Kolme vahvaa naista johti 1900-luvun alkupuoliskolla sitä voimakasta kehitystä, mikä tapahtui naisten erityisen harrastuspiirin, kotitalousalan, opetuksessa. Nämä naiset olivat, vanhimmasta nuorimpaan lueteltuina Laura Harmaja, Ella Kitunen ja Elli Saurio. He kaikki toimivat kotitalousopettajien opettajina, Harmaja ja Kitunen kotitalousopettajia kouluttavissa oppilaitoksissa ja Saurio Suomalaisen Marttaliiton konsulenttikunnan esimiehen roolissa. Syntymävuosissa on noin kymmenen vuoden erot. Harmaja oli yhteiskuntatieteilijä (kansantalous), Kitunen luonnontieteilijä (kemisti) ja Saurio yhteiskuntatieteilijä (kansantalous). Harmaja oli taitava tutkija ilman julkituotua tavoitetta väitellä. Kitunen pyrki kohti tohtorinarvoa professori R. Pihkalan suojeluksessa ja professori A.I. Virtasen ohjauksessa. Kitusen tutkimus valmistui, mutta Kitunen ei väitellyt. Vasta Saurion onnistui luoda riittävä ja kiistaton tieteellinen meriitti ja päästä viranhaltijaksi ensimmäiseen kotitalousprofessuuriin. Saurio oli naimaton, mutta sekä Harmajalla että Kitusella oli tiedemiespuoliso ja lukuisia lapsia. Näistä kolmesta naisesta Harmajalla ja Kitusella oli Sauriota enemmän uranuurtajan kohtalo. Saurio jatkoi tutkijana siitä, mihin Harmaja jäi.
Kitusen opinnot ja työuran alku
Ella Augusta Vilhelmiina Kitunen o.s. Europaeus (3.8.1890 – 8.10.1988) jäi äidistään (Kristina Sofia o.s. Riikonen) orvoksi jo lapsena (1902) ja isästäänkin varhain (1912). Tästä syystä hän oleskeli paljon sukulaisten perheissä. Haapaveden Kasvitarha- ja Keittokoulun johtajatar Nora Pöyhönen oli Ella Kitusen isän, Anders Theodor Europaeuksen, sisarpuoli, ja Ella vietti kesän 1904 tätinsä hoivissa, tavallaan koulun ylimääräisenä oppilaana. Myöhemmin muistettiin mainita, että Ella Kitunen sai aikaisin ensimmäisen kosketuksensa kotitalousalaan.
Kitunen tuli ylioppilaaksi vuonna 1910 arvosanalla laudatur ja kirjoittautui Aleksanterin-yliopistoon. Hän opiskeli hyvällä menestyksellä ja sai palkinnon sekä kemian opiskelusta (1914) että pro gradu -kirjoituksesta (1915). Vuonna 1916 hän valmistui filosofian kandidaatiksi kemia pääaineenaan ja toukokuussa 1919 hänet vihittiin maisteriksi. (EEK/ansioluettelot).
Kitunen toimi Ånäsin maanviljelystaloudellisen koelaitoksen assistentin J. Valmarin apulaisena vuosina 1916−17 ja sai maaliskuussa 1917 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran konkordiarahaston stipendin maanviljelyskemian opiskelua varten. Toukokuussa 1917 hän alkoi työskennellä ”elintarveministeriön” siementarkastuslaitoksen kasvipatologisella osastolla filosofian kandidaatti Eemeli Kitusen apulaisena. Saman vuoden syksyllä hän meni esimiehensä kanssa naimisiin. Perheeseen syntyi yhteensä neljä lasta.
Ella Kitusen ensimmäinen assistenttikausi huipentui toimimiseen siementarkastuslaitoksen vt. johtajana oman toimen ohessa Eemeli Kitusen ulkomaanmatkan aikana vuonna 1920. Työ ja opiskelu limittyivät toisiinsa, sillä tutkinto maanviljelyskemiassa ja -fysiikassa filosofian kandidaattitutkintoa varten säädettyjä vaatimuksia noudattaen ja arvosanalla laudatur valmistui vuonna 1921. (EEK/ansioluettelot). Seuraavana vuonna, kolmannen lapsen eli Jaakko-pojan syntymän jälkeen Ella luopui ansiotyöstä ja viipyi seuraavat kuusi vuotta perheenemännän tehtävissä. Paluu työelämään tapahtui vuonna 1928, jolloin Ella toimi helmikuun alusta huhtikuun loppuun ylimääräisenä apulaisena – jälleen valtion siementarkastuslaitoksella.
Kotitalousopettajaopiston lehtorina 1.5.1928 – 1.8.1937
Ella ja Eemeli Kitusen perhe muutti Helsingistä Järvenpäähän, kun Ella nimitettiin luonnontieteiden ja ruokatalouden lehtoriksi Järvenpään uuteen valtion kotitalousopettajaopistoon. Perustavassa asetuksessa (A 83/1928) kotitalousopettajaopistoon määrättiin seitsemän vakinaista opettajanvakanssia: viisi lehtorin virkaa ja kaksi opettajan tointa (puutarhanhoito, käsityöt). Kasvatus- ja opetusopin lehtorin, luonnontieteiden ja ruokatalousopin lehtorin, maatalousaineiden ja yhteiskunta-aineiden lehtorin virkoihin vaadittiin filosofian kandidaatin tutkinto. Kotitalouden lehtorin virkaan riitti talousopettajatutkinto, sillä näillä aloilla Suomessa ei vielä ollut yliopistollista tutkinto-opetusta. Oppilaiksi pyrkiviltä alettiin vaatia vähintään keskikoulututkinto. Uudet pohjakoulutusvaatimukset nostivat Järvenpään kotitalousopettajaopiston kotitaloudellisen koulutuksen kärkeen. (EEK/ansioluettelot; Kuokka 1961, 129−130).
Kitusen vastaanottaman viran vaatimukset olivat kaiken kaikkiaan: filosofian kandidaatin tutkinto, arvosanat kemiassa, fysiikassa ja kasvatusopissa sekä eläin- ja kasvitieteessä, minkä vaihtoehtona oli lääketieteen kandidaatin tutkinto. Hakijalla oli lisäksi oltava hyvät tiedot ravintofysiologiassa ja ruokatavaraopissa sekä talousopettajatutkinto. Kitusen ansioluetteloissa ei mainita talousopettajatutkintoa, mutta ilmeisesti ensimmäisten viranhaltijoiden kohdalla jouduttiin tekemään poikkeuksia vaatimuksista ja tarkkaamaan henkilön kokonaisansioita. Lehtorinvirassa kemisti Kitunen sovelsi tietojaan erityisesti ihmisen ravitsemukseen.
Kitunen oli osittain virkavapaana kolmen kuukauden ajan vuonna 1936 opetusaineiston kokoamista, tarkistamista ja täydentämistä varten. Hän lienee koonnut tuolloin luentomateriaalin kotitalousopettajien ensimmäistä jatkokurssia varten, joka toteutettiin Järvenpään kotitalousopettajaopistolla kesäkuussa 1936. Mentiin suunnitteilla olevia kotitaloustieteitä vastaan. Kurssilla luennoivat muun muassa opiston opettajakunnan edustajana maisteri Kitunen ja yliopistolta professorit A. I. Virtanen, Rurik Pihkala ja Lauri Paloheimo. (Koskinen 1968, 19).
Kitunen erosi lehtorin virastaan elokuun alusta 1937, jonka jälkeen opetti Luther-opistolla sovellettua luonnontiedettä lokakuun alusta 1937 huhtikuun 26. päivään 1938. (EEK/ansioluettelot). Epäonnistuminen hallintovirkauralle pyrkimisessä edelsi Järvenpään kotitalousopettajaopistosta eroamista. Lehtori Kitunen oli hakenut maataloushallituksen kotitalousosaston osastopäällikön paikkaa keväällä 1937, mutta virkaan nimitettiin 12. toukokuuta 1937 filosofian tohtori Katri Laine. (Anon. 1937, 188). Kotitalousneuvos Laine ja filosofian tohtori Elli Saurio hakivat 1940-luvulla toisella hakukierroksella kodin taloustieteen kiinteää ylimääräisen professorin virkaa. Molempien työura oli liittämässä heitä niin sanottuun kotitalousväkeen. Sen terävimpään kärkeen kuuluvat henkilöt, nyt myös maisteri Kitunen, asettivat kotitalousprofessuurit uratavoitteekseen. Yliopistollista tutkinto-opetusta koskevia virallisiakin aloitteita oli jo tehty, mutta Helsingin yliopiston omaa aloitetta yhä odotettiin. Puute mahdollisista viranhakijoista varmaan jarrutti yliopiston aloitteellisuutta.
Ensimmäisen tiedelehden perustaminen kotitalousalalle
Syksyllä 1933 Kitunen perusti uuden tieteellisen aikakauslehden nimeltä ”Kotitalous” ja toimitti sitä yhdessä Suomalaisen Marttaliiton toiminnanjohtaja Saurion kanssa. Toimitus sijaitsi Museokadulla Helsingissä, mahdollisesti Saurion kotona. Vaikka lehti ilmestyi vain vuonna 1934, se toimi myöhemmän tulokkaan, kotitalousalan tieteellisen julkaisun ”Kotitalousopetus” edeltäjänä. Nimi muutettiin 1950-luvulla takaisin muotoon ”Kotitalous”. (Lampinen 1961, 3−7).
Kotitalous-lehden kirjoittajakuntaan kuuluivat yliopistolta kotieläinopin dosentti Paloheimo ja professorit E. F. Simola ja Virtanen. Viimeisenä mainittu kirjoitti lehteen vuoden 1934 aikana vitamiineista ja maaperän orgaanisesta aineesta sekä kasvien kasvusta. Kitunen osallistui neljällä artikkelilla: 1) Pohjoismaiset kotitalousopettajain luentokurssit Norjassa heinäkuun 2.−10. päivinä 1933; 2) Terveydenmukaisen ja taloudellisen ruokatalouden opettaminen kouluissa, etenkin opettajanvalmistuslaitoksissa – esitelmä Norjassa 7.7.1933; 3) Ostotarvikkeiden osuus pienviljelijän ruokataloudessa; 4) V kansainvälinen kotitalousopetuskongressi Berliinissä. Heinäkuussa 1933 Kitunen oli pitänyt esitelmän ”Näringsfysiologisk och ekonomisk matlagning i lärarinneundervisningen” Norden-yhdistyksen järjestämillä opintokursseilla Norjassa. Seuraavan vuoden elokuussa Berliinin kotitalousopetuskongressissa hän puhui samasta aiheesta. (EEK/ansioluettelot).
Kolmas assistenttikausi ja väitöskirjatutkimus 1940-luvulla
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli määrännyt maanviljelystalouden professori Pihkalan joulukuusta 1938 lähtien hoitamaan myös agraaripolitiikan professorinvirkaan kuuluvia tehtäviä oman virkansa ohella, ja sijaisuus jatkui kymmenen vuoden ajan. Koska professori Pihkalalla oli paljon työtä kahden viran hoitamisessa, hän laati helmikuussa 1939 tiedekunnalle kirjelmän yhden ylimääräisen assistentin määräämisestä agraaripolitiikan opetusta varten ja ehdotti toimeen filosofian maisteri Kitusta. Asia sai nopeasti myönteisen ratkaisun ja maisteri Kitusen työ maanviljelystalouden laitoksen ylimääräisenä assistenttina alkoi 15.2.1939. Kitusta koskeva määräys näyttää olleen poikkeuksellinen kyseisessä tiedekunnassa, koska professori Pihkala vetosi kirjelmässään vuonna 1933 toimeenpantuun samantapaiseen järjestelyyn. (M-m td 10.2.1939-6 §; 10.2.1939-Liite n:o 6 §:ään 6).
Professori Pihkala oli1930-luvulla ajanut agronomitutkinnon linjajakoasiaa, ja syyskuussa 1940 hän ehdotti maatalousharjoitteluun agronomitutkinnon uudelle talouslinjalle erityisesti naisopiskelijoille sopivaa kotitaloussuuntaa. (M-m td 19.9.1940-14 §). Ylioppilaiden lukumäärä kasvoi voimakkaasti Suomessa. Puhuttiin ylioppilastulvasta, ja varsinkin naisylioppilaiden massa herätti yliopistolla hämmennystä. Tiedettiin toisaalta, että naiset työllistyivät hyvin kotitalousalalle. Yliopistollisesta kotitalousopetuksesta toivottiin saatavan apua erityisesti naisylioppilaiden olemassaolon aiheuttamaan ”ongelmaan”.
Joulukuussa 1940 Pihkala jätti maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle väliaikaista kotitalouslinjaa koskeneen esityksen ja tiedekunta asetti esityksen johdosta professori Pihkalan puheenjohdolla toimivan jaoston, jäseninä professorit Jonni Sauli ja Unto Vartiovaara sekä dosentti Paloheimo ja lehtori Kitunen. Tässä vaiheessa Kitunen sai Suomen Kulttuurirahastolta apurahan väitöstutkimusta varten.
Jaoston tekemä perinpohjainen selvitystyö vakuutti tiedekunnan, ja Helsingin yliopiston ensimmäinen asetusehdotus kotitalousvirkaa varten laadittiin:
… kertyneen laajan aineiston ja toimikunnan esittämien selvitysten pohjalta tiedekunta yksimielisesti päätti tehdä perustellun esityksen toimenpiteistä kotitalouden alaan kuuluvan opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. (M-m td 27.2.1941-4 §).
Esitys koski kotitalouden teknologian varsinaisen professorin virkaa, jota ehdotettiin vuoden 1942 määrärahoihin. Säästäväisyys, johon valtiovarainministeriö oli 6.5.1940 kaikkia valtion virastoja kiertokirjeellä kehottanut, pidettiin mielessä ja uuden tutkinnon yhteiskuntatieteellinen virka olisi ehdotettu vasta vuoden kuluttua. (M-m td 30.5.1940-8 §). Kodin taloustieteen professuurin ehdottaminen siirtyi kuitenkin vuoteen 1943.
Tiedekunnan ensimmäinen kotitaloudellista virkaa koskenut ehdotus torjuttiin konsistorissa pätevien hakijoiden puuttumisen vuoksi. Professori Vartiovaara kommentoi päätöstä:
Jos nyt sitä seikkaa, että juuri tällä hetkellä tuskin voidaan nimetä ketään kiistattomasti pätevää hakijaa kotitalouden teknologian professorin virkaan, on tosiaan pidettävä ehdottomana esteenä ko. viran perustamiselle, niin olisi mielestäni parempi vaihtaa tämän ja kodin taloustieteen oppituolin perustamisjärjestys, koska viimeksi mainittuun näyttäisi pikemmin olevan saatavissa sopivia hakijoita… On tarpeetonta liioitella henkilöiden puutetta, koskapa kotitalouden teknologian alaan kuuluvaa tieteellistä työtä parhaillaan suoritetaan Kulttuurirahaston tukemana eräässä maamme huomatuimmassa tutkimuslaitoksessa. (M-m td 17.4.1941-7 §).
Kitunen oli saanut joulukuussa 1940 Suomen Kulttuurirahastolta suurehkon stipendin (apurahan) ja seuraavana keväänä vielä pienen jatkoapurahan. Hän teki säilöntätutkimustaan professorin Virtasen johdolla miltei puolitoista vuotta (1.2.1941 – 1.6.1942). (EEK/ansioluettelot). Stipendi kuului uuteen kauppaneuvos Huhtamäen lahjoittamaan rahastoon, jonka avulla oli tarkoitus edistää kansanterveyttä. Tietoja Kitusen tutkimustyöskentelystä taltioitui monelle taholle, muun muassa asianomaisten henkilöiden kotiarkistoihin sekä aikakauslehtien artikkeleihin, ja Huhtamäki-yhtymän henkilökuntalehdessäkin lukijoille uutisoitiin maisteri Kitusen saama tutkimusstipendi.
Kotitaloustieteistä suunniteltiin kahta itsenäistä tutkintoainetta, mutta maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkintoon vaadittiin arvosana kolmessa aineessa. Suunnitelman mukaisesti tiedekunta oli esittänyt dosentti Paloheimon nimittämistä yleisen ravinto-opin henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. (M-m td 1.1.1941-2 §, suppea kokous; 6.2.1941-2 §; 21.2.1941-9 §).
Yleinen ravinto-oppi oli voitu ottaa pääaineeksi 17.11.1939 lähtien ja dosentti Paloheimo oli laatinut ehdotuksen uuden opetusaineensa tutkintovaatimuksiksi. (M-m td 29.11.1939-Liite §:ään 3). Jos ravinto-oppi voidaan lukea kotitaloustieteiden ryhmään kuuluvaksi, oli dosentti Paloheimon ehdotus ensimmäinen kerta, jolloin Suomen korkeakoulumaailmassa laadittiin opetusohjelma jotain kotitaloustiedettä varten. Yleisen ravinto-opin opetus kuitenkin lakkasi, kun tiedekunta ehdotti ainoan hakijan, Paloheimon, nimittämistä kotieläintieteen varsinaisen professorin virkaan. (M-m td 30.3.1944-2 §). Kaksi kotitaloustiedettä syntyi 1940-luvulla, mutta kolmas kotitaloustiede perustettiin vasta vuonna 1969 ja silloin sen tiedenimike oli kodin teknologia.
Suunnittelun kohteena ollut virkanimike kodin teknologia muuttui toiseksi keväällä 1943, kun konsistorin asettama arvovaltainen toimikunta korvasi kodin teknologian ravintokemialla ja kahden kotitalousprofessuurin toteutuessa valtion budjeteissa (kodin taloustiede A 99/46, ravintokemia A 200/47) virkanimikkeet perustuivat konsistorin toimikunnan ehdotukseen. Konsistorin toimikunnan puheenjohtajana vaikutti itse yliopiston rehtori, professori Rolf Nevanlinna ja jäseniä olivat maanviljelystalouden professori Pihkala, lääketieteellisen kemian professori Simola ja kemian professori Virtanen. Sihteerinä toimi mikrobiologian professori Vartiovaara. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta puolsi yksimielisesti toimikunnan ehdotuksia. (M-m td 4.5.1944-8 §).
Maisteri Ella Kitusen jatkotutkimuksen vesittyminen romutti yliopistollista kodin teknologiaa koskeneen suunnitelman, koska suunnitelma oli rakennettu yksinomaan maisteri Kitusen ja hänen menestyksekkään väittelemisensä varaan. Muita potentiaalisia viranhakijoita ei käytännössä ollut nousemassa. Suunnittelusta on säilynyt päiväämätön henkilönimien lista, josta voidaan nähdä, että kodin teknologiaa pidettiin kotitaloustieteistä keskeisimpänä – se merkittiin listalle ensimmäiseksi. Seuraavana oli kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin virka, johon keksittiin neljän mahdollisen hakijan nimi: FT Katri Laine, FM Elli Saurio, FM Laura Harmaja ja MMK Kaarlo Uolevi (Olli) Pihkala. Harmaja oli näistä ehdokkaista vanhin (s. 1881) ja Pihkala nuorin (s. 1905). (SA/5. Kansio, Kodin taloustiede tieteenä/1. Kodin taloustiedettä suunnitellaan/alakohta n:o 4, Luonnostelma henkilöistä, jota mahdollisesti voisivat hakea suunnittelun kohteina oleviin yliopistollisiin kotitalousvirkoihin).
Kotitalousväki osallistui rintamana ponnisteluun kotitaloustieteiden luomiseksi. Kotitalousopettajayhdistys ja Maataloudellinen kotitalousopetusseura olivat kustantaneet vuonna 1942 vihkosen nimellä ”Yliopistollinen kotitalousopetus” vuoteen 1941 syntyneistä relevanteista asiakirjoista ja jättäneet valtioneuvostolle 10.2.1943 päivätyn Hedvig Gebhardin, Laura Harmajan ja Ella Kitusen laatiman kirjelmän, jossa anottiin komitean asettamista tekemään ehdotusta korkeakouluasteisen kotitalousopetuksen ja kotitaloudellisen tutkimustoiminnan järjestämisestä siten, että mukana olisi myös korkeampien kotitalousoppilaitosten tai kotitalousjärjestöjen edustajia. Vedottiin siihen, että ”tieteellisen kotitalousopetuksen järjestäminen ei ole yksinomaan yliopistoa koskeva kysymys”. (Sysiharju 1995, 119). – Yliopiston rehtorin, professori Nevanlinnan innostuminen kotitaloustieteiden suunnittelijaksi tuskin kuitenkaan aiheutui yksinomaan kolmen naisen kirjelmästä.
Assistentti Kitunen tutki vuodesta 1941 alkaen säilöntää ja tarkoitus oli, että tutkimuksesta rakentuisi väitöskirja. (EEK/ansioluettelot). Professori Virtanen oli tarjonnut Kituselle valmiin aiheen ja työtilat Biokemialliselta tutkimuslaitokselta. Toiveena oli, että Kitunen selvittäisi sinappiöljysäilöntämenetelmän suhteen erilaisiin käytettyihin säilytystapoihin ja säilytysaineisiin. Sinappiöljymenetelmää, joka oli jo myynnissä, nimitettiin myös A.I.V. -menetelmäksi. (EEK/Saapuneet kirjeet/Marjatta Sariolan kirje 6.6.1941 Maatalousseurojen Keskusliitosta).
Vastoin A. I. Virtasen näkemyksiä
Sota-aika vaikeutti Kitusen tutkimuksen toteuttamista, sillä tutkimusmateriaalia ja tarvittavia lisäaineista oli vaikea saada kotimaasta ja toimitukset ulkomailta viivästyivät tai estyivät. Tutkimus oli työläs myös laajuutensa takia. Pääkoesarjassa Kitunen otti kokeiltavaksi Suomessa tavallisesti säilötyt marjat, hedelmät ja kasvikset: mansikka, mustikka, vadelma, viinimarjat (kolme lajia), juolukka, karviaismarja, ruusunmarja, raparperi ja tomaatti. Erikoiskoesarjoissa kokeiltiin muillakin luonnontuotteilla, jopa havunneulasilla. ”Koenumerojen luku nousi n. 600:aan.” (Elina ja Samuel Lehtosen kotiarkisto 2003/päiväämätön ja otsikoimaton tutkimusseloste, 14 sivua).
Tutkimustulokset yllättivät. Sinappiöljy reagoi C-vitamiinin kanssa eli tuhosi sitä. Markkinoilla oli siis myynnissä säilöntäaine, joka vaaransi kansanterveyden!
Kitunen oli kirjoittanut tutkimustyönsä ohessa runsaasti lehtiartikkeleita ja esitelmien tekstejä. Hän saattoi luetella Kulttuurirahastolle laatimassaan tutkimuksensa loppuselosteessa yhteensä 24 kirjoitelmaa ja esitelmää, joukossa radioesitelmiä. Esimerkiksi 15.4.1941 pidetyssä radioesitelmässä maisteri Kitunen puhui aiheesta ”Mitä perheenemäntien on nyt tiedettävä säilöönpanon perusteista. Tutkimusselosteessaan Suomen Kulttuurirahastolle Kitunen ilmoitti pitäneensä kansan valistamista kaikkein tärkeimpänä asiana poikkeuksellisen ajan takia. Tutkimustulokset olivat tosiaan odottamattomia, hätkähdyttäviä ja kansanterveyden kannalta hyvin arvokkaita, mutta Kitunen ei koskaan koonnut tutkimuksistaan väitöskirjaa, jota olisi puolustanut. Kitunen oli selvittänyt saamansa tutkimustehtävän, joten kysyä voidaan, mikä esti väittelemisen? Millainen oli työn ohjaajan vaikutus?
Laura Harmaja päiväsi ”Rakkaalle Ellalle” 22. kesäkuuta 1942 kirjeen, jossa oli huomattavan runsaasti kirjoitusvirheitä ja lukuisia huutomerkkejä. Sana ”ainakin” on lisätty riviväliin jälkikäteen. Oliko hän kirjoittanut ”tuttavallisen” kirjeen vai oliko kirjoittaminen tapahtunut suuressa kiireessä tai kiihtyneessä mielentilassa? Hän varmasti olisi kyennyt kirjoittamaan virheettömästi. Korostus alla olevan tekstin lopussa on Harmajan oma:
ainakin
Olen mitä suurimmalla mielenkiinnolla lukenut / (kahteen kertaan) säilöntäkirjoituksesi Kotiliedestä… Minulle on tietysti jännittää, melkeinpä järkyttää se kohta, mihin selität eri säilytysaineita ja siis AIV:kin käyttää. Tavallinen lukija ei siinä huomaa mitään erikoista, asia käy niin selvästi ja luontevasti. Ja kuitenkin minä luulen, ja tiedänkin, että se Sinulle on merkinnyt ankaraa periaatteellista ratkaisua, melkeinpä kuin Lutherille hänen teesinsä kirkon ovella! Sehän merkitsee meille kotitalousnaisille aivan mullistusta säilömisen alalla, kun tuomitset ne joukkoon pantavat aineet vitamiinien tappajiksi, ja me kun juuri olimme alkaneet niihin turvautua yhä suuremmassa määrin. Suuri kiitos Sinulle vain siitä kirjoituksesta Suomen emäntien puolesta! Mutta kerro minulle, miten olet selvinnyt professorin kanssa asiasta. Toivoisin niin sydämestäni, että hän olisi gentlemannin tavalla vastaanottanut tieteellisen totuuden. (EEK/saapuneet kirjeet).
Maisteri Ella Kitusen vastaus ei ole säilynyt tai sitten sellaista ei lähetetty. (Kirsti Topparin ilmoitus puhelinkeskustelussa vuonna 2004. Maisteri Laura Harmajan laajaksi mainittu yksityisarkisto kuului tuolloin Topparin kotiarkistoon).
Ella Kitusen tutkimuksesta ei säilytetty tietoja Biokemiallisella tutkimuslaitoksella ja A. I. Virtasen elämäkerran kirjoittanut tohtori Matti Heikonen ei tuntenut nimeä Ella Kitunen (puhelinhaastattelu). Kitusen yksityisarkistostakaan ei ole löytynyt selitystä säilöntätutkimuksen väitöstutkimukseksi hyväksymisen puuttumiselle siitä huolimatta, että tutkimus johti merkittäviin käytännön tuloksiin.
Kodin teknologian edesmennyt professori Aili Jokelainen muisteli 2000-luvun alussa, että Kitusen virhe oli puolukan ja sen sisältämän pektiinin sivuuttaminen. ”Kitunen oli vanhan koulutuksen saanut kemisti, ei biokemisti.” Kokeiden yllä mainitulla pääsarjalistalla ei todellakaan mainita puolukkaa. Tässä kohtaa Kitusen käytännöllinen, perheenemäntänä hankittu tieto oli ehkä vahvempi kuin tutkijan asenne. Kodeissa tiedettiin, että puolukka säilyy survoksena ilman erityisiä säilöntätoimenpiteitä.
Miksi Kitusen tutkimuksesta ei valmistunut väitöskirjaa?
Jos Kitusen epäonnistumisen syytä ryhtyisi arvailemaan, voisi löytää useita tekijöitä, jotka mahdollisesti hankaloittivat onnistumista. Voidaan ensiksikin olettaa yksinkertaisesti, että työn ohjaaja Virtanen tavalla tai toisella esti Kitusen tutkimuksen pääsyn julkisuuteen. Oli kyse professori Virtasen edusta, sillä oli vahvoja toiveita siitä, että hänelle vihdoin myönnettäisiin kemian Nobel-palkinto. Jos sinappiöljy olisi osoittautunut tieteellisessä testissä hyväksi säilöntäaineeksi, Kitusen tutkimus olisi lisännyt Virtasen meriittejä. Kävikin päinvastoin.
Kitunen jatkoi tutkimuksiaan apurahakauden jälkeen, ja tämä saattaisi viitata siihen, että työn ohjaaja vaati tutkimukseen tehtäväksi korjailuja. Voidaan arvioida, että hänen kannatti vaatia työllistäviä, suuria muutoksia. Kitunen lannistuisi. Hän oli jo yli 50-vuotias. Apurahakauden 1.2.1941 – 1.6.1942 loputtua hän ei enää työskennellyt Biokemiallisella tutkimuslaitoksella, vaan kotonaan, maanviljelystalouden laitoksella, Järvenpään kotitalousopettajaopistolla ja niin edelleen. Matkat olivat hankalat ja työolosuhteet paljon aikaisempaa puutteellisemmat. Lisäksi Kitunen ei voinut keskittyä oman tutkimuksen stilisoimiseen, sillä hänellä oli runsaasti velvollisuuksia.
Ikään kuin aika olisi ryhtynyt yhteistyöhön Virtasen kanssa tai kääntäen: Virtanen kykeni hyödyntämään aikaa tehokkaammin kuin mihin Kitunen pystyi. Kesällä 1942 Kitusen edessä oli enää lyhyt kausi elätellä toiveita kodin teknologian professorin urasta. Konsistorin toimikunta, jota johti Nevanlinna ja jonka jäsen Virtanen oli, asetettiin keväällä 1943 ja istui vuoden päivät. Kuten maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa oli tiedetty, Kituselle ei ollut korvaajaa kodin teknologian professorin virkaan ja kodin teknologia-idean yli voitiin kävellä. Kitunen ei ollut väitellyt ja ei ollut vielä edes jättänyt tarkastettavaksi väitöstutkimusta. Niinpä konsistorin toimikunta kehitti kodin teknologian paikalle uuden, Virtasen tiedealaan, kemiaan painottuvan kotitaloudellisen viran, jota ehdotti keväällä 1944. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta hyväksyi toukokuun alussa 1944 yksimielisesti toimikunnan ehdotuksen ravintokemian ja kodin taloustieteen perustamisesta. (M-m td 4.5.1944-8 §). Tulevat vuosikymmenet näyttäisivät, että kodin teknologia perustettaisiin vasta vuonna 1969 eli monta vuotta sen jälkeen, kun oppiaine elintarvikekemia ja -teknologia oli irrotettu ravintokemiasta. Kitusen kilpajuoksu kohti professuuria oli ohi.
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta maisteri Kitunen olisi yhä periaatteessa voinut väitellä. Hän oli tehnyt suurimittaisen tutkimuksen ja olisi ehkä löytänyt työlleen uuden ohjaajan, joka ei olisi piitannut Virtasen tunteista. Sotatilanne kuitenkin muuttui kesällä 1944. Suomi puolustautui vahvaa hyökkääjää vastaan. Ella ja Eemeli Kitusen perheen vanhin poika, Jaakko, kaatui rintamalla heinäkuussa 1944. Kilpailu oppiarvoista ja virka-asemasta tieteen maailmassa oli lopullisesti menneisyyttä Kitusen kohdalla. Pölykin laskeutui kilpakentällä.
Lisättäköön, että ne monet luottamustoimet, jotka Kitusella oli assistentintyönsä ohella, saattoivat raskaasti vaikeuttaa ensiksikin jo tutkimuksen loppuun saattamista ja toiseksi sen korjailua, minkä työn ohjaaja Virtanen mahdollisesti vaati. Assistentuuri mainitaan seuraavassa listassa, johon on koottu Kitusen luottamustoimia (EEK/ansioluettelot; Kuka kukin on, 1966, 411):
*Maatalousseurojen keskusliiton ruokatalousvaliokunnan puheenjohtaja alkaen 1934;
*Mannerheimin lastensuojeluliiton kodinhoitotoimikunnan jäsenenä alkaen 2.10.1938, pj. 1951;
*Määrätty 15.2.1939 alkaen, kunnes agraaripolitiikan professorin virka tulee täytetyksi avustamaan professorin viran hoitajaa agraaripolitiikan alaan kuuluvien harjoitustöiden ohjaamisessa. Määräys päättyi 31.8.1947;
*Jäsenenä Yliopiston maanviljelystaloudellisen tiedekunnan asettamassa toimikunnassa koskien kotitalousopetuksen sijoittamista tiedekuntaan v. 1941;
*Kansanhuoltoministeriön asettaman, professori J. Tikan johdolla toimivan toimikunnan jäseneksi 13.1.1941 kirjelmällä 3775;
*Saman toimikunnan [pj Tikka] toimikunnan puheenjohtajaksi 23.4.1941 kirjelmällä 36200, jolloin toimikunnalle annettiin nimeksi ”kotitaloustoimikunta”;
*Kansanhuoltoministeriön asettaman, yleissihteeri maisteri A. Lehtisen johdolla toimivan teknokemiallisten tuotteiden valmistusta käsittelevän toimikunnan jäseneksi toukokuusta 1941 lähtien (myöhemmin nimi muutettiin ruokataloustoimikunnaksi);
*Kansanhuoltoministeriön neuvottelevana asiantuntijana 1.9.1941 lähtien;
*Kansanhuoltoministeriön asettaman professori A.I. Virtasen johdolla toimivan pesu- ja puhdistusainetoimikunnan jäseneksi 10.10.1941 kirjelmällä 92598;
*Työtehoseuran kotitaloustoimikunnan jäsenenä alkaen 21.5.1942 ja johtokunnan jäsen 1943−48;
*Helsingin Osuuskaupan (HOK) hallintoneuvoston jäsen alkaen 30.10.1942 (vuoteen 1962 saakka);
*Työtehoseuran johtokunnan varajäseneksi 1.1.1943 ja vakinaiseksi joulukuusta 1944 lähtien;
*Kansanhuoltoministeriön elintarviketoimikunnan jäsen 1943−8;
*Helsingin kasvatusopillisen talouskoulun hallituksessa 1.11.1943 lähtien, johtokunnan jäsen 1949 lähtien ja johtokunnan puheenjohtaja 1950−8;
*Kotilieden neuvottelukunnan jäsen kolmivuotiskautena 27.1.1941−16.10.1944;
*Kansanhuoltoministeriön asettaman, johtaja Elorannan johdolla toimivan taloustarviketoimikunnan jäseneksi 5.6.1944 lähtien kirjelmällä 127529;
*Kotitaloustyön rationalisoimistoimikunnan jäsen alkaen 1948.
Jos otetaan huomioon se, että elintarviketeollisuuteen sidoksissa olleet professorit Simola ja Virtanen vaikuttivat kansanhuoltoministeriön toimikunnissa, Kitusen luottamustehtävien lukuisuus saattaa linkittyä muihin edellä mainittuihin, Kitusen toimia hankaloittaneisiin syihin. Virtasen oppilas Paavo Roine, joka 1948 valittiin ravintokemian professorin virkaan, säästyi luottamustehtävien vyöryltä ja valmistui filosofian maisteriksi 1942, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi 1943 ja filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1947. (Kuka kukin on 1970, 859).
Professori Virtasen alaisten, tutkijakoulutettava Ella Kitusen ja yliassistentti Henning Karströmin vaiheissa on yhtäläisyyksiä esimerkiksi siinä, että molempien aikaa kului oman tutkimustyön kannalta toisarvoisiin tehtäviin. Pian sen jälkeen, kun Karlström oli väitellyt, Virtanen kutsui hänet luokseen ja puhui hänelle patenteista. Karlström otti tarjotun työn vastaan, vaikka tiesi joutuvansa jättämään toistaiseksi sivuun oman tieteellisen tutkimustyönsä. (Luukko 2014, 92).
Ravintokemian varsinaisen professorin virkaan valittu kemian tohtori Paavo Roine kävi ennen virkansa vastaanottamista opintomatkalla Amerikan Yhdysvalloissa ja jakoi 1940-luvun lopulla oppiaineensa kahteen linjaan, joista vain toinen oli kotitaloudellinen. 1960-luvun alkupuolella ravintokemian ei-kotitaloudellisesta linjasta muodostettiin oppiaine elintarvikekemia ja -teknologia. (M-m td 4.3.1965-2 §). Elintarviketieteet käynnistyivät Kellogg-rahoituksen turvin ja on mahdollista, että W. K. Kellogg Foundation lupasi rahoituksen elintarviketieteille jo 1940-luvulla, vaiheessa, jolloin rehtori Nevanlinna puuttui kotitaloustieteiden kohtaloon konsistorin toimikunnan puheenjohtajan ominaisuudessa ja professori Virtanen toimikunnan jäsenen roolissa. Myöhemmin elintarviketieteet muodostivat maatalous- ja metsätieteiden tiedekuntaan kolmannen suuren tiederyhmän kotitaloustieteiden sijasta.
Suomalaisten kotitaloustieteiden varhaisessa suunnitteluvaiheessa esikuvana pidettiin yliopistollista kotitalousopetusta (Home Economics) Yhdysvalloissa, mutta siellä kotitalousyliopistoissa opetettiin myös elintarviketieteitä. (Kirjavainen 1993, 24). Olisiko maatalous-metsätieteellinen tiedekunta voinut toteuttaa ulkomaisella rahoituksella nimenomaan kotitaloustieteet suunniteltua laajempana kokoonpanona? Olisiko sodanjälkeisessä Suomessa ollut yleensä mahdollista hankkia amerikkalaista rahoitusta yhtä avoimesti kuin kotimaista budjettirahoitusta salamyhkäisyyteen, lähes juonitteluun, turvautumatta?
Kitunen sai omasta pyynnöstään vapautuksen maanviljelystalouden professorin ja maatalouspolitiikan vt. professorin Rurik Pihkalan avustamistehtävästä 30.9.1947. (M-m td 25.9.1947-2 § ja 16.10.1947-7 §). Kitunen oli assistentin toimesta erotessaan 57-vuotias. Pihkala toimi tuolloin myös kodin taloustieteen vt. professorina.
Kotitalousalan asiantuntijana 1950-luvulla
Kotitalousalaa oli kehitetty neljän eri ministeriön valvonnassa, ja kenttää vaivasi hajanaisuus. Tilannetta yritettiin harmonisoida, ja Kitunen osallistui tähän työhön. Kitunen toimi puheenjohtajana (ja oli ainoa jäsen) Kotitalouden yhtenäistämiskomiteassa (Kotitalouden suunnitelmakomitea), joka oli asetettu 17.6.1955 ja jonka mietintö valmistui huhtikuussa 1959. Tarkastaja Sievä Karttunen kirjoitti komitean 73-sivuisesta mietinnöstä lausunnon, jossa huomautti mietinnön valmistuttuaan olevan jo osittain vanhentuneen. Syksyllä 1956 Kitunen oli pyydetty vakinaiseksi asiantuntijajäseneksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan asettamaan kotitalousopetuksen järjestelyä käsittelevään toimikuntaan. (M-m td 20.9.1956-14 §). Mietintö valmistui helmikuussa 1958, ja tiedekunta päätti kotitaloustieteitä koskevista toimenpiteistä tämän laajemman toimikunnan työn perusteella. (M-m td 13.2.1958-8 §).
Kotitalouden yhtenäistämiskomitea pohti muun muassa kysymystä, olisiko Helsingin kotitalousopettajaopisto (entinen ”Helsingin Kasvatusopillinen Talouskoulu”) mahdollista muuttaa kotitalouskorkeakouluksi vaiheessa, jolloin opisto otetaan valtion haltuun. Siirtyminen tapahtui elokuun alussa 1959. (Sysiharju 1995, 201). Kotitalouskorkeakoulua ei syntynyt. Kynnys oli liian korkea nopeasti ylitettäväksi, koska opiston opettajakunta koostui pääasiassa maistereista. Toukokuussa 1956 Kitunen tosin kirjasi komiteansa 30. kokouksen pöytäkirjaan kotitalouskorkeakoulun ylemmän palkkausluokan neljän lehtorin viran pätevyysvaatimukseksi lisensiaatintutkinnon. (Komiteanmietintö 1959, pk. 7.5.1956, § 1−2).
Helsingin kotitalousopettajaopisto sulautui 1970-luvun puolivälissä Helsingin yliopistoon. Opiston johtohenkilöt eivät pitäneet muutosta yllättävänä, sillä
Helsingin kotitalousopettajaopistossa on jo kauan ollut ne muodolliset edellytykset, joita nyt asetetaan uudistetun opettajien koulutuksen tavoitteiksi. Yo-tutkinto oli opettajakunnan päätöksellä asetettu pääsyvaatimukseksi jo vuonna 1956, vaikka se virallisesti vahvistettiin opiston siirtyessä valtiolle v. 1959. Opiskeluaika on talouskoulu mukaan luettuna 4 vuotta. (Saloheimo 1974, 366).
Kitunen oli kutsuttu vuoden 1944 alussa Helsingin Kasvatusopillisen Talouskoulun säätiön jäseneksi, ja hän toimi tämän oppilaitoksen ylimmissä hallintotehtävissä 1950-luvun loppuun asti. Vuodesta 1951 alkaen Helsingin kotitalousopettajaopisto sai hänestä sekä hallituksen että johtokunnan puheenjohtajan. (Sysiharju 1995, 153−154). Vaikka Kitunen kehittyi asiantuntijaksi Helsingin kotitalousopettajaopiston suhteen, hän ei näytä muistaneen, että ylioppilaat kansoittivat opiskelijoina jo 1910-luvulla opiston silloista edeltäjää (nimi toinen). Vastaavasta tilanteesta Suomen Liikemiesten kauppaopisto loi piiristään Kauppakorkeakoulun. Helsingin Kasvatusopillinen Ruuanlaittokoulu ei tällaiseen kehitykseen kyennyt. (Kervinen 2004, 51−57).
Kitunen kunniatohtoriksi
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta myönsi vuonna 1955 maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvon Suomen Akatemian esimiehelle, professori Virtaselle. (M-m td 20.1.1955-1 §, juhlakokous), ja toukokuussa 1958 myös maisteri Kituselle myönnettiin ravitsemustutkimuksen ja kotitalousopetuksen hyväksi tekemistään ansioista maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo. Tohtori Henning Karström, joka oli 1940-luvulla toiminut Biokemiallisella tutkimuslaitoksella Kitusen lähimpänä ohjaajana, kirjoitti tohtori h.c. Kituselle 19.8.1958:
Tahdon esittää Teille pahasti myöhästyneet onnitteluni saamastanne kunniatohtorin arvosta. Tämä arvo olisi mielestäni pitänyt tulla osaksenne jo vuosia sitten. (EEK/saapuneet kirjeet).
Vuoden 1958 promootio liittyi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 50-vuotisjuhlallisuuksiin, ja siitä oli tehty alustava päätös lokakuussa 1955. Promootio käsitti yksinomaan tohtoripromootiot. (M-m td 13.10.1955-57 §; 3.5.1956-24 §). Ella Kitusesta tuli ensimmäinen nainen, joka sai maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvon.
Kitunen koki henkilökohtaisessa elämässään 1950-luvulla sekä menestyksen että menetyksen hetkiä. Aviopuoliso kuoli 5.10.1955 kotonaan, ja yliopistolla kunnioitettiin hetken hiljaisuudella maanviljelysopin dosentin, professori Eemeli Kitusen muistoa. (M-m td 27.10.1955-2 §).
Kahdenlaista ajattelua
Kitusen vaiheisiin sisältyy mielenkiintoinen piirre, jolla voi olla yleistä, jopa tieteellistä merkitystä. Väitöstutkimusvaiheessa Kitunen kykeni käsittämään omaa etuaan laajemman yleisen edun ja kyselemättä toimimaan sen mukaan. Vastapuolta edustava professori Virtanen taas tulkitsi oman etunsa koko yhteisön eduksi ja käytti tehokkaasti vaikutusvaltaansa saadakseen omat näkemyksenä toteutumaan. Nämä kaksi ihmistä olivat ajattelutavaltaan erilaiset, ja yhteiskunnan kannalta Kitusen ajattelumalli lienee parempi. Jos mahdollisesti on olemassa yleisiä, näihin erilaisiin ajattelutapoihin ohjaavia syitä, olisi erittäin edullista kaikkien kannalta tuntea ne syyt ja vaikuttaa niihin.
Kitunen pääsi jo varhain kosketukseen kotitaloudellisen opetuksen kanssa ja toimi aikuisiällä tiiviisti niin sanotun kotitalousväen joukoissa. Onko mahdollista, että kotitaloudellinen opetus ja siihen sisältyvä yksilön näkökulman korostaminen jollakin tapaa tukevat ajattelun myöhempää avartumista? Sisältääkö kotitalousopetuksen määrittely vihjeitä vastauksiksi:
Kotitalousopetus havahduttaa huomaamaan, että ihmisestä on kysymys, ihmisen hoitamisesta eri ikäkausina, henkisestä yhteistoiminnasta, yhteisestä suunnittelusta ja yhteisistä ratkaisuista. Korkealaatuinen kotisivistys edellyttää tietoja ja taitoja, toisen kunnioittamista ja palvelualttiutta, ei koskaan vallanhalua, toisen tai toisten hallitsemisen halua. On tosin hyväksi olla voimakas ja rohkea taistelemaan niiden asioiden puolesta mitkä näkee oikeiksi, mutta ei riidellen vaan rakentaen. (Manninen 1975, 241−2).
Lainaus on peräisin juhla-artikkelista tohtori Kitusen täyttäessä 85 vuotta. Artikkelissa toistetaan Kitusen näkemyksiä. Vanhalla iällä Kitunen korostaa yhteistoimintaa ja vallanhalun puutetta. Onko ajattelu, joka ei suosi valtaa vaan yhteistoimintaa, älykkäämpää ja laaja-alaisempaa ajattelua? Valta haittaa ainakin ajattelun vapautta ja pakottaa ihmisen toistamaan omana ratkaisunaan vieraan ajattelun ratkaisut. Tie johtaa havaittaviin ristiriitoihin ja aina uusiin ongelmiin. Ehkä tästä oli kyse kotitalousalan ylimmän opetuksen ja kaupallisen alan ylimmän opetuksen kääntyessä kulkemaan eri suuntiin Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Naiset ovat vuosisatoja kärsineet vallanalaisuudesta ja oppineet toteuttamaan varsinaiselle edulleen vieraita päämääriä. Ongelmat ratkaistaan (sisäistettyjen) käskyjen mukaan. Työt tehdään ikään kuin vierailla välineillä ja tulokset eivät ole toivottuja eivätkä tarkoituksenmukaisia. Niinpä kotitalousala on kompuroinut koko 1900-luvun ristiriidasta toiseen. Kaupallinen ala laajeni ja menestyi. On toisaalta luonnollista, että heikko häviää ja vahva voittaa, mutta toisaalta voimme maksaa kallista hintaa, jos ajattelemme kehnommin kuin mihin kykenisimme.
Kirjoittaja
Kervinen, Aila
Lisätietoja
1. Kervinen, Aila. "Uranuurtajan katkennut ura". Tieteessä tapahtuu 3/2018, s. 25-31
2. Kervinen, Aila. "Ura, joka katkesi". Tieteessä tapahtuu 5/2018, s. 37-38 (Keskustelua -palstalla)
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.