vankien mukana. Hän meni vapautumisensa jälkeen naimisiin ja Jenny Puskalana, kahden pojan äitinä, hän istui usein kudottamassa Sofia Peltomaalla villavaatteita. Vaikka nainen oli murhannut Asplundin, ei häntä kotiseudulla tuomittu. Todettiin vain, että neitonen oli ollut nuori ja hurmaantunut vakoojan ylellisistä lahjoista tajuamatta, että häntä käytettiin hyväksi.

Kaksosilla riitti kuunneltavaa, kun kylän naiset odottivat äitinsä saavan valmiiksi villapaitoja ja sukansääriä.

Irja ja Rauha olivat aika tavalla erilaiset. Ilmajoella oli kansanopisto, mutta Irja halusi seikkailla ja kaksoset päätyivät 30-luvulla Oriveden kansanopistoon. Rauhalla ei ollut sisarensa tapaista kaukokaipuuta myöhemminkään, mutta hän kyllä viiletti vielä yli seitsenkymppisenä Ähtärissä Kelloperältä miehensä mopedilla asioille kirkonkylään. Kaksoissisar taas samaan aikaan reissaili ja oli valokuvassa muun muassa norsun selässä.

Miten Rauha-täti löysi ensimmäisen miehensä Viljon?

Rauha kävi Ilmajoen karjanhoitokoulun ja opiskeluun kuuluvan harjoittelun hän suoritti noin 40 kilometrin päässä Lapualla. Kun Rauhalta kysyi, mistä hän löysi ensimmäisen miehensä lapualaisen Viljo Laurilan, hän vähän kiemurteli, että pääsiäisvalkealta.

Eteläpohjalainen tapa polttaa pääsiäisvalkeita ( -kokkoja) on aina kerännyt pimenevänä lankalauantaina tuttuja ja tuntemattomia pellolle ja voi olla, että joku muukin pari on löytänyt roihun valossa toisensa.

Nuoret menivät naimisiin, mutta yhteistä onnesta ei saatu pitkään nauttia, sillä  aviomies Viljo kaatui sodassa, kun helmikuussa 1942 syntynyt Arto-poika oli neljän kuukauden ikäinen. Pariskunta ei ehtinyt asua lainkaan yhdessä, vaan Rauha pysyi synnyinkodissaan Ilmajoella. Rauhasta tuli leski 26-vuotiaana.

Surusanoman ilmoitti vanhin sisar Helmi Ala-Harja, myöh. Silvamaa (s.1903) Seinäjoelta. Tämä oli suojeluskuntapiirin kanslistina nähnyt kaatuneitten listat ja välitti tiedon Peltomaan naapuriin, jossa oli puhelin. Sieltä muutaman sadan metrin päästä lähdettiin tuomaan odottamatonta viestiä naapuriin.

Miten Rauha päätyi uusiin naimisiin Ähtäriin?

”Toivo on sotasaalis”, Rauha paljasti. Sodasta tuli kotirintamalle paljon kirjeitä ja tarjokkaita oli vaikka millä mitalla. Suunsoittajia riitti ja osan kirjeistä sai heti työntää valkeansytykkeeksi saunanpesään.

He tapasivat Seinäjoen asemalla, joka viiden radan risteysasemana oli vilkas. Toivo Lähdeaho tuli sodasta ja Rauha Laurila Ilmajoelta.

Kiharatukkainen, ristiverinen sinisilmä tuntui turvalliselta satusetien rinnalla. Tosin Rauha ei tiennyt, missä Ähtäri oli. Ilmajoki oli vauras porvarispitäjä ja Ähtäri metsäinen vasemmistovoittoinen syrjäkulma.

Jumalan selän taakse öljytuikun valoon oli vaikea lähteä

”Minä en tällaiseen korpeen tule”, Rauha kommentoi, kun Toivo Lähdeaho oli kuljettanut morsiantaan ensivisiitille. Monen sukulaisen huusholli, jossa oli miehen sisar, veli ja vanhukset, tuntui toivottomalta, kun oli kotona tottunut toisenlaiseen elämään.

Routiva tie ja öljytuikku tuvan katossa olivat outoja. Ilmajoelle Harjunmäkeen oli tullut sähkö jo, kun kaksoset olivat 6-vuotiaita.

”Ukkonen tappaa”, oli appivanhempien vastaus kun tuli puhe sähköstä. ”Toivon sisar Olga lypsi vielä puukiuluun”, ihmetteli Rauha, joka oli käynyt Ilmajoen karjatalouskoulun ja tunsi hygieniavaatimukset. Hänen oppinsa olivat kuin sen ajan ammattikorkeakoulusta. Karjastahan silloin elettiin.

”Mentävä on, koska olet naimisissa”

Rauha Lähdeahon äiti Sofia Peltomaa oli sanonut, että kyllä sinne vain oli mentävä, kun oli naimisiin mennyt. ”Martti uudesta avioliitosta oli vuonna 1945 jo syntynyt ja kun Rauha kävin kerran yksin Ähtärissä, Toivo kysyi heti, miksei vaimo ottanut poikaa mukaan, vaan jätti Ilmajoelle. Vuonna 1947 syntyi heidän toinen poikansa Antti.

”Toivo osasi vähän kaikkea ja rakensi mökin”, Rauha kommentoi, kun häneltä kysyttiin,  miten niin erilaisessa paikassa oppi asumaan.

Miehen sisar ja veli aina läsnä

Yhteisasumista Ähtärin Peränteellä kesti sen ajan, kun aviomies rakensi samaan pihaan vanhemmilleen ja vanhapiikasisarelle ja vanahapoikaveljelle pienen mökin. Vanhukset pysyivät enemmän paikoillaan, mutta veli ja sisar olivat jatkuvasti läsnä. Joskus Rauha teki askareitaan melko tuiman näköisenä, kun kaksi uteliasta ihmistä seurasi hänen toimiaan.

Rauha osallistui maatalousnaisten ja Toivo maamiesseuran toimintaan ja molemmat puolisot seurasivat aikaansa sekä radiouutisista että maakunta- ja paikallislehdistä. Uutisia matkaradiosta kuunnellessa laskeutui tupaan sunnuntainen rauha.

Kyläiltiin ahkerasti ja vaikka Lähdeahot asuivat melko syrjäisessä paikassa, he olivat kyläkunnan toimeliaimpia ihmisiä. Toivo kuului myös kunnan verolautakuntaan.

Elettiin kuin vanhassa Aapisessa

Rauha ja Toivo Lähdeaho kulkivat kilpaa auringon kanssa.  Heidän elämänsä oli kuin vanhan Aapisesta. Kaikki maataloustyöt tehtiin ikivanhoin menetelmin, heinä kaadettiin viikatteella ja heinät ajettiin latoon reellä ojien yli. Sekä isäntä että emäntä olivat loistava organisoijia. Työt tulivat tehdyksi ajallaan ja ruoka oli kotona aina odottamassa sovittuna aikana. Ensimmäinen lämmin ateria syötiin jo aamuyhdeksältä, sillä työn touhussa oltiin hyvin varhain. Isäntä otti tunnin päivälevon,  mutta emäntä ei joko ehtinyt tai tarvinnut hengähdystaukoa.

Kun Rauha tuli taloon, puukiulu sai kyytiä ja siisti läkkisanko tuli tilalle. Maitotonkat Toivo kyyditsi hevosella maantien varteen, jonne oli parisen kilometriä. Siellä yhteisen maitolavan äärellä kylän miehet kertoivat kuulumisensa aamuin ja iltapäivin. Postin Toivo toi samalla, kun haki tonkat iltapäivällä.

Lapset arvostivat vanhempiensa parisuhdetta

Molemmat puolisot olivat käteviä käsistään ja nopeita käänteissään: valmista tuli. Aivan ”horrossa” sai seurata Toivon pärekoppien tekoa. Rauha kutoi kankaita ja sukkapuikot kuluivat käsissä. Hyvä ruuanlaittajakin hän oli. Muutaman vuoden hän piti niin suurta mansikkamaata, että siitä riitti mansikoita myyntiinkin. Toivo kävi kalassa.

Molemmat olivat hyvin huumorintajuisia ja lapset ovat todenneet saaneensa vanhemmiltaan hyvän parisuhteen mallin. Kumpikaan ei alistanut toistaan.

Kun Rauha oli käynyt onnittelemassa kaksoissisartaan tämän saatua esikoisensa marraskuussa 1949, hän palattuaan sanoi miehelleen, että hänkin halusi tyttären.  Kahden pojan jälkeen syntyi tytär Leena syyskuussa 1949.

Isoäiti nouti Rauhan pojan luokseen

Rauhan esikoispoika ensimmäisestä avioliitosta oli äitinsä uudessa perheessä jonkin aikaa, kävi muun muassa koulua, mutta Rauhan äiti haki pojan takaisin Ilmajoelle. Vanhempien sana oli entisaikaan laki. Kun Rauhalta kysyi, miksi näin, hän vastasi, että mummu vain haki pojan. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa Arto-poika oli mummunsa ja äitinsä kaksoissisaren perheessä. Lomilla lapset kyläilivät toistensa luona.

Irja asui koko ikänsä synnyinkodissaan Ilmajoella ja oli kova reissaamaan. Matkustelu alkoi hänen jäätyään eläkkeelle maataloudesta. Kun kaksoset täyttivät 60 vuotta vuonna 1966, tytär vei Irja-äitinsä Pariisiin. He lähettivät sieltä sähkösanoman aivan erilaiseen maailmaan Ähtärin Peränteen Kelloperälle: ”Oikein hyvät kuusikymmenvuotissyntymäpäiväonnittelumme Pariisista”. Virkailija  pyöritti paperia,…  noin 40 kirjainta… , ”Ei kai tämä voi olla yhdyssana?” Maksu määräytyi sanojen mukaan.

Vanhanaikaisessa kylässä keksittävä konstit

Toivo Lähdeaho olisi laittanut sähköt, mutta Kelloperällä asui niin vanhakantaista väkeä, ettei kukaan tuntunut tarvitsevan sähköä. Hän päätti, ettei ryhdy yksin vedättämään sähkölinjaa. Niinpä talossa keitettiin ruoka puuhellalla tai kaasuliedellä, paistettiin leivät ja pullat leivinuunissa, kuunneltiin radiota pattereilla ja sähkölampun sijasta luettiin lehtiä kaasulampun valossa.

Puhelin hankittiin ja siitä ehdittiin nauttia kymmenkunta vuotta ennen kuin Toivo astmaattisena siirtyi vanhustentalolle kunnan keskustaan. Rauha seurasi parin vuoden päästä perässä. Vanhustentalot olivat järkyttäviä säilytyslokeroita vielä 1977, mutta kun vanhustentaloa peruskorjattiin vuosia myöhemmin, kahdesta huoneesta tehtiin yksi, joka muistutti normaalia ihmisasuntoa.

Vanhustentalon lähes 80-vuotias luottohenkilö jakoi lääkkeet

Kun Rauha asui vanhustentalon talonmiehen asunnossa, hän jakoi talon vanhuksille iltalääkkeet ja asetteli virsien numerot taululle sunnuntaiaamuisin ennen kotikirkosta radioitavaa jumalanpalvelusta.

Kukaan ei kysellyt, oliko apuhoitajalla alan koulutus. Selväjärkinen, täsmällinen ja avulias ihminen oli aarre. Kesäisin Rauha perkasi vanhustentalon kukkapenkkejä ja poimi marjat mustaherukkapensaista – kaikki oma-aloitteisesti.

Rauha Lähdeaho kuoli 98-vuotiaana vuonna 2014. Hänen puolisonsa Toivo menehtyi astmakohtaukseen lenkkipolulla 1982. Rauha oli ketterä jaloistaan vielä yli yhdeksänkymppiseksi eikä hän kovin paljon ehtinyt menettää muistiaankaan. Hän ei ollut koskaan vihoissaan kenenkään kanssa. Myös Toivo oli hyvin pidetty ja molemmilla oli oma tahto eivätkä he olleet mitään perässähiihtäjiä.