Eila Saarinen - taidetta läpi elämän

Taidetta läpi elämän

”Jo alaluokilla koulussa minulla oli ajatus, että minusta tulee taiteilija”, kertoi Eila Saarinen. ”Osasin piirtää hyvin, osallistuin kilpailuihin ja maalasin vesiväreillä kauniita kortteja. Opettajakin kiinnitti piirustuksiini huomiota ja kannusti minua. Hän sanoi, että voisin elättää itseni piirtämistaidoillani. Taiteilijaa minusta ei tullut, mutta taidetta olen harrastanut suurimman osan elämääni. Minulla ei ollut kuitenkaan varaa taideopintoihin.”

Saarinen syntyi Karvialla kymmenlapsisen perheen kuudentena lapsena. Perheellä oli maatila, mutta isä toimi myös kylän suutarina ja teki esimerkiksi kaikki huonekalut itse. Äiti ompeli koko perheen vaatteet ja oli kylän lääkäri, ompeli haavat, pani luiskahtaneet jäsenet paikoilleen ja käytti yrttejä. Heiltä lienee periytynyt monitaitoisuus, jonka avulla Eila Saarinen on ilman kouluja selvinnyt monista ammateista.

Äiti opetti ompelutyöt ja pian Eila ompeli jo vaatteita sisaruksilleen. Töihin hän meni Reimalle ompelemaan lasten vaatteita, sitten Hyvonille, jossa hän jo opetti ompeluniksit uusille työntekijöille. Lahdessa ompelutyöt jatkuivat Luhdalla.

20 vuotta taideharrastusta

Lahdessa tulivat tärkeiksi Työväenopiston ja Harjulan opiston kuvanveisto-, keramiikka- ja lasityökurssit. Eila Saarinen teki omia malleja ja keksi valmistaa omia muotteja posliinisavesta. Yhtä niistä alettiin käyttää lasityökursseilla. Lasityötä esittelevässä opetusvideossa oli mallina Saarisen suunnittelema työ.

Eila Saarinen teki patsaita eri materiaaleista, upeita lasitöitä, kuten komeita isoja lasiovia sekä keittiön vitriinien ovia, suihkulähdepatsaan, maalasi tauluja, teki olkitöitä, ompeli turkiksia ja vaatteita, morsiuspukuja, vanhojen päivän pukuja, lasten ja nukkien vaatteita sekä tuunasi vanhasta. Kaikkea ei tässä pysty luettelemaan. Hänellä oli luova sielu. Eila osasi tehdä ihan mitä vaan, jopa remontoida oman keittiönsä ja kaakeloida kylpyhuoneensa. Ei kokopäivätyö eikä pitkäaikainen selkärankareuma estäneet palavaa taideharrastusta.

Työt menivät lahjoiksi tai hän teki niitä tilauksesta. Kaikki paikat olivat jo omia töitä täynnä. Työhuonetta hänellä ei ollut, vaan oli käytettävä kerhojen tiloja. Materiaalitkin maksoivat paljon ja sekin rajoitti töiden tekemistä.

Eila Saarinen kuului Elämystaiteilijat -yhdistykseen, joka myi tuotteitaan Heinolan elämyspuodissa. Sinne Saarinen neuloi, kutoi, virkkasi, teki mitä vain kysyttiin ja sai siten lisätuloa pienen eläkkeen lisäksi. Hänen kuolemansa jälkeen yhdistyksemme järjesti sinne hänen töidensä upean näyttelyn.

Eila Saarinen opetti pienen Suomalaisen Naisliiton Lahden yhdistyksen jäsenille paljon sekä käytännöllisillä taidoillaan että henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan. Hänen yhtäkkinen ja odottamaton poismenonsa opetti myös meille, että elämä voi päättyi nopeasti. Meistä jää vain muisto läheisillemme. Eila jätti meille hyvin kauniin ja lämpimän muiston. Hän oli avoin, rohkea, lämmin ja vaatimaton ihminen. Hän itsekin sanoi, että hän oli pitkään liiankin arka ja vaatimaton. Siihen ei ollut mitään aihetta.