Elämäsi perusrakenteet syntyessäsi olivat varsin turvalliset. Kansalaisodan mainingit olivat kaukana lapsuutesi pihapiiristä. Ympärilläsi oli sukutila, jonka isäsi oli perinyt vanhemmiltaan alle kolmikymmenvuotiaana, maalaistalon rytmikäs elämänmeno piikoineen ja renkeineen, nuoret vanhemmat ja kuusi sisarusta. Olet kertonut kaksikymmentäluvun olleen elämäsi onnellisinta ja huolettominta aikaa.

1930-luvulla perusrakenteet muuttuivat, murtuivat. Tuli lama. Traagisimmat tapahtumat ja menetykset tapahtuivat tuolloin, nuoruudessasi. 1930-luvun tapahtumat, jotka olivat kuin ilmaan heitetty pallo, jota et saanut kiinni tai jota et voinut ohjata etkä hallita, vaikuttivat sinun elämääsi koko elinajan.

Elämänkulkusi sai traagisia, raadollisia ja minuuttasi repiviä tapahtumia. Pettymyksiä, menetyksiä, väkivaltaa ja itsesi uhraavaa käyttäytymistä. Mutta nämä vuodet kasvattivat sinut vahvaksi, tavoitteisiin pyrkiväksi, määrätietoiseksi, itsenäiseksi ja ennen kaikkea meitä lapsia rakastavaksi – oman elämäsi ja meidän elämämme arjen sankariksi.

Kasvatit ja koulutit kolme lastasi yksinhuoltajana. Aikana, jolloin työtä tehtiin ilman työaikalakia tai vuosilomia, aikana jolloin ei ollut opintotukijärjestelmää eikä perheavustuksia. Neulansilmästä ja langanpistoista meidät koulutit, annoit kodin ja ravinnon. Luovuutta, kädentaitoja ja oppimisen halua elämänkulun myrskyisetkään ja traagisetkaan vuodet eivät sinulta riistäneet. Rakkaus kirjaan, elokuvaan ja kirjoittamiseen olivat henkinen pääoma, jota lamavuodetkaan eivät sinulta vieneet.

Lapsuusvuodet Jäälinjärvellä Pekkalan pihapiirissä

Äitini Eila, synnyit vuonna 1921 perheen neljäntenä lapsena. Sinulla oli kolme vanhempaa veljeä, sinun jälkeesi syntyivät vielä ainoa sisaresi ja kaksi veljeä.

Keskimmäisenä lapsena olit sovitteleva ja seurallinen, tasoittava side vanhempien ja nuorempien sisarusten välillä. Nämä taidot vahvistuivat vielä vuosien myötä, samoin kiinteät suhteet sisaruksiisi.

Olit isän tyttö, johtuiko se siitä, että olit ensimmäinen tyttö vai siitä, että olit niin isän näköinen.

Vanhempasi olivat ajatelleet antavansa tytöille kolme etunimeä ja pojille kaksi. Ennen kastetilaisuutta kummisi, naapurin isäntä, vetäisi viivan ensimmäisen nimesi – Saaran – eteen. Kummisi perusteli ratkaisuaan sillä, ettei lapsen tarvitse koko ikäänsä kuulla kysymystä, miksi Saara nauroi. Sinusta tuli Eila Sofia. Nuorin veljesi sai sitten kolme etunimeä.

Lapsuutesi muistoihin liittyi muun muassa joulu, jolloin leikit veljesi kanssa koko aattoyön. Sinä leikit nukella ja veljesi työnsi rullahevosta. Eräänä jouluna isot veljet saivat pukilta tupakkamassin. Pojat olivat olleet totisia. Tontut olivat nähneet poikien salaiset tupakkakokeilut.

Mieluisia leikkejäsi olivat kotileikit, maalaistalon arkiaskareiden jäljittely. Käsityötaitosi tuli jo tällöin esille. Teit nukelle vaatteita ja ompelit myös itsellesi ja sisarellesi vaatteita, vaikka kylällä olikin taloissa kiertävä ompelija.

Erityisesti sinulla oli jäänyt mieleen setäsi tuomat läkkipeltiset nuken astiat. Isäsi veli oli Pohjanmaalla läkkiseppänä ja oli vieraillut syntymäkodissaan.

Jekkuakin teit. Leikkasit sisareltasi toisen palmikon. Kiertävä valokuvaaja liikkui juuri silloin paikkakunnalla ja kävi Pekkalassakin. Perhekuvassa siskosi on huivi päässä.

Lestadiolainen tausta

Kristilliset elämäntavat näkyivät 1920- ja 30-luvuilla jokapäiväisessä elämässä. Sunnuntai oli lepopäivä maalaistalossakin. Karja toki hoidettiin, mutta juuri muita töitä ei tehty kuten siivoamista, leipomista tai maatöitä.

Sunnuntaihin liittyi myös tapoja ja uskomuksia, joita mummoni välitti minullekin – kolmannelle sukupolvelle. En leikkaa kynsiäni sunnuntaina, hiljennyn jumalanpalveluksen aikana. Helatorstai on suuri juhlapäivä, jolloin maan ruohokaan ei kasva. Seuraperinne eli voimakkaasti lapsuudenkodissasi. Se oli myös kyläläisten sosiaalisen toiminnan muoto kuten kinkeritkin – niin vanhoille kuin nuorillekin.

Lestadiolaisuus on laajalle levinnyt herätysliike Pohjois-Pohjanmaalla, joka vaikutti myös lapsuudenkodissasi. Siihen aikaan sen muoto oli paljon väljempää kuin nykyään vanhemman suunnan eli rauhanyhdistysläisten. Lapsena olit ihmetellyt, kun pappeja oli erotettu liikkeestä, koska nämä olivat pitäneet jumalanpalveluksen amerikansuomalaisille Amerikan matkallaan. Tämä tapahtuma liittynee liikkeen varhaiseen hajoamisprosessiin, joka jatkui 1960-luvulla.

Kansakoulu puuttui

Oppivelvollisuuslaki vahvistettiin syntymävuotenasi. Kun tulit koulun aloittamisikään, Jäälinkylässä ei ollut kansakoulua. Vanhemmat veljesi olivat käyneet kansakoulun Alakylässä ja olleet koulukortteerissa tätinsä, isänne siskon luona.

Sinä lähdit alakouluun Korvenkylään ja asuit äitisi lapsuuden kotitalossa. Muistelit myöhemmin, kuinka kävit koulua ja nukuit mummun selän takana.

Olit innostunut koulunkäynnistä ja uuden oppimisesta. Nämä ominaisuudet säilyivät koko elämäsi ajan. Ihailit opettajaa, jolta sait pohjan elinikäiselle lukuharrastuksellesi, kirjoittamisellesi ja ammatillesi ompelijana. Opettajalta sait myös elämänohjeen: Mitä voit tehdä tänään, älä jätä sitä huomiseksi.

 Tätä ohjetta myös minä olen noudattanut, jopa stressiin asti. Opettaja lienee tarkoittanut, että anteeksipyyntöä ja anteeksiantamista ei voi jättää huomiseksi ja vihamielisenä ei pidä mennä levolle. Opettajan ohjeen tulkitsee vanhempana laajemmin.

Voitto perunankuorinnassa

Korvenkylän vuosina loit kiinteät ja vahvat siteet äitisi sukulaisiin. Siellä asuivat äitisi sisko ja veljet perheineen, joiden ystävyys ja vuorovaikutussuhteet säilyivät kiinteänä koko elämäsi ajan. Muutama vuosi sitten tapasin pikkuserkkuni. Hän ilostui minut nähdessäni ja kertoi äitini olleen hänen äitinsä paras ystävä. Muistelimme äitejämme ja olin ylpeä sinusta.

Hän kertoi äitinsä olleen apunasi Maatalousnaisten perunankuorimiskilpailussa. Sinä olit ollut kuorijana ja pikkuserkkuni äiti perunoiden valitsijana. Sinä olit voittanut kilpailun ja saanut palkinnoksi maitokannun, vaikka olit ollut nuorin kilpailun osallistujista. Perustuikohan voittosi sorminäppäryyteesi vai pikkuserkkuni äidin hyvin valikoituihin perunoihin?

Nuoruusvuodet lamavuosina sodan lähestyessä

Elit myöhäislapsuuttasi ja nuoruusvuosiasi 1930-luvulla. Etsit omaa identiteettiäsi maailman kuohuessa ympärilläsi. New Yorkin pörssiromahdus ja alkavan sodan pelko löivät varjonsa myös perheeseesi. Äärioikeistolaisuus muilutuksineen ei tosin yltänyt Pohjois-Pohjanmaalle, vaikka yhteiskunnallisista asioista keskusteltiinkin.

Nuoruusvuosia voidaan nimittää myös perheesi tragedian vuosiksi. Niin paljon tapahtui. Vanhin veljesi Paavo kuoli angiinan aiheuttamaan kurkkumätään armeija-aikanaan Kuopiossa vuonna 1936. Äitisi matkusti Kuopioon Paavoa katsomaan, mutta ei ehtinyt nähdä tätä elävänä. Paavo oli kuollut edellisenä yönä.

Olet kertonut vuoden 1936 olleen surujen summan. Äitisi suri Paavoa, esikoistaan koko ikänsä. Sinä kerroit minullekin Paavosta usein vuosikymmenien jälkeen. Säilytit Paavon muistikirjaa lapsuutesi ja nuoruutesi aarteena.

Kotitalon pakkohuutokauppa

Taloudelliset ongelmat leijuivat ilmassa ja kärjistyivät rippikouluvuotenasi. Isäsi oli joutunut ottamaan velkaa maksaakseen sisarosuudet. Omaisuutta oli, mutta realisointi ei onnistunut, eivätkä sen ajan pankkiirit suostuneet velkajärjestelyihin. Sisaruksesi puhuivat aina Pekkalasta lähdöstä.

Ymmärsin tapahtuman vasta luettuani Pentti Haanpään romaanin Isännät ja isäntien varjot. Tunnetasolla teitä kaikkia, sinua ja sisaruksiasi, pakkohuutokauppa piti vereslihalla koko elämän ajan. Etsitte elämässä korviketta lapsuuden kodille ja vaikka elämä ulkopuolisen silmin näyttikin olevan järjestyksessä, haavat eivät olleet umpeutuneet.

Pakkohuutokauppa vaikutti myös vanhempiesi suhteeseen. Isäsi jäi Jäälinkylään. Hän asui pienessä mökissä kuolemaansa asti. Äitisi muutti sinun, sisaresi ja kahden nuorimman veljesi kanssa kotikyläänsä Korvenkylään.

Olen miettinyt isäsi tunteita menettäessään perintötilansa. Tänään alue on omakotialuetta. Pekkalantie ja iso kuusi kertovat alueella olleen joskus maalaistalon. Olen serkkujeni kanssa käynyt ihastelemassa suurta kuusta, jonka juurella vanhempamme leikkivät. Matka on ollut meille jonkinlainen ”pyhiinvaellusmatka” teidän lapsuuteenne.

Muistoja Pekkalasta

Nuoruusvuosina menetit toisen nuorimmista veljistäsi. Hän jäi moottoripyörän alle Korvenkylässä talvisodan aattona vuonna 1938. Moottoripyöräilijä oli kertonut ajaneensa niin lujaa, että tie oli yhtenä viivana.

Oli näissä vuosissa hyvääkin. Kävit rippikoulun Kiimingissä ja pääsit ”aikuistenkirjoihin”. Kolmeen rippikoulukaveriisi pidit kuolemaasi asti yhteyttä. Olitte vahva nelikko, vaikka elämän tarjotin oli teille kaikille erilainen. Yksi teistä elää vielä ja yhden ystäväsi lapsen kanssa vaihdamme kuulumisia silloin tällöin.

Iloa sinulle näinä vuosina tuotti myös Antti-pojan hoitaminen. Antin vanhemmilla oli huvila Pekkalan mailla, ja olitte tiivisti kanssakäymissä kesäaikaan. Yhteydet jatkuivat Pekkalasta muuton jälkeenkin. Sait hoitaa Anttia ja sait ”köökiopetusta” lautasliinojen taittamiseen asti perheen hyväsydämiseltä taloudenhoitajalta. Nämä ”köökiopetukset” sisäistit hyvin ja siirsit niitä minullekin vuosien aikana.

Sodan vuodet

Talvisodan syttyessä olit kahdeksantoistavuotias. Kerroit järkyttyneesi. Olit tuskin sopeutunut parin menneen vuoden traagisiin tapahtumiin: Pekkalasta lähtöön, Korvenkylään muuttoon ja kahden veljesi kuolemaan.

Muutit nuorimman veljesi ja äitisi kanssa Ouluun talvisodan aattona. Aloitit täällä arvostetun oululaisen kotiompelijan harjoittelijana. Tämä oli varmasti parasta, mitä elämällesi on tapahtunut. Sait ammatin, joka kantoi sinua kuolemaasi asti. Sanoitkin itsenäistyneesi omilla jaloilla seisovaksi aikana, jolloin ammatti naiselle ei ollut itsestäänselvyys.

Paitsi ammatin sait myös elämänarvoja ja päämäärän tulevaisuuteen tältä kolmen pojan leskiäidiltä. Päätös lasten kouluttamisesta – sitten joskus – ja rohkeutta tarttua toteuttamaan unelmiaan alkoi itää näinä harjoitteluvuosinasi.

Avioliitto sodan tiimellyksessä

Välirauhan aikana tapasit isäni – koillismaalaisen maalaistalon ainoan pojan. Hän oli talvisodan käynyt ja jatkoi armeija-aikaansa Oulun kasarmilla. Teidät vihittiin jatkosodan alkaessa Oulussa. Vuosien myötä minulle on vahvistunut ajatus teistä, sodan kaaoksessa olevista nuorista, joiden elämä ei selkiytynyt edes sodan jälkeen.

Avioliittosi myötä elämä jatkui muuttumattomana. Asuit äitisi ja veljesi kanssa ja olit ompeluopissa. Isäni kävi Oulussa lomillaan silloin kuin ehti retkiltään. Jälkeenpäin olen miettinyt eronne syytä, vaikuttiko siihen sodan levoton aika, nuoruuden kypsymättömyys vai teidän persoonallinen erilaisuus.

Syntymäni sodan loppuvaiheessa herätti ristiriitaiset tunteesi – rakkauden ja pettymyksen. Äidinrakkauteen sekoittui pettymys isääni. Isälläni oli naisia siellä täällä. Tekeekö sota-aika ihmisistä tällaisia? Kerroit kuulleesi synnytyslaitoksella vierailevilta naisilta, kuinka isäni oli juhlinut Oulun yössä. Nuorelle vastasynnyttäneelle äidille tämä ei ole mieluista kuultavaa. Päätepiste teidän avioliitollenne oli, että eräs nainen odotti isälleni lasta.

Joskus vuosia myöhemmin kerroit, että olisihan siinä yksi lapsi elätetty. Kertoiko tämä kuitenkin sinun syvemmistä tunteista isääni kohtaan? Pekkalasta lähtiessä olit ilman isää, syntymäni jälkeen, sodan loputtua ilman aviomiestä.

Elämä jatkui. Sinä tai me selvisimme. Asuimme edelleen äitisi ja nuorimman veljesi kanssa. Meillä oli turvallinen sukulaisverkosto ympärillämme. Sait oululaisista asusteliikkeistä pukinekorjaajan töitä.

Jälleenrakennusta ja työteliäitä vuosia

Etsit turvallista isähahmoa vierellesi. Kerroit menettäneesi luottamuksen ikäisiisi miehiin. Siksi avioiduit itseäsi kahdeksantoista vuotta vanhemman leskimiehen kanssa. Hänellä oli vain yhdeksän vuotta nuorempi tytär kuin sinä. Minä sain isäpuolen, sisarpuolen ja ajan myötä kaksi pikkuveljeä.

Toinenkaan avioliittosi ei ollut helppo, tällä kertaa mustasukkaisuuden takia. Liitto päättyikin lopulta eroon, mutta sinun ja isäpuoleni suhde jatkui hänen kuolemaansa asti ystävyytenä.

Olit jälleen yksin. Kolme lasta jakoi kanssasi ompelulla saatuja tuloja. Teit asusteliikkeistä ostettuihin valmisvaatteisiin ostajan toivomia muutoksia. Asuimme Oulun keskustassa ja siihen aikaan lähellä kotiamme oli useita asusteliikkeitä. Sinulla oli ompelijana vakiintunut asiakaskunta. Kun aamulla lähdimme kouluun, kone lauloi ja illalla maate pannessamme se lauloi edelleen. Teit työtä kotona, mikä lisäsi turvallisuuttamme.

Ne olivat työteliäitä vuosia. Romantiikkaa elämääsi toivat elokuvat, kirjat ja kirjoittaminen. Lukemistamme kirjoista ja katsomistamme elokuvista keskustelimme paljon. Tämä on jäänyt myös perinnöksi meille lapsille. Sinulla oli näinä vuosina parikin romanssia, jotka päättyivät pettymykseen. Vertaistukea sinulle ja meille kaikille antoivat veljesi perheineen ja äitisi.

Taloudellisesti elimme vaatimattomasti, mutta tunnetasolla turvallisesti. Olen jälkeenpäin miettinyt, oliko sinulla motiivina meidän koulututtamiseen ajatus meidän parhaastamme, vai haluna näyttää, että pärjäät ja selviydyt yksin? Olipa motiivina mikä tahansa, olemme kiitollisia saamistamme lähtökohdista.

Viimeiset vuodet

Kun me lapset olimme jo maailmalla omaa elämäämme rakentamassa, löysit turvallisen isähahmon ja pääsit toivomaasi kotisatamaan. Sait rakkautta, hyväksyntää ja taloudellisesti vakaan elämän. Sait myös aloittaa harrastuksen, josta olit haaveillut: kirjoittajapiiriin osallistumisen. Vähissä määrin jatkoit ompelua ja virkkausta. Sait myös ajokortin ja aloitit ruotsin opiskelun. Sisaresi oli muuttanut perheineen Ruotsiin 1960-luvulla.

Maanpäällistä onnea kesti kymmenkunta vuotta. Jäit leskeksi, vain kauniit yhteiselämävuosien muistot mielessä. Ajokortti antoi sinulle liikkumisvapautta ja mahdollisti vierailusi meidän lasten luokse. Elämääsi toivat onnea myös lastenlapset, joille pystyit antamaan aikaasi enemmän kuin meille aikoinaan ja värkkäsit heille kauniita vaatteita.

Epilogi

Äitini Eila, arjen sankari, kuoli sydänkohtaukseen yksin kotonaan kuukautta vaille 66-vuotiaana vanhimman poikani ylioppilaskirjoitusten aattona. Lähdit liian varhain. Oman elämäni täyttivät ruuhkavuodet ja yhteinen aikamme jäi niukaksi. Emme ehtineet toteuttaa suunniteltuja matkoja. Et ehtinyt nähdä ensimmäisen lapsenlapsesi ylioppilasjuhlaa, et lastenlastesi aikuistuvan, et tulevien lastenlastenlastesi yhteisiä leikkejä etkä värkätä heille rimpsumekkoja. Niin paljon jäi toteutumatta.

Kuitenkin arvokkaan elämäsi muistot siivittävät elämääni ja tietoisuus siitä, että viimeiset vuotesi olivat onnellisia, lohduttaa minua.