Vanha puutarhakirja sattui käteeni kirjojen kierrätyshyllystä. Kirja oli Elisabeth Koch: Oma puutarha, 1942. Lehteillessä kirjaa huomasin takasivuilla lapsuudestani tutun tilanteen, perunoita istutettiin kahden hengen auralla. Lapsuuskodissani oli käytössä samantapainen puutarha-aura, äiti oli edessä hevosena ja isä ohjasi takana. Otin kirjan mukaani, siirtolapuutarhapalstan omistajana puutarhakirjat kiinnostavat.
Kotona huomasin, että kirja olikin kysytty. Sitä ei ollut enää antikvariaateissa, joissakin liikkeissä opaskirja oli toivelistalla. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastossa jonotettiin varastokirjaston ainoaa kappaletta.
Kuka oli kirjan kirjoittaja Elisabeth Koch?
Elisabeth Koch
Elisabeth Koch (1891-1982) kuului taustaltaan baltiansaksalaiseen Kochin liikemiessukuun. Tallinnassa on Koch-suvun hautausmaa ja hautamonumentti. Elisabethin isoisä Otto Koch muutti Tallinnasta Pietarin ja Viipurin kautta Suomeen, isä Konstantin opiskeli Suomessa insinööriksi. Perhe asui välistä Pietarsaaressakin. Perheeseen syntyi viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Elisabeth ja tytöt jäivät naimattomiksi. Perheen kotikieli oli ruotsi.
Koulutus ja ura
Elisabeth Koch opiskeli puutarhanhoitoa naisille tarkoitetussa ruotsinkielisessä Högvallan kotitalous- ja puutarhakoulussa Karjaalla vuosina 1911-1912. Hän opiskeli myöhemmin puutarhasuunnittelua Jenny Elfvingin perustamassa Järvenlinnan puutarhakoulussa Antreassa. Naisille oli Suomeen perustettu yhteisiä kotitalous- ja puutarhakouluja. Miespuutarhurit suunnittelivat aluksi isoja julkisia tiloja ja puistoja, naiset pienempiä kasvitarhoja. Mies oli puutarhuri, naispuutarhuria saatettiin kutsua vain kasvitarhuriksi. Naisten puutarhanhoitoa haittasivat vuosisadan alussa pitkät hameet, Jenny Elfving kehitti puutarhakoulussaan naisille puutarhatöitä varten erikoisen housuasun.
Elisabeth Koch opetti aluksi jonkin aikaa entisessä oppilaitoksessaan Högvallan puutarhakoulussa. Myöhemmin hän toimi marttojen puutarhaneuvojana Nylands Marthaförbundetin piirin yhdistyksissä vuosina 1914-1915. Hänen Emäntälehteen kirjoittamansa ”Martan kasvitarha” (1922/n:o11) kuulostaa ajankohtaiselta ohjeelta vielä sata vuotta myöhemminkin uuden siirtolapuutarhapalstan perustajalle.
– ”Mitään kaunista ei synny, jos me vaan summa mutikassa istutamme pensaan tänne ja puun tuonne miten vaan sattuu. Voidaksemme oikein suunnitella tarhamme, meidän täytyy tehdä paikallispiirustus siitä. — Kun järjestämme tällaista tarhaa, on se ennen kaikkea tehtävä tarkoituksenmukaiseksi ja käytännölliseksi –”
Elisabeth Koch haki Helsingin kaupunginpuutarhurin virkaa, mutta ei tullut valituksi.
Elisabeth Koch oli Helsingin kaupungin puutarhaneuvojana vuosina 1924-1959. Helsinkiin perustetut siirtolapuutarhat kuuluivat aluksi sosiaalilautakunnan toimialaan, mutta siirrettiin vuonna 1927 kiinteistölautakunnan alaisuuteen. Puutarhaneuvojasta tuli siirrossa kokopäiväinen. Puutarhaneuvojan tehtäviä johtosäännössä oli mm.
—antaa tarvittaessa ohjausta puutarhanhoidossa ja puutarhatuotteiden käyttämisessä, erittäinkin
neuvomalla ja ohjaamalla siirtolapuutarhaviljelijöitä palstallaan viljelemisessä; sosiaalilautakunnan määrääminä aikoina olla siirtolapuutarhoissa tavattavana; mallipalstana panna kuntoon ja viljellä omaa siirtolapuutarhapalstaansa; avustaa asianomaisia siirtolapuutarha-alueitten jaottelussa ja kunkin palstan istutusten järjestämisessä; avustaa viljelijöitä työkalujen, siementen, taimien ja pensasten y.m. valinnassa; valvoa siirtolapuutarhojen yleisiä istutuksia; pitää esitelmiä, kunkin alansa kuuluvista kysymyksistä; olla määrättynä aikoina apuna kansliassa johtokunnan antamien ohjeiden mukaan.
Siirtolapuutarhat
Siirtolapuutarhaliike tuli Englannin, Saksan ja Ruotsin kautta Suomeen. Kielitaitoisena Elisabeth Koch osallistui liikkeen kansainvälisiin kokouksiin ja teki ulkomaisia opintomatkoja. Hän toimi myös tulkkina ja kokousten järjestäjänä.
Suomi alkoi vuosisadan vaihteessa teollistua ja kaupunkien väkiluku lisääntyi. Oli säädetty 8-tuntinen työaika ja asetus vuosilomasta. Ajateltiin, että työväestön tulisi käyttää lisääntynyt vapaa-aika hyödyllisesti. Ulkoilma edisti terveyttä, koska asuinolosuhteet saattoivat olla huonot. Elintarvikkeista oli toisinaan pulaa.
Perustetut siirtolapuutarhat sijoitettiin lyhyen matkan päähän lähelle työväestön asuinalueita. Ensimmäisissä siirtolapuutarhoissa ei voinut yöpyä. Majat olivat pieniä, lähinnä työkaluvarastoja. Helsingin ensimmäinen kunnallinen siirtolapuutarha perustettiin Kumpulaan 1926. Elisabeth Koch markkinoi sitä sanomalehdissä ja aikakausilehdissä ja kävi kertomassa isoilla työpaikoilla uudesta siirtolapuutarhasta. Seuraavat siirtolapuutarhat perustettiin Vallillaan (1932), Herttoniemeen (1934), Taliin (1936), Oulunkylään (1940), Marjaniemeen (1945), Pakilaan (1948).
Herttoniemen siirtolapuutarhaan saatiin sähkövalo. Koska alue oli kauempana, annettiin lupa yöpyä siirtolapuutarhassa. Yöpyminen sallittiin muissakin siirtolapuutarhoissa 1.5-15.10.
Elisabeth Koch laati kaikkien siirtolapuutarhojen istutussuunnitelmat ja teki noin 900 palstasuunnitelmaa. Palstoissa oli etualalla koristepiha ja oleskelualue, taaempana hedelmätarha ja hyötypuutarha. Majaan johti suora käytävä, jonka molemmin puolin oli kukkaistutuksia. Hyötypuutarhan osuus oli aluksi suuri, mutta palstan tulisi myös tuottaa iloa asukkaille. Lasten leikkipaikka oli suunnitelmissa mukana. Elisabeth Koch suunnitteli Helsingissä myös lukuisia pientaloalueita, mm. Puu-Käpylän ja Olympiakylän. Kadun ja rakennuksen välissä oli istutuksia, mikä lisäsi alueen viihtyisyyttä.
Elisabeth Koch oli mukana perustamassa Suomen puutarha-arkkitehdit -yhdistystä vuonna 1946.
Elisabeth Kochin suomeksi kirjoittama puutarhakirja Oma puutarha on käytännönläheinen, melkein kuin puutarhanhoidon aapinen, siitä tuli aikanaan hyvin suosittu. Sen uusi laitos Oma puutarhani ilmestyi vuonna 1953.
Jälleenrakennusajan piha
En tiedä, kuka oli laatinut kotini, jälleenrakennuskauden omakotitalon pihasuunnitelman. Piirros muistutti kuitenkin Elisabeth Kochin suunnitelmia: rakennuksen edessä oli koristekasveja ja nurmikko, taaempana suoraviivaisesti hedelmäpuita, marjapensaita ja kasvimaa. Omenapuut oli istutettu niin, että omenoita riitti pitkäksi aikaa; kesäomenapuu oli valkea kuulas, syksyomenapuu oli keltainen kaneli ja talviomenapuu oli antonovka. Appelsiinit tulivat kauppoihin vasta 1950-luvun puolivälissä. Hyötykasvien siementen kylvö oli keväällä koko perheen yhteinen tapahtuma. Lapsena olin ylpeä ”meidän kasvimaasta”.
