Ingeborg Tott – Hämeen linnan valtiatar
Hämeen linnassa vietettiin vuosina 1504 – 1507 loistokasta hovielämää. Linnaa ja laajoja alueita sen ympärillä hallitsi silloin tanskalaissyntyinen ylhäisönainen Ingeborg Tott, Ruotsin valtionhoitajana toimineen Sten Sturen leski.
Valtakunnan ensimmäinen nainen
Ingeborg Aakentytär Tott syntyi 1440-luvulla Varbergin linnassa, Tanskan Hallandissa. Hänen isänsä Aake Akselinpoika Tott oli tanskalainen valtaneuvos ja Varbergin linnanherra. Äiti Märta Bengtintytär oli Vinstorpa-sukua. Ingeborgilla oli seitsemän sisarusta.
Tottien lapsista kaksi saatettiin avioon alkuvuodesta 1466 ja saman vuoden heinäkuussa päästiin aloittamaan neuvottelut Ingeborgin avioliitosta.
Sten Sture vanhempi (1440 – 1503) oli sopiva sulhasehdokas. Hän oli kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonden sisarenpoika ja kannattaja ja siten tervetullut Tott-sukuun. Avioliittoneuvottelujen aikana Sten Sture lähetti kosintakirjeitä Ingeborgin isälle ja äidille. Niissä hän perusteli sopivuuttaan Ingeborgin puolisoksi sekä lupasi runsaasti huomenlahjoja.
Kuningas Kaarle Knuutinpoika nimitti ennen vuonna 1470 tapahtunutta kuolemaansa Sten Sturen Ruotsin valtakunnan tulevaksi päämieheksi, ja valtaneuvosto siunasi nimityksen samana vuonna. Sten Sture vanhempi toimi valtionhoitajana 1470-1497 ja 1501-1503 ja Ingeborg oli valtakunnan ensimmäinen nainen.
Ingeborgin ja Sten Sturen avioliitto kesti yli 40 vuotta. Heillä ei ollut omia lapsia; he ottivat kasvattilapsikseen Ingeborgin veljen orvoiksi jääneet lapset Aake Hannunpojan ja Anna Hannuntyttären.
Taitava taloudenhoitaja
Vuonna 1472 Sten Sture hankki kruunun kanssa tekemässään vaihtokaupassa asuinkartanokseen Mälaren-järven saarella Mariefredissä sijaitsevan Gripsholmin linnan.
Mahtavan linnan lisäksi Ingeborgilla ja Sten Sturella oli muutakin omaisuutta, kaiken kaikkiaan yli tuhat maatilaa ja muutama kaivos – perittyjä ja yhteisesti hankittuja.
He kuuluivat keskiajan Ruotsin suurtalonpoikien ja aristokraattien muodostamaan valtaneuvosaristokratiaan, jolla oli mahdollisuus saada maa vapaaksi veroista ja saada tuloja linnaläänien hallinnoilla ja siten hankkia yhä laajempia maaomaisuuksia.
Maatiloista pieni osa oli pariskunnan omassa käytössä; suurta osaa he hallinnoivat välillisesti.
Ne sijaitsivat laajalla alueella pääasiassa eteläisessä Ruotsissa tilarykelminä.
Tilojen tuotosta ja maanvuokrasta osa saatiin rahana. Suuri osa maksuista oli luonnontuotteita: rautaa, humalaa, kalaa, voita, viljaa, lihaa ja haikaran pesiä (haikaran ulostetta käytettiin lääkkeenä).
Erilaiset tuotteet ja tilojen maantieteellinen hajautus suojasivat paikallisten katojen haitoilta.
Hyvät kulkuyhteydet eli ratsastukseen soveltuvat kesätiet ja vesistöjen venereitit mahdollistivat tuotteiden kuljetukset valtakunnan kauppapaikoille ja satamiin.
Ingeborgista kehittyikin taitava taloudenhoitaja. Tuotteiden kuljetus ja oikea varastointi, myynti ja tuottojen sijoitukset, kirjanpito ja tilojen hoidon organisointi vaativat pariskunnalta laajaa kaupallista ymmärrystä ja osaamista. Arjen töissä Ingeborg ja Sten Sture liikkuivat usein eri paikkakunnilla. Heillä oli hyvin toimiva työnjako ja he vaihtoivat kuulumisia tilojen hoidosta kirjeitse.
Tuula Hockman siteeraa kirjassaan Kolmen valtakunnan perilliset Sten Sturen kirjettä:
Rakas toverini, kirjoitit minulle eilen illalla laivasta, joka tuli sinne Lyypekistä ja siitä, ett’ he ovat sanoneet, että 14 päivän kuluttua olisi kokous kuninkaan ja lyypekkiläisten välillä. Pyydän, että kysyt heiltä missä se kokous pidetään…
Kirjoita minulle, miten on mastopuiden laita ja samoin miten myllyn ja onko saatu ankeriaita ja muuta kalaa virrassa olevista pyydyksistä.
Bergessä on suolattu puoli tynnyriä ankeriaita ja osa ankeriasta on ripustettu kuivumaan ja kaikki alkaa olla hyvin.
Meidän myllärimme on vangittu ja hän istuu nyt Gripsholmin tornissa etc.
Lähetä minulle tänne joitakin öylättejä mahdollisimman pian ja kirjoita minulle kaikista asioista…
Poliittinen toimija
Ingeborg osallistui miehensä rinnalla myös valtakunnan sotatoimiin ja rauhanajan töihin. Kun Sten Sture vanhempi ja Tanskan kuningas Kristian I kävivät Brunkebergin taistelun lokakuussa 1471, Ingeborg oli Tukholmassa huolehtimassa kaupunkilaisista. Hän kokosi kaupungin köyhät yhteen, ruokki heidät ja kehotti sitten heitä rukoilemaan Sten Sturen puolesta. Rauhoitettuaan kaupunkilaiset Ingeborg siirtyi kaupungin muurille seuraamaan taistelua.
Taistelu päättyi Sten Sturen joukkojen voittoon ja Kristian I menetti mahdollisuudet Ruotsin kruunuun.
Brunkebergin taistelun muistoksi Sten Sture tilasi kuvanveistäjä Berndt Notkelta (1435 – 1509) Tukholman Suurkirkkoon (Storkyrkan) Pyhä Yrjänä – aiheisen veistosryhmän. Siinä Pyhä Yrjänä/ Sten Sture pelastaa prinsessan/Ruotsin lohikäärmeeltä/Tanskalta.
Kuvanveistäjä käytti prinsessan mallina todennäköisesti valtionhoitajan puolisoa Ingeborgia.
Ruotsin kirkkoihin hankittiin silloin myös tuota pienempiä Pyhä Yrjänä-veistosryhmiä muistuttamaan kansaa suositusta pyhimyksestä, ritari Yrjänästä ja Ruotsin pelastajasta ritari Sten Sturesta.
Uuttera verkostoituja
Ingeborgin tärkeimmän tukiverkon muodosti vaikutusvaltainen lähisuku. Kun suvun jäsenet sopeutuivat yhdessä sovittuihin käytäntöihin ja periaatteisiin, he saattoivat itse odottaa tukea vaikeissa tilanteissa.
Tukholmassa ollessaan Ingeborg ja Sten Sture osallistuivat yhteiskunnan ylimmän kerroksen tilaisuuksiin. Rauhanomaisten olojen säilyttämiseksi myös rahvas oli pidettävänä myönteisenä Sten Sturen hallintoa kohtaan. Tärkeän väylän kansan mielipiteen muokkaamiseen tarjosivat kirkolliset tilaisuudet.
Ingeborg ja Sten Sture tapasivat kaupunkilaisia myös Pyhän Ruumiin killan (Helka Lekamens Gille) tilaisuuksissa. Sosiaalinen ja hengellinen yhteisö oli alkuaan pappiskilta, mutta Ingeborgin aikana se oli avoinna myös muille sosiaalisille ryhmille. Jäseninä oli rälssimiehiä ja porvareita vaimoineen, kauppiaita ja käsityöläisiä, piikoja ja taiteilijoita. He olivat toisilleen siskoja ja veljiä.
Killalla oli Tukholman Suurkirkossa (Storkyrkan) oma pyhä kirkkohuone (själakoret), jossa pidettiin hartauksia ja kuunneltiin musiikkia. Hartaustilaisuuksiin osallistui myös Hattulan Pyhän Ristin kirkon oletettu kirkkomaalari Albertus Pictor oppilaineen, Albertus itse usein killan palkkaamana musikanttina.
Kirkosta kiltalaiset siirtyivät Pyhän Ruumiin kujan (Helka Lekamens Gränd) kiltataloon seurustelemaan ja nauttimaan kiltajuomaa.
Harras kristitty
Ingeborg ja Sten Sture perustivat Gripsholmin asuinkartanonsa läheisyyteen Mariefredin kartusiaaniluostarin Monasterium pacis Mariae. He hankkivat sinne kirjoja, kopioivat niitä luostarin kirjapainossa ja jakoivat kansalaisilleen.
Vuonna 1498 Ingeborg kustansi dominikaanimunkki Alanus de Rupen hartauskirjan De dignitate et utilitate Psalterii Virginis Mariae – Neitsyt Marian psalttarin merkityksestä ja hyödyllisyydestä. Hän myös huolehti kirjan levittämisestä muualle Eurooppaan Mariefredin luostarin kautta.
Turun maakunta-arkistossa on yksi kappale näistä hartauskirjoista.
Hämeen linnan valtiatar
Talvella 1503 Sten Sture alkoi sairastella. Työmatkalla rauhanneuvotteluissa Tanskassa hän aavisti loppunsa lähenevän ja kirjoitti siksi vaimolleen:
Pyydän sinua, että antaisit laulaa messun Pyhän Yrjänän edessä ja toisen messun ihmeitätekevän Pyhän edessä ja että huolehdit kaikesta siellä niin kuin parhaiten voit.
Se veli, joka tuli tänne, on tänään pitänyt saarnan kuin kunnon mies ja kiitän sinua, että lähetit hänet tänne.
Ja nyt rakas sydämeni toveri, jätän sinut ja sinun elämäsi ja sielusi Jumalan ja Pyhän Eerikin suojelukseen ikuisiksi ajoiksi.
Sten Sture lähti huonovointisena paluumatkalle. Hän ei jaksanut ratsastaa vaan matkasi reessä Jönköpingiin, missä hän kuoli 14. joulukuuta 1503.
Oli Ingeborgin aika muuttaa Suomeen nauttimaan leskeneläkettään, Hämeen ja Satakunnan hallitsijuutta. Hän lähti seurueineen purjehtimaan Tukholmasta Martin päivän tienoilla 1504 ja saapui Hämeen linnaan ennen joulua.
Koska pariskunnan maaomaisuus Suomessa oli vähäinen, Ingeborg keskittyi lääninherran tehtävien hoitoon. Niihin kuuluivat verojen kerääminen, linnan ja läänin sotilaallinen puolustaminen sekä rauhallisten olojen säilyttäminen alueella.
Ingeborgin hallitsemassa Hämeen linnaläänissä asui keskiajan lopulla 15 – 17 rälssimiesperhettä.
Rälssin alaisia talonpoikia eli lampuoteja oli 114. Enemmistö Hämeen rälssin asuinkartanoista sijaitsi Vanajan vesireitin varrella: Sääksmäen Jutikkala, Tyrvännön Lepaa, Hattulan Mervi, Vesunta ja Katinala, Vanajan Harviala ja Janakkalan Hakoinen.
Linnan lähellä sijaitsevaan Vanajan kirkkoon (1490) Ingeborgilla oli regaalioikeus;
Hattulan Pyhän Ristin kirkon (1472 – 1490) ohi hän kulki matkatessaan Vanajavettä pitkin omistamaansa Vesunnan Kartanoon.
Tuula Hockman olettaa, että rouva Ingeborg saattoi hyvinkin olla mukana suunnittelemassa ja rahoittamassa Hattulan Pyhän Ristin kirkon upeita seinämaalauksia.
Linnan hovielämän ylläpitäjä
Ingeborgin aikana Hämeen linnassa vietettiin loistokasta hovielämää. Myös paastoa vietettiin juhlallisesti ja kunnioittavaksi Mariefredin luostarin tapaan.
Tarinan mukaan Ingeborg jakoi aina paaston aikana vanhoille miehille ja naisille nuttuja ja kävi koko ajan messussa. Hänen rukoustensa aikana kirkossa ja linnan kappelissa paloi yhtä monta vahakynttilää kuin Kristuksella on haavoja pyhässä ruumiissaan eli 5.555. Lisäksi hän antoi viisi almua ja poltti viisi kynttilää sen haavan muistoksi, joka Kristuksella oli sillä olkapäällä, jolla hän oli kantanut ristiä.
Hämeen linnan ja Vesunnan kartanon palvelusväki osallistui linnan kappelin hartauksiin ja osa heistä seurasi linnanrouvaa läheisten kirkkojen messuihin. Muut paikalliset asukkaat seurasivat Ingeborgin ja ylemmän rälssin osallistumista kirkolliseen toimintaan etäältä.
Linnanrouva esittäytyi hurskaana ja arvokkaana kirkkojen ja hengenmiesten tukijana. Hän oli myös valmis auttamaan köyhimpiä ja heikoimpia lääninsä asukkaita.
Arvonsa mukainen pukeutuja
Hämeen linnassa oli yksi kokonainen, kahdella lukolla varustettu huone linnanrouvan vaatteille.
Historiankirjoissa ei ole säilynyt merkintöjä Ingeborgin vaatetuksesta, mutta joitain oletuksia siitä voitaneen tehdä. Pyhä Yrjänä – veistosryhmän prinsessalla on yllään 1400-luvulle ominainen Burgundian tyylin puku, ehkä sellaiseen pukeutui myös Ingeborg.
Tyylin puvulle on ominaista vatsaa korostava lyhyt yläosa, V-muotoinen pääntie ja suuri kaulus sekä erittäin pitkä laahus. Puvun kanssa käytettiin korkeaa keilanmuotoista hennin-päähinettä. Juhlavat kengät olivat pitkäkärkisiä, arkikengät tossumaisia.
Ingeborgin veljentytär Anna Hannuntytär omisti Nousiaisten Nyynäisten vuoden 1506 inventaarin mukaan kuusi kallisarvoista, turkiksilla vuorattua vaatetta, joissa kaikissa oli kuusi paria solkia, yhden samettihameen, yhden jakun vihreää silkkisatiinia ja yhden kaavun punaista lombardialaista samettia.
Ingeborgilla itsellään oli niin pitkä kultainen helminauha, että se oli kompastumisen välttämiseksi kiedottava moneen kertaan kaulan ympäri.
Ingeborgin viimeinen matka
Ingeborg kuoli Hämeen linnassa myöhään syksyllä 1507. Hänen ruumiinsa saatettiin Hämeen linnasta Ruotsiin, jossa hän sai leposijan miehensä Sten Sturen vierestä ensin Mariefredin luostarin kirkossa ja lopulta Strengnäsin tuomiokirkossa.